Varovainen kuorii omenan, rohkea syö terveyspommin.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2013

Teksti: Jukka Ruukki

Suomalaisille markkinoidaan uudenlaista hedelmäsampoota. Toisin kuin luulisi sitä ei hierota hiuksiin vaan hedelmiin. Puhdistusaineen ideana on poistaa hedelmien pinnasta kemikaalijäämät, kuten torjunta-aineet ja vahat. Turhake vai tuiki tarpeellinen keksintö?

Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsa tutki pari vuotta sitten, mikä kansalaisia ruoassa huolettaa. Kyselyn mukaan kaikkein eniten pelottavat torjunta-ainejäämät hedelmissä, kasviksissa ja viljatuotteissa. Ihmiset epäilevät niiden aiheuttavan erityisesti syöpää ja allergioita.

Jäämät ovat peräisin kasvinviljelyssä käytetyistä rikkakasvihävitteistä, tuholaismyrkyistä ja kasvitautien torjunta-aineista, joita ilman nykymuotoinen ruoantuotanto olisi mahdotonta.

Jäämät pienenemään päin

– Osa torjunta-aineista on jo luonteensa takia hyvinkin myrkyllisiä ja haitallisia, mutta tiukka kontrolli ja tehokas valvonta pitivät jäämät kurissa. Siksi riskit ter­veydelle eivät ole merkittäviä, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen emeritusprofessori Jouko Tuomisto. – Torjunta-ainejäämistä saadun syövän todennäköisyyttä voisi verrata käänteiseen lottovoittoon.

Viranomaiset valvovat pistokokein koti- ja ulkomaisten elintarvikkeiden vierasainepitoisuuksia. Torjunta-ainejäämille elintarvikkeissa on asetettu tiukka yläraja mrl eli maximum residue level sekä hyväksyttävä päivittäinen annos adi, acceptable daily intake.

– Suomalaiset saavat torjunta-aineita todella vähän, vain alle prosentista muutamaan prosenttiin hyväksyttävästä päiväannoksesta, kertoo ylitarkastaja Tomi Kekki elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuoteturvallisuusyksiköstä.

Vastoin yleistä käsitystä torjunta-ainejäämät tai tehoaineiden lukumäärä eivät ole elintarvikkeissa viime vuosina lisääntyneet – päin vastoin. – Sallittujen enimmäismäärien ylitykset näyttävät olevan Euroopassa vähenemään päin, Kekki huomauttaa.

Kotimainen puhtaampaa

Monissa maissa torjunta-aineiden käyttö on runsaampaa ja niiden valvonta kehnompaa kuin Suomessa. Meillä viljelijät levittävät myrkkyjä ja suoja-aineita puolisen kiloa hehtaaria kohti, lämpimämmissä maissa määrä nousee helposti 20-kertaiseksi.

– Yli 90 prosenttia torjunta-ainejäämistä ja erityisesti raja-arvot ylittävät määrät selittyvät tuontihedelmillä ja -vihanneksilla, Jouko Tuomisto havainnollistaa.

Jos kemikaalikuorma huolettaa, kannattaakin suosia kotimaisia elintarvikkeita. Toinen vaihtoehto on vesi. Viranomaisarvion mukaan omenan ja viinirypäleiden jäämistä katoaa 30 prosenttia, kun hedelmät huuhdotaan huolellisesti.

Kuorimalla lähtee kolme kertaa enemmän, mutta samalla menee suurin osa hyödyllisistä ainesosista. sillä terveyden tehoaineet sijaitsevat enimmäkseen hedelmän kuoressa.

Luomu ei ratkaise

Löytyisikö ratkaisu luomusta? Se kun ei salli torjunta-aineita.

Luomun puhtaus on puolitotuus. Luomutuotteista löytyy luonnollisesti vähemmän jäämiä, sillä keinotekoiset kemikaalit ovat pannassa. Biologisia torjujia sen sijaan käytetään.

– Luonnollisuus ei ole turvallisuuden tae, Jouko Tuomisto muistuttaa. – Voimakkaimmista tunnetuista myrkyistä useimmat ovat luonnonaineita.

Allergiaa aiheuttava pyretriini-hyönteismyrkky on esimerkki turvallisuusharhasta. Crysanthemum-suvun kasveista saatavaa pyretriiniä käytetään yleisesti luomuviljelyssä. Sen sukulaiskemikaalit, synteettiset pyretroidit, ovat kiellettyjen listalla, vaikka ne eivät allergisoi.

