Japaninmakaki keksi kylvyn 1963. Etelän eläinten pitää pakkasissa olla innovatiivisia ja ottaa vaarin myös vahingosta. Japaninmakakineito ymmärsi tämän, ja nyt kuumissa lähteissä pulikointi on niin suurta huvia, että maailman pohjoisimmille apinoille on pitänyt rakentaa oma kylpylä. Muuten ne tunkisivat ihmisten lämmittelylähteisiin.




Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2008



Lumi narskuu jaloissa. Tiheän havumetsän halki kiemurteleva polku kohoaa ylämäkeen kohti vuorenharjanteita. Korkeat nietokset reunustavat reittiä. Japanin Alpeilla on maaliskuun alussa vielä täysi talvi. Pakkanen puree poskia.

Kohennan reppua parempaan asentoon. Vielä pari kilometriä tarpomista. Polun päässä on maailman pohjoisimman apinalajin, japaninmakakien, kuuluisa kotiseutu, noin kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva Jigokudani Yaen-koenin luonnonpuisto. Se piilottelee vaikeapääsyisessä vuoristolaaksossa noin sata kilometriä
Naganosta koilliseen. Perille ei ole autotietä. Apinoiden luokse pääsee jalkaisin, suksin tai moottorikelkalla - ellei talvimyrsky satu kurittamaan kukkuloita. Silloin lunta sataa kymmeniä senttejä päivässä.

Naganon vuoriston japaninmakakeja kutsutaan lumiapinoiksi. Ne ovat apinamaailman selviytymisen sankareita, jotka joutuvat vuodesta toiseen sopeutumaan jyrkempiin lämpötilan ja sään vaihteluihin kuin yksikään kädellislaji ihmistä lukuun ottamatta. Ne sinnittelevät yhtä lailla yli 15 asteen pakkasissa kuin yli 30 asteen helteissä.

Äärioloissa on kehitettävä konstit, joilla pärjää. Japaninmakakit tekevät niin. Siitä pitäen kun niiden elintapojen tieteellinen tarkkailu 1970-luvulla toden teolla käynnistyi, tutkijat ovat useaan otteeseen joutuneet tarkistamaan käsityksiään apinoiden oppimiskyvystä ja taidosta siirtää oppimansa niin jälkeläisilleen kuin laumalleen.

Annetaan kuitenkin Toshio Hagiwaran ja Ichiro Tanakan kohta kertoa tarkemmin. Jigokudani Yaen-koenia johtava Hagiwara on työskennellyt luonnonpuistossa jo  23 vuotta. Yokkaichin yliopiston professori Tanaka puolestaan on tutkinut lumiapinoiden käyttäytymistä ja oppimista lähes yhtä kauan. Miehet ovat ilmoittaneet odottavansa minua luonnonpuiston portilla pienessä toimistossa.


Viime talvi oli vaikea

Nyt kinoksissa näkyvät ensimmäiset juoksujäljet, ja tuolla humahtaa hanki. Ruskeanharmaa turkki lunta viistäen japaninmakaki kapuaa rinnettä ja pysähtyy vähän väliä kuopimaan. Polulla kulkijasta se ei piittaa tippaakaan.

Ensituttavuuteni etsi todennäköisesti ruokaa syyskätköistään, Hagiwara arvelee myöhemmin. Japaninmakakit kaivavat syksyisin rinneniityiltä villivihannesten kitkeriä juurimukuloita. Ne eivät kuitenkaan tuolloin syö niitä, vaan oravien lailla peittävät ne maahan. Kevättalvella, kun ravinto on niukimmillaan, apinat kaivavat maultaan miedontuneet pakastevarastonsa esiin.

Viime talvena moni makupala jäi hangen alle rankan lumentulon takia.

- Lunta satoi helmikuussa niin, että hanget kohosivat metrien nietoksiksi. Olot olivat hyvin ankarat. Laumastamme kuusi nääntyi kylmään ja nälkään, vaikka me ruokimme niitä ohralla, soijapavuilla ja omenoilla. Tavallisina talvina makakeja kuolee vain pari, Hagiwara sanoo.


