Venäjän ensimmäinen tsaari on piirtynyt mieleemme armottomana itsevaltiaana, joka surmasi tuhansia alamaisiaan. Hän ei kuitenkaan ollut hankkeissaan yksin. Uuden ajan alussa kaikki hallitsijat uskoivat edustavansa jumalallista oikeutta, ja veri virtasi - myös meillä.

Myyttien takanaArtikkelisarjassa kerrotaan historian henkilöistä, joista tiedetään enemmän värikkäitä tarinoita kuin tosiasioita.

Teksti:Matti Kinnunen

Venäjän ensimmäinen tsaari on piirtynyt mieleemme armottomana itsevaltiaana, joka surmasi tuhansia alamaisiaan. Hän ei kuitenkaan ollut hankkeissaan yksin. Uuden ajan alussa kaikki hallitsijat uskoivat edustavansa jumalallista oikeutta, ja veri virtasi - myös meillä.Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2009

Kun Moskovan 16-vuotias suuriruhtinas Ivan Vasiljevitš 1547 nousi itänaapurimme valtaistuimelle, seremoniat olivat poikkeuksellisen komeat. Iivana IV kruunautti itsensä "koko Venäjän tsaariksi". Tsaarin arvonimeä oli Venäjällä käytetty Itä-Rooman keisarista, joten Iivana julisti tittelillään, että Moskova oli Rooman seuraaja ja hän itse Rooman caesareiden perillinen. Iivana katsoi lukeutuvansa Rurikovitšeihin, jotka polveutuivat suoraan Venäjän eli Rusin perustajasta Rurikista 800-luvulta, mutta hänellä oli verisiteet myös Itä-Rooman hoviin. Hänen isoäitinsä oli kuulunut Bysantin Palaiologosten keisari¬sukuun.Hallitsijan komealta kalskahtavasta arvonimestä huolimatta Venäjä­ oli Euroopan mi¬toissa vielä pikkutekijä. Se oli yhä sisämaan valtio, jolta puuttuivat tärkeät satamat. Lisäksi viholliset ympäröivät sitä joka taholta.Idässä ortodoksista Venäjää uhkasivat islamilaiset Kazanin ja Astrahanin kaanikunnat. Etelässä vaanivat liittolaisineen Turkin ottomaanit, jotka olivat 1453 kukistaneet Bysantin, toisen Rooman. Lännessä uhittelivat silloinen suurvalta Puola-Liettua sekä Ruotsi, joka ei tyytynyt Suomen halkaisevaan Pähkinäsaaren rauhan rajaan.Iivanan komennossa oli suuri armeija, johon kuului tuliluikuin varustettua jalkaväkeä, tykistöä palkkasotilaineen sekä isovenäläisiä Donin ja ukrainalaisia Dneprin kasakoita. Se soti Iivanalle alueita idässä, mutta lännessä sota ei sujunut yhtä hyvin.

Tsaritsan menetys järkyttiIivanan asema oli vaikea myös sisäpoliittisesti. Idän sotilaalliset voitot toivat mainetta, mutta häntä ympäröi vihamielinen hovi. Tilanne ei ollut Iivanalle uusi eikä outo. Hän oli elänyt koko nuoren elämänsä pajariylimysten juonien keskellä. Kun isä Vasili III kuoli, Iivana oli vain kolmivuotias. Äitinsä Jelenan hän menetti ollessaan kahdeksan. Niin nuoresta kruununperijästä ei ollut hallitsijaksi, vaan vallankahvassa oli milloin mikin kunnianhimoinen pajarisuku.Iivana yritti lujittaa asemaansa avioliitolla. Jo kruunajaisvuonna hänet vihittiin Romanovien ylimyssukuun kuuluneen Anastasian kanssa. Liitto oli onnellinen, luultavasti Iivanan elämän rauhallisinta ja tasapainoisinta aikaa.Sitten 1560 tsaritsan äkkikuolema suisti Iivanan tolaltaan. Aikalaislähteen mukaan tsaari alkoi riehua ja huorata hillittömästi sekä naisten että miesten kanssa. Raivonpuuskassa hän jopa lähti Moskovasta ja ilmoitti luopuvansa kruunusta. Pajareita pelkäävän "kansan pyynnöstä" hän kuitenkin peruutti uhkauksensa ja palasi Moskovaan.

