Sähkölasku pienenisi 80 prosenttia! Kun ihminen lähitulevaisuudessa palaa Kuuhun, miksei sinne voisi pystyttää voimalan?
Aurinko on energianlähteistä runsain, mutta käytämme sitä surkuhupaisan vähän.


Aurinko on energianlähteistä runsain, mutta käytämme sitä surkuhupaisan vähän.




Vuonna 2050 ihmiskunta voi saada kaiken sähkön Auringosta. Näin väitti kuututkija, fysiikan professori David R. Criswell Houstonin yliopistosta 2003, ennen öljyn viimeisintä hintapiikkiä. Hän antoi silloin lausunnon energiapolitiikasta Yhdysvaltojen senaatin tiede-, tekniikka- ja avaruuskomitealle. Kaiken lisäksi Criswell povasi sähkön tuotannolle ylen reipasta kasvua.

Tyypilliset ennusteet sähkön tarpeesta 2050 vaihtelevat 50 000 terawattitunnin molemmin puolin. Esimerkiksi Euroopan komission raportti World Energy Techonology Outlook vuodelta 2006 arvioi, että maailma kuluttaa 2050 sähköä noin 60 000 terawattituntia. Maailman voimalaitokset pyörisivät silloin keskimäärin vajaan seitsemän terawatin teholla.

Criswell kolminkertaisti luvut: sähkön tuotanto olisi noin 175 000 terawattituntia ja keskimääräinen teho vastaavasti noin 20 terawattia. Vaikka maapallon väkiluku olisi 2050 kasvanut kymmeneen miljardiin, jokaista ihmistä kohti tehoa olisi kaksi kilowattia, saman verran kuin Suomessa nykyään.


Nyt pelkkää piiperrystä

Räväkkyyttä aurinkoenergian kehittämiseen kaivataankin. Paljon on tutkittu ja puhuttu, mutta tuotanto on yhä piiperrystä.

Vuonna 2006 maailman aurinkovoimalat tuottivat kuusi terawattituntia sähköä. Kun sähköä kaikkiaan tuotettiin noin 20 000 terawattituntia, auringon osuudeksi tuli mitättömät 0,3 promillea. Koko aurinkosähkö mahtuu vielä energiatilastojen pyöristysvirheisiin.

Lämpöä auringolla tuotetaan hieman enemmän, mutta sähkö on monikäyttöisempää ja sitä voi siirtää. Sitä paitsi aurinkolämpöäkin on toistaiseksi vähän. Esimerkiksi Eurooppa saa lämmitysenergiastaan alle 0,2 prosenttia auringosta.

Suomessa osuus on vielä olemattomampi. Hirmuinen, markkinasähköön verrattuna kymmenkertainen hinta on rajannut aurinkoenergian käytön kesämökkien ja väyläloistojen sähköistyksiin ja muihin erityissovelluksiin.


Tehdään voimala Kuuhun

Professori Criswellin ratkaisu on kuuaurinkovoima LSP (lunar solar power). Rakennetaan Kuuhun aurinkokennovoimaloita, jotka lähettävät Maahan energiaa mikroaalloilla.

Criswellillä on kanttia räväkkään ehdotukseen: hän on johtanut Nasassa kuututkimushankkeiden arviontia. Takavuosina hän myös veti Nasan Langleyn-tutkimuskeskuksessa ohjelmaa, jossa kehitettiin keinoja Kuun pölyn ja kallioiden käyttämiseksi teollisuudessa.

Avaruussähkön idea on esitetty aiemminkin, mutta hieman toisessa muodossa. Aurinkoenergian tutkija, tohtori Peter Glaser ehdotti 1968 aurinkosatelliitteja. Ajatukseen on neljänkymmenen vuoden aikana palattu usein, mutta aina on päädytty samaan: nykyisellä tekniikalla satelliittien vaatimaa materiaalimäärää on mahdoton kuljettaa avaruuteen.

