Amerikansuomalainen Emil Hurja neuvoi mielipidemittausten tekoa gallupeillaan kuuluisuuteen nousseelle George Gallupille. Kuva: Shutterstock ja Time Magazine (March 2, 1936)
Amerikansuomalainen Emil Hurja neuvoi mielipidemittausten tekoa gallupeillaan kuuluisuuteen nousseelle George Gallupille. Kuva: Shutterstock ja Time Magazine (March 2, 1936)

Kuka keksi modernit poliittiset kannatusmittaukset? Vastaukseksi ei nyt käy George Gallup.

Tieteellisin menetelmin toteutettujen poliittisten mielipidetutkimusten katsotaan yleensä alkaneen vuonna 1936 Yhdysvalloissa. Tuolloin käytiin presidentinvirasta kiivas kamppailu, jossa demokraattien Franklin Roosevelt voitti republikaanien Alf Landonin.

Toinen tiukka kilpailu käytiin vaalituloksen ennustamisesta. Sen voittajaksi julistettiin George Gallup, joka oli edellisenä vuonna perustanut oman yleistä mielipidettä tarkkailevan tutkimuslaitoksen. Karvaan tappion taas kärsi ennustamisen markkinoita hallinnut The Litterary Digest -aikakauslehti, vaikka se oli postittanut kymmenisen miljoonaa ”äänestyslippua” ympäri liittovaltiota.

Vastauksia lehti sai vain pari miljoonaa, mutta kansalaisten penseys ei yksin selitä epäonnistumista. Se johtui myös siitä, että lehti oli osoittanut tiedustelunsa enimmäkseen varakkaalle keskiluokalle. Gallupin käyttämässä otoksessa eri väestöryhmät ja osavaltiot olivat mukana kutakuinkin oikeissa suhteissa.

Hurja tarjosi apuaan jo 1928

Vaikka George Gallupin nimi on syöpynyt edustaviin otoksiin perustuvien kannatusmittausten yleiseen historiaan, poliittisen historian tutkimus nostaa alan uranuurtajien kärkeen Emil Hurjan, sukujuuriltaan suomalaisen sanomalehtimiehen ja poliittisen vaikuttajan.

Hurja kehitteli ja sovelsi jo ennen George Gallupia otanta- ja analyysimenetelmiä, jotka kuvasivat äänestäjien aikomuksia paljon osuvammin kuin sata vuotta käytössä olleet kaduilla ja toreilla tehdyt satunnaiskyselyt. Hurjaa voi hyvin sanoa jopa Gallupin oppi-isäksi, sillä hän neuvoi ystäväänsä, kun tämä perusti sittemmin maailmanmaineeseen nousseen tutkimuslaitoksensa.

Mielipidemittausten syntyä tutkinut Illinoisin yliopiston historian professori Melvin G. Holli, suomalaista sukujuurta hänkin, kertoo, että Emil Hurja tarjosi salaisia mittauspalvelujaan demokraattiselle puolueelle jo vuoden 1928 presidentinvaalien alla. Puolueen johto ei kuitenkaan vielä tuolloin kiinnostunut uudenlaisesta kampanjoinnista.

Neljä vuotta myöhemmin 1932 tilanne oli toinen. Hurja oli jo saanut mainetta johtavien demokraattien piirissä, ja hän pääsi pohjustamaan Franklin Rooseveltin ensimmäistä valintaa presidentiksi.

Neljä tehokasta ideaa

Emil Hurjan uudet keinot valmistautua vaaleihin olivat yksinkertaisia, mutta tehokkaita.

* Vaalityö piti keskittää niihin osavaltioihin, alueisiin ja väestöryhmiin, joihin panostamisesta saattoi odottaa tuloksia. Niin demokraattien kuin republikaanienkin varmat osavaltiot kannatti jättää vähemmälle.

* Toiseksi piti analysoida uudelleen lehtien tekemien kyselyjen laajat aineistot ja tilastollisin painokertoimin korjata virheet, joita otosten huono edustavuus oli aiheuttanut.

