Avokadon leviäminen on ollut ihmisen varassa sen jälkeen, kun mastodontit ja muu megafauna katosivat.
Kuusi metriä pitkä maalaiskiainen todennäköisesti nautiskeli valkeaa annoonaa ja punalihaista guavaa.
Kuka ylti puunlatvaan poimimaan papaijan. Luultavasti pitkähampainen kolumbianmammutti kärsällään.
Mango on onnekas, sillä intiansarvikuono syö sitä yhä ja siirtää siemeniä uusille kasvupaikoille.

Avokado ja papaija muistavat vielä jättiläiseläinten ajat.

Avokado on kummallinen hedelmä. Siinä missä muut hedelmät ovat makeita ja mehukkaita, avokado on rasvainen ja sopii lautaselle pikemminkin katkarapujen kuin jäätelön seuraksi. Sen kuori ei ole houkuttelevan punainen tai oranssi vaan ryppyinen ja ruskeanvihreä.

Aivan ilmeisesti avokado on kuitenkin tarkoitettu jonkin eläimen syötäväksi: hedelmäliha on hyvänmakuista ja terveellistä, ja kuoressa on laksatiiveja, jotka jouduttavat matkaa ruoansulatuksen läpi. Kitkeränmakuinen siemen ai­heuttaa vatsanpuruja, jos sitä erehtyy puraisemaan. Selvästi avokadopuu haluaa jonkun syövän hedelmänsä kokonaisina ja sitten ulostavan siemenet ehjinä mukavan lannoitekasan kera.

Jos matkustaisit avokadon kotiseuduille Väli-Amerikkaan katsomaan villiä puuta, huomaisit, ettei kaikki mene siellä aivan suunnitelmien mukaan. Puu tekee joka vuosi yltäkylläisesti hedelmiä, jotka eivät ole paljonkaan lähimarketin hedelmätiskin avokadoja pienempiä. Aivan kuin se odottaisi eläimiä juhlimaan. Mutta kukaan ei tule.

Kuka lohduttaisi avokadoa?

Suurin osa avokadopuun hedelmistä mätänee pudottuaan maahan. Osan syövät jyrsijät, mutta ne jättävät pahanmakuisen siemenen paikoilleen puun alle eivätkä auta avokadoa levittämään jälkikasvuaan uusille kasvupaikoille. Yksikään paikallinen kasvinsyöjä ei pysty nielemään hedelmää siemenineen päivineen.

Ainoastaan satunnainen jaguaari saattaa syödä hedelmän silloin, toisen tällöin. Vaikka kissaeläimet ovat nisäkkäistä puhtaimpia lihansyöjiä, avokadon rasvaisuus tekee siitä sopivaa evästä niillekin. Pedon hammasvarustuksella siemenestä eroon hankkiutuminen on perin hankalaa, joten jaguaari nielee senkin, vaikkei toimitus varmasti mukavalta tunnu.

Harvinaista jaguaaria lukuun ottamatta kukaan ei levitä avokadon siemeniä. Ei ihme, että avokadopuu on harvinainen ja kasvaa lähinnä alankomailla, minne satunnaiset tulvat ovat siemeniä huuhdelleet. Se tekee vuodesta toiseen runsaan sadon turhaan.

Mutta miksi ihmeessä? Vastaus ovat menneisyyden haamut.

Kasvi pysyy, eläimiä tulee

Nykyisin Amerikan mantereilla on vain muutama iso kasvinsyöjä eikä yhtään sellaista, jonka suoliston läpi avokadon siemen kulkisi. Näin ei asia ole kuitenkaan ollut kovinkaan kauan: vielä viime jääkauden lopulla, 13 000 vuotta sitten, Amerikoissa kulki suurten eläinten paljous, joka saattaisi Afrikan savannitkin häpeään.

Mammutteja ja mastodontteja, jättitapiireja, kameleita ja hevosia, norsun kokoisia laiskiaisia ja jättiläisvyötiäisiä, sapelihammaskissoja ja valtavia karhuja. Jokin niistä, ehkäpä väliamerikkalainen mastodontti, oli avokadon kumppani ja sen siementen levittäjä.

Meille ihmisille kolmetoista vuosituhatta on käsittämättömän pitkä aika, mutta evoluutiolle se on pelkkä silmänräpäys. Avokadopuu ei ole vielä huomannutkaan kärsällisten kumppaniensa katoamista. Hedelmätiskillä voi yhä nähdä jääkauden megafaunan haamut ja kuulla tuhansia vuosia sitten kadonneen norsun toitotuksen, jos vain osaa katsoa.