Kuunkin käytöstä aurinkovoiman tuottamiseen on kirjallisuudessa mainintoja ainakin 1960-luvulta alkaen, mutta idea ei ole juuri saanut julkisuutta. On varmaan ajateltu, että jos aurinkosatelliitti on epärealistinen, niin kahta hullumpaa on kurkottaa Kuuhun.

Joskus ratkaisu kuitenkin helpottuu, kun näennäisesti vaikeutetaan ongelmaa. Jos on ylitettävä oja, ei kannata tepastella pienin askelin vaan pitää ottaa vauhtia ja hypätä yli.


Mikrotehtaat mylläävät

Aurinkosatelliitin rakentaminen on vaikeaa, koska kiertoradalle on rahdattava koko satelliitti kennoineen ja mikroaaltolähettimineen. Kun hypätään Kuuhun, ongelma häviää. Kuu on valmis satelliitti.

Aurinkokennot voidaan valmistaa kuuperästä. Siitä löytyy regoliitti-nimistä mineraalia, joka sisältää piitä, rautaa, titaanidioksidia, kalsiumia ja alumiinia. Tutkijat ovat laskeneet, että 90 prosenttia aurinkokennojen materiaalista saadaan itse paikalta. Lisäksi Kuussa on valmis tyhjiö, mikä helpottaa valmistusta.

Kuvitellaanpa, miltä kuusähkötalouden rakentaminen näyttäisi.

Kuuhun lähetetään liikkuvia mikrotehtaita, jotka leikkuupuimurin tavoin imuroivat sisäänsä raaka-ainetta. Toisesta päästä tulee piipohjaisia ohutkalvokennoja, jotka robotit latovat paikoilleen satojen neliömetrien laajuisiksi sähköntuotantokentiksi. Kuuvoimalat muistuttavat suuria maanpäällisiä aurinkokennovoimaloita.
Tehtaita ohjataan pääasiassa Maasta. Kuuhun matkaa vain pieni siirtokunta.


Antenneista jo kokemusta

Energia siirretään Maahan kahdentoista senttimetrin mikroaalloilla. Mikroaaltokeila on mitoitettu siten, että säteilyn teho on enintään 200 wattia neliömetriä kohti eli 20 prosenttia auringon paisteesta pilvettömänä kesäpäivänä. Mikroaallot ovat vaarattomia, vaikka sattuisi kävelemään suoraan keilan alle. Linnut ja hyönteiset voivat vahingoittumatta lentää aaltokeilan läpi.

Criswell on laskenut, että mikroaaltojen vastaanottoantenneille riittää koko maailmassa sadantuhannen neliökilometrin ala eli vajaa kolmannes Suomen pinta-alasta.

Antennit sijoitetaan lähelle kuluttajia, asutuskeskuksiin ja teollisuusalueille. Alumiinitehtaat ja muut suurkuluttajat rakentavat omat antenninsa ja ottavat sähkönsä suoraan taivaalta.

Vastaanottoantenni muistuttaa radioteleskooppia; tekniikasta on siis jo kokemusta. Arecibon teleskooppi Puerto Ricossa on kartoittanut Kuuta mikroaalloilla. Ener¬gian siirtämiseen tarvitaan vain suurempi, noin kymmenkertainen teho.

Kuusähkötalous vaatii tietenkin yhtä ja toista muutakin. Jotta energiaa saataisiin katkottomasti kaikkialle, Kuun ja Maan väliin on sijoitettava välityssatelliitteja. Ne kuitenkin vaativat pinta-alaa vain sadasosan siitä mitä  aurinkovoimaa tuottavat satelliitit.


Raaka-aineita tutkittu kauan

Viisi vuotta on kulunut siitä, kun professori David R. Criswell esitteli ohjelmaansa Yhdysvaltojen kongressille. Nyt hän on entistä vakuuttuneempi hankkeen tarpeellisuudesta.

