Arkeologit löysivät aavelaivan

14.09.2010

Teksti: Tytti Steel

Aavelaivatarinat kutkuttivat jo 1600-luvun painolehtisissä ja kelpaavat 2000-luvun elokuvayleisöllekin. Tarinoilla oli esikuvansa tosielämässä. Yksi näistä ”lentävistä hollantilaisista” upposi Ruotsin rannikolle 1747.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2010.

”Hollantilainen purjelaiva Utrecht on matkalla Kiinaan mukanaan monta tynnyrillistä kultarahoja. Kiinalaiset kauppiaat eivät halua eurooppalaista tavaraa vaihdossa, vaan mausteet ja muu tuontitavara on maksettava kullalla. Sen tietävät myös merirosvot, ja siksi Utrechtilla on puolustuksenaan tykkejä ja sotilaita.

Intiassa, Goan ulkopuolella, tuuli yltyy hirmumyrskyksi. Toinen laiva tulee suoraan kohti Utrechtia. Matruusit yrittävät hidastaa törmäystä työntämällä käsivoimin poispäin törmäävän aluksen keulapuuta. Pukspröötin sijaan miesten kädet harovat ilmaa, ja outo alus lipuu äänettömästi Utrechtin läpi.

Kannella seisova nuori nainen huutaa jotakin. – Katso, se on isäsi!

Mutta nuori mies ei kuule vaimonsa huutoa, sillä hän makaa kannella pyörtyneenä. Mies on Filip van der Decken, jonka isä on tuomittu kummittelemaan maailman merillä, kunnes hänen poikansa palauttaa isälleen tälle kuuluneen riipuksen.

Utrechtin matka jatkuu, ja puhetta aavelaivasta riittää. Kaikki tietävät, mitä Lentävän hollantilaisen kohtaaminen merkitsee. Silloin on tapahtumassa jotakin kamalaa. ”

Näin tarinoi Lentävästä hollantilaisesta englantilainen Frederick Marryat vuonna 1839. Hänen kirjansa on vain yksi versio kuuluisimmasta aavelaivalegendasta.

Lentävä hollantilainen on kristillistä perinnettä

– Ennen Marryatin kirjaa kertomus Lentävästä hollantilaisesta eli ja kehittyi rinnan suullisena ja kirjallisena perinteenä, kertoo folkloristi, FM Pasi Enges Turun yliopistosta. – Varhaisempia painettuja versioita ilmestyi Britanniassa balladeina ja arkkiveisuina.

Arkkiveisut olivat painettuja laulutekstejä, aikansa irtolehtisiä ”toivelaulukirjoja”, joita tehtiin 1600-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Romantiikan aikana 1700- ja 1800-luvuilla moni kirjailija hyödynsi aavelaivoja runoissaan ja kirjoissaan.

– Lentävän hollantilaisen tarina on selvästi kristillinen ja siten eurooppalaista perua, Enges analysoi. – Kapteeni on tuomittu purjehtimaan ikuisesti rangaistukseksi siitä, että hän on kironnut Jumalan laivan jäätyä tyveneen juuri, kun kapteeni olisi halunnut lyödä nopeusennätyksen.

– Selvin esikuva on Raamatun kertomus vaeltavasta juutalaisesta, joka on tuomittu kiertämään maata tuomiopäivään asti, koska hän pilkkasi Jeesusta ristintiellä.

Aavelaivatarinat kuitenkin vanhempia ja yleisempiä

– Lentävän hollantilaisen legendan alkuperää ei tunneta tarkasti, mutta se tiedetään, että jo antiikin aikana on kerrottu aavelaivoista, Enges sanoo.

Suullisessa perinteessä eri puolilla maailmaa esiintyy tuonpuoleisesta palaavia vainajia, jotka haluavat saattaa valmiiksi jonkin kesken jääneen työn tai kostaa kärsimänsä vääryyden. Jotkin näistä tarinoista on sijoitettu meriympäristöön.

