Suomen Kuvalehti määritteli vuonna 1958 Suomen keskipisteen. Kun kriteerejä hieman viritellään, pisteitä kertyy useita ja pääkaupungiksi nousee Hämeenlinna.



Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2009



Vuonna 1958 Suomen Kuvalehti päätti etsiä Suomen keskipisteen eli kohdan, jonka päällä jäykkä Suomen kartta pysyisi tasapainossa tylpän piikin kärjessä. Keskipiste löytyi asumattomalta alueelta Piippolan kunnasta.

Piippolalaiset haaveilivat paikasta matkailukohdetta ja muurasivat talkoilla maamerkin, johon Suomen Kuvalehti kustansi laatan "Suomen keskipiste, The Center Point of Finland". Monumenttia ei kylläkään viety varsinaiseen keskipisteeseen, vaan se sijoitettiin lähimpään asutettuun paikkaan Leskelän kylään nelostien varteen.

Maankohoaminen muuttaa kuitenkin Suomi-neidon kurveja varsinkin länsirannikolla. Keskipisteen alueen kunnat päättivät 2000-luvun alussa selvittää, vieläkö piste on paikallaan.

Maanmittauslaitoksen mittaustulokset julkaistiin kuusi vuotta sitten. Manneralueen ja suurimpien saarten mukainen keskipiste oli edelleen Leskelässä. Kaikki saaret mukaan lukien keskipiste oli Talasnevan itäpuolella, sekin Piippolassa. Manneralueen keskipiste eli Suomen valtakunnan maarajojen ja merenrantaviivan rajaaman alueen painopiste osui Kestilään, Piippolasta koilliseen. Koska Suomen voi määritellä monella tapaa, alueen kunnat ovat markkinoineet itseään jo kokonaisena keskipisteen alueena. Tämän vuoden alusta keskipisteet ovat kuuluneetkin samaan kuntaan, kun Piippolasta ja Kestilästä tuli osa Siikalatvaa.

Jos saarten lisäksi aluemeri otetaan huomioon, keskipiste on Piippolasta lounaaseen. Se oli ennen Kärsämäen keskustassa, mutta siirtyi Haapajärven kaupunkiin, kun Suomen aluemeri laajeni vuonna 1995.

Monumentti on myös Puolangalla, jossa on Manner-Suomen niin sanottu keskikohta eli puoliväli. Se on laskettu puolittamalla ensin Manner-Suomi pohjois-eteläsuunnassa eli Utsjoen Nuorgamista Hangon Tulliniemeen ja tältä leveyspiiriltä uudelleen länsi-itäsuunnassa Oulunsalosta itärajalle. Tosin monumentti on tässäkin tapauksessa valtatien varressa hieman syrjässä itse puolivälistä.

Tällaiset maantieteelliset keskipisteet ovat hauskoja turistikohteita, mutta yhteiskunnallisesti niillä ei ole merkitystä. Sen sijaan väestöllinen keskipiste eli Weberin piste, jonka saksalainen tilastomaantieteilijä Alfred Weber loi 1900-luvun alkupuolella, on jopa määrännyt pääkaupungin paikan Brasiliassa.

Jos kaikki brasilialaiset määrättäisiin pääkaupunkiin verolle pantaviksi, kaikkien kansalaisten yhteenlaskettu matka on lyhin maan keskiosaan Brasíliaan, josta tehtiin pääkaupunki Rio de Janeiron sijaan 1960.

Jos Suomen hallitus haluaisi alueellistaa valtion keskushallinnon Weberin pisteeseen, uusi pääkaupunkimme olisi nykyinen Etelä-Suomen läänin pääkaupunki Hämeenlinna, sillä Weberin piste osuu entiseen Hauhon kuntaan, joka kuntaliitosten jälkeen on Hämeenlinnan kaupungin koillinen osa. Muuttoliikkeen jatkuessa piste hiljalleen valuu lounaaseen.

Koska etelän väestökeskittymät ovat myös hieman muuta Suomea vauraampia, Suomen taloudellinen keskipiste - määriteltynä sen mukaan, missä bruttokansantuote syntyy - lienee sekin Hämeenlinnassa tai välittömästi sen lounaispuolella.


