Kiti Müllerin mielestä moderni aivosähkömyssy on mukava. Sen avulla Müllerin tutkimusryhmä mittaa tietotyöläisten aivosähkötoimintaa.
Kiti Müllerin mielestä moderni aivosähkömyssy on mukava. Sen avulla Müllerin tutkimusryhmä mittaa tietotyöläisten aivosähkötoimintaa.

Tieteen uusi bloggaaja, neurologi Kiti Müller sai fyysikkoisältään kolme neuvoa. Ne kantoivat pitkälle.

Kiti Müllerin isä opetti tyttärensä purjehtimaan ja lukemaan merikorttia. Lisäksi hän antoi kolme neuvoa: Opiskele lukios­sa pitkä matematiikka. Silloin maailma on koulun jälkeen auki. Jätä opiskelematta konekirjoitus, muuten joudut aina sihteeriksi. Älä opettele keittämään kahvia.

Müller piti viimeistä ohjetta outona, kunnes hän lääketieteen opiskelijana meni sairaalaan harjoittelemaan yhtä aikaa kahden nuoren miesopiskelijan kanssa. Ylilääkäri tuli heidän luokseen ja sanoi: Keitäpäs Kiti kahvia. Silloin Müller tiesi mitä vastata. – Sanoin, että en osaa.

Müller on nyt 58, Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori ja neurologi. Hänen isänsä taas oli Teknillisen korkeakoulun, nykyisen Aalto-yliopiston kylmälaboratorion perustaja Olli Lounasmaa, akateemikko ja aikansa huippufyysikko. Hän pani kaiken tarmonsa tieteelliseen uraan, ja äiti sai hoitaa Kitin, kodin ja kaikki juoksevat asiat. 

– Mutta ei meillä tullut kyseeseen sellainen keskustelu, etteivät naiset ymmärtäisi matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Tai etteivät tytöt osaisi käyttää tekniikkaa tai vasaraa.

Tämän ansiosta Müllerillä on riittänyt itseluottamusta kehittää uusia menetelmiä, minne hän onkin mennyt.

– Olen tekniikkafriikki. Teknologia on aina ollut minulle helppoa, ja kokeilen innokkaasti uusia juttuja. Minulle on ollut eräänlainen harrastus, että saan laitteet toimimaan.

Kiinnostus  ollut myös ammatillisesti välttämätöntä, sillä neurologit käyttävät paljon uusinta tekniikkaa.

Ihmisystävällisen työn puolesta

Erikoistuessaan nuori lääkäri tajusi, että voidakseen toimia itsenäisesti ja vaikuttaa asioihin hänen on väiteltävä tohtoriksi ja hankittava tutkijan pätevyys.

– En ollut puhdas tutkijaluonne vaan halusin kiinnittää tutkimuksen käytäntöön, hoitotyöhön.

Sittemmin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta on tullut melkeinpä tärkeämpää kuin tutkimuksesta. Kiti Müllerin tärkein tavoite on viime vuodet ollut tämä: työn pitää kehittyä ihmisystävälliseen suuntaan.

Työ ei enää kuormita suoraan ruumista. Aivoja se kuormittaa usein aivan liikaa. Müller tutkii, miten tietotyö voitaisiin suunnitella ihmisen mielen kannalta järkevästi. Mikä on sopiva tahti, jotta ajattelu ehtii mukaan eikä päänuppi jumiudu.

Müller oivalsi kysymyksen tärkeyden 1990-luvun puolivälissä, kun hän sai tutkittavakseen potilaita, joilta ei löytynyt perinteistä sairautta. He olivat uupuneet henkisen kuormituksen takia. Müllerille valkeni, että työelämä oli valtavassa muutoksessa. Informaatiosta oli tullut työväline ja tärkein työperäisille vaivoille altistava tekijä. Müller pyysi ja sai esimieheltään luvan perustaa Työterveyslaitokseen aivotyölaboratorion.

