Heikki Oja povaa uutta Plutoa. Heikki Oja tunnetaan Suomen almanakka-päällikkönä, mutta tähtitieteen yleismies kun on, häntä kiinnostaa kaikkeus kaikkineen. Hän uskoo, että seuraavan vuosikymmenen kuluessa aurinkokunnastamme löytyy uusi planeetta ja muualta merkkejä elämästä.



Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009

Nuori matematiikan ja fysiikan opiskelija kuuntelee peiton alla englanninkielistä lähetystä. Huoneessa on hiljaista, ja radiokin on säädetty niille rajoille, että sen rätisevä ääni tuskin kuuluu. Opiskelija ei halua häiritä nukkuvia.

Contact light! Okay, engine stop - - Mode control - both auto - - Descent engine command override off - - Houston, Tranquility Base here. The Eagle has landed.

- Buzz Aldrinin ja Neil Armstrongin ensimmäiset sanat Kuun pinnalta ovat edelleen elämäni huippuhetkiä, muistelee Helsingin yliopiston tähtitieteen dosentti Heikki Oja, 63, lähes neljänkymmenen vuoden takaista Apollo-lentoa.

Poikavuosiltakin mieleen nousee merkkitapaus. Vuosikymmen aiemmin Oja seisoi kotipihallaan katselemassa taivaalla kulkevaa kirkasta pistettä. Se oli Sputnik, ensimmäinen ihmisen avaruuteen lähettämä tekokuu. Eikä tarkkailu silloinkaan jäänyt katseluun. Sputnikin piipitystä piti kuunnella myös radiosta.


Ahkera, palkittu popularisoija

Heikki Oja on Suomen tunnetuimpia tähtitieteilijöitä. Jokunen vuosi sitten Helsingin Sanomien tiedetoimittaja kuvasi häntä tähtitieteen kansantajuistajana "eläväksi legendaksi", jonka kieli on niin sujuvaa kuin suomeksi olla voi. Ei ihme, että googlaus tuottaa tuhansia osumia, jotka vievät Ojan antamiin haastatteluihin ja kirjoittamiin kirjoihin.

- Olen tähtitieteen yleismies, jolla on leveä, mutta matala yleistietämys. Pidin parinkymmenen vuoden ajan yliopistossa tähtitieteen perusluentoja, ja olen pysytellyt ajan tasalla koko tähtitieteestä, jotta voisin kertoa siitä mahdollisimman innostavasti.

Ojan mainetta tieteen popularisoijana ovat rakentaneet työ Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan pitkäaikaisena julkaisupäällikkönä, kolmen vuosikymmenen rupeama Tähdet ja avaruus -lehden kirjoittajana ja kaksi valtion tiedonjulkistamisen palkintoa.

Oja itse pitää tärkeimpänä saavutuksenaan kirjojaan. - Olen yrittänyt antaa tähtitieteestä jotakin kaikenikäisille: lapsille, koululaisille ja aikuisille harrastajille.

Tuorein kirjoista, Aurinkokunta uusiksi, ilmestyi viime vuonna. Sen tekeminen - kirjoittaminen, kuvatoimittaminen ja taittaminen - vei mieheltä parin vuoden ajan kaikki illat. Nyt hän antaa asioiden hautua ennen seuraavaa projektia ja keskittyy vapaa-ajallaan lukemiseen. Vuorossa on Stieg Larssonin Millennium-trilogia alkukielellä.


Observatoriokin vallattiin

Istumme Helsingin yliopiston observatoriossa Tähtitorninmäellä. Tammikuinen aurinko paistaa kirkkaasti tähtitorneihin, joiden ohi aika on armottomasti ajanut. Lähin havaintopaikka, jossa voidaan tehdä vakavasti otettavaa tähtitiedettä, on Kanariansaarilla. Täällä Helsingin sydämessä tutkijat istuvat tietokoneidensa ääressä ja koodaavat dataa.

