Uteliaisuus ja oppimisvimma ajoivat Teivo Teivaisen maailmalle jo 16-vuotiaana.
Nyt hän palaa Suomeen maailmanpolitiikan professoriksi.


Nyt hän palaa Suomeen maailmanpolitiikan professoriksi.




Keskeneräisen kirjan käsikirjoitus kaipasi viimeistelyä, ja rauhallinen paikka työhön löytyi Pohjois-Perun maaseudulta. Teivo Teivainen istui kolmipyöräisessä mototaksissa, laukussaan käsikirjoitus, johon hän oli kolmen viikon ajan tehnyt käsin korjauksia, muutoksia, lisäyksiä ja poistoja.

Yllättäen rinnalle kiilasi toinen samanlainen kulkuneuvo, josta alkoi tunkea mies sisään Teivaisen taksiin. "Rosvoja", Teivainen ajatteli ja hyppäsi vauhdissa pois kyydistä. Saman tien hänen kimppuunsa kävi neljä nuorehkoa miestä.

- Nokian kännykkä, lompakko, jossa olivat luottokortit, ja passi - ja se laukku, jossa oli käsikirjoitus. Yritin selittää, ettei siitä ole heille mitään iloa, mutta ei auttanut, Teivainen harmittelee, nyt turvallisesti Helsingissä.

Teivo Teivaisella, 41, on vauhti päällä. Hän saapui edellisenä iltana Suomeen ja veti jetlagista huolimatta aamulla jo seminaaria. Haastattelun jälkeen jatkuvat tapaamiset ja tulevan paluumuuton järjestelyt. Viime vuonna maailmanpolitiikan professoriksi Helsingin yliopistoon nimitetty tutkija ottaa virkansa vastaan kesän päätteeksi ja asettuu maankiertolaisvuosiensa jälkeen taas kotikaupunkiinsa.

Vuonna 2000 väitelleen Suomen Akatemian tutkijan keskeisimmäksi tutkimushaasteeksi on noussut etsiä ratkaisuja siihen, millaisia demokratian malleja voitaisiin käyttää globaalisti, esimerkiksi erilaisissa yhteistyöjärjestöissä ja taloudellisissa instituutioissa.

- Erilaisten mallien esittämisen tarkoituksena ei ole keksiä "lopullista totuutta" tai luoda täydellistä mallia. Haluan edistää demokraattista mielikuvitusta ja saada ihmiset havaitsemaan, että myös kansallisvaltiota laajemmissa yhteyksissä voidaan pyrkiä demokratiaan.


Nuorena maailmalle

Maailmankansalainen Teivainen syntyi Helsingissä ja vietti siellä nuoruutensa. Opettajaisän ja kirjastonhoitajaäidin poika asui vanhempiensa avioeron jälkeen viisivuotiaasta äitinsä kanssa ja sai vapaan kasvatuksen. Lapsuudenkoti ei ollut poliittinen, mutta Teivainen muistaa hämärästi osallistuneensa kymmenvuotiaana Espanjan diktaattorin Francon vastaisiin mielenosoituksiin.

Teivon maailma avautui, kun hän suuntasi Suomen rajojen ulkopuolelle. Ensimmäiset matkansa hän teki jo varhaisteini-iässä sisarensa luo Ranskaan, mutta todellinen herätys oli ensimmäinen interrail 16-vuotiaana. Siitä kiertäminen alkoi.

- Viihdyin koulussa, mutta lukion ensimmäisen luokan jälkeen minulle tuli tunne, että matkustamalla voisin oppia paljon enemmän. Lopetin koulun vuodeksi ja liftailin Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Yhdysvalloissa.

Välivuoden jälkeenkään Teivoa ei nähty kovin usein tunneilla Helsingin Reaalilyseossa eli Ressussa. Hän hankki matkarahat seuraavalle reissulle tiskaamalla päivät koulun naapurissa, ravintola Säkkipillissä, joka nykyisin tunnetaan Baker’sina. Tiskauksen lomassa sekä taukohuoneessa ja vessassa hän pänttäsi kokeisiin.

