Lapsilukua on aina säännöstelty – vaihtelevalla menestyksellä.

Teksti: Jani Kaaro

Lapsilukua on aina säännöstelty – vaihtelevalla menestyksellä.

Jos ihminen eläisi samassa tilassa kuin eläimet, pyrkisikö hän saamaan mahdollisimman paljon jälkeläisiä vai rajoittamaan lapsilukuaan? Tunnetun historian perusteella vastaus on ilmeinen, sillä ihmiset ovat aina pyrkineet tavalla tai toisella jälkimmäiseen päämäärään. Abortit ja lapsenmurhat olivat pitkään yksi vaihtoehto, mutta sikiämisiä on ammoisista ajoista asti yritetty estää myös ennalta.

Tissiä kymmenvuotiaaksiMuinoin ainoat ehkäisytavat olivat pitkä imetys, yrtit ja magia. Rintaruokinta hidastaa kuukautiskierron alkamista, joten imetyksen pitkittäminen siirsi myös seuraavan raskauden alkua. Tämä on ollut esimerkiksi luonnonkansojen tapa säännöstellä syntyvyyttään: kansatieteilijät ovat raportoineet äideistä, jotka ovat imettäneet lasta kymmenvuotiaaksi. Yrteistä, jotka estävät raskautta tai laukaisevat si¬kiön abortoitumisen, tiedetään varsin vähän. Tämä johtuu osin siitä, että kansantieto siirtyi suusta suuhun ja ainoat ihmiset, jotka olisivat voineet kirjata sen jälkipolville, olivat pappismiehiä ja muita oppineita. He jättivät tämänkaltaiset asiat tietoisesti mainitsematta, koska pitivät niitä synnillisinä. Eurooppalaisen perinteen mukaan kuukautisia aiheuttavia kasveja olivat esimerkiksi pujo ja persilja ja abortteja aiheuttavia puolanminttu ja pietaryrtti. Intialaisessa Ayurvedassa raskauksia ehkäisevänä kasvina mainitaan kiinanruusu. Eurooppalainen kertomaperinne pursuaa maagisia ehkäisykeinoja. Raskautta pelkäävän tytön oli sylkäistävä sammakon suuhun, syötävä mehiläisiä tai kannettava kaulassaan näädän kiveksiä. Espanjassa naisen oli seksin jälkeen hypittävä rajusti ylös ja alas ja lopuksi heitettävä yhdeksän volttia taaksepäin.

Suomessa yrttiteetäTehokkaan ehkäisyn puute oli suuri ongelma myös näillä leveyksillä. Esimerkiksi folkloristit ovat panneet merkille, että Suomesta löytyy tuskin lainkaan loitsuja, taikoja tai tietoja, jotka auttaisivat naista tulemaan raskaaksi. Sen sijaan kansanrunousarkistossa on paljon aineistoa siitä, miten nainen saisi kuukautisensa takaisin. Kuukautisten pois jääminen oli ennen ilmeisesti yleistä, mutta se ei aina merkinnyt raskautta. Monet naiset olivat aliravittuja ja tekivät rankkaa ruumiillista työtä, joten keho suojeli energiavarantojaan jättämällä kuukautiset pois. Tämä aiheutti luonnollisesti monia vääriä hälytyksiä. Suomessa on uskottu katinlieosta keitetyn veden tekevän miehen hedelmättömäksi. Kivien päällä kasvavasta jäkälästä keitetty kiventieravesi sen sijaan poisti naisilta kuukautiset kokonaan. Nainen saattoi myös estää hedelmöitymisen juomalla katajanmarja- tai nokkosteetä tai koiruohokahvia.

