15 kilometriä kipua Vancouverissa

18.03.2010

Teksti: Annikka Mutanen

Henkilöt:
Matti Heikkinen
Olympiahiihtäjä Kajaanista. Opiskelee taloustieteitä Jyväskylän yliopistossa, harrastaa metsästystä ja nukkumista. Pronssia Liberecin MM-kisojen 15 kilometrillä viime talvena. Lempinimi Happo.

Heikki Rusko
Liikuntafysiologi, liikuntateknologian emeritusprofessori. Intohimoinen hiihtäjä ja suunnistaja.

Heikki Kyröläinen
Liikuntafysiologian professori Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksessa. Tehnyt myös sotatieteellistä tutkimusta tehtävien kuormittavuudesta.

Juoni:
Matti asettuu lähtöviivalle olympiakisoissa. Edessä on 15 kilometriä vapaalla hiihtotavalla. Matti kertoo ennalta, miltä kisan aikana tuntuu. Heikit selittävät, mistä se johtuu.

Näytös:
Maanantaina 15.2. klo 12.30, Whistlerin olympiapuisto, Vancouver, Kanada. TV2 klo 22.30, Yle, Suomi.

Julkaistu Tiede -lehdessä 2/2010

Matti on noussut suksille puolitoista tuntia aikaisemmin, testannut ne ja kiertänyt kilpaladun, mikäli se on ollut auki. Sen jälkeen hän on poikennut voitelukopilla vaihtamassa pari sanaa ja kuivan paidan.

Puoli tuntia ennen lähtöä hän tekee vielä toisen verryttelylenkin, jonka on tarkoitus venyä mahdollisimman lähelle lähtöhetkeä.

- Pari minuuttia menen vähän kovempaa. En kuluta voimia, mutta teen pienen aukaisun, niin että maitohappoa käy elimistössä, etteivät hapot nouse ensimmäistä kertaa vasta kisan aikana.

Mihin verryttelyllä pyritään, professorit?

Verryttelyllä elimistö saatetaan tilaan, jossa se pystyy toimimaan täydellä teholla lähtömerkistä alkaen. Kehon lämpötila nousee, sydämen toiminta kiihtyy, veren virtaus lihaksiin tehostuu, ja entsyymit aktivoituvat. Myös hermosto on hereillä nopeaan suoritukseen.

1
Viime minuuteilla ennen lähtövuoroa Matti hölkkäilee, kävelee ja pyörittelee käsiä. Hän ei ajattele tekemisiään vaan toimii automaattiseksi muuttuneella rutiinilla. Jännittääkö?

- Pieni pakokauhu siinä on aina valmiina.

Matti pyrkii pitämään itsensä rentona ja rauhallisena. Jotkut hiihtäjäkavereista muuttuvat tavallista puheliaammiksi, toiset ärisevät ja murahtelevat. - Mulle ei aggressio toimi. Yritän olla niin kuin normaalisti.

Jännityksestä ei kuitenkaan ole suoritukselle haittaa, päinvastoin.

- Hyötyä siitä on, kunhan se on hallinnassa. Jos ei jännitä, niin ei kisastakaan yleensä tule mitään.

Mitä jännitys on?

Jännittäminen tarkoittaa, että sympaattinen hermosto aktivoituu ja stressihormonien eritys lisääntyy. Ihminen on niin sanotussa taistele tai pakene -tilassa, joka auttaa saamaan voimavarat täyteen käyttöön. Urheilijan on opittava säätämään jännityksen taso itselleen sopivaksi. Liika jännittäminen voi saada elimistön tuottamaan maitohappoa jo ennen lähtöä tai yliaktivoida hermojärjestelmää niin, että se tuottaa virheliikkeitä.

2
Ensimmäinen runsas kilometri Whistlerin kisaladusta on melkein pelkkää ylämäkeä. Matti aikoo lähteä kiipeämään sitä nousujohteisesti, kovaa mutta rennosti.

- Kisa alkaa vasta kolmen kilometrin jälkeen. Silloin pitää olla hyvissä asemissa.

Eikä todellakaan vielä piipussa. Matin vahvuus ovat kuitenkin juuri nousut. - Ylämäet menee mulla parhaiten.

Miksi alussa ei saa puristaa?