Observatorio on ollut Heikki Ojan "toinen koti" 1960-luvun lopusta, jolloin opiskelijaradikalismista virtaa saaneet tähtitieteen opiskelijat ja nuoret tutkijat valtasivat rakennuksen riitaisan professorinvaihdoksen yhteydessä. Suuri osa rakennuksesta oli toiminut tähtitieteen professorin työsuhdeasuntona, ja uudeksi viranhaltijaksi valittu Paul Kustaanheimokin aikoi kantaa huonekalunsa upeaan lukaaliin.

- Emme lähteneet täältä, ennen kuin saimme yliopiston johdolta lupauksen, että tilat siirtyvät opetuskäyttöön, Oja myhäilee.

Seuraavan vuosikymmenen alussa, vuonna 1972, Heikki Oja valittiin tähtitieteen assistentiksi - oman arvionsa mukaan siksi, että hän oli pikavauhtia väitellyt tohtoriksi tuolloin sovelletun matematiikan alaan kuuluneesta painovoimateoriasta.

- Olin sukupolveni ensimmäisiä väittelijöitä. Kolme vuotta myöhemmin olikin jo muita väitelleitä, jotka katsottiin enemmän tähtitieteilijöiksi kuin minut.


30 vuotta almanakkaa

Kun tähtitieteen laitos 1978 sai almanakka-assistentin viran, Oja valittiin siihen. Siitä lähtien hän on hoitanut yliopiston almanakka-asioita, vuodesta 1994 almanakkapäällikön tittelillä. Työkavereinaan hänellä on kaksi muuta tähtitieteilijää, suunnittelija Asko Palviainen ja almanakkasihteeri Arja Latvala, oma vaimo.

- Aloitimme vaimoni kanssa yhteistyön jo 1980-luvun alussa Ursassa. Kun nykymuotoinen Almanakkatoimisto perustettiin vuonna 1994, jatkoimme työtä täällä. Olemme tiimi sekä siviilissä että työssä.

Kun ensimmäinen Suomessa valmistunut almanakka vuonna 1608 julkaistiin, almanakantekijä, astronomi ja astrologi Sigfridus Aronus Forsius tarkkaili itse tähtitaivasta sekä "antoi ennustuksia ja arvauksia" tulevista tapahtumista.

- Enää ei allakantekijä mene seljälleen taivaan alle, Heikki Oja naurahtaa. - Eikä sen puoleen ennusta tulevaakaan.

Almanakkatoimiston tehtävänä on pitää almanakkaa ajan tasalla, ottaa mukaan uusia merkkipäiviä ja hoitaa nimipäiväluetteloa. Molempia vaivaa sama ongelma: uusia toivotaan koko ajan lisää, mutta mitään ei saisi poistaa. Kun poistoja on varovasti ehdotettu, on syntynyt vastalauseiden myrsky.

Konkreettisin Ojan vetämän toimiston tuotteista on perinteikäs Yliopiston almanakka, joka on yli sadantuhannen painoksellaan Suomen myydyin yksittäinen kalenteri. Sen lisäksi almanakkatoimisto myy almanakkapohjia kaupallisille kustantajille ja nimipäivien tekijänoikeuksia. Oja kehuu yliopiston antaneen hänelle nimipäiväoikeuksissa "hyvän ja varman tuotteen myytäväksi".

- Almanakan tekeminen on yliopistolle noin miljoonan euron bisnes, jonka tuotto menee yliopiston muuhun toimintaan.


Vauhtia piti hiljentää

Haastattelupäivän iltana Heikki Oja tökkää muistitikkunsa tietokoneen kylkeen Tieteiden talon luentosalissa Helsingin Kirkkokadulla. Tieteiden yön viimeinen alustus on alkamassa iltakymmeneltä, ja runsaat puolensataa tiedonjanoista istuu odottamassa luennon alkua. Videotykki heijastaa seinälle sinisävyisen kuutamon ja otsikkotekstin: Mitä piilee Pluton radan takana?

Oja on tutussa paikassa. Hän esiintyi tässä vanhassa tyttökoulun voimistelusalissa parikymmentä vuotta sitten, aktiivisina Ursan-vuosinaan, jolloin hän kiersi ahkerasti popularisoimassa tähtitiedettä. Tahti hiljeni vasta vuonna 2000, kun lääkäri sydämen ohitusleikkauksen jälkeen komensi hiljentämään.

