Ranskan keisari Napoleon ei olisi ikimaailmassa valinnut tätä marsalkkaansa kruununprinssiksi Ruotsiin. Nykyisen kuningassuvun maalle hankki sooloileva apulähetti.

Kaksisataaviisi vuotta sitten, helmikuussa 1808, Ruotsin tilanne oli tukala. Kuningaskuntaa uhkasi kahden rintaman sota. Venäjän tsaari Aleksanteri I alkoi vyöryttää idästä joukkoja Suomeen. Etelässä Ranskan keisarin Napoleon I:n armeija valmistautui iskemään Tanskan kautta Skooneen. Ruotsin onneksi pahimmat uhkakuvat eivät toteutuneet. Etelästä ei tullut hyökkäystä, mutta idässä sota päättyi karvaaseen tappioon. Venäjä anasti koko Suomen.

Pian yhtä huonolla tolalla oli vallanperimys. Suomen menetys kasvatti tyytymättömyyttä kuningasta kohtaan, ja keväällä 1809 Kustaa IV Aadolf joutui luopumaan kruunusta. Valtaan nousi kuninkaan raihnas ja lapseton setä Kaarle XIII. Tilanne näytti kirkastuvan, kun Tanskasta löytyi sopiva kruununprinssi, mutta sitten Karl August menehtyi äkillisesti sydänkohtauk­seen. Kesän korvalla 1810 valtakunta oli jälleen vailla vallanperijää, ja valtiopäivät kiirehtivät valitsemaan uutta.

Ehdokkaista ei ollut pulaa. Kuningas ja muu valtaeliitti kannattivat edesmenneen prinssin poikaa Fredrik Christiania. Vaikka hän oli lukutoukka eikä sotilas, jonka saattoi kuvitella valloittavan Suomen takaisin ja suojelevan Ruotsia Ranskan laajentumispyrkimyksiltä, hänen edukseen laskettiin kaksi poikaa. Osa aatelia ja papistoa toivoi kruununperillistä Tanskan kuninkaasta Fredrik VI:sta. Kun Norja kuului Tanskaan ja Islanti Norjaan, Fredrikin johdolla Pohjolaan syntyisi vahva suurunioni.

Kuningatar Charlottan suosikki oli 11-vuotias prinssi Gustav, syrjäytetyn kuninkaan poika ja todellinen kruununprinssi. Hän miellytti myös talonpoikia.

Armeijan johdossa moni painotti, ettei Suomen valtauk­seen pysty kuin Ranskan­ riveissä pätevöitynyt komentaja. Kruununperijäksi pitäisi hankkia Ranskan marsalkka, ja kaikkein parasta olisi, jos hän kuuluisi Napoleonin lähipiiriin.

Hallitus päätti kysyä neuvoa Pariisista, ettei tulisi toimineeksi Euroopan herran tahtoa vastaan. Saattoihan mahtava Napo­leon noin vain pyyhkäistä valtakuntia historiaan.

Kuriiri lähti Pariisiin muassaan kirje, jossa puollettiin Tanskan prinssiä. Koska postin kulku levottomissa oloissa oli epävarmaa, sanaa lähti varmuuden vuoksi viemään myös kaksi apulähettiä. Heistä toinen, hiljattain luutnantiksi ylennyt vapaaherra Karl Otto Mörner, kaavaili omiaan.

Perille päästyään Mörner kävi virallisen tehtävänsä mukaisesti tapaamassa Ruotsin suurlähettilästä. Sitten hän etsi käsiinsä ranskalaiskapteenin, jonka tunsi. Herrat puhuivat Napoleonin marsalkoista. Kerta kerran perään puhe kääntyi Jean Bernadotteen. Hän oli sotasankari, Pontecorvon ruhtinas ja Napoleonin sukulainen, ja, mikä tärkeintä, hänellä oli hyvä maine Ruotsin upseeripiireissä. Hänestä jos kenestä tulisi hyvä kruununprinssi.

Ruotsin pääkonsuli järjesti Mörnerille tapaamisen Bernadotten kanssa. Mörner vakuutti, että Ruotsissa oli vahva ”ranskalaispuolue”, joka toivoi marsalkan lähtevän kruununperimyskisaan. Häkellyttävää ehdotusta tovin sulateltuaan Bernadotte lupasi puhua keisarin kanssa.

Napoleonia suunnitelma ei ilahduttanut. Hän toivoi Bernadotten mieluiten niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ranskalainen Ruotsin valtaistuimella kuulosti kuitenkin paremmalta kuin tanskalainen, eikä Napoleon iljennyt asettua poikkiteloin, kun hän oli hiljattain solminut rauhankin Ruotsin kanssa. Mielessään hän kuitenkin toivoi, ettei Bernadottea valittaisi.