Tai ehkä avokadopuu vain odottaa, että uusia kasvinsyöjiä kehittyy tilalle, sillä kasvit eivät todellakaan turhia hötkyile. Kasvien fossiilit ovat perin harvinaisia, mutta sen verran tiedetään, että avokadot – ja useimmat muutkin hedelmäpuut – ovat ottaneet nykyisen muotonsa jo kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Niiden hedelmiä syövät eläimet ovat ehtineet vaihtua, kuolla sukupuuttoon ja kehittyä uudelleen kerta toisensa jälkeen, mutta puut vain pysyvät samoina.

Amerikan avokadoilla oli siis kumppaninsa jo kauan ennen kuin jättiläislaiskiaisia tai mastodontteja oli olemassakaan. Ehkä niiden hedelmät vielä muistelevat massiivisia brontothereja, joiden kuonoa koristi kaksihaarainen sarvi. Tai chalicothereja, jotka muistuttivat elävästi hevosen ja gorillan risteymää.

Papaijakin kaipaa kärsää

Avokado ei ole ainoa kummitteleva hedelmä. Pohjois- ja Väli-Amerikasta on tunnistettu kymmeniä sellaisia kasveja hedelmäpuista kurpitsoihin, joiden tärkeimmät levittäjät ovat nyt poissa mutta jotka itse sinnittelevät elävien kirjoissa.

Osan hedelmät eivät kelpaa enää kenellekään, ja kasvit ovat hyvin harvinaisia. Osa on löytänyt sijaisia, jotka kyllä levittävät niitä mutteivät kovin tehokkaasti. Osalla on ollut onni myötä, kun ihmiset ovat mieltyneet niihin.

Suomalaiseltakin hedelmätiskiltä voi tavata lisää haamuja: eksoottisten hedelmien hyllyssä odottelevat ostajaansa papaijat, guavat, annoonat ja passiohedelmät. Niiden ympärillä hiipivistä kummituksista kenties vain muinaiset norsueläimet ulottuivat poimimaan hedelmät papaijan latvasta. Annoonan kermainen, mansikan ja ananaksen makuinen hedelmäliha oli ehkä alun perin herkkua mahtavalle Megatherium-laiskiaiselle, joka kasvoi norsua suuremmaksi.

Mango luottaa nykynorsuun

Siinä, missä Amerikkojen hedelmäpuut ovat kadonneita kumppaneitaan surevia leskiä, Aasian hedelmien kumppanit elävät yhä.

Hedelmätiskillä voi katsella mangoa, jonka valtava siemen on tiukasti kiinni makeassa hedelmälihassa. Ketkä mahtavat syödä villin mangon hedelmiä Intiassa? Ketkäpä muut kuin aasiannorsu ja intiansarvikuono.

Maailman muuttuessa yhä tihemmin asutuksi suuret eläimet ovat kuitenkin pulassa kaikkialla. Monin paikoin nekin hedelmät, joiden kumppanit vielä elävät, ovat leskiä suurimmassa osassa elinaluettaan, sillä norsut ja sarvikuonot, tapiirit, villiaasit ja kamelit on ahdistettu pienille suojelualueille.

Täytyykö kohta töniä haamuja kauemmaksi, jotta mahtuu poimimaan hedelmät ostoskärryihin?

Maija Karala on valmistunut Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineinaan ekologia ja evoluutiobiologia. Lisäksi hän on opiskellut Helsingin yliopistossa geologiaa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2013

Yli seitsemän miljoonaa vuotta vanha eurooppalainen leukaluu ja hammas kuuluivat vanhimmalle mistään löytyneelle ihmisen esimuodolle.

Ihmisen sukulinja erosi lähimpien sukulaistemme simpanssien ja bonobojen sukulinjasta Euroopassa eikä Afrikassa, kuten aiemmin uskottiin.

Uusi teoria ihmisen kehityshistoriasta perustuu kahteen fossiiliin, jotka ovat löytyneet Kreikasta ja Bulgariasta.

Fossiilit – yksi erillinen hammas ja leukaluu hampaineen – kuuluvat Graecopithecus freybergi -nimiselle ihmisapinalajille. Se on tutkijoiden päätelmän mukaan todennäköinen ihmisen esimuoto. Sekä hammas että leukaluu ovat yli seitsemän miljoonaa vuotta vanhoja.

