Afganistanin talebanit estivät tyttöjä käymästä koulua ja hävittivät Bamiyanin kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuiset Buddhan-kuvat. Pakistanissa on murhattu kristinuskoon kääntyneitä muslimeita.Onko islam taantumuksellinen ja suvaitsematon uskonto?

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2013

Afganistanin talebanit estivät tyttöjä käymästä koulua ja hävittivät Bamiyanin kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuiset Buddhan-kuvat. Pakistanissa on murhattu kristinuskoon kääntyneitä muslimeita.Onko islam taantumuksellinen ja suvaitsematon uskonto?

Teksti: Jaakko Hämeen-Anttila

Talebanien tulkinta islamista on varmasti sekä suvaitsematon että taantumuksellinen. Samalla tavalla mikä tahansa fanaattinen ja fundamentalistinen järjestelmä on aina ahdasmielinen ja ahdistava. Esimerkiksi kulttuurivallankumouksen aikaisen Kiinan, Stalinin Neuvostoliiton tai Pohjois-Korean Kim-dynastian ateistiset hallinnot eivät ole loistelleet suvaitsevaisuudellaan tai edistyksellisyydellään. Niitä ei kuitenkaan tavallisesti nosteta esimerkeiksi sekulaarin eli ei-uskonnollisen järjestelmän luonteesta.

Islamilaiset, kristilliset ja uskonnottomat järjestelmät ovat toisinaan olleet edistyksellisiä, toisinaan taantumuksellisia, parhaimmillaan suvaitsevaisia ja avoimia, huonoimmillaan suvaitsemattomia ja suljettuja. On vaikea väittää, että yksikään uskonto tai ideologia olisi aina joko hyvän tai pahan puolella – tällainen ajattelumalli elää vain fundamentalismiin taipuvaisten ihmisten mielikuvissa, ja silloin ”meidän” järjestelmämme on tietysti se avarakatseinen ja autuas, kun taas ”heidän” järjestelmänsä on ahdasmielinen ja ankea. Oman järjestelmän symboliksi valitaan malliesimerkki, toiselle järjestelmälle valitaan tyypilliseksi kauhukuva. Kuten talebanit.

Valloittajat edistivät uskonnonvapautta

Historia osoittaa, että islam on parhaimmillaan ollut edistyksellinen ja avarakatseinen uskonto.

Kun arabit 600- ja 700-luvuilla valloittivat suuren osan Välimeren alueen sivistyneestä maailmasta, muutos edisti monilla alueilla uskonnonvapautta. Varhaiset muslimit eivät nimittäin pyrkineet käännyttämään paikallisväestöä vaan antoivat sen säilyttää uskontonsa.

Valloitetuista alueista tuli vuosisatojen mittaan voittopuolisesti islamilaisia, mutta se ei johtunut käännytyksistä tai karkotuksista vaan siitä, että islam oli voittajien uskonto. Ihmiset ovat aina tunteneet vetoa voittajien ideologiaan. Olihan kristinuskokin pitänyt jumalallisen oikeutuksensa merkkinä sitä, että se oli noussut orjien uskonnosta valtauskonnoksi. Islamilaisen imperiumin leviämisen jälkeen tämä argumentti kääntyi itseään vastaan: Jumala ei enää tuntunutkaan olevan kristittyjen puolella, vaan historia puhui nyt islamin puolesta. Silti alueen laajamittainen islamilaistuminen kesti yli 300 vuotta, ja sen jälkeenkin moniin maihin jäi merkittäviä kristillisiä ja juutalaisia vähemmistöjä.

Monien kristittyjen ja juutalaisten asema parani arabivalloitusten jälkeen. Pinnallisesti tämä voi kuulostaa paradoksaaliselta, mutta sillä oli konkreettinen syynsä. Konstantinopoli oli vaatinut kaikilta Bysantin kristityiltä puhdasoppisuutta, ja siksi monet Egyptin ja Syyrian toisin uskovat kristityt olivat joutuneet kärsimään. Uusia valloittajia kristittyjen sisäiset uskonriidat eivät kiinnostaneet. Päinvastoin, heille erityisesti ”harhaoppiset” olivat tervetulleita alamaisia, sillä näiden ei pelätty liittoutuvan uuden islamilaisen imperiumin arkkivihollisen, Bysantin, kanssa.

