Syvyyksien salaperäinen hirmu tarttui jo videollekin.



Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009

Jättiläiskalmari lienee myyttisten merihirviöiden esikuva. On todennäköistä, että rantautuneita raatoja havaittiin aiemminkin kuin 1500-luvulla, jolloin kirjoitettiin vanhimmat tunnistettavat kuvaukset.

Aivan viime vuosiin asti syvyyksien jättiä ei kuitenkaan ollut nähty todistettavasti elävänä.

Useita legendoja toki eli. Kuuluisa on tarina Kraken-hirviöstä, joka iski laivoihin valtavilla lonkeroillaan.

Vähemmän tunnettu on viime vuosisadan tarina neuvostoliittolaisesta aluksesta, jonka pyydykseen kalmari jäi. Kertoman mukaan laivan kokki teki siitä oivallisia illallisia, joita nautittiin votkan ja laulun kera.

Hyvää tai ei, lonkerokuninkaan maussa lienee salmiakkia. Sen lihakset ovat nimittäin täynnä ammoniumkloridia, joka kelluttaa sitä vapaasti syvyyksissä.


Suurimpia selkärangattomia

Vuonna 2001 Uuden-Seelannin vesiltä pyydettiin ensimmäiset elävinä kiinni saadut jättiläiskalmarit: muutaman millimetrin kokoiset poikaset. Ne elivät akvaarioissa lyhyen ajan.

Poikaset syövät pintavesissä planktonia ja ovat siis aluksi vain millien mittaisia ja läpikuultavia.

Aikuiset ovat toista maata. Jättiläiskalmarit ovat serkkuineen maapallon suurimpia selkärangattomia. Etelämantereen kolossikalmarin, Mesonychoteuthiksen, ennätyspituus lonkeroineen on kymmenen metriä ja paino lähes 500 kiloa. Parhaiten tunnetun jättiläiskalmarin, Architeuthiksen, ruumis on jopa viisimetrinen ja levitettyjen lonkeroiden kärkiväli voi olla yli 20 metriä. Paino voi nousta tonniin.

Naaraat ovat puolet isompia kuin koiraat, mikä on johdonmukaista, sillä miljoonien munien tuotanto vie huomattavasti enemmän energiaa kuin siittiöiden.

Gigantin kasvua on mitattu sen tasapainoelimen kalkkisista tasapainokivistä, joihin kertyy vuorokausirenkaita. Mittauksien mukaan jätti kasvaa nopeasti: yhdestä puoleentoista metriä vuodessa. Tasapainokivien mukaan se voi elää viisikin vuotta. Tämä tekee siitä kalmareiden metusalemin, sillä sukulaislajit elävät vain vuoden verran.

Pitkäikäisyyden ansiosta jokin satunnainen huono lisääntymisvuosi ei verottane jätin sukua niin pahasti kuin sen pienempiä serkkuja.


Saatiin filmatuksi vuonna 2006

Vuonna 2006 japanilainen tutkimusryhmä onnistui Tyynenmeren pohjoisosan Ogasawarasaarilla ensimmäisenä maailmassa videoimaan elävän aikuisen jättiläiskalmarin. Otus oli langennut katkarapuhoukuttimeen, ja laji määritettiin koukkuun jääneen lonkeron dna:sta. Pari vuotta aiemmin sama ryhmä oli saanut elävistä jättiläiskalmareista ensimmäiset merenalaiset valokuvat samassa paikassa.

Ei tiedetä, miten syvälle jätit sukeltavat tai miten laajalti meriä ne asuttavat, mutta elintapoja on päätelty löytyneistä raadoista.

Jättiläiskalmarin ihoon johtava hermoston osa on muihin kalmareihin nähden pieni, joten voi olla, ettei naamiovärityksen säätely ole niille tärkeä kyky, mutta tätä ei tiedetä varmasti. Elävinä kuvatut yksilöt näyttävät punertavilta.

Näkökyvystä tiedetään vähän. Syvyyksien otuksilla on usein isot, tehokkaasti valoa vastaanottavat silmät. Jättiläiskalmarilla on peräti eläinkunnan suurimmat - jopa ihmisen pään kokoiset - mutta niihin johtavat hermoston osat ovat vaatimattomampia kuin muilla kalmareilla. Tämä selittynee sillä, että hämärässä signaaleja tulee niukasti.

Lisääntymistavat näyttävät olevan pienempien kalmareiden kaltaisia. Naaraiden lonkeroista on löytynyt usean koiraan siittiöpaketteja. Myös koiraiden lonkeroihin on takertunut muiden koiraiden siittiöpaketteja, mikä viittaa kalmarimaiseen lisääntymiskilpailuun, jossa kaikki keinot ovat käytössä.

Jättiläiskalmarin on arveltu olevan hidasliikkeinen, koska aivojen suurin hermo, jättiläisaksoni, on huomattavasti ohuempi kuin muilla tunnetuilla lajeilla ja koska eläimen peräevät ovat suhteellisen pienet. Tämä päätelmä on kuitenkin tainnut mennä pieleen, sillä ainakin japanilaistutkijoiden videoima otus osoitti itsensä nopeaksi ja vahvaksi.


Syö jopa omia lonkeroitaan

Jättiläiskalmarilla on voimakkaat lonkerot, joiden viiden sentin levyisillä imukupeilla se tarttuu saaliiseen. Papukaijamainen nokka jauhaa uhrin, ennen kuin se tulee nielaistuksi vatsan syövereihin.

Jättiläiskalmarit saalistavat kalojen ohella lajitovereitaan. Tämä on päätelty mahalaukun sisällöstä. Sieltä löytyneiden mineraalien koostumus sopii kalkkikuorisiin eläimiin ja kalmarien nokkaan. Merkkejä on myös omien lonkeroiden syömisestä. Outo tapa ei ole katastrofaalinen, sillä menetettyjen lonkeroiden tilalle kasvaa uusia.

Vaikka jättiläiskalmari on syvyyden ruhtinas, se ei silti ole ravintoketjunsa viimeinen lenkki. Jättiläiskalmarin nokkia on löytynyt kasoittain kaskelottien mahasta, ja onpa havaittu valaan poskeen tarttunut lonkerokin, joka ei ilmeisesti ollut häirinnyt mässäilyä. Imukuppien jäljet kaskelottien nahassa kertovat karuista kohtaamisista.

Titaanien yhteenottoa on yritetty dokumentoida valaaseen kiinnitetyllä kameralla, mutta toistaiseksi tuloksetta.


Nuutti Kangas on filosofian tohtori ja biologi, joka on työskennellyt tutkijana mustekalaekspertti Roger Hanlonin laboratoriossa Yhdysvalloissa.


Aiheesta lisää:

http://seawifs.gsfc.nasa.gov/squid.html

Ensimmäinen video jättiläiskalmarista: www.reuters.com/news/video?videoId=1117&newsChannel=scienceNews

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25758
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.