Meistä ei ole uskollisiksi

18.03.2010

Villit ajatukset -sarja

Teksti: Annikka Mutanen

Moni valitsee yhä vihkikaavan, jossa luvataan osoittaa puolisolle uskollisuutta ja rakkautta kuolemaan asti. Silti melkein puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Mikä siinä on, että ihmiset eivät pysy yhdessä?

Julkaistu Tiede -lehdessä 2/2010

Ihmislajilla ei ole elinikäiseen parisuhteeseen niin vahvaa taipumusta kuin nykyiset ihanteemme edellyttävät. Yhdysvaltalaisen Rutgers-yliopiston antropologian professori Helen Fisher on perehtynyt elämäntyönään rakkauden biologiaan. Hän on myös kaivautunut YK:n vuosikirjoista keräämiinsä maailmanlaajuisiin avioerotilastoihin ja havainnut, että maasta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen avioerot ovat runsaimmillaan jo noin neljän vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta. Hanakimmin ihmiset eroavat vähän alle kolmekymppisinä.

Fisher arvelee, että neljän vuoden parisuhde periytyy pitkien aikojen takaa. Metsästäjä-keräilijäyhteisöissä naiset imettivät pitkään, söivät vähärasvaista ruokaa ja saivat paljon liikuntaa. Tämän takia lapsen synnyttyä kesti pitkään, ennen kuin naisen kuukautiskierto palasi ja hän saattoi tulla uudelleen raskaaksi. Tavallinen synnytysväli oli neljä vuotta. Miehen ja naisen parisuhde saattoi kehittyä kestämään juuri sen ajan, että yhteinen lapsi saatiin kasvatettua yli työläimmän vaiheen. Sen jälkeen molemmat saattoivat valita uuden kumppanin ja saada uuden lapsen.

Fisherin mielestä evoluutio näyttää istuttaneen meihin kolme taipumusta, jotka kaikki ohjaavat pariutumista mutta palvelevat erilaisia tarkoituksia ja kiskovat meitä eri suuntiin. Himo ajaa etsimään seksiä usean partnerin kanssa ja hankkimaan perimältään monipuolisia jälkeläisiä. Romanttinen rakkaus keskittää energian suosikkikumppaniin ja säästää näin aikaa ja vaivaa. Kiintyminen sitoo miestä ja naista toisiinsa, jotta he pystyvät yhteisvoimin huolehtimaan lapsistaan.

Älä riko onnellista kotia

Onko ihminen siis samanlainen kuin useimmat muutkin pareja muodostavat eläimet? Harva laji sitoutuu samaan kumppaniin eliniäksi. Tavallisempaa on pariutua uudelleen ja uudelleen.

Toisaalta yli puolet sekä suomalaisista että amerikkalaisista avioliitoista kestää. Aiemmin kesti vielä suurempi osa, kun kulttuuri karsasti eroa tai kielsi sen kokonaan. Yhteen mentiin ja yhdessä pysyttiin myös taloudellisista syistä.
Edelleen avioliitoilla on yksi suuri tarkoitus parisuhteen itsensä ulkopuolella. Se on lasten hankkiminen ja kasvattaminen. Erityisesti lasten takia kuulee paheksuttavan, että ihmiset eroavat liian helposti.

"Älä riko onnellista kotia", kirjoitti lääkäri-kirjailija Juhani Seppänen loppuvuodesta Ilta-Sanomissa. Seppäsen mukaan avioliitto on sopimus, joka tehdään lasten hyvinvoinnin ja turvallisuudentunteen varmistamiseksi. Jos avioseksi tympii tai sitä ei ole, kannattaa hankkia sivusuhde. Ei erota, eikä ainakaan mennä sen uuden kanssa naimisiin, Seppänen neuvoo.

Ihmiset toteuttavat ahkerasti myös tätä mallia. Avioliitot kestävät sitä paremmin mitä enemmän lapsia niissä on, ja rinnakkaissuhteet ovat yleisiä. Eri tutkimusten mukaan 30-60 prosenttia amerikkalaisista miehistä ja 20-50 prosenttia naisista harrastaa avioliittonsa aikana seksiä jonkun muun kuin puolison kanssa. Suomessa rinnakkaissuhteeseen ryhtyy miehistä noin 40 ja naisista 30 prosenttia.

Mieltymykset seuraavat kiertoa

Uskottomuudenkin takaa löytyy biologiaa. Sekä naisten että miesten seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat naisen kuukautiskierron tahdissa. Hiukan ennen ovulaatiota eli munasolun irtoamista, kaikkein hedelmällisimpinä päivinään, naiset haluavat seksikumppaneiksi miehekkäämpiä, symmetrisempiä ja dominoivampia miehiä kuin kierron muissa vaiheissa. Tekojen tasolla naiset ryhtyvät avioliiton ulkopuoliseen seksiin useimmin ovulaation aikaan. Miehet vastavuoroisesti kokevat vetävimmiksi ne naiset, joiden munasolu on juuri irtoamassa.

Sama ihminen ei välttämättä ole lupaavin elämänkumppani ja houkuttelevin lisääntymiskumppani. Poimimalla rusinat pullista voi hankkia jälkeläisille sekä hyvän ja vaihtelevan perimän että kunnollisen huoltajan. Näin paranee mahdollisuus, että ainakin osa heistä jää henkiin ja aikanaan lisääntyy.

