Sinussakin asuu pieni itsepetoksen mestari. Jos et ole suuruudenhullu, ehkä olet pienuudenhullu. Mutta joskus pikku huijaus on ihan paikallaan.


ehkä olet pienuudenhullu. Mutta joskus pikku huijaus on ihan paikallaan.




Monesti näytelmän koomisuus syntyy siitä, että yleisö tietää jotain, mitä näytelmän henkilö ei tiedä tai näe, ja usein tämä jokin on näytelmähenkilön itsepetos. Filosofi Liisa Lampi pohdiskelee tätä eläväisessä ja havainnollisessa väitöskirjassaan Kristallivalheita, jonka esimerkit on noukittu klassikkonäytelmistä. Vaikka näytelmissä itsepetostilanteet kärjistetään, ne ovat psykologisesti uskottavia, koska itsepetos on todellisuudessakin läpinäkyvää.

Tosielämän tragikoominen hahmo uskoo pääsevänsä lähikapakassa suosiota saaneella karaokesuorituksellaan oopperan tähtirooliin, vaikkeivät oopperan roolittajat ole hänestä kuulleetkaan. Itsepetos tekee itsestään liikoja luulevasta muiden silmissä säälittävän.

Pelätessään säälittävyyttä moni suomalainen pettää itseään toiseen suuntaan. Hän vähättelee mahdollisuuksiaan ja jättää pyrkimättä tavoitteisiin, joihin hänellä todella olisi edellytyksiä. Voidaan kysyä, kumpi on suurempi itsepetos, suuruudenhulluus vai pienuudenhulluus.

Itsepetoksen ehkä kiusallisin puoli piilee siinä, että ulkopuolisen on itseä helpompi havaita se. Muuten kyseessä olisikin petos eikä itsepetos.

Itsepetoksen paljastamiseen tarvitsemme kipeästi kaverin apua, mutta avun on oltava lempeää. Nolon tilanteen pelko herkästi vain vahvistaa itsepetosta. Ymmärtäväisessä ilmapiirissä oman koomisuuden ja inhimillisyyden paljastuminen voi kuitenkin olla äärimmäisen vapauttava ja suorastaan riemastuttava kokemus.

Tällainen kokemus innostaa jatkossakin järkevään itsetutkisteluun. Kun bongaa itsestään vaikkapa yhden itsepetoksen viikossa, pysyy eheytymisen tiellä.


Vaarallisinta on uskoa toimivansa kohtalon välikappaleena

Itsepetoksen räikeimpiä muotoja lienee transsendentaalinen illuusio. Siinä itsensä Korkeimman valituksi uskova ajattelee, että juuri hänelle on annettu lopullinen totuus. Valittu voi myös uskoa, että Korkein on antanut juuri hänelle tehtäväksi paljastaa ja repiä alas "eksyneiden" eli eri tavoin asioista ajattelevien "itsepetokset".

Elävä esimerkki transsendentaalisesta illuusiosta voisi olla Mariasisarten Äiti Basilea, josta Marianne Jansson ja Riitta Lemmetyinen kertovat gradutyöhön pohjautuvassa kirjassaan Kun luostarin muurit murtuvat… (Otava, 1998) ja Uskolla alistetut (Kirjayhtymä, 2006). Äiti Basilea "näki" lähes 40 vuoden ajan, erityisesti uudenvuoden tienoilla, että tuleva vuosi on varmasti se viimeinen. Kun ydinsotaa tai lopullista taistelua ei tullutkaan, Äiti selitti Jumalan lykänneen maailmanloppua Mariasisarten rukousten vuoksi. Pienimuotoista suuruudenhulluutta?

Lähes kaikki vahvan visionäärin ympärille syntyneet liikkeet sisältävät aimo annoksen illusorisia uskomuksia ja sääntöjä. Kun korkein on antanut suuren tehtävän mahdollisimman väljästi ja suurellisesti, onnistumiselle ei ole tiukkoja kriteereitä eikä itsekritiikkiä tarvitse harjoittaa. Jos tavoitteena on muiden auttaminen, hyvä tarkoitus pyhittää arveluttavatkin keinot.

Adolf Hitlerin luoma illuusio on jo historiaa, mutta on levottomuutta herättävää lukea uutisia, joiden mukaan valtionpäämiehet saavat sotaohjeita korkeimmalta taholta. Lähi-idän tilanne ei taida selvitä, jos eri uskontokuntiin kuuluvat johtajat saavat määräyksiä kukin omalta korkeimmaltaan.


Huomasitko, että petit itseäsi? Onneksi olkoon!

Kun huomaat joutuneesi itsepetoksen uhriksi, sääli ja surkuttele itseäsi tuokion verran. Se tekee hyvää, koska toiveen murskautuminen on surullista.

Voit kuitenkin onnitella itseäsi siitä, että petos ja sen paljastuminen auttaa sinua näkemään, mikä elämässä on tärkeää -  turhan takia et olisi vaivautunut pettämään itseäsi.