Kertomuksissa aavelaivat voivat olla palavia tai lentäviä. Osa näyttää muuten tavalliselta mutta tekee jotakin outoa: purjehtii takaperin, katoaa rannassa tai etenee tyvenessä kuin oman myrskytuulen ajamana. Joskus laivan kylkien läpi paistaa aurinko, sillä kylkilaudoitus on poissa ja vain rungon kaaret ovat jäljellä. Usein aavelaiva hohtaa salaperäisesti ja liikkuu täysin äänettömästi.

Britanniasta aavelaivatarinoita on kirjattu ylös eniten merialueilta, joilla on myös paljon hylkyjä, kuten Cornwallin rannikolta ja Hebridien saarten vesiltä.

Osin tarinat selittyvät väsymyksen ja stressin aiheuttamina harhakuvina. Näyille voi lisäksi olla kouriintuntuvia syitä: esimerkiksi sumussa kohdattu hylätty tai matalikolle haaksirikkoutunut alus.

Ruotsin rannikolta löytyi todennäköinen aavelaivahylky

Yksi hylky, joka on haaksirikkonsa aikoihin erinomaisesti sopinut aavelaivakertomusten innoittajaksi, lepää Ruotsin itärannikolla Nyköpingin kaupungin edustalla Högskärin saaren luona. Kaiken lisäksi alus on sopivasti hollantilainen, vaikka sitä ennen tutkimuksia luultiin venäläiseksi sotalaivaksi.

1970-luvulla löydettyä hylkyä alettiin tutkia tarkasti vasta 1980-luvun jälkipuoliskolla. Tutkimuksissa selvisi, että noin kymmenen metrin syvyydessä sijaitseva hylky on ollut 38 metriä pitkä lastialus, joka on viimeisellä matkallaan kuljettanut ainakin kalkkia ja rautaa. Alus oli kevyesti aseistettu: sillä oli mukanaan yksi tykki ja ammuksia. Hylystä löytyneiden esineiden perusteella alus ajoitettiin 1730–1750-luvulle. Tämä oli kuitenkin vasta alkua.

– Arkeologisten tutkimusten jälkeen ryhdyttiin etsimään hylkyyn sopivia tietoja eri arkistoista, kertoo Helsingin yliopiston meriarkeologian dosentti Johan Rönnby, joka toimii myös professorina Tukholman lähellä sijaitsevassa Södertörnin korkeakoulussa.

Ruotsin Sota-arkiston luotsiraporteista löytyi maininta mitoiltaan vastaavasta hollantilaisaluksesta, Juffrouw Catharinasta, joka haaksirikkoutui Högskärin luona 1747. Laiva oli kotimatkalla Pietarista kapteeni Dirk Reuwenkampin komennossa.

Kun hylystä ja arkistosta saadut tiedot yhdistettiin, hahmottui erikoinen tapahtumaketju, jota ei voi olla yhdistämättä Lentävän hollantilaisen tarinaan.

Juffrouw Catharina katosi haaksirikkopaikalta

Hollantilainen kauppa-alus, kolmimastoinen flöitti Juffrouw Catharina haaksirikkoutui Gotlannin pohjoispuolella sijaitsevan Fårön saaren lähellä lokakuussa 1747. Catharina karahti ensin matalikolle, ja ajelehti sieltä Fårön saaren rantaan. Lastia pelastettiin paikallisten kalastajatalonpoikien avulla.

Kun töihin eräänä aamuna palattiin, alus oli kadonnut haaksirikkopaikalta. Arkistotietojen mukaan se nähtiin myöhemmin ajelehtimassa kohti luodetta, ja lopulta Catharina upposi Nyköpingin rannikolla.

Viimeisestä matkasta on säilynyt vain vähän tietoja. Kauppalaivojen liikkeitä raportoinut sanomalehti kuitenkin kirjoitti, että lokakuun 13:ntena Catharina oli redillä Kronstadtin ulkopuolella odottamassa parempia purjehdussäitä. – Silloin miehistöllä on ollut aikaa istuskella piippua poltellen ja kertoilla aavelaivoista, Rönnby maalailee. Tällä kertaa viihdyttävä jutustelu vain sattui enteilemään tulevaa katastrofia.