Sama suvaitsevaisuus näkyi myös suhteessa juutalaisiin. Islamin lain mukaan kristityillä ja juutalaisilla on oikeus säilyttää uskonsa. Tätä vapaamielisyyttä toteutettiin käytännössä. Samaan aikaan, kun Euroopan juutalaisten elämää rajoitettiin lukuisilla säädöksillä ja yhteisöt joutuivat usein valtaväestön vihanpurkausten kohteeksi, islamin alueella juutalaiset saivat tavallisesti elää rauhassa. Kuvaavaa on, että kun islamilainen, moniuskontoinen Espanja vallattiin, katoliset kuninkaat karkottivat maasta vuonna 1492 muslimien lisäksi myös juutalaiset. Espanjan juutalaiset löysivät silloin turvapaikan joko islamilaisesta Pohjois-Afrikasta tai Konstantinopolista, ja molempiin syntyi vahvoja juutalaisyhteiskuntia. Ajatus juutalaisuuden ja islamin vastakkainasettelusta syntyi vasta 1900-luvulla, kun Palestiinan kohtalo ajoi Israelin ja arabimaat vastakkain.

Islamin laki sallii kristityille ja juutalaisille suojellun aseman mutta periaatteessa tarjoaa monijumalaisille vain kolme vaihtoehtoa: kääntymisen johonkin yksijumalaiseen ”Kirjan” uskontoon, muuttamisen pois islamin valtapiiristä tai kuoleman. Nykyisen Irakin alueella oli kuitenkin vielä valloitusten aikaan syrjäisiä maalaisyhteisöjä, joissa monijumalaiset ”pakanat” elivät rauhassa lähellä islamilaisen maailmanvallan keskusta, Bagdadia, eikä heitä vainottu. Pieni uskonryhmä, mandealaiset, on säilynyt nykypäiviin asti. ”Pakanoiden” olemassaolo on hyvä muistutus siitä, ettei islamin lakia koskaan pantu kokonaisuudessaan täytäntöön. Teoria on usein ollut tiukempi kuin käytäntö.

Keskiajalla suvaitsevaisuuden kärjessä

Keskiajan ja varhaisen uuden ajan maailmassa islamilaiset maat olivat uskonnonvapauden ja suvaitsevaisuuden eturintamassa. Tämä osoittaa, ettei islam uskontona tai arabialais-islamilainen kulttuuri sinänsä ole suvaitsematon. Islamilaisen kultakauden uskonto perustui samoihin auktoritatiivisiin lähteisiin, Koraaniin ja profeetta Muhammadin perimätietoihin, kuin islam nykyään. Erot aiheutuvat näiden lähteiden vallitsevista tulkinnoista, eivät niistä itsestään.

Tietenkään toisin uskovien asema ei keskiajan islamilaisessa maailmassa vastannut nykyaikaista käsitystä uskonnonvapaudesta ja kansalaisten yhdenvertaisuudesta, mutta nämä käsitteet ovatkin syntyneet vasta nykyaikana. Lisäksi länsimaat ovat varsinkin 1800-luvulta alkaen ajaneet kehityksessä ohi, mutta kyse on lähinnä siitä, että islamilaisten maiden kehitys kohti modernia maailmaa on ollut hitaampi. Tähän tietysti on osansa myös kolonialismilla: länsimaat ovat omalta osaltaan hidastaneet kehitystä. Siirtomaavalta ei ole ainoa syy islamilaisen maailman nykyongelmiin, mutta osatekijä se on kyllä ollut.

Uskonnot ja ideologiat taipuvat tulkitsijoidensa käsissä yhtä hyvin suvaitsevaisuuden kuin suvaitsemattomuuden palvelukseen. Ero Mahatma Gandhin rauhanomaisen vastarinnan ja hindunationalististen terroristien välillä on suuri, mutta molemmat ovat katsoneet edustavansa hindulaisuutta puhtaimmillaan. Samaten Yhdysvallat on demokratian nimissä kiduttanut epäiltyjä niin Abu Ghraibin vankilassa kuin salaisten vankilentojen kohteissa. Silti olisi väärin pitää hindulaisuutta tai demokratiaa sinänsä suvaitsemattomina. Kyse on aina tulkinnoista ja tulkitsijoista.