Jalat ristiinEhkäisyn keinoista universaalein on ollut luultavasti pidättäytyminen. Jos et halua lapsia, älä harrasta seksiä, piste. Kulttuuri-ilmiönä tämä juontaa varhaisesta kristillisyydestä, joka kielsi seksuaalisesta halusta johtuvan yhdynnän. Seksi oli sallittua vain lasten siittämiseksi, ja ihanteellinen lapsiluku oli yhdestä kahteen. Tätä suuremmalta määrältä välttyminen oli mahdollista ainoastaan pidättäytymällä. Keinoa on ehdotettu syntyvyyden säännöstelyyn monesti tämän jälkeenkin. Kun esimerkiksi englantilainen pappistaustainen taloustieteilijä Thomas Malthus 1700-luvulla oli lukenut madonlukunsa ihmissuvun eksponentiaalisesta kasvusta ja resurssien loppumisesta, hän suositteli lääkkeeksi pidättäytymistä. Se ei kuitenkaan koskenut häntä itseään tai hänen kaltaisiaan, vaan yhteiskunnan alaluokkaa, köyhälistöä.Pidättäytyminen oli varsin laajalti käytetty ehkäisymenetelmä myös agraariajan Suomessa ja käytännössä ainoa, jota lääkärit tuolloin suosittelivat. Tästä kertoo hauskasti maaseudun kätilöille 1900-luvun alussa suunnattu kysely. Kohdassa, jossa tiedustellaan, miten naiset välttävät tulemasta raskaaksi, eräs kätilö kirjoitti: ”He vihaavat miehiään.” Juhlavammin sanakääntein pidättäytymisestä puhui englantilainen feministi ja kansanvalistaja Marie Stopes: ”Aviomies, joka pidättäytyy, vaikka se olisi vaikeatakin, tulee havaitsemaan, että hän siitä saa tuhatkertaisen palkan, ei vain vaimonsa lisääntyneen elinvoiman ja onnen sekä yhdynnästä tuntemansa suuremman nautinnon muodossa, vaan myös oman elinvoimansa nousun ja itseluottamuksen tunteen muodossa.”

Onanista malliaKeskeytetty yhdyntä on ehkäisymenetelmistä vanhimpia. Esimerkiksi Raamatussa Onan laskee siemenensä maahan nimenomaisesti siksi, ettei hänen vaimonsa tulisi raskaaksi. Myöhemmin tämä ja kaikki muut lapsilukua säätelevät menetelmät tulkittiin sekä kristillisessä että juutalaisessa perinteessä synneiksi. Islamissa sen sijaan keskeytettyyn yhdyntään on suhtauduttu vaihtelevasti. Osa oppineista on tulkinnut Koraania siten, että keskeytetty yhdyntä on sallittua, ja joidenkin lähteiden mukaan profeetta Muhammed olisi harjoittanut sitä itsekin. Suomessa yhdynnän keskeyttäminen lienee ollut yleistä siitä päätellen, miten paljon aikaa ja energiaa asiantuntijat ovat uhranneet sen käsittelyyn erilaisissa oppaissa. Suurin osa heistä piti sitä ehkäisymenetelmistä turmiollisimpana. Heidän mielestään coitus interruptus teki yhdynnästä painajaismaisen etenkin naiselle, kun hän joutui jännittämään, oliko miehellä malttia vetäytyä ajoissa. Jotkut lääkärit uskoivat, että keskeytetty yhdyntä aiheutti etenkin naisissa neuroosin kaltaisia oireita, kuten kipuilua, unettomuutta ja itkuisuutta.

Vatikaanin rulettiaHistoriallisten lähteiden mukaan ihmisillä oli jonkinlainen käsitys ”varmoista päivistä” jo klassisella ajalla. Viittauksia rytmimenetelmään löytyy esimerkiksi 300- ja 400-luvuilla eläneeltä kirkkoisä Augustinukselta ja kiinalaisesta lääketieteestä, mutta tämän jälkeen ne katoavat sadoiksi vuosiksi. Ne nousivat uudelleen esiin vasta 1800-luvulla, kun varhaiset luonnontieteilijät alkoivat päästä jyvälle eläinten lisääntymiskierrosta. Tämä johti kuitenkin väärinkäsityksiin, jotka sijoittivat varmat päivät juuri niihin päiviin, jolloin raskauden todennäköisyys oli suurin. Kuukautiskierron salaisuudet selvisivät vasta 1900-luvun alussa. Vuonna 1905 hollantilainen Theodoor Hendrik van den Velde havaitsi, että naiselta vapautuu vain yksi munasolu kuukautiskiertoa kohti. Seuraavaksi vuonna 1929 japanilainen Kyusaku Ogin ja itävaltalainen Herman Knaus selvittivät tahoillaan, että ovulaatio tapahtuu noin neljätoista vuorokautta ennen seuraavien kuukautisten alkua. Vuoden 1930 jälkeen julkaistuista avioelämän oppaista näkee, että tieto Oginin ja Knausin löydöstä levisi hitaasti. Asiantuntijat antoivat edelleen ristiriitaista tietoa varmoista päivistä. 1930-luvulla päivien laskemisen tilalle tarjottiin myös naisen ruumiinlämpöön perustuvaa menetelmää. Kumpikin tapa oli suosittu katolisissa maissa, mistä varmoihin päiviin luottamiselle on periytynyt nimitys ”Vatikaanin ruletti”.

