Rietas munkki antoi hyvän neuvon. Karismaattinen moukka sai kävellä Venäjän keisariperheen palatsiin kuin kotiinsa, koska pystyi auttamaan verenvuototaudista kärsivää pikku Alekseita. Keisarin olisi kannattanut kuunnella saarnamiestä toisessakin asiassa. Se olisi voinut pelastaa tsaarinvallan.

Värähdys kulki yli koko ruumiini, käteni jäykistyi, tähtäsin hänen sydämeensä ja painoin liipaisinta.” Näin ruhtinas Feliks Jusupov muistelee aamuyön hetkeä 29. joulukuuta 1916 palatsissaan Pietarissa.

Laukauksen jälkeen lattialla vääntelehti­ Grigori Rasputin, ”pyhä paholainen”, joka oli kietonut pauloihinsa keisari Nikolai II:n ja hänen puolisonsa Aleksandran. Jusupovin mielestä Venäjä voitiin pelastaa vain murhaamalla tuhoisia neuvoja kuiskutteleva ”rakas ystävä”.

Murhassa oli kaikki kolkon jännitystarinan ainekset. Jusupov oli houkutellut Rasputinin illanistujaisiin uskottelemalla, että hänen vaimonsa toivoi tapaamista. Naisseuran sijaan Rasputinia odotti viisi ylhäistä salaliittolaista, joukossa keisarin serkku Dimitri Romanov. Ryhmä oli valmistellut vieraalleen tylyn iltapalan. Makea Krimin viini ja leivokset oli terästetty syanidilla.Koko pitkän iltapuhteen Jusupov tarjoili herkkuja Rasputinille. Tämä söi, joi ja juopui. Myrkky vain ei tehonnut. Aamuyöllä epätoivoinen Jusupov päätti hakea neuvoa kumppaneiltaan, jotka piilottelivat palatsin yläkerroksissa. Palattuaan ruhtinas ampui Rasputinia rintaan. Syanidin annostellut lääkäri tutki uhrin ja julisti hänet kuolleeksi. Pian Rasputin kuitenkin yritti ponnistautua pystyyn, ja toisetkin salaliittolaiset ampuivat häntä. Lopulta nuijaniskut päähän lannistivat Rasputinin. Hänet sidottiin, käärittiin lakanaan, raahattiin ulos ja pudotettiin hyiseen Nevajokeen.

Kun Rasputinin ruumis kolme päivää myöhemmin nostettiin ylös, hänen todettiin olleen yhä elossa, kun hän painui jäiden alle. Sitkeä siperialainen oli yrittänyt jopa vapauttaa itsensä siteistä, ennen kuin kuoli hukkumalla tai hyytymällä.  

Musta myytti luotiin taiten

Irvokas tarina perustuu Feliks Jusupovin muistelmiin. Tämän, kuten niin monen Rasputinin elämään liittyvän ”totuuden”, luotettavuus on huteralla pohjalla. Kuolinsyytutkimuksessa Rasputinista ei löytynyt jälkiä myrkystä. Veden alla kamppailustakaan ei ole todisteita. Kiistatonta on vain, että Rasputin kuoli väkivaltaisesti ja että hänestä kehkeytyi 1900-luvun vahvimpia ja vastenmielisimpiä henkilömyyttejä – tarkoituksella.

Rasputinin mustanpuhuvan julkisuuskuvan virallisti tutkijaryhmä, jonka nimitti toimeensa keisarivallan syrjäyttänyt Aleksandr Kerenskin johtama väliaikaishallitus kesällä 1917. Ryhmän raportteihin valikoitiin vain Rasputinia panetellut aineisto. Vladimir Iljitš Leninin johtama uusi neuvostovaltio pönkitti kuvaa osoittaakseen, miten läpimätä oli ollut niin keisarivalta kuin keisariperhe. Sitten Neuvostoliiton eristäytyminen pani pitkäksi aikaa asialle pisteen.

Länsimainen viihdekirjallisuus ja elokuvateollisuus tarrasivat silti ihastuneina aiheeseen ja muokkasivat surutta myyttiä omiin tarpeisiinsa. Rasputinista muodostui jo 1920–1930-luvulla takapajuisten, taikauskoisten ja paheellisten venäläisten vertauskuva.  Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Romanovien keisarisuvun kunnia on palautettu ja murhattu keisariperhe haudattu juhlallisesti uudelleen. Myös Rasputin on saanut puolustajia. Venäjän äärikansalliset ainekset koettavat puhdistaa isä Grigorin mainetta ja luoda kuvaa väärin ymmärretystä hurskaasta, joka ortodoksisen kirkon pitäisi julistaa pyhimykseksi. Miten köyhästä, lähes luku- ja kirjoitustaidottomasta siperialaisesta talonpojasta tuli näin tunnettu ja yhä muisteltu persoona? 

