Siksi metsän säästäminen ei houkuta.
Ellei Kööpenhaminan ilmastosopimuksessa puututa metsien hävittämiseen, päästörajoitukset voivat jopa lisätä hiilidioksidipäästöjä.

Juuri nyt





Suomi hävittää metsää vuosittain hieman alle 20 000 hehtaaria. Metsää raivataan muun muassa peltojen, asuinalueiden ja autoteiden tieltä.

Koska kasvava metsä on hiilidioksidin nielu, tällainen maankäytön muutos kiihdyttää ilmastonmuutosta siinä missä hiilivoimalasta ilmaan tupruava hiilidioksidi.

Eikä kyse ole aivan pienistä määristä. Metsien hävittämisestä aiheutuvat päästöt ovat ehkä jopa neljä miljoonaa tonnia - viitisen prosenttia Suomen kaikista hiilidioksidipäästöistä.

Toisaalta puiden istuttaminen olisi yksi kaikkein tehokkaimmista ilmastopoliittisista keinoista.


Apinanleipäpuu avuksi

Kirjailija Risto Isomäki väittää teoksessaan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen, että teoriassa ehkä jopa koko hiilidioksidiongelman voisi ratkaista puita istuttamalla: metsittämällä ja pysäyttämällä metsien hävityksen voi nielaista valtavan määrän hiilidioksidia ilmakehästä.

Kaikkein suurin potentiaali varastoida hiiltä puihin olisi kehitysmaissa. Erityisen tehokas laji on apinanleipäpuu, jota Isomäki kutsuu jopa "hiilivarastopuiden kuningattareksi".

Apinanleipäpuu nimittäin kasvaa suureksi kuivillakin alueilla, missä mikään muu laji ei kasva kunnolla. Metsäpalot eivät tuhoa sitä. Sen kasvu jatkuu vuosisatoja, ja sen lehdet ja siemenet ovat syötäviä.

Suomessa ei ole juuri mahdollisuuksia lisätä metsäalaa. Nykyiset sadattuhannet metsäneliökilometrit ovat kuitenkin valtava hiilinielu. Suomen metsät haukkaavat ilmasta vuosittain yli 30 miljoonaa tonnia hiiltä. Se vastaa yli kolmannesta Suomen kokonaispäästöistä.

Tällaista nielua tietysti kannattaa suojella.


Kioto ei kannusta

Kioton sopimuksen hyväksyneet teollisuusmaat ovat joutuneet rajoittamaan vuotuiset hiilidioksidipäästönsä pienemmiksi kuin sopimuksessa määritellyt.

Tyhmempi voisi kuvitella, että sopimus kannustaisi myös metsiemme hiilinielujen suojeluun. Siis niin, että mitä enemmän metsiä raivataan, sitä enemmän joutuisimme vähentämään päästöjä vaikkapa sähköntuotannossa.

Mutta näin ei ole. Metsien hiilinielujen laskentatapa sisältää nimittäin kummallisuuden, jota sosiaaliturvan puolella kutsuttaisiin kannustinloukuksi.

Kioton sopimuksessa sovittiin niin sanottu kattoluku, jonka verran maa voi kompensoida metsien nettonieluilla muiden sektorien päästöjä. Suomen kattoluku on 0,59 miljoonaa tonnia. Netto tarkoittaa tässä kasvavien metsien nielujen ja hävitettyjen metsien päästöjen erotusta.

Koska metsiemme nielut ovat kymmeninä miljoonina tonneina paljon suuremmat kuin hävityksestä aiheutuvat neljän miljoonan tonnin päästöt, tuo kattoluku ylittyy reippaasti.

Voimme siis kompensoida vain 0,59 miljoonan tonnin edestä muita päästöjä, vaikka puolittaisimme metsien hävittämisen.

Toisaalta saman kompensaation saisimme, vaikka kaksinkertaistaisimme vuodessa hävitettävän metsän pinta-alan.

Hullu juttu, mutta onneksi laskentatapa saattaa juuri alkaneessa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa muuttua.