Vainoharhat saivat vallanIivana syytti tsaritsan kuolemasta pajareita, joiden hän epäili myrkyttäneen Anastasian. Lapsuuden ruokkimat vainoharhat pahenivat, ja Iivana alkoi nähdä kaikki vihollisina. Hänen houreissaan myös luottomies, kyvykäs Aleksei Adašev muuttui torailevaksi ja viekkaaksi koiraksi. Ensin Iivana karkotti hänet Liivinmaan armeijan komentajaksi, sitten heitätti Tartossa tyrmään. Siellä Adašev kuoli kuumeeseen, kuten sanottiin, tai myrkkyyn, kuten huhuttiin.Hoviin tulvi ilmiantajia lietsomaan tsaarin epäluuloja, ja tuomioita sateli sen mukaan, mitä Iivanan päähän pälkähti. Kokonaisia ruhtinasperheitä karkotettiin, pakotettiin luostariin ja teloitettiin raa’asti syyttä ja tutkimatta. Esimerkiksi voittoisa sotapäällikkö Ivan Šeremetjev teljettiin tyrmään. Häntä kidutettiin Iivanan läsnä ollessa, ja hänen yhtä ansiokas veljensä Nikita kuristettiin Iivanan käskystä.

Opritšnikat siivousjoukkoinaSamoihin aikoihin Iivana perusti pahamaineisen opritšninan, muusta valtakunnasta erotetun alueen, jota tsaari hallitsi kuin yksityistä omaisuuttaan. Maat opritšninaan otettiin ruhtinailta ja pajareilta, jotka ajettiin pois tiluksiltaan. Uudet vallanpitäjät, opritšnikat, muodostivat uuden tsaarille uskollisen palvelussäädyn. Monet heistä olivat vaatimatonta syntyperää ja olivat kuuluneet Iivanan omaan kaartiin. Iivana kutsui heitä "veljiksi".Opritšnikoiden pukuna oli munkin kaapua muistuttava pitkä musta takki. He ratsasti¬vat mustilla hevosilla koiranpää ohjaksissaan ja harja ruoskassaan. Ne symboloivat heidän tehtäväänsä: ensin piti haukkua ja purra tsaarin vihollisia, sitten lakaista heidät maasta.

Terrori paisui tarumaiseksiKun Iivana sai vihiä pajarien ja Puola-Liettuan salahankkeista, opritšnikat kiduttivat ja surmasivat satoja ylimyksiä ja heidän perheenjäseniään. Epäluuloja vahvisti hänen luotettujen ja lähimpien ystäviensä ruhtinas Andrei Kurbskin ja ruhtinas Ivan Belskin loikkaus perivihollisena pidettyyn Liettuaan.Kun sotaonni kääntyi vihollisen eduksi, Iivana näki petosta jo kaikkialla. Hän usutti opritšnikat Tverin, Pihkovan ja Novgorodin kimppuun. Rikkaiden kaupunkien kirkot ryöstettiin, talot poltettiin ja ihmiset surmattiin. 30 000 kuoli väkivaltaisuuksissa tai ryöstäjien lähdettyä nälkään ja tauteihin.Terrori huipentui 25. heinäkuuta 1570 Poganajan niityllä Moskovassa. Pyövelit olivat pystyttäneet torille kaksikymmentä valtavaa paalua poikkihirsineen ja tuoneet patoja, joissa oli kylmää ja kiehuvaa vettä.Mustiin sonnustautunut Iivana ilmestyi paikalle poikansa, 16-vuotiaan tsarevitš Ivan Ivanovitšin ja 1 500 ratsumiehen seurassa. Kolmesataa aatelista, jalat jo katkottuina, pakotettiin ryömimään heidän eteensä.Armonosoituksena Iivana ensin vapautti 184 vankia, ja sitten hän valvoi jäljelle jääneiden kiduttamista, johon osallistui innolla itsekin. Jotkut sidottiin seipäisiin ja hakattiin kappaleiksi, toisia kastettiin vuoroin kiehuvaan ja kylmään veteen, kunnes he heittivät henkensä. Joiltakin revittiin kylkiluut irti, toiset nyljettiin elävältä tai seivästettiin. Neljän tunnin kuluttua Iivana sai kyllikseen ja vetäytyi palatsiinsa.Venäläinen historioitsija A.A. Zimin kirjoitti 2001: "Venäjän pääkaupunki oli nähnyt kosolti hirveyksiä, mutta se, mikä tapahtui 1570, ylitti julmuudessaan ja sadistisessa hienoudessaan kaiken aiemmin tapahtuneen ja on kenties selitettävissä ainoastaan Iivana Julman säälimättömällä luonteella ja sairaalla mielikuvituksella."