Lämmin lähtöalue tuntuu

Vaikka lumiapinat elävät nimensä mukaisesti marraskuusta huhtikuun alkupuolelle hankien keskellä ja kasvattavat pörheän, hyvin vilulta suojaavan talviturkin, ne eivät ole immuuneja kylmälle, sillä ne ovat alkuaan paljon lämpimämpien seutujen asukkeja; edelleen valtaosa japaninmakakeista elää Etelä-Japanin lauhoissa, jopa subtrooppisissa oloissa.

Naganon japaninmakakien uskotaan sopeutuneen kylmään ilmastoon asteittain. Vuosituhansien kuluessa ne ovat etsiytyneet yhä pohjoisemmille ja korkeammille seuduille ja sitä mukaa muuttaneet elintapojaan.

Olot näkyvät muun muassa jälkeläisten luvussa. Etelän serkuista poiketen naaras synnyttää täällä vain yhden poikasen vuodessa, sillä kahden tai kolmen jälkeläisen hoitaminen kuluttaisi liikaa voimia.

- Täällä lumiapinavauvat juovat äidinmaitoa peräti kaksi ja puoli vuotta. Muuten ne eivät selviäisi. Etelämpänä elävät lajitoverit lopettavat rintaruokinnan vuotta aiemmin, Tanaka selvittää ja kiittelee sitten uroksia vastuullisuudesta. - Ne osallistuvat hyvin tasapuolisesti poikasten hoitoon.


Paratiisi helvetin laaksossa

Laskeudun Tanakan kanssa jyrkkää rinnettä laaksoon, jossa sijaitsevat seudun nähtävyydet, kuumat lähteet. Alan ymmärtää, miksi Jigokudani Yean-koen tarkoittaa helvetin laaksoa. Kun katson lumen keskeltä nousevaa sankkaa höyrypilveä ja geysiriä, joka sihisten sinkauttaa suihkuja taivaalle, mieleeni tulee helvetin esikartano.

Japaninmakakeille tämä on kuitenkin paratiisi. Kuumat lähteet pitävät roudan loitolla, ja niiden ansiosta kivenkoloista yleensä löytyy siemeniä ja hyönteisiä myös talvella.

Tuolla makakiäiti opettaakin kahta pienokaistaan kääntelemään lohkareita. Tuolla taas loikoo suuri uros pitkin pituuttaan. Se ei hievahdakaan. Se on aivan selvästi varautunut viettämään mukavan lämpölevon läheiseen kylpylään kuumaa vettä johtavan putken päällä.

- Nuo tavat makakit ovat kehittäneet vasta tänne siirryttyään, Tanaka huomauttaa.

Yhtä lailla uusi taito on lumipallojen teko. Sen apinanuoriso on oppinut matkailijoilta ja metsänvartijoilta. Katselen, kuinka pikkuveijarit pyörittävät näppärin sormin pinon palloja viereensä. Sitten heitellään.


Kylvyt alkoivat vahingosta

Maailmankuuluja Jigokudanin japaninmakakeista on kuitenkin tehnyt yksi aivan erityinen harrastus. Luonnonpuisto on tiettävästi ainoa maapallon kolkka, jossa apinat kylpevät kuumissa lähteissä.

Kylpyjen ottaminen on varsin tuore keksintö. Japaninmakakien ei ollut koskaan nähty pulahtavan kylpemään, ennen kuin nuori naaras Mukubili vuonna 1963 kurotti liian innokkaasti vedessä kelluneita soijapapuja ja vahingossa putosi höyryävään lähteeseen

Kokemus oli mieluinen. Mukubili alkoi kylpeä säännöllisesti, ja ennen pitkää se sai monet muut nuoret makakit kokeilemaan samaa. Seuraavaksi joukkoon liittyivät niiden äidit. Nyt harrastus on koko lauman huvi.

- Urokset tosin välttävät kylpemistä. Ne loikovat mieluummin vesiputkien päällä. Kyllä niiden tekisi mieli, mutta se vähentäisi arvovaltaa. Paksu ja pörheä karvapeite on vakuuttavampi kuin uitettu turkki. Se saa ne näyttämään laihemmilta ja pienemmiltä, Tanaka hymähtää.

