Näetkö taivaalla hirvensarvet, karhunruhon tai suuren tammen, josta Kalevalakin kertoo?
Metsäsuomalaisten tähtitaivas oli kansainvälisten myyttien temmellyskenttä. Jotkin tuhansia vuosia vanhoista myyteistä pystytään paikantamaan nykyisiin tähdistöihin, kiitos Siperiassa yhä toimivien samaanien.


Metsäsuomalaisten tähtitaivas oli kansainvälisten myyttien temmellyskenttä.
Jotkin tuhansia vuosia vanhoista myyteistä pystytään paikantamaan nykyisiin t
ähdistöihin, kiitos Siperiassa yhä toimivien samaanien.




Muinaissuomalaisen tähtitaivas oli kuin reiällinen kupoli, joka kääntyi maailmanpatsaan ympäri. Myyttisessä kansanrunoudessa sitä nimitettiin kirjokanneksi, selittää Turun yliopiston folkloristiikan professori Pekka Hakamies.




Kirjokanteen liittyi erilaisia uskomuksia ja taikaa, mutta sitä hyödynnettiin myös arkisissa askareissa.

Kompassina käytettiin etupäässä Auringon liikettä; siitä saatiin mukavasti ilmansuunnat. Elias Lönnrot on selittänyt etelä-sanan tarkoittavan (kodan) edessä olevaa paikkaa tai suuntaa, jossa Aurinko oli keskipäivän aikaan.

Kun liikuttiin yöllä, suunnistettiin Pohjantähden ja Otavan avulla.

Aurinko näytti päivittäistä aikaa, mutta muidenkin tähtien asentoa tutkailtiin: Kun on oikein Otava, sarvet suorahan suvehen, pursto perin pohjasehen, silloin nuorten nousuaika, vanhojen lepuuaika.

Tärkeitä töitä, kuten metsälle lähtöjä ja sittemmin kylvöjä, ajoitettiin täälläkin kansainväliseen tapaan Kuun vaiheiden mukaan. Periaate oli, että kaikki sellainen, miltä odotettiin menestystä, lisääntymistä tai kasvamista, oli suoritettava kahden ensimmäisen neljänneksen eli yläkuun aikana. Työt, jotka edellyttivät kuivumista ja kuolemista, tehtiin laskevan kuun aikaan.

Avioliiton onnistumiseen tarvittiin uuttakuuta.





Alussa peuralla oli kuusi jalkaa

Pentikäinen on tehnyt yli kaksikymmentä tutkimusmatkaa Venäjän pohjoisosiin. - Siperiassa suomalais-ugrilainen kulttuuri on säilynyt ikään kuin pakastuneena, hän selittää. - Esi-isämme harrastivat samanlaisia samanistisia rituaaleja 6 000-7 000 vuotta sitten kuin siperialaiset vielä nykyäänkin.

24. tammikuuta 1990 kello 19 hantisamaani näytti taivaalta Juha Pentikäiselle sarvipäistä olentoa esittävän tähtikuvion. Peura liittyy Objoella asuvien hantien taloudellisen hyvinvoinnin takaaviin uhrimenoihin, ja siksi  siitä kertova myytti on tärkeä.

Sisällä lämpimässä samaani vielä piirsi kuvion ääriviivat Pentikäisen muistilehtiöön. Samalla hän kertoi, että aikojen alussa, kun elämä oli vasta ilmestynyt Maan pinnalle, peuralla oli kuusi jalkaa. Se oli niin nopea, ettei paraskaan metsästäjä tavoittanut sitä. Peuraa ei saanut kiinni kesällä jalkaisin eikä talvella hiihtäen.

Maan jumalan poikakin oli yrittänyt turhaan jo pitkään. Eräänä talvena hän lähestyi järven jäällä olevaa eläintä, joka ei näyttänyt edes yrittävän pakoon. Ehkä se oli sairas tai väsynyt.

Metsästäjä vetäisi esiin veitsensä ja leikkasi kiukuissaan peuralta kaksi takajalkaa. Samalla hän manasi kuusijalkaista sarvipäätä isänsä erehdykseksi ja taikoi nelijalkaisen kuvan taivaalle. Siellä se saisi näyttää tietä pimeässä metsästäville.