Laboratorio on kehitellyt keinoja tutkia aivojen rasittumista. Se onnistuu tietotyöläisen arkea simuloivilla testeillä. Koehenkilöt tekevät aluksi helppoja tehtäviä. Vähitellen tehtäviä vaikeutetaan: annetaan enemmän muistettavaa, lyhennetään käytettävissä olevaa aikaa, lisätään sivutehtäviä, kolme yhtä tärkeää tehtävää yhtä aikaa tiukalla aikataululla. Lisätään ääniärsykkeitä. Annetaan koehenkilöiden nukkua vain neljän tunnin yöunet.

Tehtävien aikana mitataan sykevaihtelua, silmänliikkeitä ja aivosähkökäyrää sekä tietenkin tehtävistä suoriutumista.

Osalla ihmisistä paineen lisääminen, stressi tai univaje ei heti näy työn jäljessä. Toisilla parista vähäunisesta yöstä seuraa jo hurja lasku suoritustasossa.

– Miten helposti rasittuu, on yksilöllistä, mutta jokaisella raja tulee vastaan. Jossain kohtaa kaikki paukut on käytetty, Müller sanoo.

Älä aja aivoja loppuun

Silloin on terveys vaarassa. Aivot eivät ole muusta kehosta erillinen saareke. Ylikierroksille vedetyn tietotyöläisen ruumiissa alkaa tapahtua fysiologisia muutoksia, vaikka työn jälki vielä pysyisi kelvollisena. Paineen lisääminen näkyy aivosähkökäyrässä yhtä selvästi kuin juoksupyrähdys sydämen sykkeessä, eikä pitkittyneestä rasituksesta palaudu noin vain.

Jatkuvasta ylikuormituksesta seuraa vastustuskyvyn heikentymistä ja sokeriaineenvaihdunnan muutoksia, joskus jopa täydellisiä romahduksia. Niitä ei tosin ole koettu kokeissa vaan tosielämässä.

Aivot voivat koukuttua aktivaatioon. Ylivirittynyt olotila alkaa tuntua normaalilta. Silloin ei janota, ei tarvitse syödä eikä edes paljon nukkua. Pysähtymisestä seuraa vierotusoireita, ahdistusta ja tyhjyyden tunne.

– Olen lääkärinä nähnyt liian monta alle nelikymppistä, jotka eivät ole tajunneet omaa tilannettaan.

 Tuloksena voi lopulta olla psykoosi tai masennus. Niistä toipuminen saattaa kestää vuosia. Joillekin työkunto ei palaudu koskaan.

Migreeni on vitsaukseni

Näin vaarallista on ajaa aivonsa loppuun. Toisaalta päätä ei pitäisi päästää laiskistumaan. Aivot tarvitsevat askaretta ja haastetta pysyäkseen kunnossa. Ihminen tarvitsee niitä pysyäkseen onnellisena. Oikean tasapainon löytäminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

– Aivoissa ei ole hälytintä, joka kertoisi, että nyt on aika hellittää. Eikä virtanappulaa, josta ne voisi kytkeä päälle ja pois.

Müllerillä itsellään on yksi varma merkki siitä, että jännettä on venytetty liikaa.

– Minun vitsaukseni on migreeni.

Pienempiäkin merkkejä hän yrittää havainnoida.Yksi on ärsytyskynnyksen lasku. Se on tavallinen ilmiö ihmisillä, mutta viisas ottaa jo siitä onkeensa. Jos intensiivisen työviikon jälkeen herää yöllä sydämentykytykseen, on korkea aika hellittää.

Huoahtaa voi kesken päivän

Jos ajatus ei juokse tai tilanne ei ala suosiolla hahmottua, Kiti Müller nousee puristamisen sijaan tuolista ja lähtee puolen tunnin happihypylle. Sen jälkeen asia monesti selkiytyy.

Hyvän ja tasapainoisen työrytmin löytämistä vaikeuttaa nykyään työkulttuuri, jossa on muotia monien asioiden hoitaminen päällekkäin ja vieläpä monien teknisten välineiden käyttäminen yhtä aikaa.

Tutkimusten mukaan edestakainen asiasta toiseen hyppiminen syö keskittymiskykyä ja huonontaa työmuistin toimintavarmuutta. Eri puolilla hosuminen ei ole tehokasta.

– Laadukas ja fiksu tekeminen vaatii, että on aikaa pysähtyä ja ajatella.

