Teksti: Kirsi Heikkinen

Yliopistossa ei pelkkä äly riitä. Vain hyvät lukustrategiat ja sinnikäs mieli kantavat
opiskelijan läpi akateemisen vapauden – ja totuttua kehnomman opetuksen.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2006

Yliopisto on himoittu opinahjo. Tänä vuonna kahteenkymme¬neen yliopistoomme pyrki noin 103 000 hakijaa. Opiskelijoiksi joukosta seuloutui noin 22 000.

Ansaitut aplodit, jos lukeudut valittujen joukkoon – ja taputus olalle, jos satuit jäämään akateemisten ovien ulkopuolelle. Luultavasti yrität vielä uudelleen, sillä akateemisesta unelmasta ei hevin luovuta.

– Yliopistoon tahtovat hakevat sinne sitkeästi monta vuotta, sanoo Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkija Päivi Vuorinen, joka on kartoittanut lähes 700:n yliopistoon pyrkineen nuoren kokemuksia.

Monen into kuihtuu

Hurmasta huolimatta monen into hyytyy jo opintojen ensi metreillä. Vuorisen tutkimista uusista yliopisto-opiskelijoista 24 prosenttia siirtyi kahden seurantavuoden kuluessa toiseen koulutusohjelmaan.

Tätä nykyä vain kolmannes yliopistotutkintoa suorittavista valmistuu tavoiteajassa, ja peräti viidennes opiskelijoista on nollaopiskelijoita, joille ei lainkaan kerry opintosuorituksia lukuvuoden aikana. Kun tv-uutiset kesän korvalla peräsivät syytä saamattomuuteen, opiskelijoiden edustaja väitti, ettei lukiolaisilla ole hajuakaan, mitä akateeminen opiskelu oikeasti on.

Pedagogiikka hakusessa

Mitä akateeminen opiskelu sitten on? Miten yliopisto eroaa esimerkiksi lukiosta?

– Suurin ero lienee se, että yliopisto on ensisijaisesti tutkimus- ja vasta toissijaisesti opetuslaitos, sanoo kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta.

Tutkimuksen ylemmyys näkyy opetuksen alemmuutena: opetukseen suhtaudutaan monesti vain virkaan kuuluvana velvoitteena. Juuri onneton opetus sai Vuorisenkin tutkimukseen osallistuneet opiskelijanoviisit ymmälleen ja tyytymättömiksi. 

7 seikkaa, jotka muuttuvat, kun vaihtaa koulusta yliopistoon – Opetuksen pedagoginen taso laskee. – Vapaus lisääntyy. – Vastuu kasvaa. – Valvonta vähenee. – Opintojen suunnittelu jää omille harteille. – Itse tehtävän työn määrä lisääntyy. – Opiskelutekniikat muuttuvat.

– Valkolakkiin asti opetuksesta vastaavat ammattipedagogit. Yliopistossa näin ei ole, mikä on monelle uudelle opiskelijalle täysi sokki, Lonka toteaa.

Siinä missä ammattiopettaja paketoi asiat mielekkäiksi kokonaisuuksiksi, esittää ne ymmärrettävästi ja vielä tarkkailee, että viesti menee perille, tutkijaopettaja saattaa mumista pakolliset massaluentonsa läpi edes yrittämättä luoda kontaktia kuulijoihinsa. Usein ainoa palaute opiskelijalle on tenttiarvosana – josta siitäkään ei aina tiedä, miksi se on sellainen kuin on.

– Onneksi yliopistonkin opettajille on nykyisin tarjolla pedagogista koulutusta, joten tilanne on pikkuhiljaa paranemassa, Lonka kiittää. Jotkin tiedekunnat ja laitokset ovat myös onnistuneet uudistumaan. Esimerkiksi Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskellaan nyt tehokkaasti pienryhmissä.

5 vinkkiä, jotka auttavat pärjäämään akateemisella tiellä – Pidä yllä opiskelukuntoa: opiskele säännöllisesti, harjoittele monipuolisesti ja varaa aikaa myös palautumiselle. – Hyödynnä aktiivisesti sosiaalisia verkostoja: opiskele yhdessä muiden kanssa ja osallistu keskusteluun. – Päivitä opiskelutekniikat tarvittaessa. – Opettele arvioimaan itse, mitä olet oppinut. – Älä heitä pyyhettä kehään vaikeuksien ilmaantuessa.

Opiskelija tarvitsee softaa

Samalla kun opetus heikkenee, opiskelijat joutuvat hallitsemaan yhä enemmän ja yhä vaikeampaa tietoa. Sen omaksumiseen tarvitaan niin kutsuttua akateemista luku- ja kirjoitustaitoa: kykyä analysoida, pohtia ja ennen kaikkea ymmärtää lukemaansa. Uusi tieto ei jää päähän, ettei sitä sulata ja nivo omiin ajatuksiin ja käsityksiin.
Uuden opiskelijan onkin syytä päivittää opiskelutekniikkansa ja -strategiansa. Bulimiaopiskelu eli tiedon mättäminen muistiin kokeeseen oksennettavaksi ei kanna akateemiseen tutkintoon asti.