Veri virtasi muuallakinIivana Julman sisäpolitiikka tuntuu meistä järjettömältä, mutta hänen tavoitteensa olivat samat kuin läntisillä aikalaisillaan: hallitsijan yksinvallan vakiinnuttaminen ja yhdenmukaisen hallinnon ulottaminen koko valtakuntaan. Verenvuodattajana Iivana IV ei poikennut oman aikansa läntisistä, ei edes pohjoismaisista vallanpitäjistä.Englannin Henrik VIII aloitti vastustajiensa teloitukset ainoastaan kaksi päivää sen jälkeen, kun hänet 1509 vain 17-vuotiaana oli kruunattu kuninkaaksi. Jopa Raamatun englannintaja William Tyndale siepattiin Antwerpenista, tuomittiin kerettiläiseksi ja poltettiin roviolla. Säälimätön meno maassa jatkui Henrikin seuraajien Edvard VI:n, Maria I Verisen ja Elisabet I:n ajan eli koko 1500-luvun.Pohjolassa Kalmarin unionin kuninkaaksi kruunattu Tanskan Kristian II tapatti oitis 80 Ruotsin herraa Tukholman synkässä verilöylyssä 1520. Kristian sai ruotsalaisilta lisänimen Tyranni, tanskalaiset kutsuivat häntä Hyväksi.Samalla kymmenluvulla Saksan talonpoikaissodissa surmattiin satatuhatta kapinallista, ja pahamaineisena Pärttylinyönä 30. elokuuta 1572 Pariisissa nähtiin verilöyly, jossa katolisen Kaarle IX:n kannattajat surmasivat 20 000 ja ajoivat maanpakoon 200 000 protestanttia. Paavi laulatti Roomassa kiitosmessun voiton kunniaksi.Suomessa verinen valtapolitiikka huipentui 1596-1597 nuijasotaan, jossa surmattiin 3 000 kapinaan noussutta talonpoikaa.Oman aikansa hallitsijoista Iivana erosi kuitenkin siinä, että hän osallistui raakoihin veritekoihin omin käsin ja ilmeisesti sai siitä suurta tyydytystä. Aikalaiskronikat kertovat, että jo lapsena hän mielellään rääkkäsi eläimiä - sikäli merkille pantava tieto, että nykypsykologia pitää eläinten tuskasta nauttimista psykopaatin merkkinä.

Julmuudet eivät olleet syntiUuden ajan alussa ei ollut outoa sekään, että hallitsija kuvitteli valtansa jumalalliseksi. Kaikki monarkit pitivät itseään Jumalan voideltuna. Ruotsin Kustaa Vaasa ajatteli olevansa uusi Mooses, joka johtaa kansansa Luvattuun maahan, ja Englannin Elisabet katsoi, että kuningatar on ainoa hallitsija valtakunnassa niin hengellisissä ja kirkollisissa kuin maallisissa asioissa.Jumalan voitelu antoi Iivanalle vallan rangaista kansaansa, koska hallitsijan tehtävä oli puhdistaa ihmiset synneistään. Alamaisen velvollisuus taas oli alistua tsaarin jumalantuomioon ja hyväksyä mukisematta hänen langettamansa rangaistus. Vastarinta oli petos ja kuolemansynti.Iivana selitti entiselle ystävälleen Andrei Kurbskille, että tämä voi kuolla "pyhän kuoleman" vain uhraamalla henkensä kuten oli uskollisuudenvalassaan luvannut: "Jos olet niin hurskas, miksi et ota vastaan kärsimystä minulta, herraltasi, ja siten peri elämän kruunua?"Toisaalta Iivanalla oli tapana kiertää luostareissa ja vetäytyä pitkiksi ajoiksi katumaan ja rukoilemaan. Hän pyysi suurieleisesti anteeksi tekojaan, joita kirkko piti synteinä, kuten juopottelua ja huoraamista. Raakuudet eivät olleet syntiä, sillä tsaarin valta oli paitsi ehdoton myös rajaton. Hallitsija toimi Jumalan nimissä. Iivana uskoi olevansa vastuussa "kansansa ikuisesta pelastumisesta, josta hänet vaadittaisiin tilille viimeisellä tuomiolla".