Patikoimme makakien kylpyaltaalle. Se on rakennettu nimenomaan niitä varten. Äkisti herännyt kylpemisinnostus nimittäin ajoi lumiapinat törmäyskurssille ihmisten kanssa. Makakit alkoivat tunkeutua läheisen Kanbayashin kylpyläkylän onseneihin, majataloissa lomailevien vieraiden viihdykkeeksi tarkoitettuihin kuumiin lähteisiin. 

- Silloin päätettiin, että makakeille tehdään oma kylpylä, Tanaka muistaa.

Se tapahtui viime hetkellä. Japaninmakakit ovat maan kansanperinteessä ja taiteessa rakastettuja ja älykkäitä hahmoja, ilkikurisia ja viekkaita keppostelijoita mutta myös viisaita ongelmienratkojia. Elävässä elämässä japanilaiset eivät Hagiwaran ja Tanakan mielestä kuitenkaan ymmärrä niiden arvoa.


Pelloilla vapaata riistaa

Japaninmakakeilla menee hyvin Jigokudanin kaltaisissa luonnonpuistoissa, joissa ne ovat suojeltuja - kunhan käyttäytyvät kunnolla. Jos ne ilmaantuvat ihmisten kylpyaltaille, viljelymaille tai pihapiiriin, maanomistajalla on oikeus pyydystää tunkeilijat tai hälyttää viranomaiset ampumaan ne.

- Viime vuonna täällä Naganon maakunnassa tapettiin kymmenen lumiapinaa, muualla paljon enemmän, Hagiwara sanoo

Lumiapinoiden luontaiset viholliset, kuten sudet ja kotkat, ovat suurelta osin kadonneet, mutta vaaraksi on ilmaantunut ihminen. Suurin syy ihmisten ja makakien yhteentörmäyksiin on se, että lumiapinoiden luontaiset elinalueet, kukkuloiden, ylänköjen ja vuorten metsät, ovat viime vuosikymmeninä jyrkästi kutistuneet. Tämä ajaa apinat etsimään ravintoa riisipelloilta ja aitoista.

Jigokudanissa apinoiden kotimetsät eivät enää kutistu, mutta Etelä-Japanissa niitä yhä hakataan polttopuiksi ja raivataan asuinalueiksi. Mikä olisi suojelun kannalta tärkeintä?

- Pitää apinat poissa pelloilta, Hagiwara vastaa heti.  - Me käytämme täällä sähköaitoja, mutta etelässä tilanne on hankalampi. Makakeja on enemmän, ja viljelykset ovat laajempia. Eläimet tunkevat kaikkialle.


Elekieli kuin meillä

Kevättalvisena pakkaspäivänä Jigokudanin allasidylli näyttää kuitenkin täydelliseltä - ja varsin ihmismäiseltä. Altaan päädyssä lilluu kolmen rouvan seurue olostaan selvästi nauttien. Pari nuorta veijaria pulikoi ja kisailee keskellä allasta, siellä täällä istuu yksinäinen kylpijä.

Rouvakolmikon keskimmäinen, vuonna 1994 syntynyt ja jo keski-ikää lähestyvä Tomano on muiden huolenpidon kohteena. Se kuuluu Jigokudanin lauman matriarkkoihin. Sen tukkaa ja niskaa sukivat ja harjaavat huolellisesti tytär Tomano 00 ja tyttärentytär Tomano 05; luvut nimien perässä tarkoittavat syntymävuosia.

Tomano kallistaa päätään taaksepäin ja ummistaa raukeasti silmänsä - aivan kuten lämpimässä, poreilevassa vedessä päähierontaa saavan pitääkin.

- Kiinnostavinta lumiapinoissa ovat niiden ihmismäiset käytöstavat. Varsinkin silmien ja kasvojen elekieli on hyvin samanlainen kuin meillä. Moniin muihin apinoihin verrattuna kasvot ovat erittäin moni-ilmeiset, ja me tunnistamme luonnonpuiston yksilöt juuri niiden perusteella, Hagiwara sanoo.