Juoppo ryhtyy pyhäksi

Tehdään aikahyppy Siperian takamaille kesään 1897 pieneen Pokrovskojen kylään, jonka kaltaisia oli noilla laajoilla lakeuksilla kolmetoista tusinassa. Raitti pölyää, mökit ovat maalaamattomia. Elämä kulkee harmaata rataansa. Niukat pellot tuottavat perunaa ja kaalia, joki antaa kalaa. Muu maailma on kaukana. Kyläläisten joukossa hoipertelee elämänpolkuaan hevosajuri Jefim Rasputinin 28-vuotias poika, Grigori-hölmöläinen, joka juopottelee, tappelee, varastelee ja ahdistelee naisia. Raha ei pysy hänellä käsissä eikä työ mielessä. Vaimo hänellä tosin on. Ahkera Praskovja Fjodorovna pitää pystyssä köyhää kotia ja perheen kolmea lasta. Grigori haaveilee jostain suuresta, muttei tiedä mistä. Ajatus on jäänyt itämään Verhoturjen luostarissa, jonne hänet 18-vuotiaana passitettiin kolmeksi kuukaudeksi katumusharjoitteluun hevosvarkauden ja rettelöinnin takia.

Kesken heinänteon tapahtuu suuri muutos. Krapulainen Grigori heittää hankonsa ojaan ja ilmoittaa sovittavansa syntinsä ja parantavansa elämänsä. Hän lähtee pyhiinvaellukselle. Seuraavina vuosina hän taivaltaa Kiovaan ja Moskovaan, jopa Athosvuoren luostariin Kreikkaan, kenties Jerusalemiinkin. Hän elää almujen varassa, rukoilee sairaiden ja hädänalaisten puolesta, parantaa ja siunaa. Grigorin valinnassa ei ole mitään kummallista. Tapa sovittaa syntejä pyhänä maankiertäjänä ja kansanparantajana oli yleinen. Venäjällä oli tuhansia samanlaisia. Heillä ei ollut virallista asemaa kirkossa, mutta heitä kunnioitettiin ja kuunneltiin.

Ovet Pietarin piireihin aukeavat

Vuonna 1903 Grigori osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Hän on saapunut Pietariin, keisarikunnan sydämeen. Vaellusvuodet ovat tehneet hänestä tarkan ihmistuntijan ja taitavan esiintyjän. Muistiin on painunut pyhiä kirjoituksia, ennustuksia ja saarnoja ja mieleen syöpynyt munkkien lempeä puhetapa. Hän huokuu itseluottamusta ja arvovaltaa. Käsistä säteilee voimaa, kun hän laskee ne sairaan tai järkkyneen ylle. Hän on vain 34-vuotias, mutta karu elämä on muokannut kasvot uurteisiksi. Se sopii hänen omaan mielikuvaansa viisaasta rukoilijavanhuksesta.

Useat vaikutusvaltaiset kirkonmiehet mieltyvät Rasputiniin. Hän vakuuttaa paitsi ulkonäöllään myös terävillä mielipiteillään ja kyvyllään ymmärtää kuulijoita. Nostetta lisää, että Rasputin kohtelee ylhäisiä kuin vertaisiaan, kovistelee ja ripittää. Ovet aukeavat kauniiden ja rikkaiden piireihin.Yksi tapaaminen johtaa toiseen. Lopulta Rasputin on Nikolai II:n isän serkun, suuriruhtinas Pjotr Romanovin palatsissa. Siellä pitävät komentoa vaimo Militza ja hänen sisarensa Anastasia. He ovat parantumattomia mystiikan, okkultismin ja henkiparannuksen harrastajia. Rasputin vetoaa­ heihin oikopäätä. Mikä tärkeintä, he kuuluvat keisarinna Aleksandran ystäviin.