Vaikka tämän itse ymmärtäisi, pysähtyminen tulee mahdottomaksi, jos ympäristö toimii toisin. Tutkimukset todistavat, että joukossa tunnetilat vääjäämättä tarttuvat.

– Jos ympärillä pyörii hyrränä ihmisiä, jotka saavat siitä jatkuvasti hyvää palautetta, se leviää. Niin käy, vaikka tietäisi, ettei tuossa ole järkeä.

Toimintatapoja täytyy siis muuttaa työpaikoilla yhdessä.

Entä jos tulee hosuttua kotonakin? Moni ei enää malta katsoa hyvää televisio-ohjelmaa keskustelematta siitä samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa.

Sosiaalista mediaa Müller ei vastusta ollenkaan. Hän on aktiivinen Facebookin ja Twitterin käyttäjä.

Kun toimittaja Marko Hamilo kyseli Tiede-lehden juttua varten Facebookissa selitystä sille, mikä tekee löylystä miellyttävän pehmeän, Kiti Müller innostui vastaamaan ja pohtimaan asiaa ihmisen aistimusten kannalta. Hän arveli, että nopea lämpötilan muutos sekoittaa lämmön aistinsolut ja saa sydämen tykyttämään. Hitaampi muutos ja hyvä lämmön ja kosteuden suhde taas rentouttaa.

Vastauksen fysiologisine selityksineen hän kopioi talteen siltä varalta, että niille olisi tulevaisuudessa käyttöä. Sitä voi tulla, sillä Müllerin pääharrastus on kirjoittaminen ja oman alan kansantajuistaminen kolumneissa ja blogeissa. Yleensä hän valottaa kirjoituksissaan aivojen toimintaa ja antaa vinkkejä niiden hyvään käyttöön. Niin hän tekee myös Aivokutinaa-kirjassa.

Jumppaa mieltä metsässä

Kaikkein mieluiten Müller rentouttaa omaa päätään askartelemalla. Kirjahyllyn päällä seisoo joulukuusen mallinen pahvinen joulukalenteri, johon on liimattu lehdistä leikattuja kuvia ja tekstin katkelmia. Onnittelukortit Müller tekee usein itse. Lisäksi hän virkkaa ja neuloo, yleensä ilman mallia. Se on virkistävää aivojumppaa. Kaikki käsillä tekeminen on.

– Mustikassa keksin, miten marjastus trimmaa aivojen toimintaa.

Ensin Müller opetteli käyttämään poimuria niin, ettei siihen tule roskia. Ranneliike on tärkeä. Kun poimuritekniikka alkaa toimia, ajatus vapautuu vaeltamaan. Linnunlaulusta saa tunne-elämyksiä. Samalla kuuntelee väkisin pusikkoa, onko siellä petoja. Mikäli haluaa vielä lisähaastetta, voi ottaa poimurin kumpaankin käteen.

Professorin työhuone ei ole yhtä rönsyilevä kuin hänen puheensa, mutta ei aivan siistikään. Rohkaiseva sana kir­poaa kaikille, joilla notkuu paperikasoja pöydillä ja hyllyillä: Ihmisellä on spatiaalinen eli avaruudellinen muisti, ja sitä kannattaa hyödyntää. Kun paperit ovat pinoissa eri puolilla huonetta, on helpompi muistaa, missä pinossa mitkin paperit ovat.

– Jos joku vaihtelee pinojen paikkoja tai teen sen tyhmyyden, että siivoan paperit ennen lomaa, olen hukassa.

Mapitettu paperi on samalla mapitettu pois mielestä.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2013

Kiti Müller

 Ikä 58.
Syntynyt: Turussa, meni kouluun Yhdysvalloissa, ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteis-koulusta Helsingissä.
Opiskellut
: lääketiedettä Helsingin yliopistossa.
Väitellyt
: 1990 neuroimmuno-logiasta.
Työ
: tutkimusprofessori Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksessa. Tutkimusala: aivojen toiminta työssä.
Perhe
: metsäntutkija-aviomies, 28- ja 25-vuotiaat tyttäret.
Harrastukset
: kirjoittaminen, askartelu.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25738
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.