Taivas muistuttaa amputoinnista

Palattuaan Suomeen Pentikäinen näytti siperialaisen piirtämää tähtikuviota Helsingin yliopiston tähtitieteen dosentille Tapio Markkaselle. Markkanen katsoi, missä asennossa taivas oli ollut 24. tammikuuta kello 19, jolloin sarvipää oli loistanut Obin taivaanlaella. Tähtikartassa oli samalla paikalla kaksi tähdistöä: Perseus ja Kassiopeia. 




Napatähti nimettiin Pohjantähdeksi


Taivaannapa on maapallon kuvitellun pyörimisakselin suunnassa. Se on piste, jonka ympäri tähtitaivas näyttää pyörivän. Muinaissuomalaisille se oli kohta, jossa maailmanpatsas liittyi kirjokanteen.

Tätä nykyä Pohjantähti on vain vajaan asteen päässä taivaannavasta, mutta vuonna 150 julkaistussa Almagest-teoksessa se oli vielä kymmenisen asteen päässä. Noin sadan vuoden kuluttua Pohjantähti alkaa jälleen etääntyä navasta. Noin 12 000 vuoden kuluttua taivaan kupu näyttää pyörivän jo lähes Lyyran tähdistön kirkkaan Vega-tähden ympäri - siitä saamme komean napatähden!

Taivaannavan liikkuminen johtuu siitä, että maapallon kiertoakselin suunta muuttuu 26 000 vuoden jaksoissa. Pyörimisakseli ikään kuin piirtää pientä ympyrää avaruuteen. Puhutaan prekessiosta.

Pohjantähti ei siis ole voinut toimia kovin pitkään myyttien napatähtenä. Mutta silloin tällöin paikalle on osunut jokin muu tähti, jota epäilemättä on myös nimitetty Pohjantähdeksi. Yleensä taivaannavan kohdalla ei kuitenkaan ole ollut lainkaan kirkasta tähteä.











Sarvipää myös kallioissa ja runoissa

Peura tai hirvi juoksi myös muinaissuomalaisten taivaalla. - Sama taivaalla myötäpäivään liikkuva sarvipää näkyy varsin yleisesti pohjoisen asukkaiden samaanirumpujen kalvoissa ja kalliomaalauksissa, Pentikäinen kertoo.

Jeremei ja Ivusef Sopotšin, jotka ovat sarvipäätarinan Pentikäiselle kertoneen hantisamaanin poikia, vierailivat Suomessa 15 vuotta sitten. He tulkitsivat Ristiinan lähellä sijaitsevan Astuvansalmen kalliomaalauksia hieman eri tavalla kuin suomalaistutkijat. He pitivät esimerkiksi suomalaisten veneiksi hahmottamia kaaria peuran tai hirven sarvina.

Lisäksi veljekset näkivät 3 000-4 000 vuotta sitten kiveen maalatuissa kuvissa kuusijalkaisen hirven, jonka takajalkoja samaani oli poistamassa. Myöhemmin suomalaistutkijatkin katsoivat kyseistä hirveä uusin silmin, mutta varmasti ei tietenkään tiedetä, onko kyse kuusijalkaisesta vai ei.




Tähdistöille nimet ulkonäöstä ja uskomuksista


1920-luvulta lähtien tähdet on jaettu taivaan hahmottamisen helpottamiseksi 88 tähdistöön. Niiden tähdet liittyvät toisiinsa yleensä vain näennäisesti; kolmiulotteisessa todellisuudessa tähtien välimatkat saattavat olla huikeita.

Nykyisten tähdistöjen ja kirkkaimpien tähtien nimet ovat usein peräisin antiikin kreikkalaisilta tai arabialaisilta. Eteläisellä taivaalla on myös löytöretkeilijöiden nimeämiä tähdistöjä.

