Murtajia on suunniteltu pienoismallikokein vuodesta 1969. Aker Arcticin nykyinen jäälaboratorio on alan huippua. Kuva: Aker Arctic Technology
Murtajia on suunniteltu pienoismallikokein vuodesta 1969. Aker Arcticin nykyinen jäälaboratorio on alan huippua. Kuva: Aker Arctic Technology

Suomi nousi maailman huippuosaajaksi 1960-luvulla, kun yhdysvaltalainen öljy-yhtiö halusi puskea läpi Luoteisväylän.

Aker Arcticin tiloissa Helsingin Vuosaaressa on halli, joka vaikuttaa ikuisten pikkupoikien unelmatyöpaikalta. Se on jäälaboratorio, jossa testataan maailman edistyksellisintä kylmien olojen laivanrakennustekniikkaa.

Laboratoriossa vallitsee aina pikkupakkanen, ja sen sydän on 70 metriä pitkä, kahdeksan metriä leveä ja rapiat kaksi metriä syvä vesiallas, johon luodaan ”leikkejä” varten jääkerros. Altaaseen sumutetaan ohuesti suolapitoisuudeltaan 1,5 prosenttista vettä, joka jäätyy ilmassa, ennen kuin laskeutuu veteen. Kun temppu toistetaan tarpeeksi usein, uutta jäätä syntyy sentti tunnissa. Kuuden sentin paksuinen kerros vastaa 120 sentin vahvuista merijäätä, ja se taipuu ja murtuu lohkareiksi samalla tavalla kuin luonnonjää.

Kun koealtaan jää on tavoitelujuudessa ja halutun paksuista, altaaseen lasketaan useita metrejä pitkä kauko-ohjauksinen pienoislaiva. Sillä rysäytetään jäitä päin ja ajetaan altaan toiseen päähän. Altaan sivu- ja pohjaikkunoista seurataan silmä kovana, kuinka pienoismallin runko ja potkurit murtavat jäätä ja kuinka jäälohkareet liikkuvat laivan sivuilla ja alla. Kaikki tiedot tallentuvat myös mittalaitteisiin.

Viime vuosina Aker Arcticilla on testattu, miten esimerkiksi Aurora Borealiksen runko selviää arktisissa jäissä. Kokeissa on paljon pelissä. Aurora Borealis on EU:n suurhanke, iso, monikäyttöinen tutkimusalus, josta valmistuessaan tulee myös maailman vahvin jäänmurtaja. Sillä on ensi vuosikymmenellä tarkoitus tutkia muun muassa Jäämeren pohjaa. Rakennuspäätöstä ei vielä ole, mutta suomalainen jäänmurtamistietämys on vahvasti mukana suunnittelussa.

– Jäälaboratoriossa saadut tulokset ovat vastanneet harvinaisen hyvin todellisuutta. Mallikokeet ovat mullistaneet jäänmurtajien ja arktisten laivojen suunnittelun. Ennen vanhaan rakennettiin ensin laiva ja sitten toivottiin, että se toimii todellisissa oloissa. Nyt toimivuus on tiedossa jo ennen rakentamista, kertoo jäälaboratoriosta vastaava tutkimusinsinööri Topi Leiviskä.

Jäiden vankina piti oppia

Suomesta löytyy jäänmurtamistietoa enemmän kuin mistään muualta maailmasta. Se ei ole sattumaa. Suomi sijaitsee kokonaan 60. leveyspiirin pohjoispuolella ja on ainoa maa, jolla ei ole ympärivuotista avomeriyhteyttä. Niinpä Suomi jäi purjelaivojen aikakaudella talveksi eristyksiin, ja vasta höyryvoiman tulo laivoihin alkoi vapauttaa meitä jäiden ikeestä.

Suomen ensimmäinen jäänmurtaja, Murtaja, valmistui vuonna 1890 turvaamaan laivojen pääsyn Hangon satamaan. Pulleakeulaisen Murtajan toimintakyky oli kuitenkin rajallinen, ja yli puoli metriä paksu jää alkoi olla sille liikaa.