Metsien nielujen maksimoimiseen kannustava laskentatapa olisi sellainen, jossa määritetään vertailutasoksi nielujen keskimääräinen taso tiettynä historiallisena ajanjaksona. Kompensaatio määräytyisi sitten sen mukaan, onko nielu kasvanut vai supistunut tähän vertailutasoon nähden.

Tätä ympäristöjärjestöjen kannattamaa laskentatapaa Suomi kuitenkin vastustaa, koska se rankaisisi meitä intensiivisistä hakkuista.


Ulkoistammeko päästöt kehitysmaihin?

Koko planeetan vuotuisista hiilidioksidipäästöistä jopa 20 prosenttia aiheutuu trooppisten metsien hävittämisestä.

Kööpenhaminassa on esillä rahoitusmalleja, joissa teollisuusmaiden yritykset saisivat välttää omia päästövähennyksiään rahoittamalla hiilinieluja kasvattavia metsityshankkeita kehitysmaissa.

Ympäristöjärjestöistä muun muassa Greenpeace vastustaa tällaista hiilinollausta. Sen mukaan on vaikea estää sitä, että samalla kun suojellaan tiettyjä alueita, hakkuut ja niistä aiheutuvat päästöt siirtyvät muille alueille.

Ilmastosopimus itsessään luo paineita trooppisten metsien kaatoon. Mitä tiukemmin fossiilisten polttoaineiden käyttöä rajoitetaan, sitä enemmän on kysyntää biopolttonesteiden raaka-aineille, kuten palmuöljylle.

Jos biopolttonesteiden tuotannossa syntyvät, metsänraivauksesta ja suomaaperästä vapautuvat päästöt jäävät huomioimatta, tankkiin lorahtava etanoli tai biodiesel on hiilineutraalia vain paperilla.

Kioton sopimusta on arvosteltu hiilivuodoista. Kun emme voi kehittyneissä maissa päästää loputtomiin hiilidioksidia, ulkoistamme omien kulutustavaroidemme valmistuksen kehitysmaihin, joissa päästöt ovat vielä suuremmat.

Kööpenhaminassa tätä vuotoa on tarkoitus tukkia vaatimalla päästöjen rajoittamista myös Kiinan kaltaisilta kehittyviltä mailta. Nyt vaarana on, että metsistä syntyy uusi, samantyyppinen porsaanreikä.


Jutussa hiilidioksidilla tarkoitetaan CO2-ekvivalenttia eli kaikkien kasvihuonekaasujen yhteenlaskettua ilmastoa lämmittävää vaikutusta.
Juttua varten on haastateltu Greenpeacen ilmastoasiantuntijaa Simo Kyllöstä ja Metlan tutkijaa Aleksi Lehtosta.
Lähteitä:
Aleksi Lehtonen, Suomen kasvihuonekaasuinventaario ja metsien merkitys hiilitaseelle. Metsätieteen aikakauskirja 3/2009, s. 272-277.
Jeff Tollefsson, Counting Carbon in the Amazon, Nature 2009, 461:1048-1052.


 


Mistä Kööpenhaminassa päätetään?


Kööpenhaminassa joulukuun alussa pidettävässä ilmastokokouksessa 192 maata pyrkii saamaan aikaan sopimuksen, joka jatkaisi ilmastonmuutoksen hillitsemistä Kioton sopimusta (1997) laajemmin.

Kioton sopimus asetti päästövähennystavoitteita vain teollisuusmaille vuoteen 2012 asti. Nyt teollisuusmaat yrittävät sopia sitovista, aiempaa tiukemmista päästörajoista vuodesta 2013 eteenpäin. Kööpenhaminan sopimuksessa myös kehittyvien maiden päästöjä on tarkoitus hillitä.

Kööpenhaminassa sovitaan lisäksi rahoituksesta, jolla kehitysmaita autetaan päästöjen rajoittamisessa, puhtaamman tekniikan käyttöönotossa ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Rahoituksen vastineeksi kehitysmaiden on osoitettava päästöjensä vähentyneen.

Metsien hiilinielut ja metsien hävittäminen ovat Kööpenhaminassa keskeisempiä asioita kuin Kiotossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.