Suoritus lähteen käyntiin hyvin, kun keho pystyy käyttämään alusta asti kaikkia energianlähteitä: hiilihydraatteja, rasvaa ja maitohappoa. Jos kisaan lähtee verryttelemättä tai liian kovaa, energiantuotanto käynnistyy pelkillä hiilihydraateilla, ja niiden palamisesta syntyy ylen määrin maitohappoa. Silloin vauhti alkaa kahden-kolmen kilometrin jälkeen pudota. Urheilija voi joutua niin sanottuun kuolleeseen pisteeseen ennen kuin elimistö herää ja sopeutuu siihen, että nyt täytyy mennä kovaa.

3
Tasaisella Matti keskittyy liukuun. Hän pyrkii taloudellisuuteen ja siihen, että hiihto vie eteenpäin. - Väsyessä alkaa helposti liike mennä kaikkiin muihin suuntiin.

Miksi tekniikka hajoaa?

Olennaista on valita oikea tahti suhteessa omaan maksiminopeuteen. Liikkuminen liian lähellä maksiminopeutta uuvuttaa hermojärjestelmää niin, ettei se enää toimi parhaalla tavalla. Erityisesti hyvin luistavassa kelissä ja tasaisella radalla hiihtäjä hyötyy hyvistä nopeusominaisuuksista.

Jos meno on liian rankkaa ja maitohappoa alkaa kertyä elimistöön liikaa, myös lihasten happamoituminen alkaa häiritä niiden supistumismekanismia.

4
Kolmesta kilometristä eteenpäin matka on toista kilometriä melkein pelkkää alamäkeä.

- Ne on mutkaisia laskuja, täytyy hakea hyvin ajolinjat ja hoitaa, että pysyy suksen päällä, ettei tule klassinen virhe.

Sellaisesta seuraa sukellus penkkaan. - Laskussa voi vähän voittaa, mutta aika paljon hävitä.

Tilaisuuden tullen Matti vetäytyy pakettiin, kyyryyn laskuasentoon. Paketissakin hän yrittää olla rennosti.

5
Vähän ennen puolimatkaa rata on röykkyistä, mäkeä ja nyppylää ylös ja alas. Ne Matti selättää monipuolisin rytminvaihdoksin. Puolimatkassa saavutaan jälleen yleisön kannustettavaksi stadionille. Jos hiihto sujuu hyvin, Matti ei yleisöstä paljon kuule. - Jos menee huonosti, kuulee enemmän.

Miten keho reagoi ylä- ja alamäen vaihteluun?

Kilpahiihdossa tempo vaihtelee jatkuvasti maaston mukaan. Samalla tapahtuu muutoksia lihasten energiantuotossa.

Ylämäkiä tikatessa välittömät energiavarastot eli adenosiinitrifosfaatti ja kreatiinifosfaatti kuluvat, mutta alamäessä ne alkavat heti palautua. Laskujen aikana hiilihydraattien poltto vähenee ja sen sijaan palaa rasvaa. Maitohappoa ei synny lisää, vaan sitä poistuu. Aerobisesti työskentelevät lihakset käyttävät hanakasti energianlähteenä maitohapon hajoamistuotetta laktaattia.

6
Toinen kierros alkaa taas julmalla nousulla. Siihen todennäköisesti osuvat kisan vaikeimmat hetket. Niihin Matti on ajatuksissaan valmistautunut jo ennalta. Mitä keho silloin sanoo?

- Ei se sano mitään, se huutaa tuskasta.

Miltä se sitten mahtaa tuntua? - Se on pistävää kipua, poltetta mahassa ja keuhkoissa ja lihaksissa. Se on äärimmäisen kovaa tuskaa.

Mistä kipu johtuu?

Polte keuhkoissa johtuu ensi sijassa siitä, että hiihtäjä joutuu hengittämään valtavan määrän kylmää, kuivaa ilmaa. Se raastaa keuhkoputkia. Ehkä juuri sen vuoksi astma on yleinen vaiva huippuhiihtäjillä.

Mahakipu voi johtua pallean ja sitä kautta mahalaukun röykytyksestä. Pallea joutuu koville pumpatessaan keuhkoja hapenoton noidankehässä. Huippuunsa treenatun kestävyysurheilijan suonissa veri kiertää niin nopeasti, ettei se ehdi viipyä keuhkoissa tarpeeksi pitkään kyllästyäkseen kunnolla hapella. Saadakseen tarpeeksi happea urheilija joutuu siis hengittämään vielä kiivaammin.