Pistebongarin Suomi


Monesta keski- ja ääripisteestä löytyy kyltti tai kivipaasi - joskaan ei aina ihan oikealta paikaltaan. Automatkailijoiden mieliksi merkkejä on pystytetty tienvarsiin.


Mantereen läntisin Koltapahtaniemi, Enontekiö


Kuivin ja pilvisin Kevo, Utsjoki Sadetta 415 mm, aurinkoa 1 279 h


Maaston Korkein Halti, Enontekiö 1 323,6 m


Kylmin Palojärvi, Enontekiö Keskilämpötila -2,6˚c


Maanteiden korkein, valtatie 21, Enontekiö


Syvin sisävesi Vasikkaselkä, Inari 95 m


Pohjoisin Nuorgam, Utsjoki


Keskimääräisin sademäärä Pulju, Kittilä 501 mm


Manner-Suomen keskiväli Puolanka


Manner- ja saaristo-Suomen keskipiste Piippola


Manner-Suomen keskipiste Kestilä


Manner- ja meri-Suomen keskipiste Haapajärvi


Itäisin Virmajärvi, Ilomantsi


Keskimääräisin keskilämpötila Valtimo 1,9˚C


Aurinkoisin ja lämpimin Utö


Pisin valtatie Helsinki-Utsjoki 1 295 km


Sateisin Hyytiälä, Juupajoki 714 mm


Suurin järvi Saimaa 4 400 km²


Väestö-Suomen keskipiste Hämeenlinna


Saariston läntisin Märket


Saariston eteläisin Bogskär


Mantereen eteläisin Tulliniemi, Hanko


Syvin meri Ahvenanmeri 300 m


Suurimmasta saaresta kova vääntö


1 Sääminginsalo eli Kerimäen saari Saimaan vesistössä (1 069 km2) on suurin, jos edellytetään, että vedenpinta on samalla korkeudella eri puolella saarta. Sääminginsaloa ympäröi 76 metrin korkeudella olevien järvien lisäksi kuitenkin myös kolme kanavaa.

2 Perinteisesti Suomen suurimpana saarena pidetty Soisalo (1 635 km2) ei täytä kriteeriä vedenpinnan yhtenäisestä korkeudesta saaren ympärillä. Soisaloa ympäröi joukko koskia, jokia ja järviä, ja vedenpinnan korkeusero on kuusi metriä.

3 Jos vedenpinnan pitää olla samalla korkeudella eikä kanavia hyväksytä, Ahvenanmaan pääsaari (685 km2) on suurin tiukimmillakin määritelmillä.

4 Jos hyväksytään, että vedenpinnan taso saaren ympärillä voi vaihdella ja että saari voi rajautua paitsi mereen ja järviin myös jokiin, Suomen suurin saari on Etelä-Suomen saari. Se jää Suomenlahden ja Selkämeren sekä Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöjen väliin. Vedenjakaja näiden kahden vesistön välillä on nimittäin järvi, josta lähtee kaksi laskujokea. Tämä järvi sijaitsee Padasjoella, ja sen nimi on osuvasti Vesijako. Vesijaon laskuojat tosin ovat osan vuotta niin kuivia, ettei niitä voi edes kunnolla meloa.


Ilmainen vinkki Liminkaan


Aika moni kunnanjohtaja haluaisi johtaa kuntaa jossakin Suomen keskipisteessä. Esimerkiksi Limingassa se onnistuisi. Kirkon ja kuuluisan lintulahden lisäksi kunnan alueelle osuu Suomen manner- ja merialueiden puoliväli.
Kun puolittaa Nuorgamin (70°5’30") ja Bogskärin (59°30’10") leveysasteet ja Märketin (19°07’53") ja Ilomantsin Virmajärven (31°35’11") pituuspiirit, saadaan koordinaateiksi 25°21’34" N 64°47’40" E. Se näyttää sijoittuvan suunnilleen Värminkoskentien ja junanradan risteykseen parin kilometrin päähän Limingan kirkonkylästä.
Jättäisikö joku lukija vaikka tämän Tiede-lehden kyltiksi Värminkoskentielle?

Pelkkiä vaihtoehtohoitoja käyttäneet syöpäpotilaat kuolivat huomattavasti todennäköisemmin kuin tavanomaista hoitoa saaneet, osoitti yhdysvaltalainen tutkimus.

Jos haluaa selvitä syövästä, kannattaa luottaa lääkäriin.

