Synnynnäiset älynlahjat eivät käy tasan. Ne eivät kuitenkaan ratkaise, kenestä tulee nero. Älyllisen työn suurille sankareille yhteistä on intohimo ja epäonnistumisten sieto. Niitä tarvitaan, sillä nousu huipulle vaatii ihmelapsiltakin kymmenen vuotta täyttä työtä, sanoo oppimisen ja asiantuntijuuden tutkija Kai Hakkarainen.


Älyllisen työn suurille sankareille yhteistä on intohimo ja epäonnistumisten sieto.
Niitä tarvitaan, sillä nousu huipulle vaatii ihmelapsiltakin kymmenen vuotta täyttä työtä,
sanoo oppimisen ja asiantuntijuuden tutkija Kai Hakkarainen.




Älykkäiden yhdistyksen Mensan jäsenet saivat kuulla 40-vuotisjuhlaviikollaan viime vuonna esitelmän, jossa oppimistutkimuksen professori Kai Hakkarainen silitti heitä vastakarvaan.

Mensaan pääsee, jos älykkyysosamäärä on suurempi kuin 98 prosentilla väestöstä. Älykkyysosamäärän mittaamiseen käytetyt testit on yritetty suunnitella niin, että kulttuuri ja koulutus vaikuttavat mahdollisimman vähän. Ne sisältävät esimerkiksi kuviopäättelyä, johon ei tarvita matematiikkaa tai kielellistä harjaantumista.

Näiden testien mittaamaan yleisälykkyyteen, niin sanottuun g-tekijään, liittyy muun muassa nopea reaktiokyky ja tehokas uuden tietoaineksen käsittely. Psykometriikasta eli henkisten ominaisuuksien mittaamisesta innostuneen koulukunnan mukaan äly periytyy: vähintään puolet ihmisen yleisälykkyydestä tulee geeneissä, ja loppu on ympäristön vaikutusta.

Nopeat hoksottimet ovat eittämättä hyödyksi. Älykkyysosamäärä korreloi selvästi koulu- ja opintomenestyksen kanssa. Työelämään siirryttäessä yhteys heikkenee, ja Hakkaraisen suuri yllätys kuulijoilleen oli, että tieteen, taiteen ja muiden aivotyötä vaativien alojen huippusuorituksia testiäly ei selitä lainkaan.

- Arkiajattelussa huippusaavutuksia selitetään usein synnynnäisellä älykkyydellä ja lahjakkuudella, mutta vakuuttavaa tieteellistä todistusaineistoa tällaisesta yhteydestä ei ole.

Huippututkijoitakaan ei yhdistä huippukorkea älykkyysosamäärä. Shakin mestareilla äo on keskimäärin sata eli sama kuin koko väestön keskiarvo.


Huipulle pääsy kestää kymmenen vuotta

Kognitiotieteessä on tutkittu kolmisenkymmentä vuotta, mikä erottaa huippuosaajat keskinkertaisuuksista.

Huippuyksilöiltä ei ole sadoissa vertailuissa löydetty muista poikkeavia yleisiä ajattelu- tai päättelyominaisuuksia, Hakkarainen vahvistaa kotonaan Helsingin Maunulassa. Asiantuntijat ovat poikkeuksellisen hyviä vain oman alansa ongelmien ratkaisemisessa.

Tutkimusten valossa lahjakkuutta tärkeämpää on harjoitus. Minkä tahansa alan huipulle pääseminen vaatii pitkäkestoista ja intensiivistä työtä. Asiansa alkaa todella hallita, kun on paneutunut siihen keskimäärin neljä tuntia päivässä kymmenen vuoden ajan.

- Sellaisia synnynnäisiä neroja ei ole, jotka pystyisivät suoraan hyppäämään huippuosaajaksi, sanoo Hakkarainen. Vastoin yleisiä uskomuksia "lahjakkailta" ja "älykkäiltä" ihmisiltä menee asiantuntijuuden saavuttamiseen suunnilleen yhtä kauan aikaa kuin muiltakin.

Säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart on lapsinerojen klassikko. Mozartin isä alkoi harjoittaa häntä kolmen vuoden iässä. Ensimmäisen mestariteoksensa, pianokonserton nro 9, Mozart loi 12 vuotta myöhemmin. Siihen saakka hänen työnsä perustui pääasiassa muiden tuotannon lainaamiseen ja yhdistelemiseen.

Yhteistä useimmille huippuosaajille on, että he ovat päässeet varhain pätevään ohjaukseen. Ehdoton ehto se ei kuitenkaan ole. Britannian rautateiden isä George Stephenson ei saanut edes oppia lukemaan, ennen kuin meni iltakouluun 18-vuotiaana.

Parhaatkaan ohjaajat eivät pysty ennustamaan kesken kehityksen, ketkä heidän suojateistaan lopulta yltävät korkeimmalle huipulle. Jotkut palavat alussa kirkkaalla liekillä, mutta palavat loppuun. Toiset syttyvät hitaasti ja puhkeavat täyteen hehkuunsa myöhään.