Tuska lihaksissa johtuu vallitsevan käsityksen mukaan niiden happamoitumisesta. Happamuus lisääntyy, kun lihaksissa syntyy maitohappoa. Se hajoaa laktaatiksi ja vetyioneiksi. Vetyionit lisäävät happamuutta lihaksistossa ja häiritsevät lihasten tehokasta supistumista. Myös hapellisessa energian tuotannossa syntyvä hiilidioksidi vaikuttaa happamuuteen.

7
Pitkissä laskuissa Matti jonkin verran palautuu - silloin kun ei olla tiukoissa mutkissa. - Olotila rentoutuu ja hengitys tasaantuu pitkin puhalluksin.

Miten lihakset palautuvat laskussa?

Maitohappoa ei tule lisää. Sen sijaan happamuutta eli vetyioneja ja hiilidioksidia poistuu koko ajan hengityksen mukana. Ne siirtyvät verenkierron mukana lihaksista keuhkoihin, ja ne hengitetään ulos kehosta. Mitä suurempi urheilijan hapenottokapasiteetti on eli mitä enemmän ilmaa hän keuhkojensa kautta kierrättää, sitä enemmän happamuutta hän pystyy poistamaan. Lihasten supistuskoneisto voi palautua lähelle normaalia. Mäen alla niiden voimantuotto toimii taas paremmin.

8
Helpotuksen huokauksia on turha kuulostella. Vancouverin rata ei varsinaisesti helpotu ennen kuin maalisuoralla.

- Tuska jatkuu loppuun asti. Ja sitä se on jo alusta alkaen. Sitä kestävyysurheilu on. Äärirajoilla hiihdetään, mutta niiden yli ei saa mennä, koska täytyy pystyä liu’uttamaan.

Jos raja ylittyy, hiihto alkaa hajota tai hyytyä. Kipu lihaksissa ja hengityselimissä kertoo, miten lähellä tuota rajaa ollaan.

- Hyvässä kunnossa sitä pystyy paremmin kontrolloimaan.

Huonossa kunnossa raja voi ylittyä yllättäen.

Miten tietää, missä raja on?

Hyvässä kunnossa oleva, itsensä tunteva urheilija pystyy analysoimaan palautetta, jota aivoihin tulee kehon eri osista. Kokemus on ratkaiseva tekijä. Hiihtäjien harjoittelussa suuri osuus on sillä, että he opettelevat tasapainoilemaan yhä lähempänä sitä rajaa, jolla hiihto tuhoutuu.

9
Kesken matkan voi tulla tunne, ettei enää jaksa. Hyvänä päivänä sitä ei tule, mutta huonona se voi tulla jo alkumatkasta. - Silloin pitää vaan keskittyä menemään eteenpäin.

Voiko jatkaa, vaikkei enää jaksa?

15 kilometriä on niin vähän, että sen aikana hiihtäjän energiavarat eivät ehdi loppua. Hiilihydraatteja ja rasvaa riittää kehon polttoaineeksi koko matkalle. Meno voi hyytyä liialliseen happamoitumiseen. Kun lihaksissa on paljon vetyioneja ja ilmassa liian vähän happea, mutta hengitystä ei voi lisätä, ei ole enää mistä ottaa.

Jaksaminen on myös psykologinen kysymys. Aivot saavat jatkuvasti palautetta kehon eri osista, esimerkiksi lihasten toimintakunnosta ja sydämen sykkeestä, ja tarpeen tullen ne antavat hälytyksen: olet väsynyt, koskee, yököttää, jos vielä jatkat, voi käydä huonosti. Varoitus tulee kuitenkin etuajassa.

Fysiologisesti ottaen voimia on vielä jäljellä silloin, kun väsymyksen tunne iskee. Tavallinen ihminen saa ne irti itsestään, jos hänellä on siihen riittävä syy, esimerkiksi pelastautuminen kuoleman vaarasta. Urheilussa ne pitää saada irti muutenkin, joten urheilijan täytyy oppia sietämään kipua ja pahan olon tunnetta antamatta sille periksi.

