Kissan ja koiran serkku taas näyttää kuusenkävyltä. Nisäkkäiden sukupuussa moni oksa on mennyt uusiksi.

Teksti: Helena Telkänranta

Kissan ja koiran serkku taas näyttää kuusenkävyltä. Nisäkkäiden sukupuussa moni oksa on mennyt uusiksi.

Julkaistu Tiede -lehdessä 9/2012 

Kaguaani on meikäläisiä

Me ihmiset kuulumme kädellisten lahkoon yhdessä ihmisapinoiden, häntäapinoiden ja puoliapinoiden kanssa. Meitä seuraavaksi lähimpinä sukupuussa ovat erikoiset liitäjät ka­guaanit.

Kaguaanit olivat pitkään nisäkkäiden luokittelijoille täysi mysteeri. Nämä aasialaiset, pienen kissan kokoiset eläimet liitävät etu- ja takajalkojensa välissä olevan ihopoimun varassa puusta toiseen kuin liito-oravat, mutta muuten niiden ruumiinrakenteella ei ole paljonkaan tekemistä liito-oravan kanssa. Osa tutkijoista koetti sijoittaa niitä nisäkkäiden sukupuuhun kuka minnekin, muun muassa lepakoiden lähisukulaisiksi. Toiset taas myönsivät, ettei heillä ole aavistustakaan, mihin ne kuuluvat.

Nyt vastaus on löytynyt lähempää kuin odotettiinkaan. Kaguaanit ovat meidän kädellisten lähimmät elossa olevat sukulaiset.

Sitä seuraavalta paikalta löytyvät tupaijat eli vanhalta nimeltään puupäästäiset, joita jo ruumiinrakenteensakin perusteella oli pidetty kädellisten lähisukulaisina. Sitä seuraavalle oksalle on aikaisemmin soviteltu muun muassa lepakoita, mutta uusimman tiedon mukaan meidän kädellisten lähimmät sukulaiset kaguaanien ja tupaijojen jälkeen ovat jyrsijät ja jäniseläimet. Yhteistä näille ryhmille on puissa kiipeily – paitsi jäniseläimille, jotka laskeutuivat puusta jo kauan ennen ihmisen esi-isiä.

Etenkin rotta on sekä älykäs että sosiaalinen otus, mutta moni ei silti äkkiseltään pitäisi jänistä tai myyrää erityisen läheisenä sukulaisenamme. Eikö ihmisten ja apinoiden serkkujen pitäisi olla jollain tavalla älykköjä niidenkin?

Älykkyys on kuitenkin evoluutiossa asia, joka muuttuu joustavasti. Sukupolvien mittaan äly voi lisääntyä tai vähentyä, ja usein sen väheneminen on eläimille hyödyksi. Äly ei siis ole evoluution jalo päämäärä, vaan kukin eläin on luonnonvalinnassa päätynyt älykkyystasolle, joka sopii sen elinympäristöön ja elintapoihin.

Valaan esi-isä uskalsi kastaa sorkkansa

Valaiden tarina on yksi uuden sukupuun yllätyksistä. Jo aiemmin arveltiin, että valaiden ja delfiinien maalla elänyt kantamuoto oli sukua sorkkaeläimille, kuten peuroille ja antiloopeille. Nyt uusi sukupuu siirtää valaat suoraan sisään perheeseen.

Valaiden esi-isä oli sorkkaeläin, joka eli eoseenikaudella noin 50 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloin sorkkaeläinten sukupuussa oli jo kolme muutakin haaraa: yhdestä kehittyivät kamelit, toisesta siat ja kolmannesta märehtijät, kuten lehmät, lampaat, hirvieläimet ja antiloopit.

Valaiden esi-isällä oli jo tuossa vaiheessa viehtymys veteen, ja pian sen jälkeläiset jakautuivat kahteen sukuhaaraan. Toisesta kehittyivät virtahevot, ja toiset taas uskaltautuivat vähitellen yhä syvemmälle mereen. Tuolloisella esi-isällä ei ollut aavistustakaan, mihin se vielä johtaisi.

Valaiden nopea muodonmuutos nelijalkaisista maaeläimistä merten jättiläisiksi on hyvä esimerkki siitä, miten evoluutio voi toimia pikakelauksella, jos jossain on runsas ravintovarasto odottamassa ottajaansa.

