Auringon aktiivisuudesta kertovat pilkkujen ohella hiukkaspurkaukset, joissa suurimmillaan avaruuteen syöksyy miljoonia tonneja hiukkasia. Maan magneettikentässä hiukkastulvat käynnistävät avaruusmyrskyjä. Purkauksia tapahtuu eniten ennen pilkkumaksimia, vähiten pilkkuminimin edellä. Yksittäisiä suuria pur­kauksia voi sattua myös pilkkutuotannon suvantovaihessa. Esimerkiksi 1900-luvun alussa, kun Aurinko tehtaili pilkkuja yhtä laiskasti kuin tätä nykyä, nähtiin jättiläispur­kaus­ vuonna 1903 ja 1905. Kuva: Nasa
Auringon aktiivisuudesta kertovat pilkkujen ohella hiukkaspurkaukset, joissa suurimmillaan avaruuteen syöksyy miljoonia tonneja hiukkasia. Maan magneettikentässä hiukkastulvat käynnistävät avaruusmyrskyjä. Purkauksia tapahtuu eniten ennen pilkkumaksimia, vähiten pilkkuminimin edellä. Yksittäisiä suuria pur­kauksia voi sattua myös pilkkutuotannon suvantovaihessa. Esimerkiksi 1900-luvun alussa, kun Aurinko tehtaili pilkkuja yhtä laiskasti kuin tätä nykyä, nähtiin jättiläispur­kaus­ vuonna 1903 ja 1905. Kuva: Nasa
Auringon aktiivisuutta voi seurata auringonpilkuista. Niiden määrä vaihtelee 11 vuoden jaksoissa, mutta pidempiäkin syklejä tunnetaan. Pilkkusyklin nousukausi kestää 3–4 vuotta. Silloin pilkkuja syntyy runsaasti. Pilkkumaksimissa Aurinko vaihtaa magneettikenttänsä napaisuutta. Pilkkujakson laskukausi kestää 6–7 vuotta. Pilkkusykli ei aina noudata peruskaavaa. Esimerkiksi nykyinen jakso alkoi pari vuotta tavanomaisesta myöhässä, ja pilkkujen maksimimäärä jäänee noin puoleen tavanomaisesta. Pilkkumaksimi on usein kaksihuippuinen, jolloin huippujen väli on muutamia vuosia. Nyt käynnissä olevassa pilkkujaksossa ensimmäinen huippu oli vuonna 2012, seuraava voi olla 2014. Kuva: Nasa
Auringon aktiivisuutta voi seurata auringonpilkuista. Niiden määrä vaihtelee 11 vuoden jaksoissa, mutta pidempiäkin syklejä tunnetaan. Pilkkusyklin nousukausi kestää 3–4 vuotta. Silloin pilkkuja syntyy runsaasti. Pilkkumaksimissa Aurinko vaihtaa magneettikenttänsä napaisuutta. Pilkkujakson laskukausi kestää 6–7 vuotta. Pilkkusykli ei aina noudata peruskaavaa. Esimerkiksi nykyinen jakso alkoi pari vuotta tavanomaisesta myöhässä, ja pilkkujen maksimimäärä jäänee noin puoleen tavanomaisesta. Pilkkumaksimi on usein kaksihuippuinen, jolloin huippujen väli on muutamia vuosia. Nyt käynnissä olevassa pilkkujaksossa ensimmäinen huippu oli vuonna 2012, seuraava voi olla 2014. Kuva: Nasa

Auringon pilkkuhuippu jää köyhimmäksi sataan vuoteen.

Aurinko vaikuttaa maapalloon monella tavalla. Säteilylämmöllään ja valollaan se tekee koko elämän mahdolliseksi. Aurinko lämmittää planeettamme jokaista neliökilometriä keskimäärin 240 megawatin teholla, mikä vastaa noin puolta Loviisan yhden ydinreaktorin tuottamasta tehosta.

Lämmön ja valon lisäksi Aurinko lähettää avaruuteen sähköisesti varautuneita hiukkasia, lähinnä elektroneja ja protoneja, joista muodostuu niin sanottu aurinkotuuli. Sen hiukkastiheys on normaalisti vähäinen, muutama hiukkanen kuutiosenttimetriä kohden, mutta nopeus melkoinen. Maan radan tuntumassa aurinkotuuli voi puhaltaa tuhannen kilometrin sekuntinopeudella. Maan magneettikentässä hiukkaset synnyttävät avaruussään ja sytyttävät revontulia.

