Litium on kohta himoittu raaka-aine. Maailman suurimmat varannot löytyvät Bolivian suola-aavikoilta, mutta Suomella on oma aarre Ullavan Läntässä.

Teksti: Eeva Mäkelä

Jos akulla kulkevat ajoneuvot syrjäyttävät polttomoottoriautot, litium voi saada tulevaisuudessa valtavan merkityksen – aivan kuin öljy viime vuosisadalla. Ja sähköautot näyttävät nyt toden teolla tekevän tuloaan, kun maailma torjuu ilmastonmuutosta ja öljyriippuvuutta.Uusimman sukupolven sähkö- ja hybridiautojen voimanpesänä toimii litiumioniakku, joka pitää vauhdissa myös valtaosan kännyköistä ja läppäreistä. Litium on erinomainen akkumateriaali keveytensä ja sähkökemiallisen reaktiivisuutensa ansiosta. Se on maailmankaikkeuden kevein metalli ja luovuttaa hanakasti ainoan ulkoelektroninsa. Litiumakkuun voi tankata neljä kertaa niin paljon tehoa kuin samanpainoiseen lyijyakkuun.

Suola-aavikolla helppo jalostaa

Litium on harvassa paikassa rikastunut niin, että sen hyödyntäminen kannattaa. Valtaosa maailman litiumista otetaan talteen litiumsuoloina, joita saadaan enimmäkseen suolajärvien kerrostumista.Litiumsuolojen suurimmat tuottajat ovat tätä nykyä Chile ja Argentiina, ja Boliviasta  on löydetty maailman suurin esiintymä. Näiden kolmen maan alueella sijaitsee niin sanottu Etelä-Amerikan litiumkolmio. Se on kuivaa vuoristoseutua, jolla lainehti aikoinaan laajoja järviä. Bolivian litiumalueen viimeinen järvi Salar de Uyun haihtui kuiviin 10 000 vuotta sitten. Muinaisista järvistä muistuttavat häikäisevän valkoisina kimmeltävät suola-aavikot, joita jatkuu silmänkantamattomiin. Niiden kovan suolakuoren alla piilee haihtumisen väkevöittämää liuosta, johon on Andien vulkaanisesta kallioperästä rikastunut litiumia sisältäviä suoloja.Suola-aavikoilla litiumin jalostus on edullista. Liuos pumpataan haihdutusaltaisiin, ja yksinkertaisimmillaan tarvitsee vain odottaa, että aurinko tekee tehtävänsä. Kun liuos on riittävästi konsentroitunut, litiumkloridi saostetaan litiumkarbonaatiksi lisäämällä liuokseen natriumkarbonaattia.Litiumkarbonaatista tehdään erilaisia litiumsuoloja, joita käytetään pääasiassa paristojen, akkujen, voiteluaineiden, lääkkeiden ja synteettisen kumin valmistuksessa sekä lasi-, polymeeri- ja alumiiniteollisuudessa. Puhtaalle metalliselle litiumille on käyttöä seosmetallina ja akkujen valmistuksessa.

Kalliossa tiukasti kiinni

Litiumia löytyy myös suomalaisesta kallioperästä. Se on rikastunut karkearakeisiin pegmatiiteiksi kutsuttuihin juonikiviin. Ne ovat syntyneet graniittien kiteytymisen yhteydessä lähelle maanpintaa nousseista jäännössulista, joihin on rikastunut magmassa pieninä määrinä esiintyvää litiumia. Se on tiukasti kiinni kidehilassa, ja irrottaminen on työlästä. Mineraalirikaste kuumennetaan noin tuhanteen asteeseen, niin että kiderakenne aukeaa. Sen  jälkeen litium saadaan liuotettua irti emäksellä tai hapolla. Lopuksi liuoksesta kiteytetään litiumkarbonaattia.Suomessa litiumia sisältäviä pegmatiittialueita tunnetaan kymmenen. Maailmalla vastaavanlaisia malmiesiintymiä on kaikilla mantereilla.

Suomi eturintamaan

Litiummineraalin suurimmat tuottajat ovat Australia, Kanada, Portugali ja Zimbabwe. Suomi on hyvää vauhtia nousemassa merkittäväksi tekijäksi Euroopassa. Geologian tutkimuskeskuksen arvioiden mukaan Keski-Pohjanmaan kallioperässä muhii EU:n lupaavin litiumvaranto.Kokkolan Ullavan alueelta arvellaan löytyvän kaiken kaikkiaan noin 10–20 miljoonaa tonnia litiummalmia. Siitä riittänee louhittavaa vuosikymmeniksi. Kaivosyhtiö Keliber valmistautuu norjalaisten rahoittajien tukemana aloittamaan louhimisen Ullavan Läntässä vuonna 2013, kertoo Keliberin toimitusjohtaja Olle Siren. Näillä näkymin kaivos ja sen yhteyteen Kaustiselle rakennettava jalostuslaitos olisivat Euroopan ensimmäinen litiumkarbonaatin tuottaja. Litiumkarbonaatti on tarkoitus erottaa mineraalista edullisesti ja ympäristöystävällisesti maatalouden ja turkistarhojen lietteestä tehdyn biokaasun voimalla. Tuotantoprosessin tuloksena syntyy erityisen puhdasta litiumkarbonaattia.– Etelä-Amerikassa pystytään tuottamaan vain teknistä laatua. Meidän tuotteemme sopii suoraan akkukemikaalien valmistukseen, tähdentää Olle Siren. Alkuvaiheessa laitoksesta saadaan 4 000 tonnia litiumkarbonaattia vuodessa. Se on noin 3–4 prosenttia maailman tuotannosta.