Huppu päälleKondomien ja pessaarien historia on huomattavasti pidempi kuin useimmat arvaisivat. Esimerkiksi Suomessa oli jo 1800-luvulla käytössä monenlaisia kondomeja. Niiden pääasiallinen tarkoitus ei kuitenkaan ollut lasten ehkäisy oman vaimon kanssa, vaan sukupuolitautien torjunta esiaviollisissa ja avioliiton ulkopuolisissa suhteissa. 1900-luvun alussa näitä ”miestoverin mekaanisia suojelimia” löytyi kolmesta kategoriasta: pää-, kumi- ja kalvosuojuksia. Ne kaikki olivat kondomeja mutta eripituisia. Esimerkiksi pääsuojus vedettiin vain terskan eli ”hellimen” päälle. Sitä ennen suojusta piti vetreyttää lämpimässä vedessä. Käytön jälkeen suojus otettiin pois, pestiin ja pantiin kuivumaan. Samaa ”kordongia” saatettiin käyttää kymmeniä kertoja.1930-luvulla täkäläinen kondomien saanti parani, kun Suomen Gummitehdas alkoi valmistaa niitä. Sodan jälkeen kondomien tekoa jatkoi Tammer Tehtaat Oy. Sen Regina-kondomien päässä oli kuplamainen säiliö, ”orpokoti”, jonne siemenneste kertyi. Aino-kondomeissa tätä ei ollut. Erilaisia pessaareita, sieniä ja tamponeita oli jo 1900-luvun alussa varsin paljon. Niiden nimet, kuten kanavaverho, kohtusuojus, kohtuvarjostin, suojelusieni ja imijäväline, kertovat paljon niiden käyttötavasta. Ne estivät siittiöiden pääsyn naisen lisääntymiselimiin. Osan niistä naiset saivat itse paikoilleen, osan asensi lääkäri. 1900-luvun alussa oli tarjolla myös monenlaisia kemial¬lisia ehkäisymenetelmiä, kuten vaahtoja, pulvereita, hyydyttimiä, ruiskuja, puikkoja ja tabletteja. Nämä aineet tuhosivat siittiöitä, ja ne voitiin antaa joko ennen yhdyntää tai sen jälkeen. Esimerkiksi ”E. L. Varma” – tosielämässä A. F. Tanner, joka oli kirjoittanut vuonna 1909 teoksen Sukupuolielämä taidenautinnoksi – kirjoitti Suojeluvälineitä-kirjasessaan vuonna 1911, että pulveroiminen tarjosi ”hellinnälle täyden hienouden, joten armaissa suhteissa ja suuremmalla maulla oleville se oli suosituimpia suojelulajeja”.

Vihdoin pilleriVaikka monet pilleriä edeltäneistä ehkäisymenetelmistä olivat kömpelöitä tai epäluotettavia, ne olivat parempia kuin ei mitään. Niiden avulla syntyvyys oli länsimaissa kääntynyt laskuun jo kauan ennen ehkäisypillerin keksimistä. Kun ehkäisypilleri sitten 1950-luvun lopulla saatiin, se antoi naisille vihdoin mahdollisuuden päättää itse, milloin he olivat valmiita lisääntymään. Se vapautti naiset työmarkkinoille ja nauttimaan seksistä. Ehkäisypillerin menestykseen tarvittiin kuitenkin enemmän kuin naisten halu käyttää sitä. Pilleri nimittäin taivutti lääkärikunnan ehkäisyn kannattajiksi. Sitä ennen lääkärit olivat olleet yleensä haluttomia puuttumaan ehkäisyn ongelmiin ja siirsivät vastuun niistä naisille. Vasta pilleri teki syntyvyyden säännöstelystä lääketieteellisen kysymyksen.

Kuka keksi kondomin?