Tukholmaan palattuaan Mörner luovutti ulkoministerille matkaraporttinsa. Siinä hän selitti, miksi Bernadotte olisi ehdottomasti sopivin kruununprinssi, kertoi saaneensa marsalkan suostumuksen ja vakuutti, ettei keisarikaan vastustaisi valintaa. Ministeri komensi ”kuninkaantekijän” rykmenttiinsä Uppsalaan ja kielsi häntä ilmaantumasta valtiopäiville.

Valtiopäivien juhlalliset avajaiset pidettiin 30. heinäkuuta 1810. Sitten alkoi lobbaus,­ sillä kaikille ehdokkaille löytyi kannatusta.

Upseerit ryhtyivät kampanjoimaan Bernadotten puolesta. Aatelistolle kehuttiin ehdokkaan sotilaallisia ansioita ja ruhtinaallista olemusta. Papistolle vakuutettiin, että ehdokas kääntyy katolisesta protestantiksi jo ennen Ruotsiin tuloaan. Porvaristolle luvattiin tukea kauppaan ja käsiteollisuuteen. Talonpojille muistutettiin, että  ehdokas oli omilla taidoillaan raivannut tiensä vaatimattomista oloista ruhtinaaksi ja suuren Napoleonin sukulaiseksi.

Kampanjoijat kierrättivät vaalikentillä myös kuvaa, jossa Bernadotte seisoi uljaana taistelukentällä. Juuri tällaisen sotilaan Ruotsi tarvitsi turvakseen. Toisessa kuvassa esiintyi Oscar, ehdokkaan 11-vuotias poika. Kruununperimyskin olisi hoidettu kahden sukupolven ajaksi. Paikallinen sanomalehti julkaisi jatkokertomusta marsalkan ihmeellisestä elämästä, ja ravintoloissa valtaneuvoksia kestittiin ilmaisin lounain ja ryypyin.

Vastustajat tekivät hekin parhaansa. Bernadotte ei tuntenut maata eikä puhunut sen kieltä. Hän oli tottunut lämpimämpiin säihin ja hienoon elämään eikä sopeutuisi Ruotsin harmauteen ja kylmiin talviin.

Tämä kortti veti. Päätösehdotusta valmistellut ulkoasiain­valiokunta äänesti Tanskan Fredrik Christianin puolesta. Peli näytti pelatulta.

Silloin ulkoministerin puheille ilmaantui vieras, Ranskan Göteborgin-lähetystön ex-konsuli. Hän kertoi tuttavansa Bernadotten luvanneen antaa rahapulaa potevalle valtiolle miljoonien frangien lainan, opettelevan ruotsia ja tekevän kaikkensa, ettei maan ulkomaankauppa kärsisi Napoleonin julistamasta Britannian kauppa­sulusta.

Kun Ruotsin oma konsuli samaan aikaan vakuutti, että ranskalaiset ilahtuisivat Bernadotten valinnasta, ja Napo­leon sattui kutsumaan kotiin Tukholman-lähettiläänsä, joka oli hartiavoimin työskennellyt Tanskan kuninkaan valinnan puolesta, valtaneuvokset ynnäsivät, ettei Napoleon halunnut tanskalaista, ja siirtyivät Bernadotten taakse.

21. elokuuta 1810 valtiopäivät riehakkaan yksimielisesti valitsivat Bernadotten kruununprinssiksi. Päätöstä seurasi juhlinta, jollaista valtiopäivien historiassa ei ollut ennen nähty. Juominkien kuluessa arkkipiispa Jakob Lindblom piti sittemmin usein siteeratun maljapuheen: ”Skål uudelle vapahtajallemme – hik – vanhaakaan unohtamatta!”

Juhlintaa seurasi krapula ja epäröinti. Mitä tuli tehdyksi? Mikä Bernadotte lopulta oli miehiään? Miten Ruotsin kävisi?

Bernadottea tuntevat rauhoittelivat. Kruununprinssi oli paitsi hyvä sotilas myös hyvä johtaja, puoliso ja isä, lujatahtoinen ja oikeudenmukainen ihminen, joskin välillä tuittupäinen ja herkkä ottamaan nokkiinsa.

Kuvaukset osuivat oikeaan. Määrätietoisuutensa ja oikeamielisyytensä Bernadotte osoitti jo poikasena kotikaupungissaan Paussa Etelä-Ranskan Pyreneillä. Hänen isänsä, Jean hänkin, toimi asioit­sijana oikeudessa, ja perheen lapset kasvoivat kunnioittamaan lakia ja puolustamaan niin omia kuin vieraiden oikeuksia.