Tässä omien jälkeläisten menestystä maksimoivassa kuviossa on merkittävä kompastuskivi. Se on mustasukkaisuus, joka kuuluu ihmisen lähtemättömiin piirteisiin. Halajamme yksinoikeutta kumppanimme seksuaalisuuteen ja sitä kautta omille lapsillemme yksinoikeutta hänen resursseihinsa. Uskottomuus tai epäily uskottomuudesta on merkittävä epäsovun aihe parisuhteissa. Se on maailmanlaajuisesti yleisin avioeron syy.

Vaihtamalla voi saada paremman

Mikä siis olisi realistinen tavoite parisuhteen kestolle ja mallille? Jos ratkaisun haluaa perustaa tutkituille tosiasioille, niitä kannattaa hakea Väestöliiton tutkimusprofessorilta Osmo Kontulalta. Kontula on kolunnut suomalaisten parisuhteita ja seksielämää muun muassa Finsex-tutkimuksilla, jotka ovat tuottaneet vertailukelpoista kyselyaineistoa 1970-luvulta 2000-luvulle saakka.

Kannattaako suosiolla valita vihkivala, jossa ei luvata mitään kuolemaan saakka, ja vaihtaa paria kun siltä tuntuu?

Vanhan kansan vastaus kysymykseen oli, ettei se vaihtamalla parane. Kontulan mukaan vanha kansa on tilastollisesti oikeassa, mutta yksilön kohdalla sen viisaus ei päde. Ero ei tuo keskimäärin suurta muutosta onnellisuuteen, mutta yksittäiselle ihmiselle muutos voi olla suuri. Jotkut tulevat paljon onnellisemmiksi - toiset onnettomammiksi.

Uskollisuus entistä vahvempi ihanne

Entä jos pyrkisi hyvään kumppanuuteen, jossa ruumiillisen intohimon haalennuttua harrastettaisiin seksiä muualla mutta ei annettaisi sen kaataa toimivaa avioliittoa.

Tämä ei ainakaan ole nykysuuntaus Suomessa. Uskollinen parisuhde on ihanteena vielä tavoitellumpi kuin ennen. Kontulan mielestä ihmiset myös onnistuvat siinä kohtalaisesti. Kaksi kolmesta suomalaisesta ilmoittaa haluavansa elää uskollisessa parisuhteessa, ja tästä joukosta 80 prosenttia on myös pystynyt olemaan uskollinen nykyisessä suhteessaan.

Puolison rinnakkaissuhteen hyväksyi 2000-luvun kyselyissä selvästi harvempi kuin 1970- tai 1980-luvun vastaavissa tutkimuksissa. Samalla tämän vuosituhannen suhteet ovat onnellisempia kuin 1970-luvulla. Tämä johtuu siitä, että onnettomissa suhteissa ei pysytä, vaan ne purkautuvat.

Nuoret sitoutuvat rakkauteen

Suomalaiset pitävät itseään melko vapaamielisenä kansakuntana, mutta tosiasiassa suomalaiset tuomitsevat uskottomuuden ylivoimaisesti tiukemmin kuin sveitsiläiset, espanjalaiset, italialaiset, kreikkalaiset, portugalilaiset ja norjalaiset. Kontula selittää suomalaisten tiukkapipoisuuden juuri eroamisen helppoudella.

Italiassa katolinen kulttuuri ei hyväksy avioeroa, minkä vuoksi eroaminen on harvinaisempaa kuin protestanttisessa Pohjois-Euroopassa. Paradoksaalisesti Italian katolisessa kulttuurissa rinnakkaissuhteet ovat paljon hyväksytympiä kuin meillä. Niitä ei pidetä kannanottona avioliiton jatkamiseen eivätkä ne hajota liittoa niin kuin helppojen avioerojen Pohjolassa.

Suomessa uskollisuutta vaatii tinkimättömimmin nuorin ikäryhmä, 18-24-vuotiaat. Silti heidän parisuhdekäsitystään ei voi sanoa perinteiseksi. Kumppaneiden odotetaan nimittäin sitoutuvan seksuaaliseen uskollisuuteen vain niin kauan kuin he pitävät suhdettaan eheänä ja tyydyttävänä.

Uskollisuutta ei enää käsitetä uskollisuudeksi tietylle ihmiselle vaan uskollisuudeksi tunteelle, romanttiselle rakkaudelle. Uusi rakastuminen oikeuttaa loikan uuteen suhteeseen.

Tältä pohjalta Kontula ennakoi, että parisuhdeuskollisuus voi tulevaisuudessa heiketä entisestään. Tällaista trendiä ei vielä näkynyt tuoreissa kyselyissä. Vuoden 2007 Finsex-tutkimus kuitenkin paljasti, että erityisesti naiset kokevat yhä enemmän seksuaalista haluttomuutta. Kun nuoret aikuiset toisaalta kelpuuttavat vain tunne- ja seksielämältään laadukkaita suhteita, paineet kumppanin vaihtoon ja rinnakkaissuhteisiin kasvavat entisestään.