Vuonna 1939 valmistunut Sisu oli jo toista maata. Sen viisto keula, kolme 1 600 hevosvoiman dieselmoottoria ja ahtojäätä silpova keulapotkuri mahdollistivat sen, että viljalaivat saapuivat satamiimme ankarina sotatalvinakin.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi tuomittiin maksamaan valtavat sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Niistä iso osa kuitattiin luovuttamalla suurimmat jäänmurtajat. Ne piti korvata uusilla, mistä syystä suomalaisista alkoi kehittyä maailman parhaiden jäänmurtajien rakentajia.

Vuonna 1952 valmistunut Voima oli suorastaan sensaatio. Siinä oli ensimmäistä kertaa yhden sijasta kaksi eri suuntiin pyörivää keulapotkuria. Järjestely vähensi merkittävästi jään ja sohjon aiheuttamaa kitkaa, sillä potkurit synnyttivät virtauksen, joka työnsi murtunutta jäätä tehokkaasti kiintojään alle. Keulapotkurit tekivät Voimasta myös ennennäkemättömän ketterän. Se pystyi taitavan kapteenin ohjauksessa pyörähtämään ympäri paikallaan.

Olemus kirkastui

Jäänmurtajien suunnittelu edellytti Itämeren jääolojen ymmärtämistä. Suomen tiedeseuran meritutkimusjaosto alkoi kerätä jäähavaintoja jo vuonna 1902. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä seura ryhtyi julkaisemaan viikoittain jääkarttoja vallitsevasta jäätilanteesta. Tietoja saatiin yli sadalta havaintoasemalta. Vuonna 1922 jäätietoja jaettiin jo päivittäin laivoihin sähkösanomina, ja viisi vuotta myöhemmin Yleisradio alkoi kuuluttaa jäätiedotuksia radiossa.

Merentutkimuslaitos auttoi tietämyksen karttumista keräämällä jäänäytteitä, joista mitattiin suolapitoisuudet ja jään lujuus. 1960-luvulla mukaan tulivat lämpötilatiedot, sillä niiden perusteella pystyi luotettavasti ennustamaan jääpeitteen paksuutta.

Erityisesti jäätutkijoita kiinnosti ahtojää, sillä se vaikeuttaa laivojen kulkua eniten. Sukellustutkimuksissa selvisi, että metrin jääkannen alta saattoi löytyä jopa 30 metriä paksuja ahtojäävalleja. Jäänmurtajien todelliset haasteet lymysivät siis jään alla.

1960-luvun lopulle saakka murtajia rakennettiin kuitenkin yrityksen ja erehdyksen kautta. Ominaisuudet selvisivät toden teolla vasta talvisella merellä. Vääriä ratkaisuja olisi voitu välttää testaamalla laivoja pienoismalleilla, mutta jään fysikaalisia ominaisuuksia ei osattu pienentää mallien mittakaavaan. Suunnittelua ohjasivat vanhat peukalosäännöt.

Murtaako tankkeri?

Kaikki muuttui, kun yhdysvaltalainen öljy-yhtiö Exxon vuonna 1968 löysi ennennäkemättömän suuren öljyesiintymän Alaskan Prudhoe Baysta 70. leveyspiirin pohjoispuolelta. Riemua himmensi ongelma: miten kuljettaa öljy pois arktiselta alueelta.

Yhtiö halusi testata, pystyisikö 100 000 tonnin Manhattan-tankkeri kuljettamaan öljyä Luoteisväylää pitkin Yhdysvaltain itärannikolle. Maailman suurimpiin aluksiin kuulunut tankkeri piti kuitenkin ensin tuunata murtamaan jäätä. Muutostöiden suunnittelu tilattiin Wärtsilältä, joka oli jo hankkinut hyvän maineen valmistamalla polaarimurtajia Neuvostoliitolle.

Yhdysvaltalaisyhtiöllä oli paksu lompakko, ja vuonna 1969 Manhattan-projektia varten rakennettiin Helsingin Vallilaan 35-metrinen koeallas, jossa tankkerin keulaa voitiin etukäteen muotoilla jääkelpoiseksi. Mallialtaan toimintaperiaate kopioitiin Neuvostoliitosta, missä Leningradin arktisten alueiden tutkimusinstituutin insinöörit olivat kehittäneet jäädytettävän koealtaan.