* Kolmas idea oli trendianalyysi eli ehdokkaiden kannatuslukujen seuraaminen edellisten vaalien jälkeen ja vaalikampanjan edetessä. Eri osavaltioista ja väestöryhmistä koottujen tutkimusaineistojen avulla demokraattien päämaja oli perillä siitä, miten äänestäjät reagoivat ehdokkaiden puheisiin ja tekoihin.

* Ehdokkaiden kannatuksen lisäksi Hurjan koneisto seurasi äänestäjien toiveita ja yhteiskuntapoliittisia mielipiteitä. Niiden avulla Hurja ohjasi Rooseveltin kannanottoja sellaisiksi, että ne puhuttelivat taivuteltavissa olevia kohderyhmiä.

Välilläkin on väliä 

Palkkioksi palveluistaan Emil Hurja sai merkittäviä tehtäviä Rooseveltin hallintokoneistossa. Hän oli muun muassa toteuttamassa talouslaman seurauksia lieventänyttä new deal -ohjelmaa.

Liittovaltion avustuksia suunnatessaan Hurja otti muun ohessa huomioon niiden mahdolliset vaikutukset seuraavien vaalien tuloksiin. Rahaa ohjattiin eniten sinne, missä se saattoi vahvistaa presidentin kannatusta.

Samaan aikaan Hurjan organisaatio keräsi herkeämättä tietoa kansan mielialoista ja reaktioista presidentin ja hänen hallintonsa käyttöön. Tilanne oli ennennäkemätön: nyt presidentti kertoi kansanedustajille, mitä mieltä kansa oli tärkeistä asioista.

Tulokset eivät mairitelleet. Enemmistö vierasti valtion voimakasta puuttumista talouteen ja yritystoiminnan edellytyksiin, vaikka se vähensikin äärimmäistä kurjistumista. Vuotta ennen seuraavia presidentinvaaleja Rooseveltin suosio oli uhkaavan alhaalla. Hurja päätti korjata tilanteen.

Washingtonin velho – kuten Hurjaa mediapiireissä kutsuttiin – otti jälleen käyttöön uuden keinon.

Hän oivalsi, että presidentin puheet ja teot eivät sinänsä riitä ohjaamaan äänestäjien valintoja. Ratkaiseva on tapa, jolla lehdistö välittää ne kansalaisten tietoon. Hyödyntääkseen viestimiä ja kasvattaakseen Rooseveltin uskottavuutta Hurja organisoi koko liittovaltion kattavan mediaseurannan.

Manööverit onnistuivat, tuulet kääntyivät, ja Roosevelt voitti Alf Landonin. Tuskin tarvitsee mainita, että Emil Hurja ennusti George Gallupin lailla oikein vuoden 1936 presidentinvaalien tuloksen.

Loppuun asti salaista 

Toisen voittonsa jälkeen Roosevelt lupaili vaalivelholleen suurlähettilään paikkaa Helsingistä. Jokin meni kuitenkin vikaan, eikä Hurja päässyt Suomeen.

Sen sijaan hän perusti politiikkaan erikoistuneen Pathfinder-aikakauslehden ja ryhtyi kustantamisen ohessa yksityisenä konsulttina myymään salaisia, vain sisäpiirin tietoon tarkoitettuja mielipidetutkimuksiaan myös republikaaneille.

George Gallup ja kumppanit sen sijaan laajensivat omien julkisuuteen suunnattujen kyselytutkimustensa aihepiiriä ja vakiinnuttivat mielipidemittaukset monille yhteiskunnan osa-alueille – juuri gallupoinnin avoimuus selittää sen, että George Gallup on Emil Hurjaa paljon kuuluisampi tieteellisten kyselytutkimusten pioneeri.

Gallup istui individualismiin 

Usein kysytään, miksi edustaviin otoksiin pohjautuvat kyselyt saivat niin keskeinen sijan kannatus-, mielipide- ja markkinatutkimuksissa juuri Yhdysvalloissa. Useimmat tutkijat löytävät syyt maan yhteiskunnallisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta rakenteesta.