Niin säteily kuin hiukkasvirta vaihtelee sen mukaan, miten aktiivinen Aurinko on. Kysymys kuuluu: Jäävätkö muutokset kotiplaneettamme lähiavaruuteen vai yltävätkö ne ilmakehän alempiin osiin? Tuntuvatko ne ilmastossa, jonka me koemme maapallon pinnalla?

Pilkuille jää pieni rooli

Auringon aktiivisuus liittyy tunnetusti auringonpilkkuihin, jotka näkyvät tähtemme pinnalla tummina läiskinä. Ne  ovat Auringon magneettikentän keskittymiä, joissa magneettikentän voimakkuus ylittää usein tuhansia kertoja maapallon magneettikentän voimakkuuden.

Pilkkujen määrä noudattaa noin 11 vuoden rytmiikkaa, ja sen vaikutusta Auringon säteilyn voimakkuuteen on seurattu satelliittimittauksin 1970-luvulta lähtien. Niistä tiedämme, että Aurinko säteilee voimakkaammin, kun sen pinnassa on paljon pilkkuja. Itse pilkku heikentää säteilyä, mutta sen ympärille syntyy aktiivinen alue, josta lähtee säteilyä enemmän kuin pilkku omaansa hillitsee. Pilkkumäärän lisääntyessä maapallo saa siis lisää ener­giaa. Vastaavasti pilkkujen vähetessä energialisä pienenee.

Vaikka Auringosta sinkoutuu pilkkuhuippujen aikana voimakasta säteilyä, maksimi- ja minimivaiheiden säteilyarvot eroavat toisistaan vain vähän. Auringon säteily muuttuu pilkkumaksimista pilkkuminimiin noin 0,1 prosenttia, mikä näkyy maapallon laajuisissa lämpötilastoissa alle 0,1 asteen suuruisena heilahteluna. Näin vähäinen muutos ei juuri vaikuta alailmakehän pitkäaikaisiin lämpötiloihin.

Sama koskee suuria hiukkaspurkauksia. Tyypillisessä hiukkasmyrskyssä on tehoa 100–200 gigawattia eli moninkertaisesti koko Suomen vuotuinen energiankulutus, mutta ilmakehän koko energiatalouden kannalta se on mitättömän pieni, alle promillen luokkaa. Lisäksi kaikki tämä lisälämmitys jää kauas ilmakehän ylärajoille.

Kylmyys vaatii muutakin

Vaikka auringonpilkkujen vaikutusta maapallon oloihin ei saada tutkimuksin näkyviin, jotkut uskovat vankasti, että historian kuluessa pilkut ovat muuttaneet ilmastoa.

Aurinkohypoteesin kannattajat nostavat esiin niin sanotun Maunderin minimin eli 1600-luvun lopulla vallinneen ajanjakson, jolloin auringonpilkut olivat lähes tyystin kadoksissa. Samaan aikaan Euroopassa koettiin  niin sanotun pikku jääkauden kylmin vaihe. Eri maissa mitattiin poikkeuk­sellisen alhaisia lämpötiloja ja nähtiin katovuosia ja nälänhätiä. Suomessa vuodet 1695–1697 tunnetaan vieläkin ”suurina kuolonvuosina”, joina maamme väkiluku hupeni lähes kolmanneksen.

Kun ilmastomalleilla jäljitellään pikku jääkauden aikaista ilmastovaihtelua, se ei selity yksinomaan Auringon heikentyneellä säteilyllä. Tarkasteluun pitää ottaa mukaan myös ilmakehän sisäiset kierrot, ilmakehän ja valtamerien välinen energian vaihto sekä tulivuorten purkaukset, joita tuohon aikaan sattui useita.

Tulivuorten tuottamat hiukkaset nousevat korkeal­le ilmakehään ja voivat pysyä siellä vuosien ajan. Ne heijastavat auringonvaloa takaisin avaruuteen ja jäähdyttävät tehokkaasti maapalloa. Tuorein esimerkki on Filippiineillä 1991 tapahtunut Pinatubon purkaus. Nasan tekemien tutkimusten mukaan maapallon keskilämpötila putosi yli puoli astetta ainakin kahden vuoden ajaksi.

Viilenemistä turha odottaa

Ilmastomallien tulokset eivät ole kitkeneet uskoa pilkkujen voimaan. Jotkut povaavat uutta viilenemistä, jonka aiheuttaisi Auringon nykyinen lepäily. Aurinko voisi olla matkalla uuteen ”suureen minimiin”.