Prinssi tervehtyy ihmeellisesti

Marraskuussa 1905 Rasputin on keisarillisen kesäpalatsin Pietarhovin portilla. Sisällä häntä odotetaan palavasti, vaikkei hänestä mitään tiedetäkään. Keisarinna tarvitsee kipeästi ihmeidentekijää, keisari keisarinnalle mielenrauhaa. Hädän syy on vasta vuoden ikäinen kruununperillinen Aleksei. Hän sairastaa hemofiliaa, hengenvaarallista verenvuototautia. Se on isoisoäidin, Englannin kuningattaren Viktorian verenperintöä, ja toisin kuin nykyään sitä ei lääketieteen keinoin kyetä lievittämään, saati parantamaan. Ovi on siis auki Rasputinille. Hänen tarvitsee vain käyttää tilaisuutensa, ja sen hän tekee.

Kun keisariperhe tapaa Rasputinin, hän kumoaa lääkärien arviot: poika kyllä paranee iän mukana! Aleksandra innostuu, mutta Nikolai ei ole vakuuttunut. Seuraavalla käynnillään Rasputin kävelee suoraan pahasta kohtauksesta kärsivän Aleksein luokse, rukoilee ja rauhoittaa pojan. Seuraavana aamuna Aleksei herää terveenä. Keisari on myyty mies. Vastedes Rasputin on hovissa tervetullut vieras.

Kevääseen 1909 mennessä isä Grigori, Meidän ystävämme, on jo ainoa ihminen maailmassa, joka saattaa tulla palatsiin etukäteen ilmoittamatta. Keisaria hän kutsuu batjuskaksi, isäseksi, keisarinnaa matjuškaksi, äitimuoriksi.

Murhayritys järkyttää mieltä

Rasputinin side hallitsijahuoneeseen herättää kaunaa niin sukulaisissa, papistossa, aatelissa kuin poliitikoissa. Huhut leviävät, ja niitä levitetään. ”Rasputin erottaa ja nimittää ministereitä ja korkeita virkamiehiä.” ”Keisarinnalla ja Rasputinilla on suhde.” ”Rakastavaiset juonittelevat rauhaa vihollismaan Saksan kanssa.”

Ilkeät puheet rasittavat keisariparin mainetta ja tuovat vihamiehiä Rasputinille. Kesäkuussa 1914 eräs prostituoitu yrittää murhata hänet. Rasputin toipuu puukoniskusta vatsaan, mutta alkaa käyttää oopiumia kipuihinsa, ja hänen käytöksensä muuttuu. Hän ei enää hallitse hermojaan, masentuu ja pelkää henkensä puolesta. Syystäkin: uusi salamurhahanke paljastuu seuraavana vuonna. Rasputinin käytös horjahtaa yhä hillittömämmäksi. Hänet tiedetään viinaan meneväksi elostelijaksi, joka pelastaa seurapiirinaisia himoistaan harrastamalla seksiä heidän kanssaan, mutta nyt alkoholi ja maksetut naiset täyttävät illat ja yöt ja huvittelusta toipuminen vie päivät.

Kaikesta huolimatta Rasputinin vaikutusvalta keisarinnaan kasvaa. Aleksein kohtaukset jatkuvat, ja Nikolai II viettää valtaosan ajastaan sotarintamalla. Lopulta juuri sieltä kantautuvat huonot uutiset sysäävät liikkeelle keisarivallan vastustajat – ja Feliks Jusupovin kumppaneineen.

Juopa repeää kumoukseksi

Palataan siis Pietariin ja joulukuun viimeisiin päiviin 1916. Tieto Rasputinin murhasta leviää hetkessä kaikkialle. Aatelisten palatseissa juhlitaan keisarivallan vapautumista pyhän paholaisen pauloista, mutta kansan keskuudessa surmatyö herättää katkeruutta. Oli Rasputin millainen tahansa talonpojat näkevät hänet omana miehenään. Hänen kuolemansa aatelisten käsissä syventää juopaa, joka on peruuttamattomalla tavalla repeämässä vallankumoukseksi. 

Keisariparin tyrmistys on valtava. Nikolai II hyppää junaan ja rientää rintamalta kotiin. Syyllisiä kuulustellaan jo murhan jälkeisenä päivänä. Nikolai karkottaa Jusupovin tiluksilleen Kurskiin ja serkkunsa Dimitrin Persian rajalle. Historian­ ironiaa on, että rangaistus pelastaa heidän henkensä: he pääsevät vallankumousta pakoon, toisin kuin keisariperhe ja monet muut Romanovit.