Ei ihme, että äidillä, Jeannella, oli selvät suunnitelmat poikansa tulevaisuuden varalle. Hän seuraisi isänsä ja isoveljensä jälkiä ja ryhtyisi juristiksi. Olihan lakimiehen ura ani harvoja väyliä, joita pitkin aatelitonkin saattoi päästä elämässä eteenpäin.

Jeania paperityöt eivät houkutelleet. Hän haaveksi sotilaselämästä ja seikkailuista, sillä hän rakasti riehakkaita leikkejä ja oli hyvä komentamaan tovereitaan. Kasvuympäristökin ruokki seikkailunhalua. Vaikka Pau oli pieni ja nuhjuinen, se oli myös tärkeä pysähdyspaikka matkalla Ranskasta Espanjaan ja päinvastoin. Kaupungissa pyöri kaiken aikaa eksoottisia ulkomaalaisia.

Vanhempia Jeanin sotilashaaveet kauhistuttivat, ja kun poika täytti 15, he panivat hänet uraputkeen, kirjurinapulaiseksi tuomioistuimeen. Jean inhosi työtään ja viihtyi paremmin postimestarin luona kärttämässä uutisia maailmalta tai turisemassa krouveissa. Kaupunkilaiset juorusivat, ettei nuoresta Bernadottesta koskaan tule kunnon porvaria.

Sitten isä kuoli, ja Jean päätti riuhtaista itsensä irti, toteuttaa unelmansa ja värväytyä armeijaan, vaikka siellä hänen etenemismahdollisuutensa aatelittomana olivat olemattoman pienet. Hyvällä onnella hän yltäisi aliupseeriksi, tuskin pidemmälle. Tämäkin kuulosti Jeanista Pauta paremmalta.

Kun Pauhun saapui kapteeni, joka värväsi sotamiehiä kuninkaalliseen jalkaväkirykmenttiin, Jean Bernadotte äidiltään salaa otti pestin.

Alusta alkaen kävi selväksi, että hän oli valinnut oikein. Hän oli kuin syntynyt sotilaaksi. Hän sopeutui erinomaisesti kovaan kuriin ja menestyi ruumiillisissa harjoituksissa. Vain vajaat kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin rykmenttinsä eliittikomppaniaan, krenatööreihin. Kaksi vuotta tästä hän harppasi sotamiehestä aliupseeriksi, ensin korpraaliksi ja tuota pikaa kersantiksi.

Nyt Bernadotte oli elementissään. Kersantit olivat päälliköiden luottomiehiä, armeijan selkärankaa. He kouluttivat sotilaat, pitivät huolen järjestyksestä ja valvoivat varusteiden kuntoa. Eversti pani merkille Bernadotten kyvyt, ja hän sai ylennyksen majoitusmestariksi ja sitten vääpeliksi.

Kesällä 1789 Pariisista alkoi tulla vallankumouksellisia uutisia: ensin säädyt julistautuivat kansalliskokoukseksi, sitten mitätöitiin aateliston etuoikeudet virkoja myöten. Nyt vääpeli Bernadottesta voisi tulla korkeakin upseeri – ja niin myös tuli.

Vallankumousta seuranneissa sodissa hän teki rohkeana ja taitavana sotilaana loistavan uran ja eteni ilmiömäisesti divisioonankenraaliksi. 31-vuotiaana Bernadotte oli saavuttanut armeijan korkeimman arvon.

Lokakuussa 1795 kuului jälleen kummia Pariisista. Kuningasmieliset olivat nousseet kapinaan, mutta nuori korsikalainen tykistönkenraali Napoléon Bonaparte­ oli kukistanut sen.

Runsas vuosi myöhemmin Bernadotte sai tärkeän tehtävän: hänen piti marssittaa 20 000 miestä Bonaparten avuksi Italiaan. Kun kenraalit kaksi kuukautta myöhemmin tapasivat ensimmäisen kerran, henkilökemiat eivät menneet yksiin. Bernadotte oli lainkuuliainen porvariskodin kasvatti, joka inhosi epäoikeudenmukaisuutta ja yksinvaltiutta. Bonaparte oli ylpeä ja itseriittoinen aatelinen, joka suhtautui politiikkaan kyynisesti ja himoitsi valtaa itselleen. Sitä hän myös sai. Marraskuussa 1799 hän toteutti vallankaappauksen, joka teki hänestä Ranskan ensimmäisen konsulin, käytännössä diktaattorin.

Bernadotte päätyi Bonaparten neuvostoon, mutta tavoitteli komentajan paikkoja. Ne menivät kuitenkin konsulin sukulaisille ja uskotuille. Luonteeltaan epäluuloinen Bonaparte piti Bernadottea vaarallisena kilpailijana, jota ei kannattaisi päästää taistelukentille keräämään lisää mainetta ja kun­niaa. Tilanne paheni, kun Bernadotte aina vain jatkoi yksinvaltiuden arvostelua. Lopulta Bonaparte pani salaisen poliisinsa seuraamaan alaistaan ja hänen postiaan.