Elekielissämme on kuitenkin myös eroa. Tomano ja kumppanit katsoa tapittavat tiiviisti ohitseni. Kun katseemme vahingossa kohtaavat, vilkaisemme jokainen kiireesti sivuun. Useimpien apinoiden tavoin japaninmakakit tulkitsevat katsekontaktin haasteeksi ja vihamielisyydeksi, vaikka eivät muuten aggressiivisia eläimiä olekaan. Itse asiassa ne ovat erittäin sosiaalisia ja sovittelevia.


Naaraat määräävät laumassa

Japaninmakakien laumoissa - kuten apinoiden yhteisöissä yleensäkin - vallitsee tarkka arvojärjestys. Se perustuu ikään, voimiin, perittyyn arvoon ja perhesuhteisiin. Kiintymys ja arvostus kerrotaan ilmein, elein ja kosketuksin. Hyvin tärkeä tapa osoittaa kunnioitusta tai ystävyyttä on sukia toisen turkkia ja nyppiä siitä syöpäläisiä. Tähän japaninmakakit saattavat käyttää tunteja joka päivä.

- Tätäkin perustaitoa voidaan kehittää, Tanaka huomauttaa. - Tarkkailin erästä naarasta, joka nyppimisen sijaan alkoi noukkia luteen munia etusormensa kynnellä ja sitten siirsi taitonsa sisarilleen, tyttärilleen ja tyttärentyttärilleen.

Yleensäkin taidot näyttävät siirtyvän ensin naaraalta toiselle. Vaikka japaninmakakien laumaa johtaa ja puolustaa parhaissa voimissaan oleva uros apunaan muutama nuorukainen, joukon todellinen arvojärjestys määräytyy naaraiden mukaan. Ne näet viettävät syntymälaumassaan koko elämänsä, kun useimmat urokset jättävät sen saavuttaessaan sukukypsyyden neljä-viisivuotiaina.

Tomanon kaltaisten korkea-arvoisten naaraiden tyttäret perivät usein emonsa aseman laumassa, ja toisinaan johtajauroskin saa paikkansa emonsa ansiosta.

Naaraat päättävät myös sen, kuka niiden kanssa pääsee parittelemaan. Perusteinaan ne käyttävät urosten asemaa ja sitä, kuinka kauan on kulunut edellisestä parittelusta. Jos aikaa on vierähtänyt alle viisi vuotta, urosten mahdollisuudet ovat huonot. Ikävä uroksille, mutta strategia auttaa torjumaan sisäsiittoisuutta.


Kevät vetää metsiin

Jigokudanin suurlaumaan kuuluu parisataa makakia. Kun iltapäivä etenee, lasken niitä kuuman lähteen liepeiltä toistasataa. Huonoksi kääntyvä sää vetää ne lähemmäksi lämpöä. Toinen houkutin on usko siihen, että tänäkin iltana metsänvartijat heittävät hankeen monta kourallista soijapapuja.

Lumiapinat viihtyvät kylpylässään läpi talven. Kevään edetessä ja päivien lämmetessä niiden into ottaa kuumia kylpyjä vähenee ja ne vaeltavat kauemmas luonnonpuiston metsiin. Kaikkiruokaisten eläinten polunvarsille alkaa silloin ilmestyä hedelmiä, marjoja, siemeniä, versoja ja kukkia, ja pian on tarjolla rapuja ja linnunmunia.

Myös uusien jälkeläisten odotus on jo alkanut. Poikaset syntyvät vajaan puolen vuoden kantoajan jälkeen huhtikuun ja heinäkuun välillä, parhaimpaan ja lämpimimpään aikaan.

Vielä nyt laakson yli pyyhältää kuitenkin raju tuulenpyörre. Se muistuttaa tylysti, että kevääseen on sittenkin pitkä matka. Pilvistä vihmoo teräviä rakeita, sitten suuria hiutaleita. Pyry yltyy ja peittää rinteet harmaanvalkeaan verhoon.

Emot hakeutuvat vieri viereen ja kyyristyvät pienokaistensa ylle. Nämä vilkuilevat turkin suojista leikkikenttäänsä, joka äkisti muuttui extreme-kisan näyttämöksi. Taas otetaan lumiapinasta mittaa.


Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hän vieraili Jigokudani Yaen-koenin luonnonpuistossa viime maaliskuussa.