1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa kerättiin suomalaisten käyttämiä vanhoja tähtien ja tähdistöjen nimiä. Suomalaisten tärkeimmiksi taivaankappaleiksi osoittautuivat Pohjantähti, Seulaset eli Plejadit, Orion ja erityisesti sen vyön kolme tähteä, Kotkan tähdistön rivissä olevat tähdet sekä Pohjan Kruunu, Venus-planeetta ja tietysti Linnunrata. 

Osa nimistä perustuu tähtiryhmän muotoon, osa johonkin kansan uskomukseen. Tunnetuimmista tähdistöistä ja tähdistä tavattiin käyttää monia nimiä, mutta toisaalta samallakin paikkakunnalla eri tähtiä voitiin nimittää samoin.

Nimien ikää on vaikea arvioida. - Kielitieteilijä voi määrittää sanojen ikää joko kirjallisten dokumenttien perusteella tai vertailemalla niitä murteiden ja sukukielten vastineisiin, kertoo Turun yliopiston suomen kielen professori Kaisa Häkkinen.

Häkkisen mukaan valtaosa meikäläisistä tähtien nimityksistä on aikaisintaan keskiaikaisia. - Kansankielestä on luotettavia tietoja vasta 1800-luvulta alkaen, joten välineet tarkan iän määrittämiseksi puuttuvat. Vanhassa kirjakielessäkään ei juuri mainita tähtikuvioiden nimityksiä ennen 1800-lukua.





Tarinan kuvitus vaihtelee

Siperialaiset, saamelaiset ja suomalaiset eivät ole ainoita, joiden myytteihin taivaallinen hirvi kuuluu. Euroopassa ajettiin saksanhirveä, ja Intiassakin kerrottiin tarinaa erityisen nopsan sarvipään metsästämisestä. Siellä eläin oli gaselli tai antilooppi, eikä metsämiehillä tietenkään ollut suksia.

Innostun kovin metsästäjää pakenevasta jättiläismäisestä hirvestä kassiopeiasarvineen. Minun on muistutettava itselleni, etteivät myyttien tarinat suinkaan aina liity tiettyihin tähtikuvioihin. Usein sama tarina kuvitetaan eri tähdin. Ei tarinoiden hirvaskaan muodostunut aina Kassiopeiasta ja Perseuksesta. Sitä on sovitettu esimerkiksi Otavaan, joka loistaa hantien sarvipäästä pohjoiseen.

- Myyttien sisältämä tieto on hajanaista. Lisäksi samankin ryhmän käyttämät myytit saattavat olla keskenään ristiriitaisia, Pekka Hakamies muistuttaa.

Muinaissuomalaiset eivät pelästyneet tarinoiden epäloogisuutta. Eikä heillä ollut Kansainvälistä tähtitieteen unionia vastaavaa elintä, joka olisi huolehtinut taivaan näkymien yksiselitteisestä nimeämisestä.


Karhu pääsi Otavaksi

Otavan tähtikuviota on yleensä pidetty karhuna, ja nykyään se kuuluu Ison Karhun tähdistöön. Olen aina ihmetellyt, miten sen löylykauhan muotoon järjestyneistä tähdistä hahmottuu karhu. Nyt hämmästelen sitäkin, miksi myyttien pyhää karhua nimitettiin muun muassa kiertoilmauksella otava. Vanha kantauralilainen otava-sana merkitsee lohiverkkoa tai esteeksi rakennettua aitausta.

Tuliko otavasta karhun salanimi vasta sen jälkeen, kun myytti oli siirtänyt karhun taivaalle? Turun yliopiston suomen kielen professori Kaisa Häkkinen kertoo, että Mikael Agricolan rukouskirjassa otava mainitaan tähtikuvioiden yleisnimenä. Ehkä karhu oli niin tärkeä kulttieläin, että siihen liitettiin tähdistö kuin tähdistö - tai sitten Otava oli niin tärkeä kuvio, että yleisnimestä tuli sen erisnimi.

Hantien karhumyytti kertoo mesikämmenen joutuneen taivaalle, koska se hyökkäili ihmisten ja eläinten kimppuun. Maan jumala rankaisi sitä mokomasta käyttäytymisestä katkaisemalla sen pään ja lähetti sitten otson  taivaalle: kun et osaa elää maan päällä, elä sitten taivaalla.




