Suomalaisia herjataan kateudesta. Täällä kateus voittaa kuulemma jopa kiiman.

Niinpä on vapauttavaa lukea eri kulttuureja verranneen yhdysvaltalaisen antropologin George M. Fosterin kiteytys: jokaisessa maailman kulttuurissa suhtaudutaan kaksijakoisesti niihin yhteisön jäseniin, jotka kohoavat jollain tapaa toisten yläpuolelle. Kyvykästä tietysti ihaillaan, mutta samalla häntä pyritään vetämään kaksin käsin alas.


Miten kateudesta tuli tabu

Fosterin hämmästykseksi länsimainen ihminen voi auliisti myöntää tuntevansa syyllisyyttä, häpeää, ylpeyttä tai jopa ahneutta, mutta kateuden myöntäminen on tabu. Veikkaan, että selitys piilee kasvatuksessa.

Vanhan vitsin mukaan ainoat lapset luulevat, että elämä on oikeudenmukaista. Ne, joilla on sisaruksia, tietävät paremmin. Koska kateus sisarusta kohtaan on vanhemman rakkauden menettämisen uhalla kielletty, lapset voivat oppia kätkemään keljut tunteensa. Perheidylli on päällepäin rikkumaton - kunnes kateus pääsee esimerkiksi perinnönjaossa valloilleen.

Pienellä lapsella haluaminen on hyvin voimakas yllyke. Jos kaverilla on hiekkalaatikolla punainen lapio, juuri se on saatava nyt heti, vaikka vieressä lojuisi samanlainen sininen lapio. Halu saada himoittu esine voi olla niin kova, että lapsi lyö toista leikkikuormurilla päähän.

Lapsia kaitsevan aikuisen mielestä hiekkalaatikkonahistelu on rasittavaa, jopa pelottavaa. Niinpä hän toruu halun innoittamaa lasta ankarasti. Lapsi ei ymmärrä, että väärin oli vain toisen ihmisen vahingoittaminen, ei jonkin haluaminen sinänsä. Niinpä lapsi oppii häpeämään haluamistaan niin taitavasti, ettei hän aikuisena edes itse tiedä, mikä häntä pohjimmiltaan innostaa.

Myös kilpailurituaaleissa opetetaan kateuden käsittelyä. Käytännössä vain voitolla on merkitystä, vaikka kaikki tietysti teeskentelevät, että reilu peli on pääasia. Niinpä urheilutoimittajat ja yleisö seuraavat silmä kovana, miten tyylikkäästi ja urheasti vain hopeaa tai pronssia saaneet osaavat peittää tappion aiheuttaman mielipahan. Kateutta ei saa näyttää, koska kateus on pikkumaista.

Kilpailu kilpailulta ja oppitunti oppitunnilta kateus painuu tietoisen mielen pinnan alle. Niinpä moni hyvin kasvatettu aikuinen väittää vakavissaan, ettei hän ole kateellinen mistään kenellekään.


Kateus-kortti sulkee suut...

Kateuden kieltäminen on mennyt kulttuurissamme todella pitkälle. Jos joku kehtaa kyseenalaistaa optioiden tai palkkaerojen mielekkyyttä, kysymys mitätöidään kateellisten kitinäksi. Ikään kuin kateelliseksi leimaaminen riittäisi vastaukseksi asialliseen kysymykseen. Kateus-kortti toimii, ja valintojen kyseenalaistajan odotetaan vaikenevan häpeissään.

Mutta ajatellaanpa asiaa pidemmälle. Vaikka kyseenalaistaja olisikin kateudesta vihreä, hän ansaitsee silti kelpo selityksen esimerkiksi sille, miksi naisen euro on 80 senttiä. Vain höntti hyväksyy mukisematta tuollaisen eron, eikä ole järkiperustetta sille, miksei vahvemmasta eurosta saisi olla kateellinen. Tällaisessa tapauksessa kateus on hyödyksi, koska se motivoi arvioimaan kriteerejä.