Kun kansa 1804 murskaluvuin äänesti konsuli Bonaparten keisariksi, Bernadotte tajusi, että vastarinta oli turhaa. Hän otti vastaan marsalkan arvon ja nimityksen Hannoverin kuvernööriksi. Hän sai myös talon Pariisista, oman armeijan ja yli kuudensadantuhannen kultafrangin vuositulot. Hän oli yhtäkkiä äveriäs mies, sillä hän oli joitakin vuosia aiemmin myös mennyt varakkaisiin naimisiin.

Seuraavana vuonna Napoleon tarvitsi komentajansa palveluksia, halusi tai ei. Englanti, Itävalta, Venäjä, Napoli ja Ruotsi muodostivat liittokunnan ja julistivat sodan Ranskalle. Pian voittoisa Napoleon järjesteli Euroopan karttaa ja nimitti sukulaisiaan ja tukijoitaan ruhtinaskuntien valtaistuimille. Bernadottekin sai pikkuisen hallittavaa Italiasta. Hänestä tuli hänen korkeutensa Pontecorvon ruhtinas.

Sotamenestys jatkui seuraavana vuonna, ensin preussilaisia ja sitten ruotsalaisia vastaan. Pakenevaa Preussin armeijaa seuratessaan Bernadotte tuli miehittäneeksi Itämeren rannikolta Pommerin, joka kuului Ruotsiin 1600-luvun suurvalta-aikojen peruina. Paradoksaalisesti Bernadotten hyvä maine Ruotsissa juontui juuri näistä tapahtumista.

Bernadotte tavoitti ruotsalaiset Lyypekissä ja vakiintuneeseen tapaansa kohteli sotavankeja hyvin. Hän lähetti sotamiehet kotiin, maksoi upseereiden antautumismatkan Pariisiin ja majoitti joukkojen johtajan, eversti Gustaf  Mörnerin omaan virkataloonsa. Ystävällisyys teki ruotsalaisiin lähtemättömän vaikutuksen, eivätkä he koskaan lakanneet ihailemasta ja ihmettelemästä Bernadotten oikeudenmukaisuutta.

Ehkä ruotsalaiset eivät tienneet, että helmikuussa 1808 juuri Bernadotte valmisteli hyökkäystä Skooneen. Hän toimi tuolloin saksalaisten hansakaupunkien kuvernöörinä ja sai Napoleonilta määräyksen avustaa Venäjän tsaaria tämän sodassa. Hyökkäyskäskyä ei kuitenkaan tullut, sillä Espanjassa puhjenneet Ranskan vastaiset kapinat innoittivat Itävallan ja Britannian uudelleen sotajalalle. Bernadotte komennettiin Saksiin.

Marsalkka oli syvästi loukkaantunut. Miksi hänen piti aina johtaa vieraita joukkoja? Hänen armeijassaan olivat sotineet baijerilaiset, puolalaiset ja hollantilaiset, ja nyt odottivat saksit, joiden taistelukunnossa ja kurissa oli toivomisen varaa. Kiukuissaan Bernadotte teki päätöksiä omin nokin, ja välit Napoleoniin viilenivät entisestään. Vaikka kärhämä laantui, Bernadotte mietti, haluaisiko hän enää jatkaa keisarin alaisuudessa.

Kun Carl Otto Mörner saapui tapaamaan Bernadottea, marsalkka oli alamaissa. Viimeisestä taistelusta oli vierähtänyt yhdeksän kuukautta eikä uutta komennusta kuulunut. Mörnerin asian selvittyä Bernadotte oli varmasti hämmästynyt. Sanomalehtien ahkerana lukijana hän tiesi, että vahvin ehdokas Ruotsin valtaistuimen perijäksi oli tanskalainen, joten hän saattoi miettiä, oliko Mörner Napoleo­nin asialla. Leikittelikö keisari taas hänen kustannuksellaan?

Vakuututtuaan Mörnerin rehellisistä aikeista Bernadotte tarttui tilaisuuteen, jota oikeastaan oli odottanut ja toivonut. Napoleon oli jakanut valtaistuimia sukulaisilleen ja uskotuilleen – miksei hänkin voisi saada yhtä, vaikka olikin keisarin epäsuosiossa.

Suostumuksensa annettuaan Bernadotte odotti jännittyneenä. Asemansa tietäen hän ei voinut olla varma siitä, että asiat etenisivät suunnitellusti, mutta niin kävi. Hyvä uutinen Ruotsista saapui syyskuun alussa, päivälleen 30 vuotta sen jälkeen, kun Bernadotte oli värväytynyt sotamieheksi Ranskan armeijaan.