Totta on, että nykyinen auringonpilkkujakso on ollut poikkeuksellisen heikko. Aurinko siirtyi pilkkujentuottovaiheeseen pari vuotta myöhässä vuoden 2008 lopussa, ja pitkin matkaa pilkkuja on syntynyt selvästi normaalia vähemmän.

Köyhä on tulossa myös pilkkumaksimista, jonka Aurinko saavuttaa todennäköisesti vielä tänä syksynä. Nasa arvioi, että pilkkumäärä jää pienimmäksi yli sataan vuoteen.

Eikä hiljaiselo päättyne tähän. Aurinko voi tuottaa keskimääräistä vähemmän pilkkuja myös tulevina vuosikymmeninä. Tästä ei kuitenkaan tarvitse huolestua.

Vaikka pilkkumäärät ja säteilyarvot laskisivat Maunderin minimin lukemiin, mitään yleistä ilmaston kylmenemistä ei ole odotettavissa lähimpien vuosikymmenien­ aikana. Vaikka Aurinko lepäilisi vuosisadan loppuun asti, maapallon lämpötila laskisi enintään 0,3 astetta ja pudotus hukkuisi ihmiskunnan aiheuttamaan lämpötilan nousuun, arvioivat alan johtavat tutkijat.

Katseet kääntyivät ylös

Kun Auringon välittömät säteilyvaihtelut eivät juuri ilmastoa heiluttele, monet tutkijat ovat asettuneet kannattamaan mahdollisuutta, jonka mukaan ilmakehässä olisi Auringon osuutta vahvistavia mekanismeja.

Eräs tällainen on ulkoavaruudesta saapuva kosminen säteily. Se voisi vaikuttaa ilmakehän pilvisyyteen ja sitä kautta lämpötiloihin lähellä maanpintaa. Teoria keksittiin jo 1950-luvulla, mutta nyttemmin se tunnetaan tanskalaisen fyysikon Henrik Svensmarkin hypoteesina, sillä Svensmark nosti sen uudelleen esiin 1990-luvulla.

Ajatuksena on, että kosminen säteily synnyttää yläilmakehässä ionisoituneita hiukkasia, jotka toimivat pilviä muodostavina ytiminä. Koska pilvet enimmäkseen jäähdyttävät maapalloa, jo muutaman prosentin pysyvä muutos pilvipeitteen laajuudessa muuttaisi merkittävästi maapallon lämpötaloutta.

Se, paljonko kosmista säteilyä lähiavaruuteen pääsee, riippuu tähtemme aktiivisuudesta. Aktiivisessa vaiheessa Aurinko tuottaa paljon aurinkotuulta, joka suojaa maapalloa kosmiselta säteilyltä. Kun tiivistymisytimiä ei ole, ilmasto lämpenee. Hiljaisessa vaiheessa aurinkotuulta syntyy vähän, ytimiä pääsee maapallon läheisyyteen ja ilmasto viilenee.

 Ajatusmalli on houkuttelevan yksinkertainen, mutta havainnot eivät vahvista sitä. Hypoteesia on tuloksetta testattu myös hiukkaskiihdyttimellä Cernin hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa. Kielteisiä tuloksia ovat julkaisseet myös suomalaistutkijat professori Markku Kulmalan johdolla. Laajan tiedeyhteisön käsitys on, että kosminen säteily voi hieman muuttaa pilvisyyttä mutta ilmaston tasolla vaikutus on merkityksetön.

Kosmisen säteilyn ohella Auringon aktiivisuus on liitetty toiseen yläilmakehän muuttujaan, otsonikerrokseen. Havaintojen ja ilmastomallien mukaan otsonia hajottava uv-säteily ja hiukkasryöpyt vaikuttavat yläilmakehän lämpötilaan ja alemman ilmakehän laaja-alaisiin virtauksiin, mutta vain heikosti ja rajallisilla alueilla. Vaikutukset keskittyvät napavyöhykkeiden sisäpuolelle. Maapallon ilmakehän kokonaisuuteen niillä ei juuri ole merkitystä.

Ihminen ratkaisee

Aivan vaikutukseton Aurinko ei kuitenkaan ole ollut. Viime vuosisadan alkukymmeninä tähtemme säteilyn voimakkuus, auringonpilkkujen määrä ja maapallon lämpötila nousivat likimain tasatahtia. Tutkijat arvelevat, että silloin Auringon aktiivisuus jonkin verran lämmitti ilmastoa.