Yhdysvalloissa vallitsi vahva liberalistisen demokratian ihanne, joka näki yksilöt keskeisinä yhteiskunnallisina toimijoina. Maa oli pisimmälle kehittynyt markkinatalous- ja kulutusyhteiskunta ja pisimmälle individualisoitunut massayhteiskunta. Jos ihmisiä mielittiin ohjata kuluttajina tai poliittisina kansalaisina, menetelmien piti nojata tutkimuksiin, jotka kohdistuivat yksilöihin.

Pertti Suhonen on Tampereen yliopiston tiedotusopin emeritusprofessori. Hän on käsitellyt mielipidetutkimusten syntyä ja merkitystä kirjassaan Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta. Tampere University Press 2006.

Lisää Emil Hurjasta: Melvin G. Holli, The Wizard of Washington: Emil Hurja, Franklin Roosevelt, and the Birth of Public Opinion Polling. Palgrave 2002.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2008

Herra Raula toi Suomeen

Täkäläinen uranuurtaja tuli Helsingin Sanomista.

Suomi oli hyvin jyvällä mielipidetutkimusten uusista tuulista. Jo vuonna 1947 kunnallisvaalien alla Helsingin Sanomat julkaisi Suomen Gallupin tuloksia puolueiden kannatuksesta, ja kun vuonna 1950 maassa pidettiin ensimmäiset normaalit presidentinvaalit toisen maailmansodan jälkeen, lehti seurasi ehdokkaiden gallupsuosiota vaaleja edeltäneestä elokuusta saakka.

Oppia Yhdysvalloista

Suomen Gallup Oy:n perusti syksyllä 1945 Helsingin Sanomissa tutkimus- ja markkinointitehtävissä työskennellyt Artturi Raula. Hän oli käynyt Yhdysvalloissa tutustumassa alaan ja saanut sikäläiseltä uranuurtajalta George Gallupilta ajatuksen toiminnan aloittamisesta Suomessakin.

Mielipidetutkimusten käynnistymistä vauhditti ratkaisevasti joukkoviestimien kiinnostus. Helsingin Sanomat ja viisitoista muuta päivälehteä sitoutuivat ostamaan ja julkaisemaan tuloksia ja selostuksia. Sodan jälkeisenä pula-aikana ei tutkimuslaitosta olisikaan voitu perustaa markkinointitutkimusten varaan.

Alusta lähtien gallupien yhtenä tärkeänä kiinnostuksen kohteena olivat politiikan sisältökysymykset. Jo 1950-luvun aihepiirit kuulostavat varsin nykyaikaisilta. Silloin mitattiin kansalaisten suhtautumista muun muassa atomivoimaan, presidentin vaalitapaan, keskioluen myynnin vapauttamiseen, markan devalvointiin ja Suomen jäsenyyteen Euroopan yhteismarkkinoissa, joista sittemmin tuli Euroopan unioni.

Uutisaiheeksi 1960-luvulla

Pariin ensimmäiseen vuosikymmeneen kansan mielipiteillä ei ollut asiaa lehtien pääuutisiksi tai kommenttien kohteeksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi niin Suomen Gallupin omia kuin sen ulkomailta välittämiä tuloksia pääkirjoitussivullaan, mikä sekin oli arvokas foorumi, mutta tuloksia ei juuri koskaan puntaroitu mitenkään.

Helsingin Sanomien gallupjournalismi muuttui jyrkästi vuoden 1966 eduskuntavaalien lähestyessä. Lehti alkoi itse tilata Gallupilta tutkimuksia yhteiskunnallisista mielipiteistä ja puolueiden kannatuksesta.

Niistä tehtiin näyttäviä pääuutisia uudistettuun sunnuntainumeroon, ja tuloksia pohdittiin myös pääkirjoituksissa. Näin mielipidetutkimukset saivat tärkeän sijan Helsingin Sanomien poliittisessa journalismissa.

Pian koko muu media seurasi perässä, ja myös Suomen Gallup sai kilpailijoita.

Teksti: Pertti Suhonen

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25775
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.