– Tarinat haaksirikoista ja merionnettomuuksista kiehtoivat hollantilaisia 1700-luvulla, Rönnby jatkaa. – Itä-Intian kauppakomppanian aluksen Batavian sekä jättimäisen Nieuw Hoornin haaksirikot herättivät paljon huomiota, ja niistä kirjoitetut kirjat olivat suosittuja.

Kunnon merikapteeni ei saanut olla liian ahne

Lentävän hollantilaisen legendassa kapteeni tuomittiin kiertämään maailman meriä ikuisesti ahneutensa takia. Sitä pidettiin syntinä ja kapteenille epätoivottuna ominaisuutena.

– Oman aikansa kirjallisuudessa suoraviivaiset merikapteenit esitettiin tietoisina vastakuvina kauppakomppanioiden ja laivanvarustajien ahneudelle ja ylellisyyden tavoittelulle, Rönnby kuvailee.  – Hollantilaisen merikapteenin tuli olla asiantunteva ja jumalaapelkäävä kunnian mies.

Juffrouw Catharinan kapteenista Dirck Pietersen Reuwenkampista on löytynyt arkistoista jonkin verran tietoa. Tanskan salmien tullitilien alusluetteloiden mukaan hän kävi Itämerellä vähintään kuudella kauppamatkalla, joiden kohteina olivat Pietarin lisäksi ainakin Narva, Danzig, Pärnu ja Königsberg.

Arkistolähteiden mukaan kapteeni Reuwenkamp selvisi haaksirikosta muttei ilmeisesti enää palannut kapteenina ainakaan Itämerelle.

Kapteenin ”surun ja vihamielisyyden viikot”

Vuodelta 1748 säilyneessä kirjeessä kapteeni  Reuwenkamp kiittelee ruotsalaisviranomaisten toimintaa mantereella mutta valittaa Visbyssä saamastaan kohtelusta. Luotsiraportin mukaan Fårössä Catharinasta pelastettiin hamppua ja vahaa, mutta niiden huutokauppaamisesta ei ole löytynyt minkäänlaista dokumenttia. Sen sijaan eräs ruotsalainen haaksirikon kärsinyt merikapteeni myi hamppua Visbyn huutokaupassa pian Catharinan haaksirikon jälkeen.

Tutkijat arvelevatkin, että paikalliset ovat saattaneet ryöstää Catharinan hylkytavaraa ja kaupata sitä omissa nimissään.

Reuwenkamp kuvailee Visbyssä viettämäänsä aikaa ”surun ja vihamielisyyden viikoiksi”. Joidenkin asiakirjalähteiden mukaan gotlantilaiset olivat jopa valmiita tappamaan haaksirikkoutuneiden alusten merimiehiä päästäkseen käsiksi hylkytavaraan. Reuwenkamp ei kuitenkaan kerro koettelemuksistaan tarkemmin, joten tässä ollaan arvailujen varassa.

Ilman miehistöä purjehtinut alus sopi aavelaivaksi

Rönnby pitää melko ilmeisenä, että Juffrouw Catharinan kohtalo sopii suosittujen aavelaivakertomusten kaavaan. – Ilman miehistöä hyisellä merellä purjehtineen aluksen luulisi olleen niin kiinnostava tarina, että se olisi kulkenut sukupolvelta toiselle, varsinkin kun aluksen haaksirikkopaikka tiedettiin.

Catharinan tarina ei kuitenkaan ole säilynyt alueen suullisessa perinteessä ainakaan meidän päiviimme asti. Kun urheilusukeltajat 1970-luvulla löysivät hylyn, tulivat ensimmäiseksi mieleen kertomukset venäläisistä kaleereista, jotka seilasivat Ruotsin rannikolla vuonna 1719. Hylky saikin lempinimen Högskärsryssen.

Koska perimätiedosta ei ole ollut apua, tutkijat ovat joutuneet rakentamaan tosielämän Lentävän hollantilaisen tarinaa pala kerrallaan.