Oliko vipuun menemisen taustalla eroottinen halu tai toive olla hyväksytty ja arvostettu omassa yhteisössä? Vanhemman rakkaus voi estää näkemästä lapsen valehtelua. Tekikö jokin inhimillinen heikkous sinut alttiiksi nielaisemaan valheen tai petoksen? Mitä voit tehdä, ettet mene samaan halpaan uudelleen?

Jos epäilet itsepetosta tai joku on varoittanut sinua siitä, voit hengessäsi asettua itsesi ulkopuolelle ikään kuin olisit ymmärtäväinen ystävä, joka kysyy hankalia kysymyksiä:

Mitä ajattelet tai tunnet, jos epäilyksesi osoittautuu todeksi? Kestätkö totuuden esilletulon seuraukset? Jos näet puolison tai työantajan harjoittaman petturuuden, joudutko eroamaan? Jos huomaat olevasi lahjakkaampi kuin haluat myöntää, kestätkö kyvykkyyden tuomat paineet tai toisten kateuden? Mitä etua uskot saavasi, jos jätät huomiotta varoitukset ja vihjeet?


Joskus itsepetoksen paljastaminen on julmempaa kuin sen avustaminen

Joskus on pikkumaista pitää kiinni todisteista. Mieleeni on jäänyt muuan tapaus: Syöpäsairaan pojan syntymäpäiviä vietettiin pari kuukautta ennakkoon. Poika oli puettu ihailemansa Supermiehen asuun, ja raavaat mieshoitajat muka horjahtivat voimamiehen superhipaisun johdosta. Kaikki tiesivät, ettei päivä oikeasti ollut pojan syntymäpäivä ja että poika oli niin heikko, että hän juuri ja juuri pysyi istumassa; itse asiassa poika kuoli muutaman tunnin kuluttua juhlista. Itsepetos ei ollut keneltäkään pois, ja juhlat olivat kaikille hieno ja koskettava elämys. Puolustusmekanismina toiminut itsepetos antoi aikaa hyväksyä murskaava ajatus.

Pieni itsepetos on aina paikallaan, jos se auttaa kokemaan elämän mielekkääksi tai ponnistelemaan hyvän elämän puolesta muita vahingoittamatta. Toisen ihmisen itsepetoksen paljastaminen on ilkeämielistä, tekopyhää ja vahingollista, jos paljastuksen haitta on suurempi kuin hyöty.

Turha inhorealistisuus ja kyynisyys on arveluttavaa. Masentuneet ihmiset ovat tutkimusten mukaan realistisempia kuin muut. Vanhan sutkauksen mukaan optimistin mielestä maailma on niin hyvällä tolalla kuin olla voi - ja pessimisti pelkää, että optimisti on oikeassa.


Toiveajattelija uskoo, kunnes toisin todistetaan

Itsepetoksen ja toiveajattelun ero on siinä, että itsensä pettäjä uskoo unelmaansa vastoin todisteitakin mutta toiveajattelija hyväksyy uskomuksen, jota eivät tue mutta eivät myöskään kumoa riittävät todisteet.

Niin kauan kuin tilanne on epävarma, kannattaa olla toiveikas. Ja koska tulevaisuus on aina epävarma, jopa Lähi-idän rauhan suhteen voi säilyttää toivon, vaikkeivät tähänastiset näytöt ole kovin rohkaisevia.

Toiveikkuus on myös mittakaavakysymys. Suomennorjalainen fyysikko Torfinn Slåen kertoo kirjassaan Tee tilaa tuloksille (Yrityskirjat, 2003) tarinan, joka valottaa ilmiötä.

Tässä oma versioni tarinasta: Nuori mies on rannalla kävelyllä ja huomaa valtavan kalaparven jääneen rantasärkän saartamaksi. Lähelle päästessään mies tuntee pohjatonta avuttomuutta, koska tukehtuvia ja sätkiviä kaloja on tuhansia ja taas tuhansia. Silloin mies huomaa vanhan eukon, joka kantaa esiliinassaan kaloja särkän yli mereen. Mies menee lähemmäs naista ja huudahtaa tuskastuneena: - Eihän tuollaisella näpertelyllä ole mitään merkitystä! Et sinä voi oikeasti auttaa.

Nainen ottaa käteensä yhden kalan ja sanoo: - Kyllä sillä on tälle kalalle merkitystä!


Tuija Matikka on psykologi, joka on erikoistunut organisaatioiden ja henkilöstön kehittämiseen ja harjoittaa myös henkilökohtaista psykologista neuvontaa.
Artikkelin pohjana ja innoituksena on Liisa Lammen väitöskirja Kristallivalheita - itsepetos filosofisen tulkinnan lähtökohtana eräissä draaman klassikoissa (Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta, 2006).

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.