Näin kansa nimitti


Otava eli Iso Karhu
Otava, Oikea Otava, Pohjan Otava, Suomen Otava, Seitsentähti

Pieni Karhu
Lapin Otava, Pieni Otava, Ruotsin Otava

Pohjantähti
Naulatähti, Naulanperäntähti

Plejadit eli Seulaset
Kakaravasu, Koirakopelo, Koiran kiermitsä, Koiran kiimatähdet, Koirankuono, Koirankärppä, Koirankärsä, Koirankäräjät, Koiran pennut, Lapin Otava, Marian kruunu, Pajulöttö, Pikku Otava, Rianseula, Ryhmätähti, Rykelmätähti, Rysmänen, Seiliäinen, Seula, Seulajaiset, Selaset, Seulanpohja, Seuliaiset, Siankärsä, Viron seula, Virsu, Väinämöisen virsu, Väinämöisen virsun jälki

Orionin vyön kolme tähteä
Aaronin sauva, Aatamin sauva, Härkäpari, Jaakobin sauva, Kalevan miekka, Keppiset, Kolmonen, Kolmoset, Kolmioiset, Korento, Mooseksen sauva, Orjan kyynärä, Pietarin sauva, Sauvaset, Sudenkorento, Taivaan korento, Väinämöisen viikate, Väinön viikate, Viikate, Väinön vyö, Ämmänrukki

Kaksosten tähdistön Regulus, Neitsyen tähdistön kirkkain tähti Spica, jokin muu tähti tai Mars-planeetta
Kuunseuraaja, Kuunrenki, Kuunkasakka

Härän tähdistön Aldebaran tai Karhunvartijan tähdistön Arcturus
Kukkotähti

Venus
aamuisin Aamutähti, Huomen-tähti, Kointähti; iltaisin Ehtootähti, Iltatähti







Linnunrata kuin polku tai puu

Myytit kulkevat maasta toiseen, ja täällä uskottiin muinoin siihen mihin muuallakin. Paikalliset olot ja kulttuuri tietysti näkyivät tarinoissa: Linnunrata oli täällä Orionin, talvitaivaan suuren metsästäjän, hiihtolatu tai samaanin luminen polku, kun se lämpimissä maissa oli sula tie, usein maitotie.

Kansanrunojen Linnunrata on myös lintujen muuttoreitti tai sielujen kulkuväylä. Kalevalassa kaadetun ison tammenkin voisi tulkita Linnunradaksi: sehän tunkeutuu taivaaseen asti ja estää jopa tähtien liikkumista.

Seison Vehmaalla kotipihallani, jossa katuvalot eivät häiritse näkymää. Linnunrata kaartuu hohtavana vyönä taivaan halki kosmisen hirven sarvia hipoen. Ehkä sitä todella voi ajatella jonkinlaisena jarrumattona, tähtien tielle kaatuneena puuna.

Runo kertoo, kuinka tammen lehdet hohtavat hopeaa ja kimmeltävät kultaa aivan kuin ne miljardit himmeät tähdet, joista Linnunrata koostuu. Puu kaadettiin kesäisen Linnunradan suuntaan. Sen latva rojahti etelään, jossa tähtivana ikään kuin haaraantuu entistä rehevämmäksi. Taru olisi siis syntynyt havaitun perusteella. Näin päätteli kansanrunouden tutkija Uno Harva viime vuosisadan alussa.

Tammiruno on muuten vanhimpia kansanrunojamme. Sillekin löytyy vastineita eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi jotkin Pohjois-Amerikan intiaaniheimot näkivät Linnunradan puuna. Myös Taka-Intiassa ja Japanissa kerrotaan jättiläismäisestä puusta. 

Jälleen päädymme kysymään, syntyikö tarina vain kerran. Jos, niin missä?


Lintukoto kirjokannen laidalla

Ennen sisälle menoa viivyn vielä hetken lintukodossa, jonne pääsee seuraamalla Linnunrataa horisonttiin. Se on tuolla jossain kaukana kaukana, kuten muinaissuomalaiset asian ilmaisivat.