10
Loppulasku tuo myrskyävän ihmisjoukon eteen, kiri hiihtostadionin hevosenkenkään ja  loppusuoralle.

- Kyllä siinä pystyy vielä lisää puristamaan ja ylittämään kivun rajat. Siinä ei ajattele enää yhtään mitään muuta kuin että pääsis maaliviivan yli mahdollisimman nopeasti.

Mistä voimavaroista loppukiri otetaan?

Loppusuoralla hiihtäjä menee yleensä selvästi kovempaa kuin kilometriä aiemmin. Lihasten välittömät energiavarastot käytetään loppuun ja maitohappoa tuotetaan maksimaalisesti välittämättä seurauksista, kuin neljänsadan metrin juoksussa. Hermo-lihasjärjestelmää ei tarvitse enää säästellä, nopeutta voi käyttää niin paljon kuin sitä irtoaa. Romahdus voi kuitenkin tulla, jos kirin on erehtynyt aloittamaan liian aikaisin.

11
- Maalissa ensimmäinen tunne on suuri helpotus siitä, että on päässyt pois sieltä. Erittäin paha olo jatkuu silti vielä jonkin aikaa.

Matti saattaa myös antaa ylen. - Hiihto tulee oksennuksena suusta ulos.

Mahdollisimman nopeasti maaliin päästyään Matti pyrkii liikkeelle, vaihtaa kuivaa ylle, hörppii urheilujuomaa ja haukkaa energiapatukoita. Myöhemmin hän syö monipuolisen aterian ja tankkaa edelleen nestettä ja suoloja. Illalla ohjelmassa on hierontaa ja ravistelua sekä pientä hölkkää ja kävelyä. Jos kaikki menee hyvin, parin päivän kuluttua Matti tuntee palautuneensa täyteen iskuun.

Mikä vaikuttaa palautumiseen?

Mahdollisimman nopea ravinnon saanti on tärkeää, jotta kehon energiavarastot täyttyvät ja palautuminen pääsee alkuun. Hien mukana elimistö menettää myös elektrolyyttejä eli kalsiumia, natriumia ja magnesiumia. Niitä tarvitaan lihasten supistumismekanismin toimintaan, ja siksi niidenkin varastot pitää täydentää. Suorituksen jälkeen voi tulla lihaskramppeja, jotka johtuvat elektrolyyttitasapainon häiriöstä.

Aineenvaihdunta jatkuu lepotasoa vilkkaampana vuorokauden suorituksen jälkeen ja kuluttaa edelleen tavallista enemmän happea. Sitä tarvitaan, kun keho täyttää energiavarastojaan, korjaa elektrolyyttitasapainoa ja palauttaa hermo-lihasjärjestelmän lepotasolle, säätää hormonitoiminnan ennalleen ja poistaa happamuuden lihaksista. Kevyt hölkkä ja hieronta nopeuttavat palautumista.

Kuka voitti?

Todennäköisesti kisan voitti se, jolla on paras hapenottokyky. Tutkimusten mukaan se on 15 kilometrin matkalla ratkaiseva ominaisuus. Happea tarvitaan elimistön energiantuotannossa, ja mitä raskaampi ja mäkisempi maasto on, sitä tärkeämmäksi maksimaalinen hapenotto nousee. Kevyellä radalla ja kelillä nopeusominaisuuksien merkitys kasvaa. Myös hiihtotekniikan taloudellisuus ja sukset vaikuttavat tulokseen.

Miten Matin hiihto eroaa sunnuntaihiihtäjän suorituksesta?

Sunnuntaihiihtäjän kehossa toimivat samat mekanismit kuin huippuhiihtäjällä. Harrastajan suorituskyky vain on heikompi, eikä hän yleensä pyri sen rajoille. Sunnuntaihiihtäjän maitohappotasot jäävät alle puoleen siitä, mitä ne ovat huippuhiihtäjillä, ja äärimmäisen harvoin hän pääsee samoihin tuskatiloihin.

Siltä varalta, että joku haluaisi niitä maistella, emeritusprofessori, veteraanihiihtäjä Heikki Rusko antaa vinkin: - Sillä sitä voi testata, että hiihtää kahden-kolmen minuutin ylämäen niin kovaa kuin jaksaa ylös asti ilman pysähdyksiä - ja tekee sen kolme-neljä kertaa peräkkäin lyhyellä palautuksella.