Tieteiden yössä vauhtia kuitenkin riittää, sillä tähtitieteen yleismies puhuu erikoisalastaan, aurinkokunnasta, josta tunnetaan kunnolla vasta sen sisin osa. Pluton takana alkaa asteroidialue, jota kutsutaan Kuiperin vyöhykkeeksi. Siellä on aurinkokunnan synnystä yli jäänyttä tavaraa, isompia ja pienempiä kivenmurikoita ja jääkimpaleita.

Nyt Kuiperin vyöhykkeeltä tunnetaan tuhatkunta kappaletta, joista suurin - vuonna 2003 löydetty kääpiöplaneetta Eris - on planeetan statuksen menettänyttä Plutoa neljänneksen isompi.

- Uskon, että seuraavan vuosikymmenen aikana Kuiperin vyöhykkeeltä löytyy miljoona asteroidia, satoja uusia kuita, parikymmentä kääpiöplaneettaa ja vähintään yksi Maan tai Marsin kokoinen planeetta, Oja luennoi kuulijoilleen.

Yleisön joukosta joku kysyy kriittisesti, mitä iloa "planeettabongauksesta" oikein on? Oja hymyilee kysymykselle, joka on todennäköisesti esitetty kymmeniä kertoja. Hän selittää Nasan saaneen rahoituksen taivaan kartoittamiseen sen vuoksi, että Maata törmäyksellä uhkaavat asteroidit pystyttäisiin löytämään riittävän ajoissa.

- Törmäyksiä tulee ennemmin tai myöhemmin, ja nyt niitä voi sattua yllättäenkin. Parinkymmenen vuoden kuluttua yllätyksiä ei pitäisi enää tulla. Silloin on vain kyse siitä, mitä törmäysreitillä oleville asteroideille tehdään. Vielä ei ole tekniikkaa niiden tuhoamiseksi tai reitin muuttamiseksi, mutta jos uhka olisi todellinen, keinot kyllä löydettäisiin.


Alkupuuroon vain teorioilla

Tänä vuonna vietetään YK:n julistamaa tähtitieteen vuotta. Sysäyksen juhlavuoteen antoi se, että tasan 400 vuotta sitten Galileo Galilei alkoi tarkkailla taivaankappaleita kaukoputkellaan (ks. Galileo näki kauemmas, Tiede 12/2008, s. 14-15) ja Johannes Kepler julkaisi ensimmäiset lakinsa.

- Se oli murrosaikaa, jolloin alettiin siirtyä ihmis- ja maapallokeskisestä maailmankuvasta nykyiseen luonnontieteelliseen ajatteluun, Heikki Oja selittää. Teknisillä laitteilla tehtiin koko ajan tarkempia havaintoja, ja tunnistettujen luonnonlakien, kuten Isaac Newtonin gravitaatiolakien, huomattiin pätevän myös muualla aurinkokunnassa ja myöhemmin myös muissa tähdissä.

Havaintovälineet ovat neljässäsadassa vuodessa kehittyneet, ja nykyään näemme kosmista taustasäteilyä havainnoivilla luotaimilla jopa 13,7 miljardin valovuoden päähän. Voimme pyydystää alkuräjähdyksen kaiun 300 000 vuoden ikäisestä maailmankaikkeudesta.

- Silloin maailmankaikkeus tuli näkyväksi. Sitä ennen se oli puuroa, jonka sekaan ei nähdä millään laitteella. Aikaisempia tapahtumia voidaan tutkia vain fyysikoiden teorioilla.

Tavallisilla optisilla kaukoputkilla ylletään 13 miljardin valovuoden päähän, aikaan, jolloin ensimmäiset galaksit ja tähdet syntyivät. Tällaisia taivaantarkkaajia on Chilessä, Havaijissa ja avaruudessa, ja yhä isompia rakennetaan. Kaikkeuden syntyhistoriasta on siis odotettavissa entistä tarkempia tietoja.