- Koulun opettajainhuoneessa kaikki eivät olleet tyytyväisiä siitä, että minulle annettiin erivapauksia, mutta rehtori puolusti minua. Ehkä siihen vaikutti se, että lukuaineiden keskiarvoni oli kymmenen, Teivainen hymyilee.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Teivainen lähti maailmanympärysmatkalle ja otti mukaansa teoreettisen filosofian pääsykoekirjan, Oiva Ketosen Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksen. Ajatuksena oli, että sitä olisi ennättänyt lueskella vuoden mittaan Aasian luostareissa ja hippikahviloissa. Ennen matkaan lähtöä Teivo oli kuitenkin käynyt kokeilemassa valtiotieteellisen pääsykokeissa ja saikin kesällä yllättäen hyväksymiskirjeen "jonnekin intialaiseen poste restanteen".

Teivo Teivainen kiittää silloista professoriaan Raimo Väyrystä opettajaksi, joka tutkimuskiireistään huolimatta jaksoi kannustaa. Suurta osaa kansainvälisen politiikan tutkimuksesta 1980-luvun loppupuolella Teivainen kuitenkin arvostelee teoreettiseksi takapajulaksi, sillä oikeaa politiikkaa ajateltiin olevan vain kansallisvaltioiden sisällä. Teoreettisen kodin Teivainen löysikin maailmanjärjestelmäanalyysistä, joka ylittää tieteiden väliset rajat.

- Jos analysoi valtasuhteita ja vallankäyttöä, akateemisista väliseinistä on haittaa ongelmakentän ymmärtämisessä. Olen aina suhtautunut raja-aitoihin kriittisesti, jopa halveksuvasti. Onkin kiinnostavaa katsoa, miten alan suhtautua oppialan rajojen määrittelyyn nyt, kun aloitan tietyn oppialan professorina, Teivainen heittää.


Ihania ihmisiä, sotkuista politiikkaa

Uteliaisuus ja oppimisvimma veivät Teivaisen ensin Aasiaan, sitten Latinalaiseen Amerikkaan. Häntä kiinnostivat sivilisaatioiden kohtaamiset, ja etenkin Aasia vaikutti tässä lupaavalta perehtymiskohteelta. Valtiotieteen ylioppilaan tavoitteena oli tehdä ensin teoreettinen pro gradu ja sen jälkeen väitöskirja Intiasta.

- Minulla oli mielikuva, että Latinalaisessa Amerikassa oli samanlainen katolinen, espanjankielinen machokulttuuri maasta toiseen. Kun sitten 1989 matkustin alueelle uudestaan, siellä oli alkamassa keskustelu Kolumbuksen matkan 500-vuotisesta historiasta. Silloin minulle avautui näiden maiden moniulotteisuus ja syvyys.

Perusta teki tutkijalle kiinnostavan tukikohdan ensinnäkin se, että maa oli Meksikon ohella ollut Amerikan sivilisaatiokeskus ennen espanjalaisten tuloa. Toiseksi "poliittisesti sotkuisessa" Perussa oli yhteiskuntatieteilijälle riittävästi haastetta.

- Sen lisäksi ihmiset olivat ihania, ruoka hyvää ja naiset kauniita, ja kapakoissa oli kiva meininki. Päätin, että alan hahmotella tutkimusta täällä ja jätän Intian vähän myöhempään, Teivainen muistelee.

"Hahmottelu" on vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa poikinut useita kirjoja, joista hänen vuonna 2000 valmistuneeseen väitöskirjaansa perustuva Enter Economism, Exit Politics on palkittu Yhdysvaltain sosiologisen yhdistyksen palkinnolla. Vuonna 2003 julkaistu Globaali demokratia on ilmestynyt suomeksi ja englanniksi ja kohta myös espanjaksi.