Uusi tekniikka osoittautui toimivaksi. Wärtsilän testien perusteella Manhattan-tankkeria vahvistettiin 9 200 tonnilla terästä, ja se sai jäänmurtajakeulan, joka pidensi alusta lähes 20 metriä. Syksyllä 1969 Manhattan purjehti ensimmäisenä kauppalaivana maailmassa läpi myyttisen Luoteisväylän.

Seuraavana keväänä tehtiin uusi koepurjehdus vahvimman jään aikaan. Manhattan kykeni murtamaan tuhtia kiintojäätä, mutta monivuotisen jään paksuimpien vallien läpi 300-metrinen jätti ei enää päässyt. Matkanteko tyssäsi Baffininsaareen. Kokeen päätavoite kuitenkin toteutui. Jäänmurtajatankkeri oli teknisesti mahdollinen.

Suomi korjasi potin

Exxon lopetti nykyrahassa 300 miljoonaa euroa maksaneen Manhattan-projektin, kun se sai luvan rakentaa öljyputken Alaskan ja Kanadan halki. Kokeen tulokset vaipuivat unohduksiin, mutta Suomi korjasi suuruudenhullusta hankkeesta hyvän potin: tänne saatiin maailman paras jäälaboratorio sekä paljon arvokasta tietoa jääallaskokeista ja tulosten soveltamisesta käytäntöön. Myös suunnittelun laskentamenetelmät kehittyivät huippuunsa.

Wärtsilän koeallas pääsi ahkeraan käyttöön, kun uuden sukupolven jäänmurtajien ja tankkereiden suunnittelu alkoi. Vuonna 1975 laskettiin vesille maailman ensimmäinen pienoismallikokeilla testattu jäänmurtaja Urho, joka murtautui ahtojäävallien läpi mahdollisimman pienellä vastuksella. Sen kaksi keulapotkuria pyörivät sisäänpäin ja työnsivät vettä rungon alle, mikä vähensi merkittävästi jään ja rungon välistä kitkaa. Kaksi peräpotkuria taas pyörivät ulospäin niin, että vesi työnsi murtuneet jääpalat sivuun kiintojään alle ja uoma puhdistui.

Wärtsilälle jäälaboratorio oli sen verran tärkeä lenkki laivanrakentamisessa, että vuonna 1982 rakennettiin Helsingin Arabianrantaan kokonaan uusi arktinen tutkimuskeskus. Sitä käyttivät myös korkeakoulut. Koealtaassa testattiin uusia laivatyyppejä sekä tehtiin tieteellistä perustutkimusta jään fysikaalisesta käyttäytymisestä ja sen sovittamisesta koeoloihin.

Sittemmin Wärtsilä – kuten koko suomalainen laivanrakennusteollisuus – siirtyi ulkomaalaisomistukseen. Vuonna 2005 arktisten alusten suunnittelu ja jäälaboratorio erkanivat nykyiseksi Aker Arctic Technologyksi. Seuraavana vuonna uudelle yhtiölle valmistuivat kokonaan uudet tilat Vuosaareen.

Perä edellä uutta päin

Nykyään Acer Arcticin jäälaboratoriossa on vilkkaampaa kuin koskaan. Ilmastonmuutos on kutistanut pohjoista napajäätikköä, ja niin Koillisväylä kuin Luoteisväylä ovat avautuneet  purjehduskelpoisemmiksi.

– Purjehdusmahdollisuus tarkoittaa myös arktisten alueiden luonnonvarojen parempaa hyödyntämistä. Sitä varten taas tarvitaan uusia alustyyppejä, jotka pystyvät itsenäisesti murtamaan jäätä ja liikkumaan arktisilla merillä ympäri vuoden. Myös öljy- ja kaasukentillä tarvitaan kovat jääolot kestävää tekniikkaa. Suomalaiselle osaamiselle löytyy nyt erittäin kiinnostavia mahdollisuuksia, sanoo Aker Arcticin toimitusjohtaja Mikko Niini.