Kepler löytää eksoelämää

Kokonaan toisenlaisia laitteita tarvitaan, kun yritetään saada tietoa toisesta tähtitieteen kiinnostavasta kysymyksestä: onko Maan ulkopuolella elämää? Maan kaltaisten eksoplaneettojen etsimiseen käytetään niin sanottuja interferometrejä, jotka äkkäävät kirkkaan tähden vieressä olevat pienet kohteet.

- Tänä vuonna lähtee taivaalle Kepler-tekokuu. Sen tarkka fotometri rekisteröi jopa prosentin murto-osan kokoisen "kuopan" tähden valossa silloin, kun planeetta kulkee sen editse. Uskon Keplerin havaitsevan useita kymmeniä maapallon kokoisia kappaleita.

Kun sellaisia löytyy, käy aiempaa todennäköisemmäksi, että löytyy myös elämää. Sopivan kokoinen ja oikealla etäisyydellä tähdestä sijaitseva kiviplaneetta näet pystyy tarjoa¬maan parhaat edellytykset ainakin meidän tuntemallemme elämälle.

- Olen varma siitä, että jo minun elinaikanani näemme muualla olevan elämää, Oja sanoo. - Se, että sinä aikana Maahan tulisi vieraita, älykkäitä olentoja, ei ole todennäköistä, mutta uskon, että pidemmällä aikavälillä saamme yhteyden älyllisiin olentoihin. Se on ihmiskunnan historian merkittävin hetki.


Pimennykseen hyvä päättää

Suurin osa Suomen 63-vuotiaista on jo eläkkeellä, mutta Heikki Oja suunnittelee "sinnittelevänsä vielä jokusen vuoden" työelämässä. Motivaation siihen antaa tähtitieteen jatkuva kehitys. Se pitää mielen virkeänä.

- Uutta tietoa ja uusia ideoita tulee kiihtyvällä tahdilla. On kuin istuisi raketin selässä.

Oja pohtii hetken, kun kysyn mieleenpainuvimpia muistoja tähtitieteilijän uran varrelta. Sitten hän mainitsee vuoden 1990 auringonpimennyksen, johon liittyneiden tapahtumien tiedotusta hän oli Ursassa hoitamassa.

- Seurasimme pimennystä Ilomantsissa ja yövyimme teltoissa metsässä. Kun Kuun varjo meni Auringon eteen, siinä oli voiman tuntua. Tunsin, että avaruus on jotakin suurta ja voimakasta, mikä voi vetää verhon maiseman eteen.

Vähän samanlaiseen kokemukseen Heikki Oja on ajatellut päättää työuransa toukokuussa 2012, jolloin hän täyttää 67 vuotta.

- Utsjoella näkyy silloin osittainen auringonpimennys. Pimennys allakantekijän syntymäpäivänä olisi sopiva läksiäistervehdys luonnolta.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Heikki Oja


Ikä: 63

Arvo: filosofian tohtori, tähtitieteen dosentti, almanakkapäällikkö

Yliopisto: Helsingin yliopisto

Laitos: tähtitieteen laitos, Helsingin yliopiston kehityspalvelut Oy

Harrastukset: tieteen popularisointi, lukeminen, ulkoilu, vapaa-ajan asunnon remontointi.


ETAPPEJA

1945
syntyy Helsingissä.

1964 kirjoittaa ylioppilaaksi.

1969 kuuntelee Apollo 11:n laskeutumista Kuuhun.

1972 väittelee tohtoriksi ja aloittaa tähtitieteen assistenttina. Avustaa Avaruus¬luotain-lehteä.

1976 aloittaa Tähdet ja avaruus -lehden kirjoittajana.

1978 aloittaa almanakka-assistenttina tähtitieteen laitoksessa.

1979 saa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon tiedekirjoittamisesta.

1982 on mukana ideoimassa tiedekeskus Heurekaa.

1994 aloittaa yliopiston uudistuneessa Almanakkatoimistossa.

2000 saa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksesta Aikakirja.

2003 saa Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinnon.

2008 julkaisee Aurinkokunta uusiksi -kirjan.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.