Lokakuussa Bernadotte oli jo luottavaisin mielin matkalla kuningaskuntaansa. Hän oli menestyksellisesti hallinnoinut hollantilaisia, italialaisia, puolalaisia, espanjalaisia, saksilaisia ja tanskalaisia, miksei hän siis menestyisi Ruotsissa.

Tukholmassa kadut täyttyivät innostuneesta kansasta, mutta kuninkaanlinnassa tunnelmat olivat vähemmän riehakkaat.

Vaikka Bernadottea miten kehuttiin, vanha kuningas Kaarle XIII kantoi huolta siitä, että Vaasojen vanhalle valtaistuimelle nousisi ranskalainen vallankumouskenraali ja tekokuninkaallinen. Hän myös pelkäsi, että vieras vetäisi Ruotsin vaarallisiin sotiin. Kuningatar oli vielä huolestuneempi, olihan hän kiivaimmin vastustanut nousukkaan valintaa kruununperijäksi.

Bernadotte hurmasi hallitsijaparin. Ensi tapaamisen jälkeen kuningas totesi huojentuneena, että Ruotsilla oli ollut toivottua parempi onni. Kuningatar hehkutti, että kruununprinssi on prinssi joka tuumaltaan, ettei hänen käytöksestään voi edes aavistaa todellista syntyperää.

Kolme päivää myöhemmin Jean Bernadottesta tuli kruununprinssi Karl Johan. Vajaan puolen vuoden kuluttua hän istui jo hallintovastuussa. Vanhan kuninkaan kunto heikentyi siinä määrin, että hän vetäytyi päivänpolitiikasta.

Ruotsalaiset odottivat maineikkaalta prinssiltään kahta asiaa: Suomen valtausta ja hyviä välejä Ranskan kanssa. Karl Johanilla oli mielessään aivan muuta.

Hän oli katsonut karttaa ja taktikkona todennut, että paljon järkevämpää oli ottaa Norja, joka sijaitsi vieressä ja jossa asui kielisukulaisia. Jo toisena Ruotsin-vuotenaan hän teki täyskäännöksen valtakunnan ulkopolitiikassa.

Karl Johan viestitti vaivihkaa Venäjän tsaarille toivovansa yhteistyötä, ja tuota pikaa syntyi sopimus, jossa Ruotsi lupasi pysyä poissa Suomesta ja Venäjä tukea Ruotsin pyrkimyksiä Norjassa. Nopeasti neuvottelupöydässä istuivat myös britit, joille Ruotsin hallitus oli Napoleonin painostuksesta julistanut sodan vain viikko sen jälkeen, kun Bernadotte saapui Ruotsiin. 

Sitten olikin edessä sota Ranskaa vastaan Venäjän, Preussin, Britannian ja Itävallan rinnalla. Vanhan kotimaansa taisteluihin Karl Johan ei kuitenkaan koskaan ehtinyt. Lyötyään Napoleonin joukot Saksassa hän lähti anastamaan Norjan Tanskalta. Kun hän oli valmis ylittämään Ranskan rajan, tuli tieto, että Napoleon oli luopunut kruunusta ja vallankumouksen pyörteissä teloitetun kuninkaan veli kutsuttu kuninkaaksi.

Ulkopoliittinen käänne ällistytti ruotsalaiset, mutta sai laajan hyväksynnän. Napoleonin kukistuttua valtakunnan asema Euroopassa oli vahva, ja Norjan kaappaus riemastutti kansaa. Karl Johan oli tuosta vain tehnyt sen, mitä Ruotsin kuninkaat olivat yrittäneet 200 vuotta. Myös Euroopan järjestelyt johtivat mieleiseen tulokseen. Preussi osti Pommerin, ja valtionkassaan kilisi lähes viisi miljoonaa riikintaaleria.

Kun vanhat hallitsijasuvut palailivat Euroopan valtaistuimille, Karl Johan hermoili asemaansa. Hän oli ainoa Napoleo­nin aikainen monarkki, kuin jäänne vallankumouksen päivistä, eikä edes kuningas. Hän hätäili turhaan. Prinssin ura jatkui.

Kun Kaarle XIII neljä vuotta myöhemmin kuoli, Karl Johanista tuli Kaarle XIV Juhana. Viralliset kruunajaiset pidettiin päivälleen 30 vuotta sen jälkeen, kun majoitusmestari Bernadottesta oli tullut vääpeli Bernadotte. Köyhä porvarin poika Pausta oli tehnyt melkoisen luokkanousun.

