Filippiinien kivikautiset tasadait olivat 1970-luvun sensaatio. Kupla puhkesi vuonna 1986.


Kupla puhkesi vuonna 1986.




Kesäkuussa 1971 Filippiinien Mindanaon saaressa tehtiin hätkähdyttävä löytö. Pienessä luolassa keskellä tiheintä viidakkoa eli ryhmä ihmisiä, jotka näyttivät juuttuneen kivikaudelle. He eivät tunteneet maanviljelyä tai kotieläimiä vaan keräsivät ravinnokseen jamssia, pähkinöitä, äyriäisiä ja sammakontoukkia. Vähät vaatteet tehtiin lehdistä ja työkalut kivestä. Aikuisilla oli pitkä, poninhännälle sidottu tukka, ja he olivat yltä päältä lian peitossa. He kertoivat luulleensa metsäänsä koko maailmaksi ja itseään ainoiksi ihmisiksi.

Heimon löysi virallisesti Manuel Elizalde Jr., Filippiinien alkuperäisheimojen järjestön johtaja ja presidentin neuvonantaja alkuperäisasukkaita koskevissa asioissa. Oppaana toimi Dafal-niminen mies, joka oli törmännyt "luolamiehiin" metsästysretkellään. Kesäkuussa 1971 Dafal johdatti parikymmentä heimolaista metsän reunaan tapaamaan Elizaldea. He käyttivät itsestään nimitystä tasadait.


Lollobrigida kävi kylässä

Elizalde alkoi heti valmistella tutkimusretkeä tasadaiden maille. Mukana oli arkeologeja, antropologeja, kielitieteilijöitä, etnobotanisteja ja eläinten käyttäytymisen tutkijoita sekä journalisteja ja dokumentaristeja.

Antropologi Robert Fox päätteli, että "tasadait voivat kertoa meille paljon elämäntavasta, joka on käytännössä kadonnut maapallolta". Antropologi Carlos Fernandezin mukaan taas tasadaiden löytyminen oli "antropologian suurimpia tapahtumia 1900-luvulla".

Tutkijat eivät saaneet selville heimon alkuperää. Kielitieteilijöiden mukaan heidän kielensä edusti tuntematonta manobokielen murretta. Antropologien mukaan tasadaita oli niin vähän, ettei kyseessä ollut oikea heimo. Tasadait itse kertoivat olleensa aiemmin tekemisissä kahden muun heimon kanssa, mutta nämä olivat salaperäisesti kadonneet.

Tasadaista tuli nopeasti kuuluisia. Heimon löytyminen julkistettiin medioissa ympäri maailman. National Geographic julkaisi ison jutun ja tuotti myöhemmin dokumentin The Last Tribes of Mindanao. Tasadait herättivät myös julkkisten kiinnostuksen. Heidän luonaan vierailivat muun muassa atlantinylilentäjä Charles Lindbergh ja näyttelijä Gina Lollobrigida.

Vuodesta 1972 Elizalde alkoi rajoittaa käyntejä, jotteivät ulkopuoliset vaikuttaisi heimoon. Tähän mennessä alueella oli työskennellyt yksitoista antropologia ja vieraillut lukemattomia journalisteja. Presidentti Marcos julisti tasadailuolia ympäröivän metsän suojelualueeksi, ja vuoden 1976 jälkeen Elizalde ei päästänyt sinne enää ketään.


Teatteria alusta loppuun?

Vierailukiellon takia tasadait katosivat maailman tietoisuudesta. Tilanne alkoi muuttua vähitellen vasta vuonna 1983, kun Elizalde pakeni sekasortoon ajautuvasta maasta. Vartija oli poissa ja ovi taas auki.

Vuonna 1986 paikalle tulivat sveitsiläinen antropologi Oswald Iten ja filippiiniläinen toimittaja Joey Lozano. Heidän hämmästyksekseen monet niin sanotuista tasadaista kulkivat länsimaisissa vaatteissa, polttivat tupakkaa ja elivät luolien sijasta ruokomajoissa. Iten raportoi maailmalle, että tasadait olivat ympäröivien heimojen tavallisia ihmisiä, jotka olivat vain esittäneet tasadaita. Myöhemmin kaksi "tasadaita" myönsi, että he kuuluivat t’boli- ja manolo blit -heimoihin ja että Elizalde oli luvannut heille tupakkaa ja vaatteita, jos he tekeytyisivät luolamiehiksi.*

Elizalde ei koskaan myöntänyt huijausta vaan puolusti tasadaiden aitoutta kuolemaansa asti. Myös paikalla vierailleet antropologit uskovat yhä, että tasadait olivat todellinen eristynyt ihmisryhmä. Kymmenessä vuodessa se vain oli omaksunut ympäröivien heimojen tavat.

Nykykäsityksen mukaan tasadait saattoivat olla oikea etninen ryhmä, joka poikkesi ympäröivistä heimoista. Sen sijaan tasadaiden kivikautisuus ja eristyneisyys olivat varmasti keksittyjä. Kivityökalut ja lehtivaatteet olivat juuri niin kömpelöitä kuin ensikertalainen tekisi. Elizalde oli sydänjuuriaan myöten Filippiinien alkuperäisasukkaiden asialla, ja ilmeisesti hän keksi huijauksen kiinnittääkseen maailman huomion Mindanaoon, jonka viimeiset sademetsät asukkaineen uhkasivat kadota metsäyhtiöiden pohjattomaan vatsaan.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.