Historian perusteella islamkin on juuri niin suvaitseva uskonto kuin sen kulloisetkin kannattajat haluavat. Vastaavasti on järjetöntä puhua yleisesti nykyaikaisen islamin suvaitsevaisuudesta tai suvaitsemattomuudesta uskontona sinänsä. Siellä, missä fundamentalismi on vahva, islam on suvaitsematonta, mutta moni muslimi on yhtä kauhuissaan talebanien ylilyönneistä kuin sekulaarein ulkopuolinen tarkkailija. Muslimien, kristittyjen ja ateistien joukossa on aina ollut niin suvaitsemattomia kuin suvaitsevaisia ihmisiä.

Arabit säilyttivät Kreikan kulttuuria

Historia osoittaa myös, että kulttuurit voivat hedelmällisesti yhdistyä. Kun arabit varhaiskeskiajalla järjestivät imperiuminsa, he eivät tuhonneet alueella aiemmin olleita hallintorakenteita vaan omaksuivat ne käyttöönsä. Maarekisterit ja veroluettelot jäivät voimaan, ja hallinto käytti yli puoli vuosisataa kreikkaa tärkeimpänä hallintokielenä. Sama asenne näkyi kulttuurissa. 600-luvun Arabian niemimaalla ei ollut kehittynyt korkeaa kulttuuria, vaan arabivalloittajat toivat mukanaan oikeastaan vain kolme asiaa: uskontonsa, kielensä ja runoutensa. Muun kulttuurin he rakensivat valloittamillaan alueilla kukoistaneen kulttuurin päälle.

Arabit siis omaksuivat 700-luvulla Lähi-idässä vallinneen kreikkalaistaustaisen kulttuurin. Selkeimmin tämä näkyy vuosisadan puolivälin jälkeen alkaneessa käännösliikkeessä. Kahdessasadassa vuodessa arabit käänsivät ja käännättivät arabiaksi lähes kaiken käsiinsä päätyneen kreikkalaisen tieteellisen ja filosofisen kirjallisuuden ja kulkivat Konstantinopolia myöten etsimässä heiltä puuttuvia kreikkalaisia tekstejä. Aristoteleen teokset käännettiin lähes kokonaisuudessaan, samoin monet Platonin ja Plotinoksen teokset. Suurten kommentaattorien kirjoitukset ja yleensäkin suunnaton määrä kreikkalaista ja syyrialaista tieteellistä kirjallisuutta löysi tiensä arabialais-islamilaisen kulttuurin peruskiviksi.

Vuoden 1000 maailmassa pariisilainen tai lontoolainen olisi tuskin tiennyt juuri mitään näistä kreikkalaisen antiikin kuuluisuuksista, mutta jo keskimääräisestikin sivistynyt kairolainen tai bagdadilainen oli luultavasti lukenut heidän ajatuksiaan vähintäänkin otteina kokoomateoksista. Oppinut arabi oli luonnollisesti lukenut läpi Aristoteleen pääteokset sekä paksun pinon muuta tieteellistä ja filosofista kirjallisuutta.

Tämä tieteellinen kirjallisuus oli tärkeää, kun länsimaat alkoivat puolestaan 1100-luvulla uudelleen kehittää kulttuuriaan. Alkusysäyksen lännen tieteelliselle kehitykselle antoi länsimainen käännösliike: varsinkin 1100- ja 1200-luvuilla arabiasta käännettiin latinaksi ja läntisille kansankielille suuri määrä sekä arabien omaa tieteellistä kirjallisuutta että antiikin ajan kreikkalaisia teoksia. Kyse ei ainakaan aluksi ollut erityisesti antiikin kulttuuriperinnön välittämisestä, vaan ensimmäiset kääntäjät olivat kiinnostuneita senaikaisten arabitiedemiesten teksteistä. Avicenna ja Averroes olivat aluksi tärkeämpiä kuin Aristoteles. Käännösliikkeen tarkoitus oli saada oman aikansa huippututkimus länsimaisen, kehittymättömämmän tieteen käyttöön.