Varhaishistoria tarjoaa taruja ja arvauksia

Ranskan Combarelles on tunnettu taidokkaista luolamaalauksistaan. Näistä eräs on noussut maailmanmaineeseen, sillä se esittää miestä, jolla on peniksensä päällä kondomilta näyttävä kapistus. Se mainitaan usein ensimmäiseksi todisteeksi kondomien käytöstä. Luultavasti maalauksen kapistuksella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kondomin kanssa. Kyseessä saattaa olla penissuoja, jota monet luonnonkansat käyttävät vielä nykyisinkin. Se on nahasta muotoiltu tuppi tai kotelo, jonka tarkoituksena on suojata penistä taistelun vaurioilta, hyönteisten puremilta ja muilta onnettomuuksilta. Monesti penistuppi on ainoa ”vaatekappale”, johon luonnonkansojen miehet pukeutuvat. Kondomien käytöstä väitetään olevan näyttöä myös muinaisesta Egyptistä ja antiikin Roomasta, mutta nämä ”todisteet” viittaavat lähinnä legendoihin ja kansantaruihin.

Kunnon todisteita 1500-luvultaEnsimmäinen oikea historiallinen todiste kondomin käytöstä on peräisin vuodelta 1564. Tuolloin kuppa raivosi Euroopassa ja kuuluisa italialainen anatomi Gabrielle Fallopio uskoi löytäneensä keinon sen ehkäisemiseen. Hän kehitti pellavatupen, joka pantiin peniksen päälle yhdynnän ajaksi. Hän testasi kondomiaan 1 100 miehellä, joista yksikään ei saanut tartuntaa. Kiinalaisten tiedetään käyttäneen kondomina öljyttyä paperituppea ja japanilaisten kilpikonnankuoresta ja sarvesta tehtyä kovaa tuppea, jota naiset saattoivat hyödyntää myös hieromasauvana miesten poissa ollessa. Kondomin keksijäksi on monissa lähteissä mainittu tohtori Henry Condom. Hänen väitetään 1600-luvulla suunnitelleen varmuusvälineen kuningas Kaarle II:lle, jotta tämä olisi välttynyt siittämästä enempää avioliiton ulkopuolisia lapsia. Väite on kuitenkin tarua. Termin kondomi alkuperää ei tiedetä, mutta ainakaan se ei ole tohtori Condom. Sana esiintyy ensimmäisen kerran lordi Belhavenin ranskankielisessä runossa vuonna 1709. Sen alkuperäksi on ehdotettu ranskalaista Condomin kylää sekä persialaista kondua, joka tarkoittaa eläimen suolesta valmistettua pitkänomaista säilytysastiaa.

Aluksi piti ommella sauma1700-luvulla kondomit tehtiin eläinten suolista ja raaka-aine tuli teurastamoista. Etenkin Englannissa kondomien kauppa oli jo tuolloin kukoistavaa liiketoimintaa. Sieltä suojansa lienee hankkinut myös ajan kuuluisin rakastaja Casanova, joka kuvailee ”englantilaista päällystakkia” monipuolisesti muistelmissaan. Casanovalla oli tapana huvittaa yleisöä puhaltamalla kondomeihin ilmaa ja vapauttamalla ne pöristen lentoon. ”Päällystakkien” suurin ongelma oli käsin ommeltu sauma, joka saattoi revetä kesken yhdynnän. Kalliitakin ne olivat. Kondomien massatuotanto alkoi vasta 1800-luvulla, kun niitä opittiin valmistamaan kumista. Aluksi nämäkin olivat saumallisia, mutta jo vuosisadan lopussa ne muuttuivat saumattomiksi. Suosio kasvoi saatavuuden myötä. Toisen maailmansodan aikoihin keksittiin polyuretaanista valmistetut kondomit, jotka olivat kuitenkin herkkiä repeämään. Ensimmäiset värilliset kondomit tehtiin vuonna 1949, liukastetut kondomit 1950-luvulla ja spermisidillä liukastetut kondomit 1970-luvulla.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Tee voi olla edullinen keino torjua muistisairauksia, vihjaa uusi tutkimus.

Uusi tutkimus paljastaa, että teen juonti näyttäisi vähentävän tuntuvasti riskiä sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin. Singaporen kansallisen yliopiston tutkijat seurasivat kymmenen vuoden pitkittäistutkimuksessa noin tuhatta yli 55-vuotiasta kiinalaista.

Teen laadulla ei vaikuttanut olevan merkitystä, kunhan se oli keitetty teenlehdistä. Sekä vihreä, musta että oolongtee vähensivät sairastumisriskiä.

”Tee on yksi maailman yleisimmin nautituista juomista. Tulosten perusteella se on halpa ja yksinkertainen keino torjua mieltä rappeuttavia sairauksia”, sanoo tutkimusta johtanut apulaisprofessori Lei Feng tiedotteessa.