1950-luvulta lähtien tilanne on ollut toinen. Auringon aktiivisuus on pysynyt keskimäärin samana ja viime vuosina jopa laskenut, mutta samaan aikaan alailmakehän keskilämpötila on noussut merkittävästi. Aurinkohypoteesin mukaan olisi pitänyt käydä päinvastoin.

Toteutuneeseen lämpötilan nousuun ovat vaikuttaneet eniten ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasujen päästöt. Erityisesti viime vuosikymmenien lämpenemistä ei voi lainkaan selittää ilman ihmistoimintaa. Tähän tulokseen on päätynyt YK:n alainen Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, joka edustaa alan tiedeyhteisön varsin yksimielistä näkemystä.

2000-luvulla havaittu lämpötilan nousun hetkellinen hidastuminen selittyy ilmakehän sisäisillä liikkeillä sekä ilmakehän ja valtamerien välisellä lämpöener­gian vaihdolla. Kun nämä hidasteet poistetaan malleista, esiin nousevat kasvihuonekaasut, jotka kohottavat lämpötilaa. Vastaavia, yli vuosikymmenen kestäneitä lämpenemisen hidastumisjaksoja on ollut useita ennenkin. Nousu tapahtuu portaittain, välillä hitaammin, välillä nopeammin.

Tuntuu avaruudessa

Toisin kuin usein kuulee sanottavan, Auringon kokonaissäteilyn vaihtelut sisältyvät ilmastonmuutostutkijoiden pitkän aikavälin ilmastomalleihin. Näitä tarkasteluja on tehty muun muassa Max Planck -instituutin Millennium-projektissa, jossa maapallon lämpötilan kehitystä on tutkittu tuhannen viime vuoden ajalta.

Näidenkin mallinnusten mukaan Auringon aktiivisuuden osuus ilmastonmuutoksessa on vähäinen, vaikkakin havaittavissa. Maapallon keskilämpötila on sadan viime vuoden aikana noussut noin asteen verran, mutta Aurinko selittää siitä enintään kymmenesosan, 0,1 astetta.

Käytännössä kaikilla aikaväleillä Aurinko vaikuttaa avaruussäähän, joka vallitsee lähiavaruudessa noin 80 kilometrin korkeudelta ylöspäin. Siellä lämpötila ja hiukkastiheys voivat vaihdella useita kertaluokkia hiukkasmyrskyn aikana. Me näemme vaihtelut revontulien loimotuksena ja häiriöinä satelliittien toiminnassa. Siksi tavallista hiljaisempi Aurinko tietää helpompia aikoja koko avaruusliikenteelle. Kun Auringon hiukkas- ja säteilypur­kaukset heikentyvät ja vähenevät, avaruussää rauhoittuu.

Heikki Nevanlinna on geofysiikan dosentti Helsingin yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2013

offmind
Seuraa 
Viestejä14081
Liittynyt19.8.2008

Aurinko lepäilee – viileneekö Maa?

Arska setä 06.07.2014 klo 07:50 Eikö artikelin kirjoittajaa yhtään häiritse se, että yksikään ilmastomalli (jota artikkelissa viljellään tämän tästä) ei ole onnistunut ennustamaan nykyistä maapallon ilmaston lämpötilan kehitystä. Eli artikkelilta on pohja pois jo sen kirjoitushetkellä. http://www.skepticalscience.com/arg_mallien_luotettavuus.htm Ihan hyvinhän se on onnistunut.
Lue kommentti

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

webster
Seuraa 
Viestejä805
Liittynyt27.11.2013

Aurinko lepäilee – viileneekö Maa?

offmind 06.07.2014 klo 08:26 Arska setä 06.07.2014 klo 07:50 Eikö artikelin kirjoittajaa yhtään häiritse se, että yksikään ilmastomalli (jota artikkelissa viljellään tämän tästä) ei ole onnistunut ennustamaan nykyistä maapallon ilmaston lämpötilan kehitystä. Eli artikkelilta on pohja pois jo sen kirjoitushetkellä. http://www.skepticalscience.com/arg_mallien_luotettavuus.htm Ihan hyvinhän se on onnistunut. Tästäkin voinemme olla ainakin kahta eri mieltä. http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/...
Lue kommentti
Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25737
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.