Ihmisen sukulinjaan viittaavat hampaiden juuret, jotka eroavat simpanssien ja muiden isojen apinoiden vastaavista. Isoilla apinoilla niin sanottujen välihampaiden juuret jakautuvat kahteen tai kolmeen haarakkeeseen.

Nyt löytyneissä fossiileissa juuret ovat pitkälti sulautuneet yhteen. Tämä piirre on myös nykyihmisellä sekä useilla ihmisen kantamuodoilla, kuten ardipithecuksilla ja australopithecuksilla.

Myös leukaluussa olevan kulmahampaan tietty piirre lähentää tutkijoiden mukaan fossiilia ihmisen kantamuotoihin.


Kulma- ja poskihampaan välissä oleva välihammas kuului yli seitsemän miljoonaa vuotta sitten eläneelle Graecopithecus-ihmisapinalle. Hammas on löytynyt Bulgariasta. Kuva: Wolfgang Gerber, University of Tübingen

Löydöt olivat yllätys tutkijoille. Kaikki aiemmat ihmisen mahdolliset kantamuodot ovat näet löytyneet Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.

Graecopithecukset ovat satojatuhansia vuosia vanhempia kuin vanhin Afrikasta löydetty ihmisen esimuoto. Tähän astin varhaisin löydös oli Tšadista esiin kaivettu Sahelanthropuksen eli sahelinapinan kallo, joka on kuuden, seitsemän miljoonan vuoden ikäinen.

Eurooppalaisten löytöpaikkojen maakerrostumat ovat likipitäen yhtä vanhoja. Leukaluu löytyi Kreikasta 7,24 miljoonan vuoden ja hammas Bulgariasta 7,175 miljoonan vuoden ikäisestä kerrostumasta.

Löydöksien perusteella ihmisen kantamuoto erkaantui apinasukulaisista itäisessä Euroopassa Välimeren alueella. Tähän asti vahvoilla on ollut käsitys, että haarautuminen tapahtui Itä-Afrikassa. Ajallisesti sen uskotaan tapahtuneen 5–7 miljoonaa vuotta sitten.

Uuden teorian mukaan ihmis- ja simpanssilinja erkaantuivat, kun ympäristö alkoi dramaattisesti kuivua. Saharan autiomaa muodostui tutkijoiden mukaan yli seitsemän miljoonaan vuotta sitten samoihin aikoihin kun hampaan ja leukaluun omistajat elivät.

Muutoksesta on merkkejä fossiilien maakerrostumissa. Maa-aineksessa on hienojakoista punaista silttiä sekä suoloja, jotka ovat tutkijoiden mukaan lentäneet tuulen mukana autiomaasta silloisen Välimeren yli. Nykyäänkin Saharasta kulkeutuu tuulen mukana pölyä, joskin paljon vähemmän kuin ammoin.

Samaan aikaan kun Sahara muodostui Pohjois-Afrikassa, Eurooppaan syntyi savanneja. Tästä kielivät sekä hiili- että fytoliittihippuset, joita on löytöpaikoilla.

Fytoliitit ovat kasvien jäänteitä, mutta ei minkä tahansa kasvien. Fytoliitit ovat peräisin ruohokasveista, jotka ovat tyypillisiä nimenomaan tropiikin savanneilla ja ruohikkomailla.

”Fytoliittiaineisto kertoo ankarista kuivuuskausista, ja hiilen analyysi viittaa toistuviin maastopaloihin”, kertoo professori Madelaine Böhme Tübingenin yliopistosta tutkimustiedotteessa.

Eurooppalaiseen savanniin viittaavat myös kirahvien, gasellien, antilooppien ja sarvikuonojen jäänteet, jotka ovat löytyneet graecopithecusten kanssa samoista paikoista.

Saharan ja Etelä-Euroopan savannin kehittyminen eristi ihmisen ja simpanssin kantamuodot toisistaan ja johti eri sukulinjoihin.

Tutkimusryhmät julkaisivat PlosOnessa kaksi analyysia, toisen fossiileista ja toisen maakerrostumista.

Suomessa saa maailman seitsemänneksi parasta sairaanhoitoa, kertoo uusi tutkimus. Paras maa oli Andorra, Yhdysvallat jäi sijalle 35.

Suomessa saa uuden tutkimuksen mukaan maailman seitsemänneksi parasta sairaanhoitoa.