Tytti Steel on kansatieteilijä, joka työskentelee  tutkijana Helsingin yliopistossa.
Lähteet:
Horace Beck, Folklore and the sea (Castle Books 1999)
Frederick Marryat, Den flygande holländaren.
Återberettad av Maj Bylock (Rabén & Sjögren 2008)
Johan Rönnbyn ja Sven-Erik Rönnbyn artikkelit Juffrouw Catharinasta

Juffrouw Catharinan viimeinen matka 1747

16. heinäkuuta Öresundin tullissa, lastina inkivääriä, suolakalaa, kapakalaa, voita, sokeria, suolaa, porkkanoita, sitruunoita, siirappia, teräslankaa, sahoja, puuvillaa sekä mosel- ja bourgogneviiniä.
Elokuussa saapuu Pietariin, ja kapteeni Reuwenkamp tekee kauppoja suunnitelmien mukaan. Ei tiedetä, milloin laiva lähtee Pietarista.

13. lokakuuta suuntaa kotiin mutta joutuu jäämään ankkuriin redille Kronstadtin ulkopuolelle odottelemaan parempia purjehdussäitä.

28. lokakuuta ajaa karille Fårön pohjoispuolella. Lastia ruvetaan tyhjentämään paikallisten kalastajatalonpoikien avulla, kunnes eräänä aamuna laiva on kadonnut.

16. marraskuuta sukelluskomissionääri Cederberg kirjoittaa, että Högskärin luona on haaksirikkoutunut kolmimastoinen alus.

Tammikuussa 1748 luotsi Wingström tarkastaa haaksirikkopaikan, ja sieltä pelastetaan tavaraa, joka lähetetään Tukholmaan huutokaupattavaksi.

Tarinoissa kolmenlaisia aavelaivoja

Suullista perinnettä tutkivat folkloristit luokittelivat aavelaivatarinat jo 1930-luvulla kolmeen eri ryhmään:
– Kummitus- tai aavelaivat, jotka ovat Lentävän hollantilaisen tyyppisiä. Aavelaiva ilmestyy merellä, ja se tulkitaan varoitukseksi, onnettomuuden tai kuolemantapauksen ennustajaksi. Kummituslaiva voi myös aiheuttaa onnettomuuden. Sen miehistö nähdään ihmisinä.

– Kuoleman laivat, joiden miehistö kuvataan tarinoissa luurankoina. Alus on haaksirikkoutunut tai muuten tuhoutunut, ja miehistö palaa noutamaan surevia morsiamiaan mukaansa tuonpuoleiseen.

– Helvetinlaivat ovat itsensä pirun varustamia tai hänen käyttämiään laivoja, jotka kulkevat levittämässä tuhoa, esimerkiksi kulkutauteja.

Tarinoiden taustalla voi olla todellisia tapahtumia. On esimerkiksi kohdattu merellä laiva, jonka koko miehistö on kuollut tarttuvaan tautiin.

Aavelaiva sopi suosikkileffaan

Nykypäivän Hollywoodkin hyödyntää aavelaivatarinoita. Pirates of the Caribbean -elokuvat tahkoavat Disneylle miljoonia. Miksi aavelaivatarinat jaksavat kiinnostaa vielä 2000-luvulla?

– Romantiikka hallitsee kulttuuria juuri nyt, joten ei ole ihme, että aavelaivatkin vetoavat, vastaa mediatutkija, dosentti Veijo Hietala Turun yliopistosta. – Ne ovat tyypillisiä romanttisen mielikuvituksen tuotteita, joista Wagnerin ooppera Lentävä hollantilainen vuodelta 1841 on tietysti malliesimerkki. Nyt vuosituhannen vaihteessa eletään uusromanttista aikaa: populaarikulttuurissa ovat taas muodissa 1800-luvun alun romantiikan ilmentymät, kuten vampyyrit, velhot, gotiikka ja enkelit.

– Sama suuntaus näkyy tieteessäkin, sillä tunteiden tutkimus on kulttuurintutkijoiden ykkösaihe. Esimerkiksi psykologian oppikirjoja on pantu 2000-luvun alussa uusiksi tunteiden näkökulmasta.