Esiäiti käveli pystyssä ja oksalla.
Tämän vuoden kuuluisimmalla sukulaisellamme on ikää 4,4 miljoonaa vuotta ja haasteena osoittaa, miten ihmisen edeltäjät kävelivät.



Julkaistu Tiede -lehdessä 13/2009

Ensimmäinen etiopianapinaihmisen fossiili löytyi joulukuussa 1992. Paleoantropologi Gen Suwa huomasi Etiopiassa lähellä Aramisin kylää aavikon kivien joukossa oudon kimalluksen. Aurinko heijastui sorassa olevan poskihampaan juuren hioutuneesta pinnasta.

Paikalta löytyi lapsen kivettynyt alaleuka, jossa poskihammas oli ollut kiinni. Hampaan rakenne oli niin alkeellinen, että tutkijat päättelivät sen omistajan eläneen ennen kuuluisaa afarinapinaihmistä Lucya (Australopithecus afarensis) ja olleen tätä alkeellisempi.

Hampaita havaittiin lisää, ja niiden sekä alaleuan perusteella Tim White, Gen Suwa ja Berhane Asfaw kuvasivat 1994 syyskuun Naturessa uuden sukulaislajimme nimeltä Australopithecus ramidus. Toukokuussa 1995 samat tutkijat julkaisivat Naturessa oikaisun, jossa he antoivat löydön sukunimeksi Ardipithecus. Myöhemmin sitä alettiin tuttavallisesti kutsua nimellä Ardi.

Vuoden 1994 julkaisussa tutkijat mainitsivat löytäneensä Etiopian Keski-Awashin alueelta myös aikuisten yksilöiden fossiilisia jäännöksiä, mutta sitten seurasi vuosien hiljaisuus. Huhut kuitenkin kertoivat, että fossii¬lien joukossa oli poikkeuksellisen suuri osa saman yksilön luustosta. Paleoantropologien jännitys ja kärsimättömyys lisääntyivät, kun lisätietojen odotus venyi.


Mikä löytö!

Nyt odotus on päättynyt. Sciencen lokakuun alun numerossa 2009 oli peräti 11 artikkelia Ardipithecuksen fossiilisista luista, elinympäristöstä, iästä, ravinnosta ja monista muista asioista. Artikkelien tekemiseen osallistui yli 50 tutkijaa Etiopiasta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Japanista ja muistakin maista.

Löytöpaikalta on kaivettu yli 6 000 selkärankaisten kivettynyttä osaa: luita, luunosia ja -sirpaleita sekä hampaita ja hampaan siruja. Tutkijoiden mukaan 109 näistä fossiileista on peräisin etiopianapinaihmisistä.

Kaikki fossiilit saatiin kerrostumasta, jonka alla ja päällä oli tuliperäisestä tuhkasta muodostunut tuffikerros. Sellaisten ikä on osattu määrittää jo yli 50 vuoden ajan. Kummankin tuffikerroksen iäksi saatiin Los Alamosin laboratoriossa 4,4 miljoonaa vuotta, joten niiden välinen kerrostuma oli yhtä vanha.

Fossiilit olivat niin hauraita, että varomattomasti kosketettaessa ne hajosivat jauhoksi. Tutkijoiden piti kostuttaa ja vahvistaa jokainen luunpala erikseen. Fossiilien irrottaminen ympäröivästä kivestä oli äärimmäisen hidasta, ja iso osa työstä jouduttiin tekemään laboratoriossa mikroskoopin alla. Yhden hampaan käsittelyyn saattoi kulua kaksi viikkoa.

Erityisen merkittävä oli kooste, joka sai museotunnuksen ARA-VP-6/500. Kyseessä on yli sata saman naarasyksilön luuta ja hammasta. Alussa tutkijat olivat murehtineet, että paikalta löytyi vain hampaita ja osia kallon ja alaleuan luista. Lopulta he kuitenkin saivat tutkittavakseen myös sormien, ranteen, käsivarren, varpaiden, nilkan, säären ja reiden luita sekä lantion osia ja selän ja kaulan nikamia.


