Keltit: Euroopan omistajat takoivat rautaa ja sivistystä

09.02.2007

Teksti. Päivi Parhi-Riikola

Mitä mieleesi tulee sanasta keltti? Ehkä Asterix-sarjakuva,
jossa gallialaiset sankarit sotivat roomalaisia vastaan. Tai ehkä irkkupubi,
jossa soi "kelttiläinen kansanmusiikki".
Mutta millaisia historian keltit todellisuudessa olivat?

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2007

Moni on rakentanut mielikuvansa kelttien varhaishistoriasta Asterix-sarjakuvien sympaattisista gallialaissankareista. Myöhempiin vaiheisiin on tutustuttu esimerkiksi Hollywood-elokuvista, kuten Mel Gibsonin tähdittämästä, Skotlantiin sijoittuvasta Braveheartista.

Euroopan todellisessa historiassa keltit ovat olleet kymmenien kansojen muodostama kirjava joukko, jota on yhdistänyt samansukuinen kieli.

Kreikan kielen sana keltoi oli alkujaan yleisnimitys Manner-Euroopassa rautakauden alussa asuneille kansoille.

Roomalainen sotapäällikkö Gaius Julius Caesar (100-44 eaa.) kertoo teoksessaan Gallian sota, että nykyisen Ranskan ja Espanjan alueiden ihmiset kutsuivat itseään kelteiksi. Laajemmin kelttiläisten kielten puhujat omaksuivat nimityksen vasta 1600-luvulla.

Ei Irlannista vaan Keski-Euroopasta

Kelttien perintöä vaalitaan nykyisin näkyvimmin maailman ainoassa kelttiläisessä valtiossa Irlannissa sekä Ranskassa, joka korostaa kansallisromanttisesti kelttiläisiä juuriaan.

Irlannissa iirin kieli on kulttuurisesti ja poliittisesti tärkeä, ja kelttiläinen perinne elää jokapäiväisessä elämässä kansanmusiikissa ja "irkkupubeissa". Irlantilaisten vahva kelttiläinen identiteetti juontaa siitä, että varhaiskeskiajalla saari oli kelttiläisen renessanssin eli kelttien uuden kulttuurisen nousun ydinaluetta.

Eteviä auran ja miekan tekijöitä

Suurin osa kelttejä käsittelevistä esikristillisistä teksteistä on antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten käsialaa. He pitivät kelttejä sivistymättöminä ja julmina barbaareina. Kreikkalaisfilosofi Aristoteleen mielestä kelteiltä puuttui kokonaan kyky ajatella.

Stonehenge ei ollut kelttien temppeli

Sen sijaan megaliittiset kivikehät, kuten Englannin Salibsuryn tasangon Stonehenge, sekä dolmenit eli suuret kivipöydät eivät ole kelttien rakentamia, vaikka modernit druidiseurat järjestävät Stonehengella seremonioitaan valkoisiin kaapuihin pukeutuneina.

Myytti kivikehistä druidien temppeleinä syntyi 1600-1700-luvuilla, jolloin englantilaiset muinaistutkijat arvelivat niiden olevan peräisin esiroomalaiselta ajalta. Tässä he osuivatkin oikeaan, mutta nykytutkimus on osoittanut, että kivikehät rakennettiin jo neoliittisella kivikaudella 5 000 vuotta sitten. On myös osoitettu, että niiden käyttö rituaalisiin tarkoitukseen lopetettiin vuoden 600 eaa. tienoilla, jolloin kelttikansat ilmeisesti levittäytyivät Britanniaan.
Keltit käyttivät palvontapaikkoinaan temppelirakennuksia.

Samasta syystä on äärimmäisen epätodennäköistä, että Oxfordshiresta löydetty pronssikautinen, noin 3 000 vuotta sitten tehty Uffingtonin valkoinen hevonen olisi kelttiläinen monumentti. Kukkulaan leikattu 110 metrin pituinen, hevosta muistuttava liitukalliofiguuri on populaarikulttuurissa yhdistetty kelttiläiseen hevosten jumalattareen Eponaan. Häntä esittäviä reliefejä ja veistoksia on löydetty erityisesti Ranskasta.