Vielä pitäisi selvittää, mitkä ainesosat teessä suojaavat aivoja rappeutumiselta. Teen hyötyjen uskotaan liittyvän sen sisältämiin erilaisiin antioksidantteihin ja aminohappoihin kuten katekiiniin ja teaniiniin.

Feng huomauttaa, että ymmärrys näistä biologisista mekanismeista on vielä puutteellista.

Tutkimuksen julkaisi The Journal of Nutrition, Health and Aging.

 

Kysely

Oletko kahvi- vai teeihminen?

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

Aina kun järjestetään äänestys suomen kielen kauneimmasta sanasta, kärkipäähän nousee rakas tai jokin sen johdannaisista, kuten rakastaa tai rakkaus. Mielenkiintoista kyllä samat sanat sijoittuvat hyvin myös rumimpien sanojen mittelöissä.

Kielentutkijan näkökulmasta kahtalaisuus on ymmärrettävää. Sanoissa on aina kaksi puolta, äänneasu ja merkitys. Rakkaan tapauksessa merkitys on kaunis, äänneasusta voidaan kiistellä.

Kauniina pidetään yleensä sellaisia sanoja, joissa on soinnillisia, pehmeitä konsonantteja. Helmi, lilja, lumi ja solina ovat tyypillisiä esimerkkejä kauniista sanoista.

Sen sijaan voimakkaasti ja terävästi ääntyvät konsonantit voivat tehdä sanasta vastenmielisen: kirota, perkele, räkä, rätti.

Monille rakas voi olla hankala sana jo äänneasunsa takia. Aggressiivisesti tärisevä ärrä vaatii paljon energiaa, eikä ässäkään ole niitä helpoimpia äänteitä. Näitä konsonantteja koskevat ääntämisongelmat ovat tavallisia puhumaan opettelevilla lapsilla, ja niihin saattaa myöhemminkin liittyä henkilökohtaisia pelon ja epäonnistumisen tunteita.

Suomalais-ugrilaiset esi-isämme eivät vielä rakkaudesta haastelleet, sillä rakas on Itämeren alueella saatu germaaninen laina, jolla ei ole vastineita etäsukukielissä.

Nykysuomi antaa sen merkityksestä myönteisellä tavalla yksipuolisen kuvan. Sana on vuosisatojen ajan ollut ahkerassa kirjakielisessä käytössä, ja varsinkin uskonnollisessa kielessä se on jo varhain vakiintunut ilmaisemaan syvää kiintymystä ja kunnioitusta.

Murteissa ja karjalan kielessä merkitysten kirjo on suurempi. Rakas voi tarkoittaa esimerkiksi halukasta, ahnetta, sitkeää tai tarttuvaa, ja sillä voi kuvata muutakin kuin ihmisten tunteita, vaikkapa herkästi tarttuvaa tautia tai kärkkäästi ahdistelevaa kärpästä.

Rakas-sanan alkuperäinen merkitys liittyy haluamiseen ja himoamiseen, ja sen sisältö on täsmentynyt kohteen ja tilanteen mukaan. Vastaava merkityshistoria on myös saksan ja ruotsin rakasta merkitsevillä sanoilla lieb ja kär.

Siirtyminen fyysisen tuntemuksen ilmauksesta abstraktin tunteen merkitykseen on aivan luonnollinen kehityskulku, sillä suuri osa ihmiselle ominaisesta käsitteellisestä ajattelusta on yleensäkin kehittynyt ruumiillisten kokemusten ja niiden vertauskuvallisen laajentamisen pohjalta.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 3/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Ruoasta tuli uskon asia

Ihminen kaipaa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

 

PÄÄUUTISET

Masentunut osaa luopua

Muidenkin olisi hyvä erottaa, milloin sinnikkyys on turhaa.

Maa teki itsekin vettä

Komeetat eivät tuoneetkaan kaikkea kosteutta.

Suomi saa lisää piknikilmoja

Keskimäärin maailma menettää leppeitä säitä.

Kun fakta ei tehoa, käytä judoa

Tosiasiat kilpistyvät usein torjuntaan.

 

ARTIKKELIT

Nyt loppui unohtelu. Terästä muistia

Hyvä muisti ei ole harvojen etuoikeus.
Pitää vain opetella tallentamaan tietoa tehokkaasti.

Maailma rakentaa pilviin

Pilvenpiirtäjistä on tullut niin hulppeita,
ttä korkeimmille on jo omat luokat: super ja mega.

Nitraatti tekee enemmän hyvää kuin pahaa

Yhdisteestä puffahtaa terveellistä kaasua.