Suhteellisuusteorian isä Albert Einstein ei loistanut koulussa. Professori Hakkarainen itse pärjäsi niin huonosti, että päätti jättää oppikoulun kesken.

Maailman kaikkien aikojen parhaana koripalloilijana pidetty Michael Jordan jäi teininä ulos koulunsa edustusjoukkueesta, koska hänellä ei valmentajan mielestä ollut pallosilmää. Onnekseen Jordan kasvoi seuraavaan kauteen mennessä kymmenen senttiä. Ja kasvaessaan hän harjoitteli raivoisasti.


Meillä kaikilla on supermuovautuvat aivot

Harjoittelu kehittää päätä vähintään yhtä paljon kuin lihaksia ja hapenottokykyä. Ihmislajin erityisominaisuus ovat supermuovautuvat aivot, ja ne harjaantuvat juuri siihen, mihin niitä käytetään. Aivokuvauksessa on havaittu, että harjoittelu vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan, toimintaan ja rakenteeseen.

Jokaisella tavallisella ihmisellä on geenejä, jotka aktivoituvat vasta pitkitetyssä ja sinnikkäässä henkisessä ja fyysisessä harjoittelussa. Aivokuoressa voivat hiljalleen paksuuntua ne alueet, joilla on paljon käyttöä.

Pistekirjoitusta lukevilla sokeilla peukalon edustus aivokuoressa on suurempi kuin näkevillä. Lontoon kokeneilla taksikuskeilla on poikkeuksellisen suuri hippokampus. Siellä ihminen käsittelee paikkatietoa.

Muutokset saattavat olla hyvinkin eriytyneitä. Lintubongareilla on havaittu jopa yksittäisiä neuroneja, joka liittyvät yhden lintulajin tunnistamiseen.

Kaikille meille yhteinen älyllinen rajoitus on työmuistin pienuus. Työmuisti on kuin työpöytä, jolla yhdistelemme toisiinsa ajatuksen palasia. Sille mahtuu kerrallaan enintään viidestä seitsemään yksikköä. Monimutkainen päättely on vaikeaa, jos palaset eivät mahdu työpöydälle tai lipsahtelevat ulos sen reunalta.

Työmuistin laajentaminen on kuitenkin mahdollista. Siinä auttaa kummasti, jos yhdistämme yksityiskohdat suuremmiksi yksiköiksi. Shakkimestarit muistavat mielekkäitä pelitilanteita, eivät yksittäisten nappuloiden asemia.

Floridan valtionyliopiston professorin K. Anders Ericssonin tutkimusryhmän muistikokeeseen osallistunut opiskelijapoika Sam muisti 200 tunnin treenaamisen jälkeen peräti 81 satunnaislukua, vaikka alussa hän muisti vain normaalit seitsemän. Sam oli kilpajuoksija, ja hän alkoi koodata muistettavat numerot urheilutuloksiksi.

Jonkinlainen työmuistin venyttäminen näyttää myös käyvän päinsä. Intialainen psykologian opiskelija Rajan Mahadevan tuli 1980-luvulla kuuluisaksi siitä, että hän osasi ulkoa yli 30 000 piin desimaalia. Jotkut tutkijat olettivat, että suorituksen takana oli synnynnäisesti poikkeuksellisen tehokas muisti. Ericssonin tutkimuksessa kävi ilmi, ettei Mahadevan muistanut tavallista paremmin mitään muuta kuin numeroita. Niitä hän oli oppinut painamaan mieleen valtavalla harjoittelulla, sitkeydellä ja mielekkäillä ryhmittelystrategioilla.


Käsitys omasta älystä vaikuttaa oppimiseen

Ajatus älykkyydestä muuttumattomana persoonallisuuden osana sopi entisiin aikoihin, joina ihmiset tekivät samaa työtä jokseenkin samalla tavalla koko aikuisikänsä, Hakkarainen huomauttaa. Nykyisin syrjäytyy nopeasti, ellei pysty jatkuvasti oppimaan uutta ja venyttämään älyään uusiin tehtäviin.

- Tämä on toinen maailma. Jokainen joutuu oppimaan sellaista, mitä ei muutamaa vuotta aiemmin olisi voinut edes kuvitella.

Luulo kykyjen pysyvyydestä on paitsi väärä myös haitallinen. Se aiheuttaa katoa jo koulussa. Jos lapsi luokitellaan tyhmäksi, hän ei yritä oppia, koska pitää sitä mahdottomana.

Käsitys omasta älykkyydestä vaikuttaa suoraan koetuloksiin, älykkyystesteissäkin. Testejä ei alun perin suunniteltukaan, jotta saataisiin selville, ketkä ovat fiksuimpia ja ketkä vähemmän fiksuja. Niillä oli tarkoitus tunnistaa erityisen tuen tarpeessa olevia yksilöitä.

Siinä ne ovat Hakkaraisesta edelleen parhaassa käytössä. Testien avulla voidaan saada selville, missä lapsella on vahvuuksia ja missä heikkouksia, joita voidaan kuntouttaa.