Lähteenä historioitsija Herman Lindqvistin mainio elämäkertateos Ensimmäinen Bernadotte. Sotilas, hurmuri ja kuningas. Suom. Päivi Kivelä, WSOY 2011. Alkuteos Jean Bernadotte: Mannen vi valde, Albert Bonniers Förlag 2009.

Kaarle XIV Juhana kuninkaana 1818–1844
Oskar I
1844–1859
Kaarle XV
1859–1872
Oskar II 1872–1907
Kustaa V
1907–1950
Kustaa VI Aadolf
1950–1973
Gustaf Adolf
kruununprinssi kuoli lento-onnettomuudessa 1947
Kaarle XVI Kustaa
1972 alkaen
Victoria
s. 14.7.1977
Estelle
s.  23.2.2012

Päätös koitui Ruotsin onneksi

Bernadotten valinnassa ruotsalaisilla kävi yhtä hyvä tuuri kuin marsalkalla omassa elämässään – vaikka kruununprinssi ei Suomea takaisin hankkinutkaan. Bernadotte loi Ruotsiin puolueettomuuspolitiikan, joka on säästänyt maan kaikilta muun Euroopan käymiltä sodilta.

Kruununperimyskin on pysynyt hyvällä tolalla, sillä kaikilla Bernadotte-kuninkailla on ollut liuta lapsia. Tässä kuussa Ruotsi juhlii jo suvun yhdeksännen kruununperillisen, prinsessa Estellen, yksi­vuotispäivää.

Huima luokkanousu onnistui kuohuvassa EuroopassaJean Bernadotten elämä on hannuhanhitarina vailla vertaa. Hän pääsi rakentamaan uraa Ranskan vallankumouksen mullistuksissa, joita ilman porvarispojan olisi ollut mahdotonta kivuta yhteiskunnan huipulle. Vanhan vallan aikaan korkeimmat upseerinarvotkin jaettiin ylimyssukujen kesken.