Arvovaltaisessa Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus tarkastelee maailman terveydenhuoltojärjestelmien tasoa vuodesta 1990 vuoteen 2015.

Tutkijat määrittelivät asteikolla 1-100, miten helposti kussakin maassa pääsee hoitoon ja miten tasokasta hoito on. Laadun mittarina käytettiin 32 yleisen, ehkäistävissä ja hoidettavissa olevan sairauden kuolleisuustilastoja. Toisin sanoen järjestelmä on sitä laadukkaampi, mitä harvemmin näihin tauteihin kuollaan.

Vertailussa parhaiten pärjäsi 70 000 asukkaan kääpiövaltio Andorra, joka sijaitsee Espanjan ja Ranskan välissä. Se sai lähes täydet pisteet (95) hoitoon pääsystä ja hoidon laadusta. Toisena oli Islanti.

Suomi on seitsemäntenä Norjan ja Ruotsin takana. Pisteitä tiputti esimerkiksi hieman muita korkeampi kuolleisuus sepelvaltimotautiin ja aivoverenkierron häiriöihin.

Toisaalta Suomen yläpuolelle sijoittuneet Norja ja Australia saivat Suomea huonommat pisteet kivessyövän ja eräiden ihosyöpien hoidossa.

”Suurimmassa osassa tapauksista nämä sairaudet voidaan parantaa tehokkaasti. Pitäisi olla vakavasti huolissaan, että ihmisiä kuolee tällaisiin sairauksiin maissa, joilla on resursseja niiden hoitoon”, sanoo vanhempi tutkija Christopher Murray Washingtonin yliopistosta.

Viesti kiteytyy erityisesti Yhdysvalloissa, joka oli tutkimuksessa sijalla 35 Viron ja Montenegron välissä.

Yhdysvallat käyttää terveydenhuoltoon asukasta kohden 9 000 dollaria vuodessa, enemmän kuin mikään muu valtio. Tästä huolimatta se sai varsin alhaiset pisteet monen sairauden hoidossa.

Rokotteilla ehkäistävät sairaudet kuten kurkkumätä, jäykkäkouristus ja tuhkarokko pysyivät hyvin kurissa useimmissa vauraissa valtioissa.

Huonoimmin sijoittuvat valtiot löytyvät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, eteläisestä Aasiasta, Latinalaisesta Amerikasta ja Karibialta. Viimeiseksi sijoittui Keski-Afrikan tasavalta.

Lähes kaikki valtiot olivat kuitenkin parantaneet tasoaan vuodesta 1990. Tästä huolimatta kuilu rikkaiden ja köyhien valtioiden välillä terveydenhuollossa on 25 vuodessa kasvanut entisestään.

Yhdysvaltojen lisäksi monessa maassa terveydenhuollon taso on maan vaurauteen nähden jälkijunassa. Alisuoriutujia olivat muun muassa Indonesia, Intia ja Etelä-Afrikka. Euroopassa eniten parantamisen varaa olisi Britannialla.

Hoidon taso oli 25 vuodessa parantunut tuntuvasti muun muassa Etelä-Koreassa, Kiinassa, Turkissa, Perussa, Malediiveillä ja Nigerissä.

Kysely

Oletko tyytyväinen suomalaiseen sairaanhoitoon?

Ilma oli vanha tuttu, mutta alkutekijät puuttuivat.

Antiikin oppineiden mukaan maailman neljä peruselementtiä olivat maa, vesi, ilma ja tuli. Samoja asioita ovat pitäneet olennaisina kantauralilaiset esi-isämmekin, sillä näitä kaikkia tarkoittavat sanat kuuluvat ikivanhaan perintösanastoon. Niiden joukosta on saatu ainekset myös ihmisen koko elämänpiiriä tarkoittavalle sanalle maailma.

Vasta uudella ajalla on opittu määrittelemään alkuaineet tieteellisesti, ja tässä yhteydessä monet vanhastaan tunnettujen aineiden nimet ovat siirtyneet alkuaineiden nimiksi.

Kantauralin pii on tarkoittanut piikiveä ja hiili puuhiiltä. Vaski on ikivanha kulkusana, jota aiemmin on käytetty kuparin ja myöhemmin erilaisten metalliseosten nimityksenä.

Kulta, rauta ja tina ovat vanhoja germaanisia lainoja. Kupari, lyijy ja sinkki ovat ruotsalaisia lainoja ajalta ennen nykyaikaisten luonnontieteiden syntyä.