Kasveilla omat kemikaalit

– Kokonaiskuva hämärtyy, jos tuijottaa vain ihmisen tekemiin kemikaaleihin, muistuttaa biokemian ja molekyylibiologian professori Bruce Ames.

– 99,99 prosenttia ruoasta saatavista torjunta-aineista on luonnollisia, kasvien itsensä valmistamia. Kemikaalicocktaililla kasvit puolustautuvat hyönteisiä ja muita petoja, kuten ihmisiä, vastaan.

Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa uransa tehnyt Ames kuuluu muutaman sadan siteeratuimman tutkijan joukkoon maailmassa. Hänen tunnetuin keksintönsä on Amesin mutageenisuustesti. Se mittaa aineiden kykyä aiheuttaa dna-vaurioita eli kertoo, kuinka syöpävaarallisia ne ovat.

– Kasvien omat torjunta-aineet ovat solu- ja eläinkokeissa osoittautuneet yhtä todennäköisesti syöpää aiheuttaviksi kuin synteettiset, Ames sanoo.

Ames on työryhmineen laskenut, että keskivertoamerikkalainen nauttii päivittäin 1 500 milligrammaa luontoäidin torjunta-aineita. Keinotekoisista kertyvä jäämä on vain kalpea aavistus siitä, 0,09 milligrammaa. Vertailun vuoksi: yhdessä kahvikupillisessa hörppäät enemmän luonnon omia torjunta-aineita kuin vuodessa saat kaikista lähteistä yhteensä keinotekoisia torjunta-aineita.

Välttelyllä ojasta allikkoon

Kasvisruoan ystävällä ei ole kuitenkaan mitään syytä paniikkiin. – Hedelmien ja vihannesten terveyshyödyt ovat monin verroin suuremmat kuin riski saada niistä haitallisia määriä torjunta-aineita – luonnollisia tai luonnottomia.

– Ei kahviakaan tarvitse rankasta karsinogeenilatauksesta huolimatta vältellä, sanoo 84-vuotias Ames, joka nauttii joka aamu ennen yliopistolle lähtöä italialaistaustaisen vaimonsa keittämän kupillisen espressoa. – Siinä on jonkin verran sekä karsinogeeneja että antikarsinogeeneja. Ne todennäköisesti mitätöivät toistensa vaikutukset.

Bruce Amesin mukaan torjunta-aineiden välttely syövän pelossa johtaa ojasta allikkoon. Vähän vihanneksia ja hedelmiä nauttivan syöpäriski on moninkertainen.

Samoilla linjoilla on Suomen viranomainen. – Kasvisten syöntiä voi turvallisin mielin lisätä ja monipuolistaa, eivätkä niiden hyödyt mitenkään vaarannu torjunta-ainejäämien takia, ylitarkastaja Tomi Kekki sanoo.c

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja.

Aiheesta lisää: Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät – kumulatiivinen riskinarviointi, Evira 2010, www.evira.fi

Hyttyskesä on yleensä Etelä-Suomessa kiivaimmillaan juhannuksen tienoilla, mutta alkukesän kylmyys ja kuivuus voivat lykätä piinaa myöhemmäksi.

Ihmisen ei auta kuin sietää ja oppia suojautumaan pahimmalta parveilulta. Se onnistuu, jos tietää, kuinka hyttynen käyttäytyy ja valikoi uhrinsa.

Uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi aktivoi hyttysen. Ärsykkeen ei tarvitse sijaita kovin lähellä. Hyönteisen tuntosarvet poimivat hajusignaalin jopa yli 200 metrin päästä.

Mitä reippaammin kohde hönkii, sitä enemmän ateriakutsuja tuntosarvet rekisteröivät.

Kun potentiaaliseen veriateriaan on etäisyyttä enää kymmenisen metriä, hyttynen alkaa saalistaa silmillään. Se rekisteröi herkästi kontrastit. Muusta ympäristöstä erottuva hahmo ei jää huomaamatta.

Myös liike paljastaa. Sankan hyttysparven keskellä kannattaa välttää huitomista, vaikka mieli tekisi. Se vain houkuttelee lisää pirulaisia paikalle.