Päässä ei yllätyksiä

Etiopianapinaihmisen kallo muistuttaa noin 2,5 miljoonaa vuotta vanhempaa sahelinapinaihmisen eli Sahelanthropuksen kalloa, joka löydettiin Tšadista 2000-luvun alussa. Kummankin aivojen tilavuus oli 300-350 kuutiosenttiä eli simpanssien luokkaa, mutta kummankaan naama ei ollut kuonomaisen ulkoneva kuten niillä.

Kaikkiaan 21 etiopianapinaihmisyksilön vertailun perusteella Ardin kulmahampaat olivat ihmismäisemmät kuin ihmisapinoiden. Hampaisiin ei hioutunut leikkaavaa terää kuten esimerkiksi simpansseilla. Poskihampaat olivat paljon pienemmät kuin Australopithecuksilla.

Hampaista päätellen Ardipithecus oli kaikkiruokainen. Viidelle yksilölle tehdyt hammaskiilteen isotooppianalyysit osoittavat, että Ardi söi vähemmän hedelmiä kuin simpanssit ja vähemmän avomailla kasvavia heiniä kuin Australopithecukset.


Roteva leidi

Fossiili ARA-VP-6/500 tulkitaan naaraaksi, koska sen kulmahampaat ovat pienimpien joukossa. Tulkintaan sopii sekin, että silmien päällä oleva luuharjanne on hyvin matala ja kallo on pieni sekä ulko- että sisämitoiltaan.
ARA-VP-6/500:n arvioidaan olleen noin 120 senttimetrin pituinen ja painaneen noin 50 kiloa. Verrattuna nykyisiin ihmisiin ja ihmisapinoihin tämä naaras on ollut pituuteensa nähden hyvin rotevarakenteinen.

Vertailu muihin ardiyksilöihin puolestaan osoittaa, että etiopianapinaihmisellä koiraat ja naaraat olivat luultavasti melkein samankokoisia. Tässä suhteessa ne muistuttavat simpansseja mutta eroavat selvästi esimerkiksi Australopithecuksista.


Kävellä vai kiipeillä?

Etiopianapinaihmisten lantio on erilainen kuin ihmisapinoiden: melko ihmismäinen ja suhteellisen hyvin sopeutunut pystyasentoon. Se on ristiriidassa melko primitiivisten käsien ja jalkojen kanssa.

Ardi kykeni kääntämään pitkän ja liikkuvan isovarpaansa peukalomaisesti muita varpaita vasten. Näin se pystyi tarpeen vaatiessa ottamaan jalalla kiinni vaikka oksasta. Jalkaterän rakenne oli kuitenkin kehittynyt sellaiseksi, että kävelevä etiopianapinaihminen eteni ihmismäisen tehokkaasti kantapäällä vastaanottaen ja varpailla työntäen.

Etiopianapinaihmisen etu- ja takaraajojen pituussuhteet ovat samanlaiset kuin nykyisillä makakeilla ja noin 20 miljoonan vuoden takaisella Proconsulilla. Jälkimmäisiä yhdistää tapa kävellä puunoksilla neljällä jalalla, joten ehkä Ardi harjoitti tällaistakin.

Ardin ranteen ja sormien alue oli paljon taipuisampi kuin nykyisten isojen ihmisapinoiden, mikä viittaa siihen, etteivät ihmisen kantamuodot olleet simpanssien tapaisia rystykävelijöitä. Ilmeisesti rystykävely syntyi ihmisapinoiden kehityslinjoissa vasta ihmisten linjan lähdettyä omaan suuntaansa.

Etiopianapinaihmisen raajojen ja lantion rakenteesta voi hahmottaa varhaisen sukulaisemme, joka liikkui tehokkaasti pystyasennossa ja ketterästi puissa. Hampaat osoittavat sen kaikkiruokaiseksi. Yksi ihmisten menestyksen salaisuuksista on ollut juuri liian erikoistumisen välttäminen - Ardi oli oikealla tiellä.


Juha Valste on tiedetoimittaja, FM ja evoluutiobiologi. Hän luennoi Helsingin yliopiston ekologian ja evolutiikan laitoksessa ihmisen evoluutiosta ja on kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa sekä useita artikkeleita.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25729
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.