Teivainen on vuodesta 2003 johtanut perulaisen San Marcosin yliopiston demokratian ja globaalin muutoksen ohjelmaa, jonka hän määrittelee "akateemis-aktivistiseksi". Hän on tutkinut muun muassa Etelä-Amerikan totuuskomissioita ja sitä, miten globaali järjestelmä, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto tai Maailmanpankki, rajoittaa demokratian toteutumista valtioiden sisällä.

- On paradoksi, että samalla kun esimerkiksi Euroopan unioni sanoo toimivansa - ja monissa tapauksessa toimiikin - demokratian edistämiseksi köyhissä maissa, se kuitenkin estää pohjoisen ja etelän välisten suhteiden ja globaalien instituutioiden demokratisoimisen.


Aktivistin otteella demokratian puolesta

Yhtenä demokratisoitumiskehityksen tekijänä Teivainen on viime aikoina tutkinut globalisaatioon kriittisesti suhtautuvia kansalaisliikkeitä. Yksi näistä on Maailman sosiaalifoorumi, jonka kansainvälisen neuvoston päätöksentekomekanismeja Pohjois-Perussa varastettu käsikirjoituskin käsitteli. Tutkija on itse myös ollut perustamassa tutkimuskohdettaan ja osallistunut sen toimintaan.

- Kyseessä on selvästi osallistuva tutkimus. Pidän huolta tutkimuksen objektiivisuudesta tuomalla esille kaikki taustaoletukset - myös sen, miten omat normatiiviset lähtökohtani mahdollisesti vaikuttavat kysymyksenasetteluun.

Tutkija sanoo olevansa sitoutunut ajattelutapaan, jonka mukaan demokraattisten normien pätevyysaluetta tulisi laajentaa koskemaan myös globaaleja talousinstituutioita ja kansainvälisiä yhteistyöjärjestöjä, kuten YK:ta.
Teivainen kommentoi Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin hallintomuotoa dollari ja ääni -periaatteeksi, "jota ei löydy mistään demokratian sanakirjasta". YK:ssa ja Maailman kauppajärjestössä päätökset sentään tehdään maa ja ääni -periaatteella, mutta niistäkin on tutkijan mukaan demokratia kaukana.

- Niin kauan kuin useimmat jäsenvaltiot ovat taloudellisesti riippuvaisia rikkaista maista tai globaaleista finanssimarkkinoista ja saatu "kurinalaistetuiksi", on turha kuvitellakaan, että YK:ta voitaisiin demokratisoida.
Teivainen ei kuitenkaan näe demokratian puolustamista pelkkänä puolustustaisteluna, jossa pidetään kiinni viimeisistä rintamalinjoista, ennen kuin ekonomismi jyrää niiden läpi. Toisaalla myös hyökätään.

- Monet kansalaisjärjestöt pyrkivät osoittamaan, että tietyt epäpoliittisina näyttäytyvät alueet, kuten talous, ovat itse asiassa poliittisia ja niille voidaan esittää vaatimuksia demokratiasta ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.

Teivainen pitää käännekohtana vuonna 1999  Seattlessa ollutta Maailman kauppajärjestön kokousta, jossa globalisaatiota kritisoiva liike järjesti suurmielenosoituksen. Ennen mielenosoituksia globaalit talousinstituutiot olivat esiintyneet epäpoliittisina ja neutraaleina, mutta niiden jälkeen tilanne muuttui. Nyt WTO ja IMF ovat monille erittäin poliittisia lyhenteitä.

Vuosituhannen vaihteen mielenosoitusaallon jälkeen globaalisaatiota vastustavat kansalaisjärjestöt ovat siirtyneet kehityksessään seuraavaan vaiheeseen. Nyt, kun valtasuhteet on osoitettu ja protestit esitetty, pitäisi myös esittää vaihtoehtoja.