Eurooppa rakentui Suomen ympärille

Kun Eurooppa viimein valmistui, Suomi oli pyörinyt
annerten karkeloissa runsaat miljardi vuotta.

Väestöpommi tikittää taas

Maailman väkiluvun kasvu ei taittunut odotetusti.

Mata Hari: Mestarivakooja syntyi
näytösoikeudenkäynnissä

Mata Hari tuo mieleen salaisen agentin yhtä varmasti
uin James Bond. Yhtä fiktiivinen oli urakin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ruostumaton teräs ruostuu?

Reagoiko maanjäristysmittari nauruun?

Helliikö kookosöljy hampaita?

Miten Maan kävisi, jos muut planeetat katoaisivat?

Miksi jokin tuuliturbiineista on aina pysähdyksissä?

Miksi mustat kasvikset ovat harvinaisia?

 

KIRJAT

Toinen äly asuu vatsassa

Julkkisfyysikon kirjantynkä

Vapaus vaatii vastuuta

 

OMAT SANAT

Ruman kaunis rakkaus

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Ison datan varhainen velho

Teuvo Kohonen keksi, miten tietomassoja voi järjestää ja tulkita.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet

Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Moni nimi syntyi armeijassa.

Sukunimet säädettiin Suomessa pakollisiksi vasta vuoden 1920 sukunimilaissa. Tätä ennen varsinkin länsisuomalaisen maalaisväestön keskuudessa oli tavallista, että periytyvää sukunimeä ei ollut lainkaan.

Etunimen lisäksi käytettiin jonkinlaista lisänimeä, esimerkiksi isännimeä, kuten Mikko Antinpoika, tai kotitalon nimeä, Isontalon Antti.

Koska nimivalikoima oli suppea, erotettiin samannimiset henkilöt esimerkiksi ulkonäköä, ikää tai ammattia kuvaavilla lisänimillä: Jaakko Vääräsuu, Vanha-Matti, Hannu Suutari. Samalla henkilöllä saattoi olla useita lisänimiä elämänsä aikana.

Armeijan leipiin joutuminen oli nimisysteemin kannalta erityistapaus. Siellä oli tärkeää, että joka miehellä oli lyhyt, iskevä ja saman osaston muista nimistä erottuva nimi.

Sellaisen saattoi antaa vaikkapa rykmentin päällikkö tai häntä avustava kirjuri. Kun armeijan kieli oli 1800-luvun alkuun asti ruotsi, myös annetut nimet olivat yleensä ruotsinkielisiä.

Sotilasnimiä poimittiin sopivista aihepiireistä, esimerkiksi aseiden ja varusteiden nimityksistä – Pihl ’nuoli’, Spets ’kärki’ – ja toivottuja ominaisuuksia kuvaavista sanoista, kuten Modig ’peloton’ tai Rask ’ripeä’.

Eläinten ja kasvien nimiä oli Itä-Suomessa jo vanhastaan käytetty sukuniminä, ja niille löytyi helposti myös ruotsinkielisiä vastineita. Karhusta tuli Björn, Kuhasta Göös, Haavasta Asp ja Tammesta Ek.

Kun kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg kuvasi Vänrikki Stoolin tarinoissa vuosien 1808–1809 Suomen sotaa ja suomalaisia sotilaita, hän käytti näistä tyypillisiä ruotsalaisia sotilasnimiä.

Ne säilytettiin yleensä myös runojen suomennoksissa: Flink ’nokkela’, Klinga ’miekka’, Munter ’hilpeä’, Pistol ’pistooli’, Stolt ’uljas’, Stool ’teräs’, Svärd ’miekka’. Rumpalin nimi oli Larm ’meteli, hälytys’ ja kuormarenki oli Spelt ’spelttivehnä’.

Vain pari nimeä on suomennettu: Luoti ja Miekka. Hurtig ’reipas’ on muokattu asuun Hurtti ja Dufva ’kyyhky’ asuun Tuuva.

Ruotsalaismallinen ruotuarmeija lakkautettiin autonomian alussa, mutta Krimin sodan aikoihin se organisoitiin uudelleen. Silloin alettiin antaa myös suomalaisia sotilasnimiä, esimerkiksi Elo, Kivi, Ranta, Valo, Virta ja Voima.

Suuri osa vanhoista sotilasnimistä on edelleen käytössä sukuniminä joko sellaisenaan tai sukunimille ominaisella nen-päätteellä varustettuna.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2017