Alle metrin etäisyydellä ratkaisee lämpö. Mitä isompi saalis, sitä enemmän se hohkaa ja houkuttaa.

Pelkkä hengityksen hiilidioksidi ei riitä herättämään hyttysen mielenkiintoa. Vasta kun siihen sekoittuu muita tuoksuvia yhdisteitä, syntyy kutsuva cocktail.

Yksilöllinen tuoksukimara erittyy ihmisen iholle ja hikeen. Se koostuu muun muassa ammoniakista, maitohaposta ja erilaisista rasvahapoista. Itikoita houkuttavaa aromia voi kuvailla yhdellä sanalla: tympeä.

Puhdas hiki on tuoksutonta. Iholla laiduntavien bakteerien kirjo ratkaisee, millainen hajupilvi meistä pelmahtaa.

Aromi voi jopa ratkaista iskukohdan. Hyttynen pistää usein nilkkoihin ja jalkateriin. Syy piilee ilmeisesti jalkahiessä.

Asia paljastui kokeessa, jossa sukkamehulle haiseva limburginjuusto veti horkkahyttysiä kuin magneetti. Juustossa elävät bakteerit ovat sukua ihmisen varvasvälibakteereille.

Jokainen meistä tuoksuu erilaiselta. Se selittää, miksi jotkut maistuvat hyttysten mielestä herkullisemmalta. Jos grillin ääressä istuu kymmenen ihmistä, on todennäköistä, että pahin kiusa kohdistuu muutamaan.

Yksi yhdiste imuroi hyttysiä ylitse muiden: maitohappo. Ihminen tuottaa iholleen maitohappoa jopa kymmenen kertaa enemmän kun muut nisäkkäät. Eritystahti on yksilöllinen.

Kuuma ja hikinen iho on varsinainen maitohappopommi. Siksi lenkkeilijä saa helposti seurakseen hyttyspilven.

Jotkut tekevät itsestään vahingossa houkuttimen. Moniin kasvorasvoihin ja kosteusvoiteisiin lisätään maitohappoa.

Hyttysten on havaittu olevan persoja myös joillekin parfyymeille. Erityisesti raskaat tuoksut vetoavat. Hedelmäiset parfyymit houkuttavat ihmiselle harmittomia koiraita.

Yksinkertaisin tapa suojautua on vältellä hyttysen suosimia paikkoja. Itikoista vapaita vyöhykkeitä löytyy aurinkoisilta aukeilta ja tuulisilta rannoilta.

Jos hyttyset kiusaavat, mutta aurinkoa ja tuulta puuttuu, ihmisen kannattaa matkia poroja. Ne liikkuvat maastossa tiiviinä tokkana. Porukassa eri yksilöiden hajuvanat sekoittuvat niin, ettei hyttynen löydä kunnolla uhriaan.

Sekamelska on sakein joukon keskellä. Siksi kesäfestareilla kannattaa piiloutua väenpaljouteen eikä notkua reunoilla.

Lähteenä myös Juhani Itämies: Pistämätön hyttyskirja.

Kysely

Joko sinua pisti hyttynen?

 

 


Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 6/2017 

 

PÄÄKIRJOITUS

Eläköön ihmettely

Keksintöjä syntyy, kun tutkijat saavat vapaasti haahuilla.

 

PÄÄUUTISET

Älylaite hidastaa puheen kehitystä

Puoli tuntia tablettitouhuja päivässä on pikkulapsille liikaa.

Kuumat kubitit jäähylle

Lämpö häiritsee kvanttilaskentaa enemmän kuin tavallista.

Amerikan asutus mullistuu

Ihmisiä saattoi saapua Aasiasta yli 100 000 vuotta luultua aiemmin.

Kakkausaika on vakio

Kaikki nisäkkäät ulostavat yhtä sukkelaan, vaikka jätösten koossa on valtavia eroja.

 

ARTIKKELIT

Mitä koira näkee sinussa?

Et ole sille mikään alfasusi, vaikka niin tutkijat pitkään
uskoivat ja koirakirjat perässä vakuuttivat.

Uudet hoidot parantavat parantumattomia

Vakavasti sairaiden omat solut on valjastettu taisteluun
syöpiä ja aivorappeumia vastaan.

Huippujen lääkäri

Vuoristotaudin tutkija etsii suorituskyvyn rajoja.

