Sukupuolten sota riehuu lapsen perimässä. Toivottavasti tasaväkisenä, sillä toisen ylivoima on vaara jälkeläiselle.

Teksti: Jani Kaaro

Isä tahtoo pojasta sotilaan, äiti kapellimestarin. Äiti tahtoo tytöstä opettajan, isä perheenemännän. Vanhemmat eivät nykymaailmassa välttämättä noudata näin perinteisiä sukupuolijakoja – mutta kertokaapa se geeneille. Viime vuosina on nimittäin havaittu, että isän ja äidin geenit käyttävät sikiötä röyhkeästi omien etujensa taistelukenttänä. Jotkut uskovat, että kun tämä taistelu menee liiallisuuksiin, seurauksena on skitsofreniaa, autismia ja muita mielenterveyden ongelmia. Ilmiötä, jossa isän ja äidin geenit kahliutuvat geneettiseen taisteluun, kutsutaan geneettiseksi leimautumiseksi.Yleensä isältä ja äidiltä saatujen saman geenin versioiden vaikutus jakautuu lapsen perimässä tasan. Leimautuneissa geeneissä tilanne on toinen. Niissä vain jommaltakummalta vanhemmalta tuleva versio on toiminnassa, ja tyypillisesti tietty geeni toimii vain isältä saatuna ja tietty vain äidiltä saatuna. Isägeeni on hiljentänyt äitigeenin tai toisin päin. Tämä on eri asia kuin oppikirjoista tuttu ominaisuuksien hallitseva ja väistyvä periytyminen. Niissä lopputulos ei riipu siitä, kummalta vanhemmalta geenin perii.

Kaksi äitiä tai isää ei toiminut

Ensimmäiset viitteet geenien leimautumisesta joko isän tai äidin dominoimiksi saatiin 1980-luvun kokeista. Tutkijat kehittivät laboratoriossa luonnonoikkuja: hiiriä, joilla oli joko kaksi koiras- tai kaksi naarasgenomia. Alkiot kuolivat jo muutaman päivän ikäisinä, mikä osoitti, että normaaliin kehitykseen tarvitaan sekä koiraan että naaraan perimä. Todellinen läpimurto nähtiin myöhemmin, kun tutkijat oppivat manipuloimaan alkioita siten, että ne jäivät eloon, kasvoivat sikiöiksi ja syntyivät. Tulosten voi sanoa myötäilleen länsimaisia seksuaalistereotypioita. Nimittäin hiirillä, joilla oli kaksi koirasgenomia, oli pienet aivot ja iso ruumis, kun taas hiirillä, joilla oli kaksi naarasgenomia, oli suuret aivot ja pieni ruumis. Nämä kokeet osoittivat, että isä- ja äitigeenit vaikuttavat eri tavoin ainakin kasvuun ja aivoihin.

Isä kärttää, äiti pihtaa

Laajimmin hyväksytyn selityksen geneettiselle leimautumiselle on tarjonnut Harvardin yliopiston evoluutiobiologi David Haig. Hänen teoriansa mukaan leimautuminen on syntynyt evoluutiossa, koska isän ja äidin geeneillä on erilaisia intressejä. Isän geenit vaativat koko ajan sikiölle lisää resursseja äidin elimistöltä, kun taas äidin geenit koettavat jarruttaa, jottei elimistö uupuisi yhden raskauden takia. Tärkeimmästä sikiötä kasvattavasta geenistä, IGF-2:sta, toimii aina isältä saatu versio. Intressiero johtuu siitä, että nisäkkäällä sikiö kasvaa naaraan sisässä ja voi olla eri kerroilla eri koiraan siittämä. Naaraan omat geenit ovat sen sikiössä mukana aina, ja ne turvaavat itselleen laajimman tulevaisuuden jakauttamalla resurssit tasaisesti eri jälkeläisille. Koiraan geenien kannattaa puolestaan panostaa niihin kertoihin, jolloin ne sikiöön pääsevät. Tämä johtaa sukupuolten sotaan, joka käydään sikiönkehityksestä.

Äiti jyrää aivokuoressa

Aivan hiljattain on havaittu, että leimautuminen koskee isoa geenijoukkoa ja saattaa siksikin olla merkittävä evoluutiota ajava voima. Leimautuvia geenejä tunnettiin aiemmin vain kourallinen, mutta tänä vuonna Harvardin yliopiston tutkijat Catherine Dulac ja Christopher Gregg osoittivat, että niitä on hiirellä ainakin 1 300. He pitävät todennäköisenä, että ihmisellä on vähemmän, sillä meidän kaltaisellamme yksiavioisella lajilla sukupuolten sota ei liene niin kiivasta kuin moniavioisella hiirellä. Tutkimuksessa löydettiin myös mielenkiintoisia eroja isän ja äidin geenien osajaossa. Ensinnäkin äidin geenit hallitsevat sikiöaikana, kun taas isältä saatujen geenien aktiivisuus lisääntyy aikuisiällä. Hiiren aivojen kehityksestä taistelee 347 leimautunutta geeniä, jotka säätelevät pääasiassa syömistä ja pariutumista. Aivokuoressa, jossa hiirenkin henkiset toiminnot sijaitsevat, äidin geenit jyräävät isän. Aivokuoren hermosoluissa isänpuoleinen X-kromosomi on useammin sammuksissa kuin sattumanvaraisesti voisi odottaa.