Tähtitiede oli arabien vahvuus

600- ja 700-lukujen arabivalloittajat kohtasivat Välimeren alueella vain säästöliekillä elävää antiikin tiedettä, sillä länsimainen kulttuuri oli myöhäisantiikin jälkeen taantunut. Arabit eivät tyytyneet vain säilyttämään kreikkalaisten tekemää tiedettä ja välittämään sitä myöhemmin takaisin länsimaille, vaikka yleistajuisissa teoksissa joskus näin annetaan ymmärtää.

Joillakin tieteenaloilla arabit saivat vain vähän aikaan: eläintiede ehkä pikemminkin taantui kuin kehittyi, eikä kasvitieteen teoriassa, toisin kuin farmakologiassa, otettu suuria edistysaskeleita. Toiset tieteenalat sen sijaan kehittyivät vahvasti: lääketiede, matematiikka ja tähtitiede olivat arabialais-islamilaisen tieteen vahvimpia osa-alueita, ja niissä arabit etenivät pitkin harppauksin.

Valtaosa keskiajan oppineista oli muslimeita. Monet saivat elantonsa toimimalla erilaisissa uskonnollisissa tehtävissä, kuten tuomareina, ja kirjoittivat tieteellisen työnsä ohella myös uskonnollista kirjallisuutta. Hurskaalle keskiaikaiselle muslimioppineelle oma uskonto ei ollut ristiriidassa tieteellisen edistyksen kanssa. Tähtitieteilijät uskoivat Jumalaan ja saarnasivat moskeijoissa mutta toisaalta laskivat planeettojen ja tähtien liikkeitä ja etäisyyksiä havaintotähtitieteen perusteella.

Osa keskiajan arabialais-islamilaisen kulttuurin tutkijoista ei kuitenkaan ollut arabeja eivätkä kaikki edes muslimeita. Joukossa oli paljon etnisesti persialaisia tutkijoita sekä juutalaisia ja kristittyjä arabeja. Kaikki käyttivät arabiaa tieteellisenä pääkielenään.

Uskon ja tieteen ristiriita sivuutettiin

Aina uskontoa ja tiedettä ei ollut helppo sovittaa yhteen. Islamin uskonto, kuten kristinuskokin, opetti, että Jumala on luonut maailman ajassa: materia ei ole ikuista. Uskonoppineiden mukaan luominen oli tapahtunut vain joitakin tuhansia vuosia aikaisemmin. Tähtitieteilijät puolestaan laskivat, että maailma on lähes mittaamattoman vanha.

Useimmat tutkijat eivät kommentoineet ristiriitaa. Sillä ei tuntunut olevan heille ja heidän kirjojensa lukijoille – sen enempää kuin heidän rahoittajilleenkaan – mitään merkitystä. Yleinen ajattelutapa tuntuu olleen, että uskonto ja tiede liikkuvat eri tasoilla, joten niiden ristiriidat ovat vain näennäisiä.

Toiset tutkijat tulkitsivat uskontotuuksia vertauskuvallisesti: maailman ”luominen” tarkoitti, että maailmankaik­keus tavallaan säteilee Jumalasta. Jumala on taivaallinen kelloseppä, joka on pannut koneiston käyntiin ja antaa sen tikittää eteenpäin omia aikojaan.

Islamilainen valtavirtateologia kuitenkin katsoo, että tietyn tapahtuman johtaminen seuraavaan on vain harhaa: Jumala luo kaikki yksittäiset tapahtumat mielensä mukaan, muutenhan hän ei olisi kaikkivaltias. Kun kivi osuu ikkunaan ja ikkuna rikkoutuu, kyseessä on kaksi erillistä, Jumalan luomaa tapahtumaa. Ikkuna ei säry sen takia, että kivi on juuri osunut siihen, vaan siksi, että Jumala perimmältään mielivaltaisesti luo nämä tapahtumat peräkkäin.

