Varovainen kuorii omenan, rohkea syö terveyspommin.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2013

Teksti: Jukka Ruukki

Suomalaisille markkinoidaan uudenlaista hedelmäsampoota. Toisin kuin luulisi sitä ei hierota hiuksiin vaan hedelmiin. Puhdistusaineen ideana on poistaa hedelmien pinnasta kemikaalijäämät, kuten torjunta-aineet ja vahat. Turhake vai tuiki tarpeellinen keksintö?

Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsa tutki pari vuotta sitten, mikä kansalaisia ruoassa huolettaa. Kyselyn mukaan kaikkein eniten pelottavat torjunta-ainejäämät hedelmissä, kasviksissa ja viljatuotteissa. Ihmiset epäilevät niiden aiheuttavan erityisesti syöpää ja allergioita.

Jäämät ovat peräisin kasvinviljelyssä käytetyistä rikkakasvihävitteistä, tuholaismyrkyistä ja kasvitautien torjunta-aineista, joita ilman nykymuotoinen ruoantuotanto olisi mahdotonta.

Jäämät pienenemään päin

– Osa torjunta-aineista on jo luonteensa takia hyvinkin myrkyllisiä ja haitallisia, mutta tiukka kontrolli ja tehokas valvonta pitivät jäämät kurissa. Siksi riskit ter­veydelle eivät ole merkittäviä, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen emeritusprofessori Jouko Tuomisto. – Torjunta-ainejäämistä saadun syövän todennäköisyyttä voisi verrata käänteiseen lottovoittoon.

Viranomaiset valvovat pistokokein koti- ja ulkomaisten elintarvikkeiden vierasainepitoisuuksia. Torjunta-ainejäämille elintarvikkeissa on asetettu tiukka yläraja mrl eli maximum residue level sekä hyväksyttävä päivittäinen annos adi, acceptable daily intake.

– Suomalaiset saavat torjunta-aineita todella vähän, vain alle prosentista muutamaan prosenttiin hyväksyttävästä päiväannoksesta, kertoo ylitarkastaja Tomi Kekki elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuoteturvallisuusyksiköstä.

Vastoin yleistä käsitystä torjunta-ainejäämät tai tehoaineiden lukumäärä eivät ole elintarvikkeissa viime vuosina lisääntyneet – päin vastoin. – Sallittujen enimmäismäärien ylitykset näyttävät olevan Euroopassa vähenemään päin, Kekki huomauttaa.

Kotimainen puhtaampaa

Monissa maissa torjunta-aineiden käyttö on runsaampaa ja niiden valvonta kehnompaa kuin Suomessa. Meillä viljelijät levittävät myrkkyjä ja suoja-aineita puolisen kiloa hehtaaria kohti, lämpimämmissä maissa määrä nousee helposti 20-kertaiseksi.

– Yli 90 prosenttia torjunta-ainejäämistä ja erityisesti raja-arvot ylittävät määrät selittyvät tuontihedelmillä ja -vihanneksilla, Jouko Tuomisto havainnollistaa.

Jos kemikaalikuorma huolettaa, kannattaakin suosia kotimaisia elintarvikkeita. Toinen vaihtoehto on vesi. Viranomaisarvion mukaan omenan ja viinirypäleiden jäämistä katoaa 30 prosenttia, kun hedelmät huuhdotaan huolellisesti.

Kuorimalla lähtee kolme kertaa enemmän, mutta samalla menee suurin osa hyödyllisistä ainesosista. sillä terveyden tehoaineet sijaitsevat enimmäkseen hedelmän kuoressa.

Luomu ei ratkaise

Löytyisikö ratkaisu luomusta? Se kun ei salli torjunta-aineita.

Luomun puhtaus on puolitotuus. Luomutuotteista löytyy luonnollisesti vähemmän jäämiä, sillä keinotekoiset kemikaalit ovat pannassa. Biologisia torjujia sen sijaan käytetään.

– Luonnollisuus ei ole turvallisuuden tae, Jouko Tuomisto muistuttaa. – Voimakkaimmista tunnetuista myrkyistä useimmat ovat luonnonaineita.

Allergiaa aiheuttava pyretriini-hyönteismyrkky on esimerkki turvallisuusharhasta. Crysanthemum-suvun kasveista saatavaa pyretriiniä käytetään yleisesti luomuviljelyssä. Sen sukulaiskemikaalit, synteettiset pyretroidit, ovat kiellettyjen listalla, vaikka ne eivät allergisoi.

Kasveilla omat kemikaalit

– Kokonaiskuva hämärtyy, jos tuijottaa vain ihmisen tekemiin kemikaaleihin, muistuttaa biokemian ja molekyylibiologian professori Bruce Ames.

– 99,99 prosenttia ruoasta saatavista torjunta-aineista on luonnollisia, kasvien itsensä valmistamia. Kemikaalicocktaililla kasvit puolustautuvat hyönteisiä ja muita petoja, kuten ihmisiä, vastaan.

Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa uransa tehnyt Ames kuuluu muutaman sadan siteeratuimman tutkijan joukkoon maailmassa. Hänen tunnetuin keksintönsä on Amesin mutageenisuustesti. Se mittaa aineiden kykyä aiheuttaa dna-vaurioita eli kertoo, kuinka syöpävaarallisia ne ovat.

– Kasvien omat torjunta-aineet ovat solu- ja eläinkokeissa osoittautuneet yhtä todennäköisesti syöpää aiheuttaviksi kuin synteettiset, Ames sanoo.

Ames on työryhmineen laskenut, että keskivertoamerikkalainen nauttii päivittäin 1 500 milligrammaa luontoäidin torjunta-aineita. Keinotekoisista kertyvä jäämä on vain kalpea aavistus siitä, 0,09 milligrammaa. Vertailun vuoksi: yhdessä kahvikupillisessa hörppäät enemmän luonnon omia torjunta-aineita kuin vuodessa saat kaikista lähteistä yhteensä keinotekoisia torjunta-aineita.

Välttelyllä ojasta allikkoon

Kasvisruoan ystävällä ei ole kuitenkaan mitään syytä paniikkiin. – Hedelmien ja vihannesten terveyshyödyt ovat monin verroin suuremmat kuin riski saada niistä haitallisia määriä torjunta-aineita – luonnollisia tai luonnottomia.

– Ei kahviakaan tarvitse rankasta karsinogeenilatauksesta huolimatta vältellä, sanoo 84-vuotias Ames, joka nauttii joka aamu ennen yliopistolle lähtöä italialaistaustaisen vaimonsa keittämän kupillisen espressoa. – Siinä on jonkin verran sekä karsinogeeneja että antikarsinogeeneja. Ne todennäköisesti mitätöivät toistensa vaikutukset.

Bruce Amesin mukaan torjunta-aineiden välttely syövän pelossa johtaa ojasta allikkoon. Vähän vihanneksia ja hedelmiä nauttivan syöpäriski on moninkertainen.

Samoilla linjoilla on Suomen viranomainen. – Kasvisten syöntiä voi turvallisin mielin lisätä ja monipuolistaa, eivätkä niiden hyödyt mitenkään vaarannu torjunta-ainejäämien takia, ylitarkastaja Tomi Kekki sanoo.c

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja.

Aiheesta lisää: Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät – kumulatiivinen riskinarviointi, Evira 2010, www.evira.fi

Jopa uskonnottomat yhdistävät moraaliset rikkomukset ja ateismin. Suomalaiset olivat poikkeus: täällä ateisti ei ole sen moraalittomampi kuin uskovainenkaan.

Usko jumalaan näyttää ihmisten mielissä yhä takaavan ihmisen kunnollisuuden. Jopa uskonnottomien itsensä mielestä pahantekijä on todennäköisemmin uskonnoton kuin uskova.

Näin sanoo kansainvälinen tutkimus, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Suomalaiset erottuivat yllättäen muista. Kolmestatoista maasta Suomi oli ainoa, jossa ateistia ei pidetty juuri moraalittomampana kuin uskovaa.

Tutkijat saivat selville ihmisten ennakkoluulot ateisteja kohtaan erikoisella kyselyllä, jossa selvitettiin ihmisten tiedostamattomia ajatuksia sarjamurhaajasta.

Vastauksista paljastui vaistomainen epäily ateisteja kohtaan. Ihmiset ajattelivat keskimäärin kaksi kertaa herkemmin, että sarjamurhaaja ei uskonut jumalaan, kuin että hän uskoi.

Jopa hyvin maallistuneissa maissa kuten Tšekissä, Britanniassa ja Alankomaissa toistui ennakkoluulo uskonnottomia kohtaan, tutkijat kertovat Nature Human Behaviour -julkaisussa.

Kaiken lisäksi uskonnottomat itsekin yhdistävät raakuudet ennemmin uskonnottomiin kuin uskoviin.

Myös sarjamurhaa pienemmät moraaliset rikkeet pannaan herkemmin ateistin tilille.

Lisätutkimus Yhdysvalloissa selvitti, että ihmisten mielikuvissa uskonnoton häipyy ravintolasta maksamatta todennäköisemmin kuin uskova.

Mielikuvat uskonnottomista ovat silti vailla pohjaa. Ateisti ei ole pahempi.

”Millään mittarilla uskonnottomat eivät ole enemmän tai vähemmän moraalisia kuin uskovaiset”, sanoo uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira Helsingin yliopistosta.

Myös pienillä vauvoilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että moraali ei tarvitse uskontoa.

”Jo alle vuoden ikäiset suosivat animaatiohahmoja, jotka auttavat toisia, verrattuna niihin, jotka pettävät. Vauvat eivät ole paljon ehtineet kasvaa kulttuuriin. Moraalisella käyttäytymisellä ja toisen auttamisella on aika vahva biologinen pohja, joka ei vaadi uskontoa”, sanoo psykologian tutkija Tapani Riekki Helsingin yliopistosta.

Riekki kartoitti kansainvälisessä ryhmässä uskonnottomiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kysely

Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017