- Kuuaurinkovoiman peruskonsepti ei ole muuttunut, Criswell sanoo sähköpostihaastattelussa. - Maailmanlaajuiset energia- ympäristönsuojelutarpeet kasvavat ja ajavat lopulta investoimaan kuuaurinkosähkön kehittämiseen.

Criswell itse pitää suurimpana haasteena voimalan komponenttien valmistamista Kuun materiaaleista. Prosessien pystytys on vaativaa, mutta raaka-aineita on onneksi tutkittu perusteellisesti siitä lähtien, kun Apollo 11 toi ensimmäiset kuukivinäytteet Maahan 1969. Mukana oli tuolloin myös suomalainen kemisti ja meteoriittitutkija, tohtori Birger Wiik, joka syyskuussa 1969 toi Houstonista Suomeen 26,6 grammaa Kuuta.


Maksaa tuplasti Apollon

Nasa ja Yhdysvaltain tiedesäätiö ovat arvioineet Criswellin ideaa. Arvioijat suhtautuvat hankkeeseen varovaisen myönteisesti, mutta huomauttavat, että on varauduttava moniin ongelmiin. Esimerkki mahdollisista kompastuskivistä on robottien kauko-ohjaus Maasta - itse asiassa on luotava uusi teollisuudenala, telerobotiikka.

Tutkijoiden laskelmien mukaan kuuaurinkovoimalan suunnitteluun ja rakentamiseen kuluisi aikaa viitisentoista vuotta ja rahaa kahden Apollo-hankkeen verran, ennen kuin ensimmäiset kilowattitunnit saadaan Maahan. Sitten alkaa helpottaa.

Tuotannon päästessä vauhtiin kustannukset putoavat. Criswell arvioi, että kuluttaja saa lopulta sähköä viidesosalla nykyisestä hinnasta. Maailmantalous alkaa kasvaa ennen näkemätöntä vauhtia.

Avaruustutkimus on tuottanut jotain, mitä on vaikea määritellä mutta minkä voi aistia Criswellin ideasta: luottamusta siihen, että ensi näkemältä mahdottomat hankkeet ovat toteutettavissa.


Kaikki lähteet käyttöön

Myös kansainvälinen energiatoimisto IEA, joka edustaa vakiintunutta energiateollisuutta ja teollisuusmaiden hallituksia, on alkanut kiinnostua aurinkoenergiasta.

Viime vuonna IEA julkaisi "sinisen suunnitelman", Blue scenarion, jonka mukaan 2050 maailmassa tuotettaisiin aurinkosähköä 5 000 terawattituntia, mikä olisi 10-20 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta. Sähköä hankittaisiin tuolloin kaikista lähteistä. Aurinkovoimaloiden rinnalle rakennettaisiin puhdasta hiili- ja kaasuvoimaa, ydinvoimaa, vesi-, tuuli- ja biomassavoimaa sekä geotermisiä voimaloita. Ainoastaan kuuaurinkosähkö puuttuu paketista.

Criswellin ja IEA:n suunnitelmat näyttävät vastakkaisilta, mutta todellisuudessa ne pitkälti täydentävät toisiaan. Vuosikymmeniä on joka tapauksessa rakennettava ja kehitettävä rinnakkain useita energiatekniikoita. Monimuotoisuus tuo vakautta, ja jos jossakin tekniikassa tulee takkiin, toisen menestys korvaa tappiot.

Yllättäviä ratkaisuja voi putkahtaa myös aloilta, joita ei heti yhdistetä energiaan. Yksi villi kortti on biologia. Auringon energiaa voidaan hyödyntää niinkin, että ensin tuotetaan biologisesti vetyä, jota sitten poltetaan polttokennoissa.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Auringonvalon virstanpylväitä


- 1839: Ranskalainen fyysikko Alexandre-Edmond Becquerel havaitsi, että valo voi synnyttää sähkövirtaa.

- 1865: Ranskalaisen Toursin lyseon matematiikan opettaja Auguste Mouchout rakensi aurinkokäyttöisen höyrykoneen.