Keisarinnan käskystä Rasputin haudataan Tsarskoje Seloon, ’Tsaarien kylään’. Helmikuun vallankumouksen jälkeen ruumis kaivetaan ylös ja poltetaan lähimetsässä. Tuolloin, vain kolme kuukautta Rasputinin murhasta, Nikolai II on juuri pakotettu luopumaan vallasta. Puolitoista vuotta myöhemmin bolsevikkien teloitusryhmä ampuu keisariperheen Jekaterinburgissa.

Huhut vaihtuvat lähteisiin

Rasputinin ja hänen suojelijoidensa tarina on päättynyt. Jäljellä on loppuarvio.

Legendan ja toden suhdetta on ollut vaikea hahmottaa. Vaikka Rasputinista on kirjoitettu paljon, aineistosta vain murunen on luotettavaa tutkimustietoa. Valtaosa kertoo Pietarin seurapiirien huhuja, kronikoi löyhästi niitä näitä tai parjaa parhaansa mukaan. Rasputinin luonteesta ja järjenjuoksusta on esitetty niin ristiriitaisia näkemyksiä, että kuva hänestä on väistämättä hämmentävä ja epätarkka. Hän on pyhimys ja paholainen, saarnamies ja seksihullu, poliittinen pyrkyri ja pelinappula, parantaja ja puoskari.

Totuus Rasputinin vaikutusvallasta ja paheellisuudesta kulkee ehkä tarinoiden puolitiessä, sanoo venäläinen historiantutkija ja näytelmä- ja tietokirjailija Edvard Radzinski, joka on kirjoittanut niin Rasputinin kuin Nikolai II:n elämäkerran. Samaan päätelmään on tullut Oxfordin yliopiston Venäjän historian professori Alex de Jonge. Nämä uudemman Rasputin-tutkimuksen edustajat kyseenalaistavat aiempia stereotypioi­ta mutta eivät kiistä Rasputinin heikkouksia tai keisariperheen kehnoa arviointi- ja hallinnointikykyä. Varsinkin Radzinski on pystynyt tarkentamaan kuvaa, koska hänellä on ollut käytössään tapahtumia tutkineen komission alkuperäiset, sensuroimattomat kuulustelupöytäkirjat. Merkittävää lisätietoa ovat tuoneet myös salaisen poliisin Ohranan raportit.

Hurskaalta puuttui itsekuri

Radzinskin ja de Jongen kokonaisarvio on selvä: Rasputinin suhde hallitsijaperheeseen jäyti keisarivallan perusteita, mutta ne olisivat sortuneet ilman häntäkin. Rasputin pääsi vallan liepeille, mutta hän ei ollut tapahtumien­ alkuunpanija vaan toisiaan riepotelleiden poliittisten voimien välikappale.

Rasputinia käyttivät hyväkseen niin keskenään riitelevät klikit kuin pyrkyrit puolue- ja aatekentän laidasta laitaan. Myös huhut Rasputinin ja keisarinnan intiimistä suhteesta ja vehkeilystä Saksan kanssa olivat tyhjää puhetta. Mitään suhdetta ei ollut, ja Aleksandra oli kansallismielisempi kuin moni venäläinen. Vääriä mielikuvia oli helppo ruokkia, sillä keisaripari halusi salata Aleksein verenvuototaudin ja eristäytyi palatsiinsa. Näin Rasputinin tiheiden vierailujen tarkoitus jäi pimentoon.

Tilannetta pahensi se, että Aleksandra oli niin aatelin kuin tavallisten kansalaisten epäsuosiossa. Syntyään saksalaista keisarinnaa pidettiin kylmänä ja kopeana.Radzinskin ja de Jongen arvio Rasputinista ihmisenä ei ole yhtä mairitteleva. Rasputin oli uskonnollinen mies, jolla kiistatta oli hypnoottisia voimia. Hän ei kuitenkaan hallinnut syntyperästään juontunutta alemmuudentunnettaan, syöksähtelevää luonnettaan, alkoholismiaan eikä seksuaaliviettiään. Hän ei nähnyt omaa etuaan pidemmälle eikä oppinut kokemuksistaan. Rasputinilta puuttuivat itsekuri, poliittinen harkintakyky ja vastuuntunto.

Hänen asemansa tae oli muiden herkkäuskoisuus, jota hän osasi käyttää hyväkseen.  Siis klassinen esimerkki siitä, miten vaarallista on vaikutusvalta ilman vastuuntuntoa – ja himot ilman itsehillintää.

Hannu Pesonen on ulkomaanaiheiden erikoistoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2010

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25750
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.