Kirjassaan Välähdys - alitajuisen ajattelun voima (Ajatus 2006) newyorkilainen toimittaja Malcolm Gladwell kertoo, miten vaikeaa naisten oli päästä soittajiksi Euroopan sinfoniaorkestereihin. Sävelkorva tai fysiikka ei riittänyt, selitettiin. Naisten valitukset syrjinnästä mitätöitiin luusereiden katkeruutena. Vasta koesoittojen suorittaminen siten, että raati ei nähnyt sermin takana olevaa soittajaa, mahdollisti myös naisten (ja kiinalaisten) pääsyn orkesteriin. Valitsijaraati suosi miehiä niin alitajuisesti, etteivät edes tarkkakorvaiset musiikin ammattilaiset kyenneet pitämään silmiään kurissa.

Mikä mahtaisi olla tulos, jos muillakin elämänalueilla kehitettäisiin vastaavia sokkotestejä? Pääsisivätkö esimerkiksi näkyvästi vammaiset vihdoinkin oikeisiin töihin?


...tai saa vastaan narsismi-kortin

Vaikka kateus-kortti vielä toistaiseksi tukkii kyseenalaistajien suut, kortin käyttämisessä kannattaa olla varovainen. Ihmiset ovat tulleet tietoisiksi narsisteista.

Narsistilla on liian suuret luulot itsestään. Niinpä hän vaatii itselleen etuoikeuksia ja erityiskohtelua ilman asiaperusteita. Narsisti uskoo kuuluvansa kadehdittujen kastiin, jota tavallinen rahvas ei voi ymmärtää. Ylemmyydessään narsisti käyttää muita hyväkseen, ja kun nämä alkavat kysellä vastavuoroisuuden ja reiluuden perään, narsisti leimaa kyseenalaistukset kadehtijoiden panetteluksi.

Kateus-kortin käyttäminen voi siis johtaa siihen, että saakin silmilleen narsismi-kortin. Mikäli ei halua profiloitua perusteetta pöyhkeilevien porukkaan, kannattaa antaa kyseenalaistuksiin faktapohjaiset, asialliset vastaukset tai vaihtoehtoisesti luopua perusteettomista etuoikeuksista.


Kateus auttaa kompassina

Kun huomaat kateuden kaikerruksen, älä turhaan kiellä sen olemassaoloa, vaan suo sille lämmin kiitos. Kateus ei ilmaannu turhan takia. Kompassin lailla se näyttää syvimpien ja kukaties jo aikaa haudattujen halujesi suunnan.

Kateus kielii, että koet jollain tapaa olevasi kadehtimasi ihmisen vertainen tai jopa hänen yläpuolellaan. Toinen vaihtoehto, ihailu, sen sijaan viestii, ettet edes haaveile kuuluvasi samaan kastiin.

Kun seuraavan kerran havaitset kadehtivasi vaikkapa naapurin grillaustaitoa, harkitse saman taidon hankintaa itsellesi. Kateus saattaa toki kuiskuttaa: kärvennä kaverin käpälä. Kaverin kyvyttömyys grillata ei kuitenkaan tee sinusta yhtään parempaa. Ratkaisu löytyy päinvastaisesta suunnasta. Kannattaa pyrkiä kadehditun oppilaaksi.

Syvällinen osaaja toimii mielellään noviisin mentorina. Näyttämällä intosi ja taitoa kohtaan tuntemasi arvostuksen voit päästä naapurin grillausoppiin. Harjoitteluhetket saavat sinut ehkä huomaamaan, miten paljon raakaa työtä taidon hankkiminen vaatii. Realismi liennyttää kateuden - ja usein myös innostuksen. Kateuden kompassi ei enää värähdä.

Jo pelkkä kadehditun tarinoiden kuunteleminen voi parantaa kateuden. Jos uskot työmatkojen muistuttavan lomamatkoja, saatat kadehtia ammattinsa vuoksi paljon matkustavia. Itselläni on ollut tilaisuus keskustella luottamuksellisesti jälkimmäisten kanssa. Lentoasemilla notkuminen tai hotelleissa asuminen ei ole käytännössä lainkaan niin hauskaa kuin matkustavaiset antavat muille ymmärtää. Joskus pihlajanmarjat ovat vieläkin happamampia kuin kateellinen kuvittelee.



Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.