Eoseenikaudella maailman meret kuhisivat kalaa ja planktonia, kuten jo satoja miljoonia vuosia sitä ennen. Niitä hyödyntämässä oli jo joitakin jättiläisiä – rantavesissä krokotiileja ja syvemmällä haita – mutta ruokapöydässä oli vielä runsaasti tilaa. Näissä oloissa luonnonvalinta suosii voimakkaasti niitä yksilöitä, jotka ovat apajien käyttämisessä hiukankin etevämpiä kuin lajikumppaninsa.

Parhaiden ystävien serkkua peittävät suomut

Koiralla ja kissalla on sukulainen, jota ei ensi silmäyksellä arvaisi edes nisäkkääksi. Muurahaiskävyt elävät Afrikassa ja Aasiassa, ja niiden suojapanssari saa ne näyttämään lähinnä kuusenkävyiltä. Kookkaimmat lajit ovat pienen koiran kokoisia, pienimmät painavat noin kilon.

Muurahaiskäpyjen suomut eivät ole luuta, kuten esimerkiksi kilpikonnien panssari, vaan keratiinia eli samaa ainetta kuin muiden nisäkkäiden karvat ja kynnet. Vaaran uhatessa kävyt kiertyvät kerälle samaan tapaan kuin siilit, jolloin pedon ihmeteltäväksi jää vain kova suomupintainen pallo.

Aikaisemmin muurahaiskävyt niputettiin samaan joukkoon kuin muut erityisen omituiset muurahaisia syövät otukset: panssarin peittämät vyötiäiset, jotka nekin kiertyvät pelästyessään palloksi, ja muurahaiskarhut, jotka puuhkamaisine turkkeineen ja putkimaisine kuonoineen näyttävät kuin kahdesta eri eläimestä rakennetuilta.

Muurahaiskäpyjen lähin sukulaisjoukko on kuitenkin petoeläinten lahko. Siihen kuuluvat muun muassa koiraeläimet, kissaeläimet, hylkeet ja karhut.

Petoeläinten ja muurahaiskäpyjen yhteinen esihistoria osoittaa, että ruokavalion muutos tapahtuu evoluutiossa melko helposti. Varhaisimmista nisäkkäistä monet söivät hyönteisiä ja hedelmiä. Myöhemmin jotkin sukulinjat erikoistuivat lihansyöntiin, toisille taas kehittyi heinä- ja lehtiravinnon hyödyntämiseen sopiva monimutkaisempi ruoansulatus. Erikoistuneiden kasvinsyöjien jälkeläisetkin saattavat joskus siirtyä lihan- ja kalansyöntiin, kuten valaiden sukulinjassa on käynyt. Lihaa syövistä karhuista puolestaan on polveutunut isopanda, joka syö lähes pelkästään bambua.

Norsuilla outo sukukokous

3–5-tonnisten norsujen lähimpiin sukulaisryhmiin kuuluvat 50–500-grammaiset kuonokkaat.

Kuonokkaat, joita ennen sanottiin myös hyppypäästäisiksi tai norsupäästäisiksi, ovat arkoja hyönteissyöjiä, jotka loikkivat kengurumaisesti takajaloillaan. Pitkään niiden uskottiin olevan päästäisten sukulaisia, joilla vain sattuu olemaan norsumainen kärsäntynkä. Nyt on paljastunut, että ne ovat norsun sukulaisia, joilla vain sattuu olemaan päästäismäinen koko.

Norsujen ja kuonokkaiden muutkin läheiset ovat joukkoa, jota ei heti ensimmäiseksi arvaisi kutsua samaan sukukokoukseen. Seireenieläimet eli entiseltä nimeltään merilehmät toivat muinaisille merimiehille mieleen merenneidot, ja nykyisten vähemmän yksinäisten merenkulkijoiden silmissä ne muistuttavat pieniä valaita.

Kultiaisten, tanrekkien ja termiittikaivajien ulkonäöstä kertovat niiden entiset suomenkieliset nimet: kultamyyrät, harjasiilit ja maasiat. Tamaanit taas näyttävät lähinnä ketteriltä ylikokoisilta marsuilta.