Syöpäkuolleisuus oli Yalen yliopiston tutkimuksessa jopa viisi kertaa suurempaa niillä, jotka hoitivat syöpäänsä pelkillä vaihtoehtoisilla menetelmillä kuin niillä, jotka kävivät tavanomaisissa hoidoissa.

Tulos ei sinänsä yllätä.

Vaihtoehtohoitojen kuten vaikkapa luontaistuotteiden ja homeopatian tehosta syövän tai muiden sairauksien hoidossa ei ole mitään näyttöä. Ne on jopa osoitettu tehottomiksi. Siksi puhutaan myös uskomushoidoista.

Harvemmin on silti tutkittu, miten vaihtoehtohoitoihin turvautuminen näkyy syöpäkuolleisuudessa.

Tutkijat tarkastelivat 840 amerikkalaisen syöpäpotilaan tapauksia. Tiedot oli kerätty kansallisesta syöpätietokannasta.

Potilaista 560 oli saanut syöpäänsä lääketieteellistä hoitoa ja 280 henkilöä hoiti syöpäänsä vain vaihtoehtoisilla menetelmillä. Kaikki potilaat olivat saaneet lääkäriltä syöpädiagnoosin vuosina 2004–2013.

Potilailla oli erilaisia syöpiä. Kaikkien syöpien kohdalla vaihtoehtohoitoihin turvautuneessa ryhmässä kuolleisuus oli suurempi.

Vaihtoehtohoitojen käyttäjistä rintasyöpään sairastuneet kuolivat 5,6 kertaa todennäköisemmin kuin tavaomaista hoitoa saaneet.

Paksusuolen syöpään sairastuneet vaihtoehtohoitojen käyttäjät kuolivat 4,5 kertaa todennäköisemmin ja keuhkosyöpään kaksi kertaa todennäköisemmin.

Keskimäärin riskitiheyksien suhde (hazard ratio) oli 2,5. Se tarkoittaa, että jokaista syöpäänsä kuollutta potilasta kohden vaihtoehtohoitojen käyttäjiä menehtyi 2,5 samaan sairauteen.

”Meillä on nyt näyttöä siitä, että vaihtoehtohoitojen käyttäminen toimivaksi todettujen hoitojen sijaan lisää kuolemanvaaraa. Toivottavasti tiedosta on hyötyä lääkäreille, jotka neuvovat potilaita hoitoihin liittyvissä valinnoissa”, sanoo tutkimusta johtanut syöpälääkäri Skyler Johnson Yalen yliopistollisesta sairaalasta tiedotteessa.

Uusista hoitomuodoista voi toki löytyä joitain toimivia, huomauttaa toinen tutkijoista, tohtori Cary Gross. Niitä pitäisi tutkia lisää.

”Meidän täytyy ymmärtää paremmin, mitkä hoidoista toimivat ja mitkä ei, oli kyse esimerkiksi uudenlaisesta immunoterapiasta tai suurista vitamiiniannoksista, jotta potilaat voivat tehdä oikeita päätöksiä”, Gross sanoo.

Tutkimuksen julkaisi Journal of the National Cancer Institute.

Vaihtoehtohoitoja käytetään Suomessakin. Täysi kieltäytyminen lääkärin hoidosta on kuitenkin harvinaista.

Suomeen on kaavailtu niin sanottua puoskarilakia, joka säätelisi vaihtoehtohoitoja ja niiden antajia, mutta lakihanke kaatui seitsemän vuotta sitten.

Kysely

Oletko kokeillut vaihtoehtohoitoja?

MooM
Seuraa 
Viestejä4914
Liittynyt29.6.2012

Viikon gallup: Oletko kokeillut vaihtoehtohoitoja?

Huomautuksena: on myös kokeellisia hoitoja, jotka ovat sinä vaiheessa testausta, että eivät vielä ole pätevästi toimiviksi osoitettuja. Eivätkä ehkä sellaisiksi koskaan osoitukaan. Näitä tosin ei yleensä nimitetä vaihtoehtohoidoiksi. Muuten samaa mieltä. Tosin onhan meillä vaihtoehtoisia faktojakin nykyisin... Puoskarointi ehkä on turhan painolastinen sana, mutta 'uskomushoito' on oma suosikini.
Lue kommentti

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017