Rikkikin on tunnettu jo varhain, mutta sitä on nimitetty tulikiveksi ennen kuin nykynimi rikki levisi suomeen karjalan murteista 1700-luvun lopulla.

Murteissa rikki on tarkoittanut korvavaikkua, jonka vaikutukseen uskottiin ihottumien parantamisessa. Rikkijauhetta on käytetty samaan tarkoitukseen. Tulikivi esiintyy vanhoissa Raamatuissa maailmanlopun kuvauksissa. Kiivasta ja kiukkuista voidaan vieläkin sanoa tulikivenkatkuiseksi.

Suomesta tuli tieteen kieli 1800-luvulla. Fennomanian hengessä muutamille keskeisille alkuaineille muodostettiin oppitekoinen nimi. Pohjaksi valittiin sopivia sanoja omasta kielestä, mutta merkitysyhteyden mallia otettiin länsinaapurista.

Happi muodostettiin hapan-sanasta samaan tapaan kuin ruotsissa oli muodostettu syre hapanta merkitsevästä sur-adjektiivista.

Ruotsin kväve oli johdettu verbistä kväva ’tukahduttaa’, joten suomen typpi tehtiin tukahtumista merkitsevästä typehtyä-verbistä.

Vety perustuu vesi-sanaan kuten sen latinankielinen esikuva hydrogenium, joka on sananmukaisesti ”vettä synnyttävä”. Sanahahmon muotoilussa antoi tukea ruotsin väte.

Tiede on kansainvälistä, joten useimmille alkuaineille on hyväksytty kansainvälinen nimi joko sellaisenaan tai kevyesti kotoistettuna.

Vuonna 1880 löydetyn gadoliniumin nimi on sentään sisällöltään suomalainen: se viittaa Johan Gadoliniin, joka noin sata vuotta aiemmin oli tehnyt uraauurtavaa työtä harvinaisten maametallien tutkimuksessa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

 

Tieteessä 5/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Uskomaton tulevaisuus

Jos tietäisimme 2000-lukua mullistavat
keksinnöt, ne olisi jo tehty.

 

PÄÄUUTISET

Kissakin tykkää ihmisistä

Kissa kestää hyvin yksinoloa muttei
se mikään erakko ole.

Aurinkotuuli kuivatti Marsin

Paksu kaasukehä pyyhkiytyi avaruuteen.

Luomu vaatii vielä työtä

Lupaukset alkavat täyttyä, kun sadot paranevat.

Robotit todella vievät ihmistyötä

Tilalle ei ole tullut uusia työpaikkoja
ainakaan Yhdysvalloissa.

 

ARTIKKELIT

Iso riita homeoireista

Terveysriskin suuruus jakaa näkemyksiä,
sillä sairastelua ei ole todistettu homeen syyksi.

Maailma lämpenee
Suomen luonto riehaantuu

Sakaali jolkottaa niityn laitaa, haikara tekee pesää
pylvään päähän, ja lehtipuita kasvaa Lapissa asti.

Köyhyyden voi voittaa

Vaikean alun selättäneet ovat olleet aktiivisia 
lapsia ja saaneet varhain tukea vakailta aikuisilta.

Tekoäly lähtee alkeista

Ihmisaivot tunnistavat rastin luonnostaan, mutta
tekoäly tarvitsee tehtävään tuhansia opetuskertoja.

Maha ei laske kaloreita

Mahalaukku ei kehittynyt erottelemaan
energiamääriä vaan tuntemaan kylläisyyttä.

Hippikesä ravisteli arvojamme

Voimme kiittää nuoria kapinallisia tasa-arvosta,
suvaitsevaisuudesta ja ympäristötietoisuudesta.

 

TIEDE VASTAA

Milloin kahvi muuttuu myrkyksi?

Kuinka nopeasti tieto vanhenee?

Miksi peiton alla nukahtaa helpommin kuin vaatteet päällä?

Paljonko räkää syntyy elinaikana?

Miksi kuuma vesi pitää erilaista ääntä kuin kylmä?

Puhdistavatko kasvit huoneilmaa?

 

KIRJAT

Tähtivalo, kamera käy!

Elävä kieli lainaa muilta

Huuhaa muuttuu

 

OMAT SANAT

Tiede tarvitsi aineita

Ilma oli vanha tuttu, mutta alkutekijät puuttuivat.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Lasikaton murtaja

Pirjo Mäkelä raivasi naisille tietä tieteen maailmaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.