Stalin ihaili IivanaaIivana kuoli 1584 murheen murtamana. Hän oli raivonpuuskassaan sivaltanut poikaansa ja vallanperijäänsä raskaalla sauvalla. Muutaman päivän kuluttua tsarevitš menehtyi. Siitä Iivana ei koskaan toipunut. Hautajaisten jälkeen hän ei saanut öisin unta vaan kynsi huoneensa seiniä, sairasteli ja riutui varjoksi entisestään.Iivanan pyrkimys yksinvaltaiseen monar¬kiaan jätti Venäjälle raskaan perinnön: säälimättömän despotian. Sillä oli tuhoisat seurauk¬set yhteiskunnalle - vuosisatojen päähän.Iivanan kaikkivaltias tsaari heräsi henkiin bolsevikkien valta-ajattelussa. Josif Stalinin vaatima puoluekuri muistutti Iivana Julman ideologiaa. Puolueenvastaisista rikoksista syytettyjen bolsevikkien odotettiin katuvan, polvistuvan Puolueen eteen ja hyväksyvän sen tuomion. Puolueenjäsenen puolustautuminen olisi osoittanut poikkeamista Puolueen linjasta, joka oli totuus, joten se oli uusi synti.Stalinin vuosina Neuvostoliitossa vallitsi suorastaan Iivana-kultti. Stalin itse selitti Sergei Eisensteinille, joka 1944-1946 ohjasi kaksiosaisen elokuvan Iivana Julmasta, kuinka Iivanan säälimättömyys oli edistyksellistä politiikkaa ylimystön oppositiota vastaan."Teidän on osoitettava, miksi hänen oli pakko olla julma. Iivana IV:n virhe oli se, että hän jätti viiden feodaalisuvun hävittämisen kesken. Jos hän olisi tuhonnut kaikki viisi klaania, mitään sekasorron aikaa (Iivanan kuoleman jälkeen) ei olisi tullut. Kun Iivana teloitutti jonkun, hän käytti pitkät ajat katumiseen ja rukoilemiseen. Siltä kannalta jumala oli hänelle este. Hänen olisi pitänyt olla päättäväisempi." 

Matti Kinnunen on helsinkiläinen filosofianlisensiaatti, suomentaja, toimittaja ja historioitsija.

Iivana taisteli Suomesta ja Baltiasta

Iivana IV saattoi hyvin kruunauttaa itsensä kaikkien venäläisten tsaariksi, sillä hänen isoisänsä Iivana III ja isänsä Vasili III olivat kohottaneet Moskovan pienten venäläisten ruhtinaskuntien johtajaksi. Omaksi tehtäväkseen Iivana otti suurvallan luomisen. Hänen pyrintönsä eivät eronneet Euroopan muiden maiden hankkeista. 1500-luvulla Ruotsi taisteli Pohjolan, Englanti Britteinsaarten ja Ranska Länsi-Euroopan herruudesta.Iivanan suurvaltahaaveet kohdistuivat ennen kaikkea länteen, missä hän tavoitteli pääsyä Itämerelle. Tsaari katsoi tilaisuutensa tulleen, kun Baltiaa keskiajalta hallinnut Saksalainen ritarikunta hajosi uskonpuhdistuksen myllerryksissä ja Liivinmaalle syntyi valtatyhjiö. Itämeren satamat jäivät kuitenkin haaveeksi. Suunnitelman torpedoivat Puola-Liettua ja Ruotsi, joka tähysi Pähkinäsaaren rauhan rajan takaisiin maihin ja sillanpääasemiin Virossa.