26.1.1763 Jean Bernadotte syntyy Paussa Ranskan Pyreneillä.
1780
3.9. Bernadotte värväytyy armeijaan ja saa palvelupaikan Korsikasta.
1785–1788
Bernadotte ylenee korpraaliksi, kersantiksi ja vääpeliksi.
1789
17.6. Ranskan valtiopäivien porvarissääty julistautuu kansalliskokoukseksi. Vallankumous alkaa. 5.8. kansalliskokous kumoaa säätyläisten etuoikeudet. Aliupseeri Bernadottelle avautuu tie upseeriksi.
1792
3.4. Bernadotte nousee luutnantiksi Bretagnen-rykmenttiin. 20.4. Ranska julistaa sodan Itävallalle ja Preussille. 22.9. kansalliskokous muuttaa kuningaskunnan tasavallaksi.
1793
21.1. Ludvig XVI mestataan Pariisissa. 1.2. Ranska julistaa sodan Britannialle.
1794
Ranskassa eletään ku­mouksen verihuuruisinta vaihetta. Tuhansia kuolee giljotiinissa. Bernadottelle vuosi on loistokas. Hän ylenee pataljoonankomentajaksi, everstiksi, prikaatinkenraaliksi ja divisioonankenraaliksi.
1795 5.10. rojalistit nousevat kapinaan Pariisissa. Korsikalaiskenraali Napoléon Bonaparte kukistaa rähinöitsijät.
1797
3.3. Bernadotte tapaa Bonaparten ensi kerran. Kenraaleiden henkilökemiat eivät pelaa. 17.8. Bernadotte avioituu Bonaparten kälyn kanssa.
1799
18.6. kenraali Barthélemy Joubert tekee vallankaappauksen. Bernadottesta tulee sotaministeri. 4.7. Bernadottelle syntyy perillinen, Oscar-poika. 10.11. kenraali Bonaparte tekee vallankaappauksen ja nousee konsuliksi. Hän julistaa vallankumouksen päättyneeksi.
1800
Bernadotte toimii komentajana Bretagnessa. Hän pyrkii Espanjan- ja Italian­-armeijan johtoon, mutta paikat menevät Bonaparten lankomiehille.
1801
Bernadotte pyrkii komentajaksi Karibialle. Paikan saa Bonaparten lanko.
1802
Bernadotte pyrkii kuvernööriksi Ranskan Louisianaan Pohjois-Amerikkaan. Bonaparte sanoo ei.
1804 18.5. senaatti päättää järjestää kansanäänestyksen Bonaparten keisariudesta. Bernadotte toteaa yksinvallan kritisoinnin turhaksi. 14.5. Bonaparte nimittää Bernadotten Hannoverin kuvernööriksi ja 19.5. Ranskan marsalkaksi. 2.12. Bonaparte kruunataan keisariksi.
1805
2.12. Napoleon ja Bernadotte lyövät Venäjän ja Itävallan armeijan Austerlitzissa.
1806
5.6. Bernadotte saa kiitokseksi Pontecorvon ruhtinaskunnan Italiasta. 14.10. Napoleon voittaa preussilaiset Jenassa. Bernadotte myöhästyy epämääräisten käskyjen takia. 17.11. Bernadotte vangitsee ruotsalaiset Lyypekissä ja tapaa eversti Gustaf Mörnerin.
1807
4.6. Bernadotte haavoittuu Spandaussa. 14.6. Napoleon voittaa venäläiset Friedlandissa. 9.7. Napoleon ja Aleksanteri I jakavat Euroopan etupiireihinsä Tilsitissä. 14.7. Bernadotte saa nimityksen Hampurin, Bremenin ja Lyypekin kuvernööriksi.
1808
9.2. Bernadotte saa käskyn valmistautua hyökkäämään Ruotsin Skooneen. 21.2. Venäjän armeija vyöryy Suomeen. 13.9. Napo­leon peruuttaa Ruotsin-hyökkäyksen Espanjassa puhjenneen kriisin takia.
1809
29.3. Suomen-sodan tap­piot kärjistävät tilanteen Tukholmassa. Kustaa IV Aadolf luopuu kruunusta. 6.7. Napoleon ja Bernadotte lyövät itävaltalaiset Wagramissa. Bernadotte kehuu omin luvin  joukkojaan. Napo­leon raivoaa. 13.8. Bernadotte saa komennuksen Antwerpeniin. Taas hän julistaa omin päin joukkojensa rohkeutta. Napoleon määrää hänet ruhtinaskuntaansa. 17.9. Ruotsi tunnustaa Suomen Venäjän osaksi Haminan rauhassa.
1810
6.1. Ranska ja Ruotsi solmivat rauhan. 28.5. kruununprinssi Karl August kuolee äkillisesti. 25.6. Luutnantti Carl Otto Mörner pyytää Bernadottea kruununprinssiehdokkaaksi. 26.6. Bernadotte esittelee asian Napoleonille. Keisari esittää viilipyttyä. 21.8. Ruotsin valtiopäivät valitsevat Bernadotten kruununperijäksi. 5.11. Bernadottesta tulee kruununprinssi Karl Johan. 13.11. Ruotsi julistaa Napoleonin painostamana sodan Britannialle. Lau­kaustakaan ei ammuta. Napoleon raivoaa.
1811 Maaliskuussa Kaarle XIII vetäytyy hallitusvastuusta. Karl Johan siirtyy valtion ruoriin.
1812
12.1. Ranska iskee Pommeriin painostaakseen Ruotsin sotaan Venäjää vastaan. 24.6. Napoleon aloittaa Venäjän-retken. Siitä tulee fiasko. 27.8. Karl Johan ja tsaari Aleksanteri I tapaavat Turussa, tulevat hyvin juttuun ja vahvistavat yhteistyösopimuksen.
1813
9.7. Venäjä, Preussi, Britannia, Ruotsi ja Itävalta valmistautuvat sotaan Ranskaa vastaan. 16.–19.10. liittokunnan joukon voittavat Napoleonin Leipzigissa. 7.12. Karl Johan voittaa tanskalaiset Bornhöftissä.
1814
14.1. Tanska luovuttaa Norjan Ruotsille Kielin rauhassa. 31.1. liittokunnan joukot marssivat Pariisiin. 6.4. Napoleon luopuu kruunusta. 26.7. Karl Johan hyökkää niskuroivaan Norjaan. 14.8. Norja taipuu unioniin.
1815
20.3. Napoleon tekee comebackin keisariksi. 18.6. liittokunta lyö Napoleonin Waterloossa. 22.6. Napoleon luopuu toistamiseen kruunusta.
1818
5.2.Kaarle XIII kuolee. 11.5. Kaarle XIV Juhana kruunataan kuninkaaksi. 7.9. kuninkaasta tulee myös Norjan kuningas Kaarle III Juhana.
1821
5.5. Napoleon Bona­parte kuolee karkotussaaressaan Saint Helenassa.
8.4.1844
Kaarle XIV Juhana kuolee Tukholmassa hallit­tuaan 26 vuotta. Vain yksi unelma jäi täyttymättä. Suostuessaan Ruotsin kruununprinssiksi Jean Berna­dotte elätteli toiveita noususta Ranskan johtoon Napoleonin jälkeen. Edes onnettaren suosikki ei saanut kaikkea.

Ihastui Napoleonin morsiameen

Tietämättään Jean Bernadottesta tuli Napoléon Bonaparten haastaja myös naismarkkinoilla. Tavatessaan tulevan puolisonsa Désirée Claryn, Bonaparten kälyn eli veljen vaimon sisaren, hän ei tiennyt, että neitokainen oli ollut menossa naimisiin Bonaparten kanssa, ennen kuin tämä päätä pahkaa hullaantui Joséphine de Beauharnais’hen.