Kelttisankarien haka oli soturinainen

Braveheart-elokuvassa englantilaisia vastaan nouseva 1200-luvun lopun skottisoturi William Wallace on vain yksi kelttiläisten myyttisiksi nousseista sankarihahmoista.

Asterix-sarjakuvista tuttu Vercingetorix esitetään Ranskan kansallismytologiassa vapaustaistelijana, joka neuvokkuudellaan hidasti ylivoimaisen vihollisen etenemistä. Hänen symboliarvoaan on vahvistanut se, että Caesar nöyryytti häntä Roomassa järjestämässään triumfissa vuonna 46 eaa. ja teloitutti vasta sen jälkeen.

Vercingetorixin viivytystaistelut olivat sinänsä mainio suoritus nuorelta soturilta, mutta aikalaiset eivät julistaneet häntä kansallissankariksi.

Paremmin vapaustaistelun tunnusmerkit täyttää Britannian itäosassa asuneiden ikeenien ja heidän naapurikansojensa kapina roomalaisia vastaan vuonna 61 jaa. Kapinaa johti leskikuningatar Boudicca.

Roomalaiset olivat ruoskineet hänet, raiskanneet hänen tyttärensä ja ryöstelleet ikeenien mailla.

Boudicca keräsi taakseen ehkä jopa 200 000 hengen sotajoukon ja valtasi kolme kaupunkia, mutta hävisi ratkaisevan taistelun Mancetterissa eli nykyisessä Manchesterissa Paulinuksen johtamaa ammattiarmeijaa vastaan.

Druidit yhteisönsä moniosaajia

Asterixin kotikylän tietäjä Akvavitix taikajuomineen ja Taru sormusten herrasta -trilogian parrakkaat velhot ovat vaikuttaneet mielikuviimme kelttien uskontoon vihkiytyneistä druideista. Kansallisromanttiset eurooppalaistaiteilijat ja sittemmin populaarikulttuurin edustajat Hollywood-ohjaajista roolipelaajiin ovat ylläpitäneet kuvaa druideista valkokaapuisina filosofeina ja pappeina. Ympäristöliike taas on nähnyt heidät puiden kanssa kommunikoivina samaaneina.

Ainakin Galliassa druideilla oli monipuolinen yhteiskunnallinen rooli. Caesar ja puhuja-valtiomies Cicero (106-43 eaa.) ystävystyivät haeduihin kuuluneen druidin Divitiacuksen kanssa, kun tämä toimi pappeutensa ohella poliittisena päällikkönä ja eräänlaisena roomalaismielisten haedujen huippudiplomaattina. Cicero kutsuu Divitiacusta ennustamisen, astronomian ja luonnonfilosofian asiantuntijaksi. Caesar kertoo, että druidit ratkoivat yhteisössään "melkein kaikki kiistat", kuten rötökset ja murhat sekä epäselvyydet päälliköiden seuraajista ja alueiden rajoista.

Päivi Parhi-Riikola on historiaan erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Asiantuntijoina tietoja tarjosivat Irlannin varhaiskeskiajan kristillistä perinnettä tutkiva filosofian tohtori Katja Ritari ja kelttien esikristillistä uskontoperinnettä ja mytologiaa tutkiva uskontotieteen dosentti Tom Sjöblom Helsingin yliopistosta. Lokakuussa 2006 ilmestyi Sjöblomin yleisteos Druidit. Tietäjiä, pappeja ja samaaneja (SKS).
Tietoteoksia kelteistä: Simon James, Keltit (Otava 2005); Keijo Karjalainen, Politiikkaa Asterixin maailmassa (Ajatus Kirjat 2006).