Suomen piispat diplomaatteinaPähkinäsaaren rauhassa 1323 Venäjän ja Ruotsin välille vedettiin "ikuisen rauhan raja", mutta siitä tulikin jatkuva kärhämien aihe, kun Ruotsi vyörytti asustusta pohjoiseen ja Venäjä kalasteli Karjalan länsiosia. Vuonna 1555 rajakahakat laajenivat ilmisodaksi. Talvella 1557 Kustaa Vaasa lähetti satapäisen valtuuskunnan hieromaan rauhaa Iivanan kanssa. Rauha solmittiin, mutta kiista maa-alueista jäi ratkaisematta, ja Turku menetti piispansa. Diplomaatteihin kuulunut Mikael Agricola sairastui paluumatkalla ja kuoli Suomen puolelle ehdittyään Kuolemajärvellä.1569 Ruotsin kuninkaaksi kruunattu Juhana lähetti uuden rauhanvaltuuskunnan Iivanan pakeille. Sitä johti Turun silloinen piispa Paavali Juusten. Näille diplomaateille kävi edeltäjiään huonommin.Kun Juusten torjui Venäjän ylivaltavaatimukset, vieraat pakotettiin rahvaan töllistellessä riisuutumaan alasti, ja nöyryytyksen huipuksi heidät teljettiin karsinaan kuin siat lättiin. Iivana karkotti lähettiläät kaukaiseen Muromiin. Siellä valtuuskunta istui kotiarestissa puolitoista vuotta, ennen kuin se keväällä 1572 sai tyhjin toimin palata kotiin.

Suomessa ainaisia rettelöitäPyrkimyksistä huolimatta Pähkinä­saaren rauhan raja ei rauhoittunut. Rettelöt korpimailla jatkuivat milloin sotana, milloin sissisotana, kunnes Iivana suostui välirauhaan sen jälkeen kun Ruotsi 1580 valloitti Käkisalmen.

Pohjoisessa kauppaaIivanan haaveet pääsystä Itämerelle on helppo ymmärtää, sillä Venäjän ainoa merisatama sijaitsi Vienanmeren pohjukassa Arkangelissa, minne laivat pääsivät vain jäättömään aikaan toukokuulta lokakuulle. Kauppaa kävi lähinnä Englanti, jonka kanssa Iivanalla oli kauppasopimus. Venäjälle tuotiin kankaita, tinaa, kuivattuja hedelmiä, suolaa ja viiniä, ja sieltä vietiin turkiksia, tervaa, pellavaa, mausteita ja vahaa.

Idässä hyviä tuloksiaIivanan tavoite oli kukistaa islaminuskoiset tataarit, jotka parisataavuotisen mongolivallan jälkeenkin pitivät hallussaan Uralin länsipuolisia aroja. 1552 Iivana lähti hyvin suunnitellulle sotaretkelle Kazania vastaan. Pitkän piirityksen jälkeen kaanikunta antautui ja suomalais-ugrilaisten kansojen alkukotina pidetty Volgan mutka liitettiin Moskovan valtapiiriin.1556 oli vuorossa Astrahanin kaanikunta. Ensimmäisen kerran Volgasta tuli kokonaan venäläinen joki. Kauppatiet Keski-Aasiaan avautuivat.1558 Iivana antoi novgorodilaiselle Stroganovin kauppiassuvulle Uralilta laajat alueet maanviljelyyn ja kaivostoimintaan. Kasakoiden avustuksella suku levitti valtaansa Uralin taakse ja 1581 voitti tataareilta Sibirin kaupungin. Iivana tuli aloittaneeksi Siperian valloituksen, mutta sen merkitystä Venäjälle hän ei luultavasti pystynyt edes kuvittelemaan.

Etelässä viisasta reaalipolitiikkaaNeuvonantajiensa pyynnöistä huolimatta Iivana jätti Krimin kaanikunnan rauhaan parin epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen. Hän ymmärsi, että ottomaanisulttaanin vasalli oli liian kova pala. Varovaisuuteen oli aihetta, sillä vielä 1579 Krimin tataarit tekivät tuhoisan hävitysretken Moskovaan, surmasivat satoja asukkaita ja veivät tuhansia orjiksi.

Lännessä taistelu Itämerestä1558 Iivana hyökkäsi Liivinmaalle ja anasti nopeasti Narvan ja Tallinnan. Tsaarin epäonneksi Saksalaisen ritarikunnan pesänjaolle ilmaantuivat myös Tanska, Ruotsi ja Puola-Liettua. Tanska miehitti Saarenmaan, Ruotsi saalisti Pohjois-Viron, ja Puola-Liettua omi eteläisen Liivinmaan. Iivana ei kuitenkaan luopunut haaveestaan nousta Itämeren herraksi. Sota Baltiassa jatkui, kunnes Puola-Liettua ja Ruotsi lyöttäytyivät yhteen ja Iivana joutui 1582 taipumaan rauhaan. Itämeren rantavaltio Venäjästä tuli vasta Pietari Suuren aikaan 1700-luvun alussa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25741
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.