Näennäisesti tämä ajattelu vie kaiken pohjan tieteeltä. Jos kerran syyn ja seurauksen suhdetta eli kausaalisuutta ei ole, emme voi mitenkään seurata tapahtumien kehitystä ja selittää yksittäisten tapahtumien suhteita toisiinsa. Monet teologit olivat kuitenkin myös aktiivisia tiedemiehiä. Tehdessään tiedettä he käytännössä tukeutuivat havaintoihinsa, jotka osoittivat kausaliteetin olemassaolon.

Asialle löydettiin teologiassa teoreettinen selitys, joka esti tiedettä ja uskontoa ajautumasta erilleen ja vastakkain. Jumala oli toki vapaa luomaan kullakin ajanhetkellä halua­miaan ilmiöitä, mutta hänellä oli tapana luoda asiat tietyllä tavalla ja tietyssä järjestyksessä. Ikkuna ei särkynyt, koska kivi osui siihen, vaan koska Jumalalla on tapana luoda särkynyt ikkuna luotuaan tilanteen, jossa kivi osuu ikkunaan. Käytännössä kausaliteetti siis palautettiin takaovesta myös uskonnolliseen ajattelutapaan.

Uskonnon tulkinta ratkaisee

Keskiajalla, arabialais-islamilaisen kulttuurin kukoistuskaudella, tiede ja uskonto elivät siis sopusoinnussa, eikä uskonto estänyt tieteen kehitystä. Ainakin vuosien 800 ja 1200 välillä arabialais-islamilaisen kulttuurin tieteen ja teknologian taso oli selvästi länsimaita korkeampi. Nykyään tilanne on toinen. Afganistan ei juuri kilpaile Euroopan tai Yhdysvaltojen kanssa tieteessä. Kahlitseeko uskonto nykyistä islamilaista maailmaa?

Vastaus on jälleen selvä. Tiukka, fundamentalistinen uskontulkinta on aina kahlinnut tiedettä. Myös keskiajalla oli kausia, jolloin fundamentalismi nosti päätään, ja silloin tiede tavallisesti taantui. Mikä tahansa fundamentalistinen ideologia estää tieteen edistymistä. Siitä ei ole epäilystä, eikä talebanien edustama ajattelutapa mahdu yhteen tieteen kehittymisen kanssa, ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Toisaalta islamin uskonto ei ole muuttunut arabialaisen kulttuurin kultakauden jälkeen, eikä siinä ole mitään sisäänrakennettua estettä yhteiskunnan avoimuudelle tai tieteen kehitykselle. Kyse on yksinomaan tulkinnasta.

Monien islamilaisten maiden nykyinen tilanne on usealla tavalla ongelmallinen: talous- ja koulutustilanne ovat epätyydyttäviä, ja ihmisillä on niukasti kykyä vaikuttaa yhteiskuntansa kehitykseen. Tämä luo tyytymättömyyttä, joka usein heijastuu jyrkkinä ja ahdasmielisinä asenteina. Kun näiden maiden yhteiskunnallinen tilanne paranee, asenteet muuttuvat ja tie avoimempaan yhteiskuntaan aukeaa. Tuo avoimuus ei vaadi mutta ei myöskään estä samanaikaista maallistumista. Islamin tulevaisuus on muslimien itsensä käsissä.

Jaakko Hämeen-Anttila on arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa.

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25729
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2015 yli 242 000 ihmistä, koettelivat muuten 660 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta yli 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos vuosiraportissaan 2016, jossa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Raportin ilmestymisen jälkeen tuholukuja ovat ennättäneet kasvattaa muun muassa Winston, Nepartak, Linrock, Haima ja Matthew. Elokuun lopussa Harvey hukutti Houstonin, nyt Karibialla ja kohta Floridassa riehuu Irma, Atlantin myrskyjen mittaushistorian voimakkain hurrikaani.

Ilmastonmuutos suosii myrskyjä?

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Hallitsevan käsityksen mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se kyllä voimistaa myrskyjä mutta vasta pitkällä aikajänteellä.

Jotkut ovat kuitenkin alkaneet empiä. 

Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski jo 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi puolestaan, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Kummassakin tutkimuksessa tärkein muutosvoima löytyi sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen otaksutaan vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on tänä vuonna mitattu pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 8.9.2017. Korjattu hurjimpien myrskytuulten nopeudeksi metriä sekunnissa 8.9.2017.