- 1887: Saksalainen Heinrich Hertz havaitsi niin sanotun valosähköisen ilmiön: metallin pinnasta irtoaa eletroneja, kun siihen suunnataan valoa.

- 1905: Albert Einstein osoitti, että valo koostuu valokvanteista, fotoneista. Valosähköinen ilmiö on osoitus tästä. (1921 Einstein sai Nobelin palkinnon "erityisesti valosähköilmiön lain löytämisestä", ei siis suhteellisuusteoriasta.)

- 1912: Yhdysvaltalainen yrittäjä Frank Schuman rakensi Egyptiin Kairon lähelle aurinkovoimalan, joka tuotti energiaa veden pumppaamista varten.

- 1954: Yhdysvaltalaiset tutkijat Daryl Chapin, Calvin Fuller ja Gerald Pearson valmistivat puolijohteesta aurinkosähkökennon.

- 2006: Maailma tuotti aurinkosähköä kuusi terawattituntia eli ainoastaan 0,3 promillea koko sähköntuotannosta.


Toistuuko hiilen historia?


Menee tiede mihin suuntaan tahansa, jossakin vaiheessa aurinkoenergiaa valjastetaan suurin määrin. Maksaa vaivan miettiä, mitä sitten tapahtuu. Toistuuko hiilen ja öljyn historia?

Eräänä tuntemattomana päivänä Englannissa vuonna 1712 Thomas Newcomen höyrykone alkoi pumpata vettä hiilikaivoksesta. Energiaa tuntui nyt riittävän loputtomasti. Kenellekään ei tullut mieleen, että hiilen poltto joskus horjuttaisi koko biosfääriä.

Tammikuun 10. päivänä vuonna 1901 pienellä Texasin paikkakunnalla, Spindletopissa, poranreiästä syöksähti ilmaan satatuhatta tynnyriä öljyä - tällaista määrää kukaan ei ollut edes uneksinut näkevänsä. Nyt voitiin siirtyä hiilestä öljyyn. Oli mahdotonta ajatellakaan, että sadan vuoden kuluttua puhuttaisiin öljyriippuvuudesta ongelmana.

Kuvitellaan, että jonakin päivänä 2030-luvulla ensimmäinen kuuaurinkovoimala alkaa syöttää sähköä Maahan. Tuotanto kasvaa nopeasti ja hinta laskee. Ihmiset löytävät välittömästi uusia käyttökohteita halvalle sähkölle. Kulutus kasvaa kasvamistaan.

Nyt ihmiskunnan energiankulutus on promillen murto-osia Auringon säteilystä. Mitä tapahtuu, jos osuus nousee kymmeneen tai viiteenkymmeneen prosenttiin? Miten ilmasto muuttuu, jos merkittäviä osia Auringon säteilyenergiasta kanavoidaan uudella tavalla?

Entä sitten, kun avaruudesta siirretään Maahan huomattavasti enemmän energiaa kuin Auringosta luonnostaan tulee?

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25729
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2015 yli 242 000 ihmistä, koettelivat muuten 660 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta yli 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos vuosiraportissaan 2016, jossa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Raportin ilmestymisen jälkeen tuholukuja ovat ennättäneet kasvattaa muun muassa Winston, Nepartak, Linrock, Haima ja Matthew. Elokuun lopussa Harvey hukutti Houstonin, nyt Karibialla ja kohta Floridassa riehuu Irma, Atlantin myrskyjen mittaushistorian voimakkain hurrikaani.

Ilmastonmuutos suosii myrskyjä?

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Hallitsevan käsityksen mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se kyllä voimistaa myrskyjä mutta vasta pitkällä aikajänteellä.

Jotkut ovat kuitenkin alkaneet empiä. 

Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski jo 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi puolestaan, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Kummassakin tutkimuksessa tärkein muutosvoima löytyi sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen otaksutaan vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on tänä vuonna mitattu pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 8.9.2017. Korjattu hurjimpien myrskytuulten nopeudeksi metriä sekunnissa 8.9.2017.