Maailmankaikkeus säteilee tietoa

Kun avaruudesta saapuvan säteilyn koko rikkaus valkeni,

universumi sai kuusi uutta ulottuvuutta.

Värriön männikkö hönkii hyviä hiukkasia

Itä-Lapissa on seurattu ilmasto-oloja 25 vuotta.

Älypinta kutsuu digiparatiisiin

Siellä seinät näkevät, kuulevat ja puhuvat
– ja siihen loppuu älylaitteiden kanniskelu.

Onnen traaginen historia

Aidointa onnea ovat luvanneet kuolema, kumoukset
ja kulutusjuhla. Etsintä jatkuu.

 

TIEDE VASTAA

Milloin syntyy paras saunavihta?

Voisiko tekoäly korvata poliitikot?

Miksi rohkea syö rokan?

Kärsivätkö muut eläimet hyttysen pistosta?

Voiko kananmunasta kuoriutua kaksi poikasta?

Miksi radioaktiivista ydinjätettä ei käytetä energianlähteenä?

 

KIRJAT

Paarmalla on kaunein katse

Hiljaisuus voimaannuttaa

Näin muuttuu maailma

 

OMAT SANAT

Lainaväriä elämään

Perinnesanat loppuivat alkuunsa.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Piilossa kuin pyrstötähti

Julkisuutta kaihtanut Liisi Oterma sai nimiinsä erikoisen komeetan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Perintösanat loppuivat alkuunsa.

Ihminen voi havaita tuhansia värisävyjä, mutta vain pienellä osalla niistä on oma vakiintunut nimityksensä. Kaikissa maailman kielissä erotetaan musta ja valkoinen, jotka eivät ole varsinaisia värejä ollenkaan. Yleensä nimetään myös punainen ja sen lisäksi keltainen, vihreä ja sininen.Sanastot poikkeavat kuitenkin toisistaan sen mukaan, mikä missäkin kulttuurissa on yleistä ja tärkeää.

Suomen valkoinen on johdos ikivanhasta perusvartalosta, joka on tarkoittanut alkuaan kirkasta tai selkeää. Samaan yhteyteen kuulunevat myös valaista ja valo. Valo on väriaistimuksen syntymisen kannalta olennainen asia. Musta-sanalla on etymologisia vastineita vain lähisukukielissä, ja tämä viittaa lainaperäisyyteen. Sanalle onkin esitetty germaaninen lainaetymologia, jonka mukaan se olisi alkuaan kuvannut synkkää ja pimeää säätä.

Lainaaminen ei värien nimissä ole mitenkään tavatonta. Keltainen ja harmaa on jo kauan tiedetty balttilaisiksi lainasanoiksi, ja sininen on vanha arjalainen laina.

Useat värit ovat saaneet nimensä jostakin sellaisesta kohteesta, jolle tietty väri on erityisen luonteenomainen. Hyvä esimerkki on ikivanha perintösana puna, joka on alkuaan tarkoittanut turkiseläimen karvaa ja sitten myös karvan ruskeanpunaista väriä. Värin ja karvan yhteydestä kertoo myös balttilaisperäinen karva-sana, joka voi viitata yleisesti väriin esimerkiksi yhdyssanassa verenkarvainen tai sanonnassa näyttää poliittinen karvansa.

Paljon nuorempi esimerkki on sinipunaista tarkoittava violetti. Se juontuu ranskasta, jossa violet perustuu orvokkia merkitsevään sanaan violette. Violetti on orvokin tyypillinen väri. Liila perustuu ranskan sanaan lilas, joka tarkoittaa syreeniä. Oranssi on peräisin ranskan sanasta orange, joka on aluksi tarkoittanut appelsiinia ja sitten myös appelsiinille ominaista väriä.

Vihreä tai viheriä on johdos vanhasta indoiranilaisesta lainavartalosta viha-, joka on alkuaan merkinnyt myrkkyä tai sappea. Vihan tai kateuden tunteen lisäksi sana merkitsee monissa sukukielissä myrkkyä tai maagista voimaa, joka aiheuttaa sairauksia. Myrkky, sappi, kielteiset tunteet ja vihreä väri on vanhastaan yhdistetty toisiinsa, joten myös niihin viittaavat sanat voivat olla samaa juurta. Nykysuomalainenkin voi olla kateudesta vihreänä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2017