Kuitenkin tämä joukko kuuluu yhteen ja muodostaa yhden nisäkkäiden sukupuun vanhimmista itsenäisistä haaroista. Nykylajien keskinäinen erilaisuus johtuu siitä, että ne ovat vain pieni jäänne aiemmasta kukoistuksesta.

Vaikka koko on silmiinpistävä ominaisuus, se muuttuu evoluutiossa melko helposti. Norsujen ja kuonokkaiden lisäksi hyvä esimerkki on kissaeläinten kehittyminen niin leijoniksi kuin useiksi kotikissaa pienemmiksi villikissalajeiksi.

Kasvun tai kutistumisen helppous johtuu siitä, että edellisestä sukupolvesta poikkeavaan kokoon ei tarvita muutoksia kovin monissa geeneissä. Usein ei edes yhdessä geenissä, koska koon harppauksia voi seurata jo pelkästä geeninsäätelyn muutoksesta.

Esimerkiksi raajojen luiden kasvua ohjaavat geenit voivat jälkeläisellä olla aivan samat kuin sen vanhemmilla, mutta jos luiden kasvu jatkuu muuttuneen geeninsäätelyn takia pidempään, jälkeläisestä voi tulla vanhempiinsa verrattuna melkoinen honkkeli.

Helena Telkänranta on eläintieteeseen erikoistunut tutkija, tiedetoimittaja ja tietokirjailija sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sukupuuta mullistaa dnaNykyinen käsitys nisäkkäiden sukulaisuussuhteista perustuu dna-tutkimuksen nopeaan kehitykseen. Se on tuonut uusia työvälineitä paitsi rikostutkijoille ja lääkäreille myös lajien sukulaisuussuhteita selvittäville biologeille. Juuri he ovat löytäneet meidän lentävät sukulaisemme ja muutenkin myllänneet nisäkkäiden sukupuuta – eivätkä yksinomaan sitä. Uusien menetelmien seurauksena sukulaisiaan ovat joutuneet vaihtamaan monet elolliset olennot bakteereista kasveihin ja eläimiin.

Luut tarjoavat taustatietoa

Aiemmin valtaosa luokittelijoiden salapoliisityöstä perustui eläinlajien luuston, hampaiden ja muun ruumiinrakenteen vertailuun. Aina ei kuitenkaan ole helppo päätellä, osoittaako kahden lajin samanlainen hammasmäärä tai kuonon muoto sukulaisuutta vai ympäristön ja ravinnon samankaltaisuutta.

Lisää luu- ja hammastietoa saadaan muinoin eläneiden eläinten fossiileista. Fossiiliaineisto on kuitenkin täynnä aukkoja, koska eläimen päätyminen fossiiliksi on paljon harvinaisempi tapaus kuin loton päävoitto. Yleensä muut eläimet ja maaperän mikrobit popsivat vainajan viimeistä hiukkasta myöten. Vain sattumien summa, joka yleensä alkaa eläimen peittymisellä esimerkiksi mutavyöryn alle, säilyttää edes yksittäisiä hampaita halki vuosimiljoonien.

Molekyylit tarkentavat vertailut

Evoluution tutkijoiden uusinta työvälinettä, molekyylisystematiikkaa, pidetään luotettavimpana tähänastisena keinona ratkoa eläin-, kasvi- ja muiden eliölajien sukulaisuussuhteita. Se perustuu eri lajien välisten perinnöllisten erojen ja yhtäläisyyksien kartoittamiseen, useimmiten keräämällä niiden dna:sta toisiaan vastaavia osia vertailtaviksi.

Dna-jaksoja voidaan ottaa joko solujen tumasta, missä on suurin osa geeneistä, tai solujen pikkuisista voimalaitoksista mitokondrioista. Mitä useampia dna:n osia verrataan, sitä tarkempi kuva saadaan lajien sukulaisuusasteesta.

Molekyylisystematiikan edistyksestä huolimatta viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu. Vaikka nisäkkäiden sukupuu pääpiirteissään näyttää jo selvältä, muutama oksankärki saattaa hyvinkin vielä vaihtaa paikkaa. Jos näin käy, todennäköisimmin seuraava hienosäädön kohde ovat lepakot. Dna:nsa mukaan ne kuuluvat joukkoon, jonka muut jäsenet ovat sorkka-, kavio- ja petoeläimet, muttei tiedetä, mikä näistä on lepakoille lähin.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.