Jos haluat katsomaan


Jigokudani Yaen-koenin luonnonpuisto on syrjäisen sijaintinsa takia tutkijoiden ja luontokuvaajien suosiossa. Turistejakin näkyy, mutta yleensä vähemmän kuin apinoita.

- Matkaan kuluu Osakan tai Tokion lentokentältä käytännössä lähes koko päivä, kuusi-kahdeksan tuntia. Reitti vie pikajunalla Naganoon ja paikallisjunalla Yudanakan kylpyläkylään. Sieltä matka jatkuu paikallisbussilla ylemmäs Kanbayashin kylpylöille, mistä onkin enää noin puolen tunnin jalkapatikka luonnonpuiston portille.

- Varsinkin talvella useimmat vierailijat yöpyvät Yudanakassa ja lähtevät aamulla lopputaipaleelle. Toinen vaihtoehto on jatkaa suoraan Jigokudani Yaen-koeniin ja yöpyä majatalossa puiston portin kupeessa. Puurakennus on vanha ja vetoinen - huuru nousi suusta, kun laskeuduin tatamilattialle levitetylle futonille - mutta tunnelma ja ruoka ovat erinomaiset. Majatalolla on oma kuuma lähde, johon saattaa ilmaantua karvaisia vieraita kylpykavereiksi.

- Jos lumiapinoita haluaa nähdä aikaisin aamutouhuissaan, majatalo on paras vaihtoehto. Sen etuna on myös se, ettei apinapäivänsä jälkeen tarvitse iltahämärässä harhailla alas autioita rinteitä Kanbayashiin.

- Mukaan normaalit suomalaiset talviretkivarusteet, hyvät vaelluskengät ja sadeviitta. Ja kannattaa mielessään hyväksyä etukäteen se, etteivät apinat tule laaksoon joka päivä. Joskus ne pysyttelevät kauempana vuoristossa - omista syistään.


Lisää luonnonpuistosta: www.jigokudani-yaenkoen.co.jp


Lumiapina kuuluu suureen sukuun


Japaninmakaki, Macaca fuscata, japaniksi nihon zaru, on yksi maailman 22 makakilajista. Euroopan ainoat apinat, Gibraltarissa puolikesyinä elävät makakit, ovat niiden serkkuja.

- Japaninmakaki on maailman pohjoisin apinalaji. Pohjoisimmat yhteisöt sijaitsevat Japanin pääsaaren Honshun luoteiskolkassa Shimokitan niemimaalla. Toisen merkittävän populaation muodostavat tämän artikkelin tähdet, Naganon maakunnan lumiapinat, ja kolmas löytyy Koshiman saaren rannikolta. Eteläisimmällä kotiseudulla Yakushimassa vallitsee subtrooppinen ilmasto.

- Japaninmakakeja on arviolta 40 000-50 000. Uhanalaiseksi on luokiteltu eteläisin alalaji, Yakushiman saaressa elävä Macaca fuscata yakui. Juuri etelässä apinoita ahdistellaan rajuimmin.

- Japaninmakakit elävät luonnossa noin 30-vuotiaiksi, eläintarhoissa keski-ikä on lähes kymmenen vuotta korkeampi.

- Japaninmakaki on keskikokoinen, tukevarakenteinen apina. Kahdella jalalla seisten sillä on pituutta 70-120 senttiä. Keskipaino on 12 kiloa, mutta isoimmat yksilöt voivat painaa yli 20 kiloa. Urokset ovat selvästi naaraita kookkaampia.

- Japaninmakakit ovat erittäin sopeutumiskykyisiä. Vuonna 1972 Yhdysvaltain helteiseen Texasiin viety lauma on viihtynyt niin hyvin, että suojelualueilta karanneista makakeista on tullut maanvaiva.

- Japaninmakakeja oli hiljattain tarkoitus tuoda Suomeenkin. Korkeasaaren eläintarha arvioi niiden sopeutuvan hyvin täkäläiseen talveen ja suunnitteli korvaavansa niillä afrikanvaippapaviaaninsa. Lopetettavaksi määrätyn paviaanilauman kohtalosta nousi kuitenkin kansanliikkeeksi paisunut kohu, ja Korkeasaari perui aikeensa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.