Tulevat suurvallat yhteistyöhön

Boliviassa on maailman suurimmiksi arvioidut litiumvarat, mutta siellä tuotannon käynnistäminen ontuu. Suola-aavikolta puuttuu infrastruktuuri: sinne ei ole kunnon tietä, ja osaamistakin puuttuu.Yhteistyötarjouksia on sadellut japanilaisilta, ranskalaisilta ja yhdysvaltalaisilta kaivosyhtiöiltä, mutta bolivialaisia ne eivät ole sytyttäneet. He eivät tahdo tyytyä raaka-aineen vientiin, vaan haluavat jalostaa litiuminsa mahdollisimman pitkälle itse. Suomessa on jo kaikki, mistä Boliviassa vasta haaveillaan. Raaka-ainetuotannon lisäksi Suomessa hallitaan akkujen ja autojen valmistaminen. European Batteries käynnisti Varkaudessa viime kesänä litiumioniakkuja valmistavan tehtaan, ja Valmet Automotive tuottaa Uudessakaupungissa sähköautoja. Vieraillessaan viime vuonna Suomessa Bolivian presidentti Evo Morales kääntyikin suomalaisyritysten puoleen, ja jo kuukautta myöhemmin European Batteriesin, Outotecin ja Geologian tutkimuskeskuksen edustajat kävivät Boliviassa. Bolivialaisten kanssa selvitetään yhteistyön mahdollisuutta litiumkaivostoimintaan ja jatkojalostukseen liittyvästä teknologiaviennistä aina akkutuotantoon saakka, kertoo akkuja tuottavan European Batteriesin talousjohtaja Martti Ukkonen.

Huolia ympäristöstä

Huolenaiheitakin alaan liittyy. Meridian International Researchin energia- ja liikennealan konsultti William Tahil varoittaa raportissaan ympäristön pilaamisesta. Hänen mielestään Bolivian Salar de Uyunin kaltaisen ainutlaatuisen luontokohteen valjastaminen tehotuotantoon vesittäisi sähköautojen vihreyden. Kaivosyhtiö Keliberin toimitusjohtaja Siren ei myöskään lämpene Bolivialle. Hänen mielestään suomalaiset ovat kumman innokkaita yhteistyöhön.– Miksi mennä hakemaan litiumia toiselta puolelta maapalloa ja sijoittaa toimintaan, johon liittyy poliittisia ja ympäristöriskejä?Akkujen valmistajaa edustava Ukkonen sen sijaan luottaa bolivialaisten tahtoon ja suomalaiseen tekniikkaan. – Bolivialaiset painottavat, että ympäristöasiat ovat heille erittäin tärkeitä, ja uskomme, että suomalaisella nykyteknologialla toiminta on mahdollista järjestää ympäristöä pilaamatta.Toinen huoli on litiumtuotannon keskittyminen. Sirenin mukaan markkinoita hallitsee yksi chileläinen ja kaksi yhdysvaltalaista suuryhtiötä. European Batteries taas sanoo bolivialaisen litiumtuotannon hajauttavan tätä kartellia, erityisesti jos yhteistyökumppaneina ovat eurooppalaiset.

Tuskin kupla

Entäpä jos syntymässä onkin litiumkupla? Chileläinen kaivosyhtiö SQM arvioi vuonna 2007, että vuoteen 2015 mennessä kymmenen prosenttia uusista henkilöautoista kulkee sähköllä. Se merkitsisi noin viiden miljoonan ajopelin vuosituotantoa. Vuoteen 2020 mennessä sähköautojen osuus kohoaisi 20 prosenttiin. Jos sähköautojen kysyntä kasvaa ennusteiden mukaan, litiumin vuositarve tuplaantuu viidessä vuodessa. Saksalainen Roland Berger Strategy Consultants -konsulttiyhtiö pitää kaivosyhtiöiden ennusteita sähköautojen kysynnän kasvusta aivan liian ruusuisina. Litiumintuottajaa arvio ei tunnu huolettavan.– Autojen lisäksi litiumia tarvitaan tulevaisuudessa myös tuuli- ja aurinkoenergian varastoimiseen sekä vara- ja tasaussähköjärjestelmiin. Niissä bisnesnäkymät ovat vielä paljon huikeammat kuin sähköautoissa, Olle Siren arvioi. Litiumille ei hänen mielestään ole vaihtoehtoja. Kallistuva öljy pitää säästää sinne, missä sitä on vaikea korvata: laiva- ja lentokoneliikenteeseen sekä muoviteollisuuden käyttöön. Myös Martti Ukkonen luottaa suurten akkujen kysyntään autoalan ulkopuolella. – Emme usko, että maailman akkutuotanto pystyy vastaamaan kysyntään vuonna 2015.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2011

Mistä kyse?

Litium on erinomainen akkumateriaali, koska se on kevyttä ja reagoi helposti muiden aineiden kanssa. Litiumakkuun voi tankata neljä kertaa niin paljon tehoa kuin samanpainoiseen lyijyakkuun.

Eeva Mäkelä on filosofian tohtori, geologi, vapaa tiedetoimittaja ja kääntäjä sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25730
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.