Entä kun menee pieleen

Geneettisestä taistelusta isän ja äidin välillä opettavat myös tapaukset, joissa jotakin menee pahasti vikaan. Jos esimerkiksi isänpuoleinen geeni on leimautunut toimivaksi mutta ei mutaation takia toimikaan ja äidin geeni on mykistyneenä, saadaan hyvä kuva siitä, millaisia asioita geneettisesti leimautuneet geenit säätelevät. Tunnetuin esimerkki tällaisesta tapauksesta löytyy pieneltä alueelta kromosomista viisitoista. Jos tietty isän hallitsema geenialue vioittuu eikä äiti voi sitä korvata, seurauksena on Prader–Willin oireyhtymä. Jos sen sijaan aivan naapurista löytyvä äidin hallitsema geenialue vioittuu eikä isä voi sitä korvata, seurauksena on Angelmanin oireyhtymä. Mielenkiintoisesti nämä kaksi kehitysvammaisuutta aiheuttavaa oireyhtymää ovat kuin toistensa peilikuvia. Prader–Willin oireyhtymän tunnusmerkkejä ovat pohjaton ruokahalu ja pakkomielle ruokaan, minkä vuoksi potilaat usein lihovat. Lapsena he ovat rauhallisia ja ”helppoja”, mutta vanhempana heillä on mielialahäiriöitä ja psykoottisia taipumuksia. Angelmanin oireyhtymässä lapset taas ovat usein melko pienikasvuisia ja yliaktiivisia, ja heillä on nykivät liikkeet ja pakonomaisia naurunpuuskia. Toinen vastaava leimautuneista geeneistä johtuva sairauspari on Beckwith–Wiedemannin ja Russell–Silverin oireyhtymä. Ensin mainitussa jälkeläiset kasvavat etenkin sikiöaikana valtavasti. Jälkimmäisessä lapset jäävät hyvin pienikasvuisiksi eikä heillä ole lainkaan ruokahalua.

Yleinenkin syy mielenterveysongelmiin?

Geneettinen leimautuminen voi selittää mielenterveyden ongelmia laajemminkin. Evoluutiobiologit Bernard Crespi kanadalaisesta Simon Fraser -yliopistosta ja Christopher Badcock London School of Economicsista ovat esittäneet kunnianhimoisen teorian, jossa käytännössä kaikki mielenterveyden sairaudet palautuvat taisteluun isän ja äidin geenien välillä. Teoria on otettu vastaan kiittäen joskin yksimielisinä siitä, että yksityiskohdissa on vielä hiomista. Crespin ja Badcockin teorian mukaan isän ja äidin välinen taistelu voi vinouttaa aivojen kehityksen kahteen eri suuntaan. Isävoittoinen kehitys johtaa autistisiin häiriöihin, joissa sosiaalinen kehitys jää heikoksi ja syntyy voimakas kiintymys esineisiin ja toimintakaavoihin. Äitivoittoinen kehitys taas johtaa psykoottisiin häiriöihin, kuten skitsofreniaan, jolle on ominaista yliherkkyys omille ja toisten tunteille. Autismin häiriöt ja psykoottiset häiriöt olisivat siis saman jatkumon ääripäitä, ja jatkumon laaja keskiväli koostuisi terveistä ihmisistä. Badcockin nimiin kirjattu ajatus autismista ja skitsofreniasta toistensa ääripäinä ei ole kaukaa haettu. Autistien käsitys itsestä on alikehittynyt; skitsofreenikoilla se on ylikehittynyt siihen pisteeseen, että he voivat luulla olevansa jeesuksia tai napoleoneja. Autistit välttelevät katsekontaktia; skitsofreenikot taas kuvittelevat, että heitä katsotaan, vaikka kukaan ei katso. Autistit eivät ymmärrä sosiaalisia merkityksiä ja vihjeitä; skitsofreenikot näkevät niitä sielläkin, missä niitä ei ole. Crespin ja Badcockin teoria palauttaa isän ja äidin takaisin lapsen mielenterveysongelmien keskiöön mutta toisin kuin Sigmund Freud oletti. Näkemys on tieteellisesti lupaava, koska sitä on mahdollista testata. Jos näet teoria pitää paikkansa, löytämistään odottavan autismigeenin pitäisi olla sammuksissa oleva skitsofreniageeni.

Mikä leimautuminen

Geneettisellä leimautumisella tarkoitetaan sitä, että jokin tietty geeni toimii vain äidiltä periytyneenä ja jokin geeni vain isältä saatuna. Toiselta vanhemmalta periytynyt versio on sammuksissa.

Julkaistu Tiede -lehdessä 9/2011

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25769
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.