- Kapitalismia ei voi hajottaa ikkuna ikkunalta, vaan jossakin vaiheessa tarvitaan myös ehdotuksia toisenlaisista tulevaisuuksista. Se on huomattavasti vaikeampaa.


Nyt kaksi radikaalia professoreina

Vuosi sitten kesäkuussa Teivo Teivainen oli tulisilla hiilillä. Hän oli hakenut Helsingin yliopistosta kahta professuuria, ja hänet oli asetettu molempiin ensimmäiselle sijalle. Valinta oli kansleri Kari Raivion. Ensin hän nimitti humanistisen tiedekunnan Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorin. Ohi meni. Kahden viikon päästä oli vuorossa valtiotieteellisen tiedekunnan maailmanpolitiikan professorin nimitys. Nyt tärppäsi!

- Kumpi tahansa olisi tuntunut lottovoitolta. Maailmanpolitiikan professuurin nimike velvoittaa minut tosin laventamaan tutkimusfokustani entisestään.

Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksessa on kaksi vakituista maailmanpolitiikan professoria. Toisella oppituolilla istuu Teivaisen ystävä ja kirjailijakumppani Heikki Patomäki.

- Olemme eroistamme huolimatta monien silmissä samankaltaisia ihmisiä. Voi olla, että jotkut miettivät, miten laitoksen mielikuva ja opiskelijapohja nyt muuttuvat, kun "siellä on kaksi radikaalia professoreina".

Teivainen myöntää, että heillä on herkullinen mahdollisuus luoda kriittinen maailmanpolitiikan tutkimusyksikkö, joka paneutuu vallankäyttökysymyksiin ja kyseenalaistaa aiempaa tutkimusta. Samalla pitää kuitenkin huolehtia siitä, ettei opiskelijoilla teetetä vain professoreiden näköisiä tutkimuksia.

Maailmanpolitiikan yksiköstä ei siis tule samanlaista akateemis-aktivistista yksikköä kuin Teivaisen Limassa johtamasta demokratian ja globaalin muutoksen ohjelmasta. Jotakin Perussa aiemmin kokeiltua professori kuitenkin aikoo tuoda Helsinkiin.

- Aikomukseni on aloittaa maailmanpoliittisten rock-iltamien sarja. Tapahtumissa yhdistetään valtio-opillista debattia karnevaalihenkeen, ja mukana on musiikkia, videotaidetta ja runoutta. Niistä tulee hyvät bileet!


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Teivo Teivainen
Ikä: 41
Arvo: valtiotieteiden tohtori, maailmanpolitiikan professori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: valtio-opin laitos
Tutkimusala: globaalin demokratian tutkimus
Harrastukset: kansalaisaktivismi


Etappeja
1965 syntyy Helsingissä.
1982 pitää välivuoden lukiosta ja liftailee Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Yhdysvalloissa.
1984 matkustelee ensimmäistä kertaa Aasiassa.
1985 kirjoittaa kuuden laudaturin ylioppilaaksi ja lähtee maailmanympärysmatkalle.
1986 aloittaa kansainvälisen politiikan opintonsa Helsingin yliopistossa.
1988 työskentelee vierailevana tutkijana New Yorkin osavaltionyliopistossa Binghamtonissa.
1989 matkustaa koko vuoden ympäri Etelä-Amerikkaa.
1990 aloittaa vuoden pestinsä Ylioppilaslehden toimittajana.
1990-luvulla viettää apurahoilla elävän tutkija-aktivistin kiertolaiselämää.
2000 väittelee valtiotieteen tohtoriksi ja julkaisee väitökseen perustuvan kirjan Enter Economism, Exit Politics.
2003 aloittaa San Marcosin yliopiston demokratian ja globaalin muutoksen ohjelman johtajana.
2006 nimitetään Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professoriksi ja palkitaan Suomen Akatemian tunnustuspalkinnolla yhteiskunnallisesti vaikuttavasta tutkimuksestaan.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.