Poikien ja tyttöjen erilaiseen koulumenestykseen voi myös vaikuttaa se, että pojat helposti selittävät oppimisvaikeuksien johtuvan tyhmyydestä pikemmin kuin yrityksen puutteesta.

- Merkittävä osa pojista menettää uskonsa oppimiseen koulun aikana. He eivät koskaan palaa opiskelemaan. Tässä vallitsee vahva sukupuolijako. Naiset useammin uskovat, että oma ponnistelu säätelee, mihin pystyy. Miehet, sekä opettajat että oppilaat, ajattelevat, että synnynnäiset kyvyt ratkaisevat.



Kai Hakkaraisen mukaan
- Älä anna periksi.
- Ole optimisti.
- Opi nauramaan itsellesi.
- Rakasta tietoa.
- Heittäydy virtaukseen.
- Ajattele tulevien sukupolvien hyvää.











Älystä ei ole hyötyä ilman tietoa

Perimmältään äly ei ole salamana toimivia synapseja eikä pelkkiä treenattuja aivonystyröitäkään. Käyttökelpoista älyä ei voi irrottaa tietämyksestä, vaikka juuri niin älykkyystesteissä pyritään tekemään.

Tietokoneet ratkaisevat älykkyystestien tehtävät miljoona kertaa nopeammin kuin kukaan ihminen. Silti tekoälyn tutkijat törmäsivät jo aikaa sitten siihen, ettei älykkyystestien vaatimia päättelymenetelmiä mallintamalla pysty tuottamaan kummoistakaan älykästä toimintaa. Tosielämässä mielekkäät ratkaisut perustuvat hyvin organisoituneeseen ja käyttökelpoiseen tietovarantoon.

Asiantuntijat pystyvät käyttämään pitkäkestoista muistia työmuistin laajennuksena. Kokenut asiantuntija kerää tietoa ja kokemusta sadoista, tuhansista tai sadoistatuhansista tapauksista. Uuden ongelman ratkaisemisessa on usein olennaista jonkin aikaisemman samankaltaisen tapauksen mieleen muistuminen.

Tämä ei ole mahdollista ilman opiskelua ja harjoittelua, vaikka olisi kuinka nopea ja nokkela.


Tärkeintä on epäonnistumisen sieto

Ketkä sitten kasvavat älyn jättiläisiksi, jotka ratkaisevat kaikille muille käsittämättömiä ongelmia ja muuttavat maailmaa? Asian selvittämiseksi tarvittaisiin pitkäaikaisia seurantatutkimuksia suuresta joukosta ihmisiä. Niitä ei vielä ole, mutta jotain silti tiedetään.

Uudet asiat ja tehtävät ovat vaikeita kaikille, koska ne kuormittavat valtavasti työmuistia. Oppimisen ja automatisoitumisen myötä tehtävät helpottuvat. Kovia tekijöitä tulee niistä, jotka investoivat vapautuvan aivokapasiteettinsa aina uuden oppimiseen ja uusien vaikeuksien voittamiseen. Niistä, jotka haluavat jatkuvasti työskennellä oman osaamisensa ylärajoilla.

- Heille on yhteistä sellainen temperamentti, sisu ja sitkeys, joka mahdollistaa pitkäaikaisen, hellittämättömän, jopa härkäpäisen ponnistelun. Sillä rakennetaan maksimaalinen kristallisoitunut äly, Hakkarainen tiivistää.

Lopulta tärkeimpiä ominaisuuksia matkalla suuriin saavutuksiin ovat intohimo ja epäonnistumisen sieto. Kun kurkottaa korkealle, mätkähtää väistämättä usein maahan. Ratkaisevaa on, miten siitä toipuu ja kuinka mielekkäästi suuntaa turhautumisen.

Heikkoudet voivat myös kääntyä vahvuuksiksi. Hakkaraiselle yleisön edessä esiintyminen oli tutkijanuran alussa kauhistus. Hänen ratkaisunsa oli valmistella esitykset äärimmäisen hyvin. Pelko potkaisi hänet paneutumaan aiheisiinsa paremmin kuin rennommat reinot ja vei siksi hänen tutkimuksiaankin eteenpäin.

Korkealle vievä kunnianhimo syntyy harvoin oman älyn ihastelusta. Huiput eivät hehkuta omaa nerokkuuttaan, vaan heidän huomionsa keskittyy täysin työn kohteeseen.

- Asiat syttyvät heille ja he asioille.

Kun mieli on tällaisessa virtauksen tilassa, unohtuu kokonaan huolehtia, onko tarpeeksi kaunis ja älykäs tekemään sitä, mitä on juuri tekemässä.



Aiheesta lisää:
Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka ja Lasse Lipponen: Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä (WSOY 2004).
K. A. Ericsson, N. Charness, P. Feltovich ja R. R. Hoffman (toim.): Cambridge handbook of expertise and expert performance (Cambridge University Press 2006).

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.