Désirée oli sievä, nuori ja varakas, ihannesiippa miehelle, joka oli jo 35-vuotias ja tyhjätasku. Armeijan palkoilla ei näet rikastuttu. Pari avioitui vain muutaman viikon seurustelun jälkeen elokuussa 1798.

Liitosta tuli pitkälti etäliitto, sillä sodat pitivät Bernadotten rintamalla. Tilaisuuksia yhdessäoloon tarjoutui, kun Bernadotte hoiti tehtäviä Pariisissa tai asettui johonkin asemapaikkaan niin pitkäksi aikaa, että Désiréen kannatti matkustaa tervehtimään häntä.

Kun Bernadottesta tuli Ruotsin kruununprinssi, Désirée sai Gotlannin kreivittären arvon. Hän jäi kuitenkin Ranskaan. Alkuvuodesta 1811 hän saapui Tukholmaan, mutta vetosi pian terveyteensä, jota pohjoinen ilmasto koetteli, ja palasi kotimaahan. Pariskunnan Oscar-poika sen sijaan jäi Tukholmaan, opetteli ruotsin ja ryhtyi toimimaan isänsä tulkkina.

Désirée ei saapunut edes miehensä kruunajaisiin. Hän taipui muuttamaan Ruotsiin 1823, ja kuningatar Desideriaksi hänet kruunattiin vasta 1829.

Pelko pohjusti kutsun

Valtansa huipulla Napoleon komensi melkein koko Eurooppaa.

Jean Bernadotten lailla myös Napoléon Bonaparte sai kiittää menestyksestään Ranskan vallankumousta. Sen kuohuissa säädetty yleinen asevelvollisuus loi suuren armeijan, jonka valtteja olivat ammattiupseerit. Vanhan vallan komentajista iso osa ei ikinä käynyt rykmentissään eikä tiennyt mitään sodankäynnistä. Kun Ruotsin hallitus lähetti kuriirinsa Pariisiin pohjustamaan uuden kruununprinssin valintaa, Napoleon hallitsi mannerimperiumia, johon kuului melkein koko Eurooppa. Keisaria vastaan vikuroinut Ruotsi tunsi olevansa heikoilla ja yritti välttää Euroopan ykkösmiehen vihan.

Britannia, Ranskan vanha uhmaaja, jonka Napoleon koetti pudottaa talou­dellisesti polvilleen. Sodillaan keisari halusi pakottaa koko Manner-Euroopan Britannian vastaiseen kauppasulkuun.

Ruotsi liittolainen muodollisesti 6.1.1810–12.1.1812, tosi­asiallisesti ei koskaan. Ruotsi myöntyi kauppasulkuun ja julistamaan sodan Britannialle, mutta päätökset eivät johtaneet käytännön toimiin. Lopulta Napoleon iski Pommeriin pelotellakseen maata.

Tanska liittolainen vuodesta 1807, jolloin kuningaskunta pyysi Napoleonilta suojelua Britanniaa vastaan.

Preussi liittolainen vuodesta 1807, jolloin Napoleon jakoi kuningaskunnan Aleksanteri I:n kanssa.

Venäjä liittolainen vuosina 1807–1811. Aleksanteri I taipui mukaan kauppasulkuun, mutta välit rakoilivat ja katkesivat kokonaan Napoleonin Venäjän-retkeen.

Varsova vasalli vuodesta 1807, jolloin Napoleon perusti herttuakunnan Preussin alueista.

Hollanti osa Ranskaa vuodesta 1806

Belgia osa Ranskaa vuodesta 1797

Ruotsin Pommeri

Itävalta liittolainen vuodesta 1810, jolloin Napoleon avioitui keisari Frans I:n tyttären Marie Louisen kanssa.

Sveitsi vasaili vuodesta 1802

Illyria osa Ranskaa vuodesta 1809

Pau Bernadotten kotikaupunki

Espanja satelliitti vuodesta 1808, jolloin Napoleonistutti veljensä Ranskan vanhan liittolaisen valta­istuimelle.

Korsika osa Ranskaa vuodesta 1769

Italia satelliitti vuodesta 1805

Lombardia osa Ranskaa vuodesta 1797

Napoli satelliitti vuodesta 1806

Satelliitit, joiden valtaistuimella oli Napoleon itse tai hänen veljensä.Vasallit, joissa Napoleon harjoitti sanelupolitiikkaa.Liittolaiset, joiden kanssa Napoleonilla oli yhteistyösopimus.Uhmaajat, joista Napoleon ei saanut käskyläisiään.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.