Tämä voi tulla yllätyksenä erityisesti niille, jotka vielä lukiossa porskuttivat pelkällä hyvällä muistillaan.
– Ylioppilaaksi voi päästä hardwarella, mutta yliopistossa tarvitaan softaa, Lonka muotoilee.

Eri tieteenalat suosivat ja vaativat erityyppisiä oppimistyylejä, joihin opiskelijat vähitellen kouliutuvat. Tieteenalat ovat kuin akateemisia heimoja, jotka sosiaalistavat uudet jäsenensä tapoihinsa.

4 neuvoa, joilla syntyy tuloksekas opintosuunnitelma – Tavoitteet ovat tarkasti määriteltyjä: lukuvuoden tavoitteet on pilkottu kuukausi- ja viikkotavoitteiksi. – Tavoitteet ovat mitattavia: luku-urakan edistyminen on seurattavissa, ja opintopisteet karttuvat. – Tavoitteet ovat realistisia: mitä 40 tunnin työviikossa ehtii? Moni opiskelija yllättyy havaitessaan, että vaativan vieraskielisen tekstin lukemisessa jo seitsemän sivun tuntivauhti on kunnianhimoinen tavoite. – Tavoitteet ovat aikaan sidottuja: vanha kunnon lukujärjestys on hyvä apu. Siihen voi aikatauluttaa niin tenttiin lukemiset, harjoitustyöt kuin esseiden kirjoittamiset. Ajankäyttöä kannattaa välillä myös kiintiöidä, varata esimerkiksi esseen kirjoittamiseen neljä tuntia ja tehdä se, mitä siinä ajassa pystyy.

Lonka kannustaakin opiskelijaa menemään mukaan tiedekuntansa toimintaan. – Tutkimuksissa on todettu, että sosiaalinen aktiivisuus edistää oppimista, Lonka sanoo. – Pelkkä baarissa istuminen ei sitä tietenkään tee, hän muistuttaa.

Vapaus voi eksyttää

Opetuksen lisäksi yliopiston erottaa muista opinahjoista akateeminen vapaus. Opiskelijoille se merkitsee vapautta määrätä oma tahti ja valita suuntautumiskohteet ja sivuaineet mieltymysten mukaan.

Vapaus on ihanaa, mutta siihen sisältyy myös suuri vastuu. – Kukaan ei enää taluta kädestä, vaan opintojen eteneminen on täysin itsestä kiinni, Lonka kiteyttää.

Yliopistossa opiskelu vaatiikin motivaatiota ja itsesäätelykykyä, taitoa suunnitella opintojaan sekä sinnikkyyttä toteuttaa tavoitteensa.

– Yliopisto-opiskelu on hyvin henkilökohtainen projekti, ja siihen on sitouduttava, painottaa opintopsykologi, tutkija Annamari Heikkilä Helsingin yliopistosta.

Helpoimmin sitoutuminen onnistuu niiltä, jotka ovat palavasti innostuneita opiskelualastaan, sekä niiltä, joiden valitsemaan ammattiin – esimerkiksi papiksi tai lääkäriksi – pääsee vain yliopiston kautta.

Muiden motivaatiota edistävät varmimmin onnistumisen kokemukset – joita pitää tietoisesti etsiä. – Asioiden ymmärtäminen, tuloksellisuus, rakentava palaute ja opintoviikot rekisterissä lisäävät suoriutumisen tunnetta, Heikkilä luettelee.

Tekniikat parannettavissa

Kovinta yliopisto-opiskelu on niille, joiden motivaatio on alun alkaenkin hutera.

– Tämä opintoihinsa sitoutumattomien ryhmä hakeutuu yliopistoon, koska isä tai äiti niin haluaa. Tai he ovat ulkolukuvälkkyjä, jotka pääsevät hikoilematta sisään. Tällaiset hakijat toivovat  suorittavansa vain ”jonkin tutkinnon”, Lonka kuvaa.

Motivaatio-ongelmia aiheuttavat usein myös heikot opiskelu- ja ajankäyttötaidot. Heikkilän mukaan jopa graduahdistuksen taustalta löytyy usein puutteellinen akateeminen luku- ja kirjoitustaito.

Pyyhettä ei kuitenkaan kannata heti heittää kehään, sillä taitoja voi aina kehittää.

Akateemisiin opiskeluongelmiin on muutamissa tiedekunnissa jo saatavissa apua erityiseltä opintopsykologilta, joka kartoittaa opiskelijan tilanteen ja räätälöi yksilöllisen tukiohjelman. Palvelu on osoittautunut niin tarpeelliseksi, että Heikkilä toivoo sen leviävän pikaisesti joka kampukselle.

Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Lisää hyviä vinkkejä
www.peda.net/veraja/ranua/opo/optuki/tekniikat
http://www.oppiminen.utu.fi/
www.yths.fi/netcomm/default.asp?path=2527