2000-luvun arktisia laivoja ohjataan Suomessa kehitetyillä 360 astetta kääntyvillä ruoripotkureilla, ja niillä ajetaan sekä etu- että takaperin. Kun potkureita ensimmäisen kerran testattiin, huomattiin, että alukset kulkevat jäissä selvästi paremmin perä kuin keula edellä. Havainnosta jalostui kokonaan uusi alustyyppi, double acting ship eli das-alus, joka on eteenpäin kulkiessaan avovesilaiva ja takaperin kulkiessaan jäänmurtaja.

– Neste Oilille das-tekniikalla rakennetut tankkerit pärjäävät hyvin Itämeren jäissä. Seuraava tavoitteemme on saada laivat kulkemaan Jäämerellä ilman murtajien apua. Vaikka kaikki on lähtenyt liikkeelle jäänmurtajien kehittämisestä, pyrimme paradoksaalisesti tekemään jäänmurtajat turhiksi. Jos pystymme tarjoamaan toimivia ratkaisuja arktisille merialueille, maailman merenkulku muuttuu tulevaisuudessa merkittävästi, Niini arvioi.

Mika Remes on vapaa toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2013

Lisää aiheesta: Ari Turunen ja Petja Partanen, Raakaa voimaa. Suomalaisen jäänmurtamisen tarina. Atena 2011.

Näillä jää murtuu

* Perinnemurtajat. 1970- ja 1980-luvulla rakennetut murtajat murskaavat jäätä painollaan työntämällä viiston keulansa 30 asteen kulmassa jään päälle. Jään ja rungon välistä kitkaa vähennetään kahdella tapaa. Otso ja Kontio käyttävät ilmahuuhtelua eli puhaltavat veteen ilmaa. Voimassa, Sisussa ja Urhossa on kaksi keulapotkuria työntämässä vettä rungon alle. Murtunutta jäätä uomasta poistavat peräpotkurit.

* Monitoimimurtajat. 1990-luvun monitoimimurtajat kykenevät operoimaan sekä jäissä että avovesissä. Niiden runko muistuttaa kananmunaa, ja keula on pyöreämpi kuin perinnemurtajissa. Tämän ansiosta ne kohtaavat jään mahdollisimman edullisessa kulmassa. 80 sentin kiintojäässä monitoimimurtaja yltää yli yhdeksän solmun nopeuteen. Suomen Fennica ja Nordica olivat maailman ensimmäiset monitoimimurtajat.

* Das-alukset. Vuonna 2003 valmistui ensimmäinen das-alus, jota ohjataan 360 astetta kääntyvillä Azipod-ruoripotkureilla ja joka tunkeutuu jäihin perä edellä. Alus kykenee toimimaan 1,5 metriä paksussa kiintojäässä ja 20 metriä syvässä ahtojäässä. Monitoimimurtajien lailla se sopii myös avomerikäyttöön. Ensimmäisen das-aluksen, Sakhalinin, tilasi Venäjä Sahalininsaaren öljykuljetuksiin.

* Das-tankkerit. 2010-luvun avaus ovat Koillisväylän oloissa toimivat jäätä murtavat tankkerit. Azipod-ruoripotkurilla varustettu laiva murtaa 1,2 metriä paksua jäätä perä edellä kolmen solmun nopeudella. Ensimmäinen das-tankkeri oli 2010 valmistunut Michail Uljanov, joka kuljettaa öljyä Prirazlomnajan öljykentältä Muurmanskiin.

* Vinomurtajat. Suunnitteluasteella olevaa uutta tekniikkaa edustaa rungoltaan epäsymmetrinen monitoimimurtaja, joka toimii myös öljynkeräysaluksena. Vinomurtaja etenee kolmen ruoripotkurin avulla kylkimyyryä ja murtaa jopa 50 metriä leveää väylää. Vinomurtajia ei ole vielä rakennettu, mutta ensimmäinen on tilattu Helsingin telakalta.

* Tutkimusmurtaja. Kehitteillä oleva Aurora Borealis on konseptiltaan ainutlaatuinen: samaan aikaan maailman vahvin jäänmurtaja, tutkimusalus ja porauslaiva. Rungon keskellä on poraustorni ja pohjassa aukko, josta voidaan laskea pora jopa neljän kilometrin syvyyteen. Seitsemän potkuria pitää laivan vakaana vaativissakin jääoloissa. Kiilamainen keula työntyy pitkälle jään päälle ja taittaa jään rikki.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.