Lintukodon sijainti jää epäselväksi, vaikka joskus puhutaan myös idässä olevasta maasta. Sen kyllä tiedetään olevan paikassa, jossa kirjokansi kohtaa litteän maan. Se on siten kuin matala vinokattoinen vinttihuone, jossa mahtuvat elämään vain kääpiöt.




Samaani sukkuloi kosmoksen kerroksissa


Samaanikulttuureille on tyypillistä, että kosmos jakaantuu kolmeen eri kerrokseen, yliseen, keskiseen ja aliseen maailmaan, kertoo Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Juha Pentikäinen.

Tähtitaivas eli reiällinen kirjokansi on ylisen ja keskisen maailman välipohja, ja tähdet ovat ylisen valoja. Keskinen, jossa ihmiset syntyvät ja elävät, on litteä laatta. Sen alla on alinen maailma, tuonela, jossa asuvat kuolleet esi-isät.

- Muinaissuomalaisilla ei ollut varsinaista paratiisia. Tuonelakaan ei ollut sama asia kuin kristinuskon helvetti, selittää Turun yliopiston folkloristiikan professori Pekka Hakamies. - Vaikka kamala paikka alinen oli. Elävän oli sinne vaikea päästä, vielä vaikeampi poistua sieltä.

Miksi elävän sitten pitäisi ängetä tuonelaan? - Samaanit hakivat sieltä esimerkiksi kadotettuja sieluja ja tietoa, Hakamies vastaa.

Ihmisen ja kosmoksen yhteys edellyttää henkimatkoja. Tavalliset naiset ja miehet voivat päästä henkimatkoille unessa, mutta yleensä samaani hoitaa ne. - Samaani on välittäjä, joka sukkuloi maailmankaikkeuden kerrosten, ihmisten, eläinten ja henkien sekä kuolleiden maailman välillä, Pentikäinen kiteyttää.

Pentikäinen painottaa, etteivät samaanit olleet klovnimaisia poppamiehiä. - Heidän tehtävänsä oli tietää, muistaa ja parantaa. Samaani hallitsi myös tähtitaivaaseen liittyvät uskomukset, myytit ja rituaalit - hän oli muinaissuomalaisten kosmosasiantuntija.


Jacob Fellman

Aleksis Kivi


Ihminenkin osa kosmosta

Pannukakkumaisen maan ja kirjokannen raosta pujahtelivat taivaalle myös tähdenlennot, jotka olivat lohikäärmeitä eli traakkeja. Tulta syöksevä traakki hiveleekin mieltä aivan eri tavalla kuin avaruudesta satava pöly, joka hehkuu kuumuuttaan kunnes kohta haihtuu.

Metsäsuomalaisten, kuten muidenkin luonnonkansojen, maailmankuvassa todelliset tapahtumat ja myytit kietoutuivat toisiinsa saumattomasti. Esi-isämme eivät erottaneet edes elävää ja elotonta toisistaan. Asioilla ja esineilläkin oli henget, joita nimitettiin haltijoiksi.

Esimerkiksi käsitys taudeista valaisee hyvin, miten ennen muinoin kaikki kuului samaan kokonaisuuteen. - Ihmisen kehoa pidettiin osana maailmankaikkeutta. Sen vammat ja sairaudet järkyttivät koko kosmoksen tasapainoa. Samaanin johtama parantamisriitti pyrki palauttamaan kadotetun tasapainon, Juha Pentikäinen selittää.

Jollain lailla muinaissuomalainen riitteineen oli lähempänä taivasta kuin me. Kirjokannen rei'istä hän saattoi nähdä vilahduksen ylisestä maailmasta, jota kansoittivat jumalat ja apuhenget. Hänelle tähtitaivas oli kahden todellisuuden  raja.


Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Uskomuksista lisää:
www.etnika.fi  on Juha Pentikäisen tutkimustyötä esittelevä sivusto, jossa on tietoa mm. samanismista ja kalliomaalauksista sekä lisälinkkejä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25775
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.