Kumpi oli ensin, aivot vai leuat? Entä kohtu vai maitorauhaset? Ihmisen anatomia muistuttaa pitkästä evoluutiosta, joka on toisinaan edennyt yllättävässä järjestyksessä. Ja moni osa on yllättävän vanhaa perua.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Älli on sijainnut päässä alusta asti. Kallon suojaamat aivot ja selän tukirangan suojaama selkäydin oli jo varhaisimmilla tunnetuilla oman pääjaksomme eli selkäjänteisten edustajilla kambrikaudella yli 500 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloinen kallo oli tosin nykyistä pehmeämpi, sillä se oli luun sijasta rustoa.


Silmätkin oli jo varhaisimmilla selkäjänteisillä yli 500 miljoonaa vuotta sitten, mutta kolmen näköpigmentin värinäkö on tuoretta perua. Se kehittyi vasta muinaisille ihmisapinoille kymmenien miljoonien viime vuosien aikana.


Haju- ja makuaistimme ovat samaa muinaista sarjaa. Jo varhaisimmilla selkäjänteisillä oli fossiilien anatomiasta päätellen kemikaaliaistin.


Kova luu syntyi alun perin hammaskäyttöön. Muinaisimmat tunnetut luut ovat alkeellisten kalojen hampaita kambrikaudelta 500 miljoonan vuoden takaa eli ajalta, jolloin kaloilla ei vielä ollut muuta kovaa tukirankaa. Niillä ei ollut haukkaavia leukojakaan, mutta hampaille on käyttöä leuattomassa imukuppisuussakin, kuten nykyiset nahkiaiset osoittavat.


Haukkaavat leuat kehittyivät kalojen kiduskaarista siluurikaudella lähes 450 miljoonaa vuotta sitten. Rakenteiden tehtävä ei muuttunut ihan niin paljon kuin kuulostaa, sillä aluksi kiduksia oli käytetty hengityksen ohella ravinnon siivilöintiin. Toki nyt tuli mahdolliseksi hyökkäävämpi elämäntyyli. Saaliin ei enää tarvinnut olla kertanielaisukokoa.


Kätevää, kun etuhampailla voi puraista leipää ja takahampailla jauhaa sen. Eri muodoillaan eri tehtäviin erikoistunut hammaskalusto ilmaantui dinosaurusten jaloissa kirmailleille hiirimäisille alkunisäkkäille noin 150 miljoonaaa vuotta sitten.


Jos sopraanolaulu kuulostaa sinusta hienolta, muista lämmöllä kiduskaaria. Niistä kehittyivät leukojen lisäksi muun muassa välikorvan kolme kuuloluuta Niistä yksi, jalustin, oli saanut tehtävänsä jo yli 350 miljoonaa vuotta sitten, kun kaloista kehittyi maaeläimiä; kuuntelu ilmassa oli erilaista kuin veden sisällä. Kaksi muuta, vasara ja alasin, kuitenkin kehittyivät vasta matelijoiden leukojen osista, jotka siis ovat kiduskaarten perua nekin. Uudet kuuloluut ilmaantuivat nisäkkäiden edeltäjille nisäkäsliskoille permikaudella eli juuri ennen dinosaurusten aikaa, runsaat 250 miljoonaa vuotta sitten. Vasara ja alasin mahdollistivat entistä korkeampien äänten kuulemisen.


Kaula ei ehkä vaikuta kummoiselta keksinnöltä, mutta ei sellaista nähty ennen kuin kalan ja sammakkoeläimen välimuodoilla devonikaudella vajaat 400 miljoonaa vuotta sitten. Kaloilla ei tyypillisesti ole erillistä hartiaa, vaan rintaevät ovat kytköksissä pään luihin.


Eväruodoilla olisi vaikea näpytellä tietokonetta, solmia kengännauhoja tai roikkua liaanissa. Monipuolisesti liikkuva ranteen ja sormien yhdistelmä alkoi kehittyä kalojen ja sammakkoeläinten välimuodoille vajaat 400 miljoonaa vuotta sitten.


Keuhkot kehittyivät, kun kaloista polveutui sammakkoeläimiä noin 400 miljoonaa vuotta sitten.


Lihaksilla sätkivät jo varhaisimmat selkäjänteiset yli 500 miljoonaa vuotta sitten.


Suolikin niillä oli.
Samoin sydän ja verisuonia.
Jonkinlaisia munuaisen esimuotojakin todennäköisesti oli verta suodattamassa, sillä sellaisia on jopa nykyisillä madoilla.


Myös selkänikamien iskunvaimentajina toimivat pehmeät välilevyt muistuttavat runsaan 500 miljoonan vuoden takaisista kantamuodoistamme. Niillä nimittäin oli tukenaan nestepaineen ryhdistämä selkäjänne. Välilevyt ovat rakenteellisesti sitä perua.


Sukupuolirauhaset oli nekin jo yli 500 miljoonan vuoden takaisilla kantamuodoillamme.


Kun iho menee kylmässä kananlihalle, ihokarvoitus yrittää pörhistyä muinaiseen lämmitystehtäväänsä. Karvat kehittyivät matelijoiden ihon keratiinisista lisäkkeistä, suomuista, kuten lintujen höyhenetkin. Karvat kuitenkin kivettyvät niin harvoin, ettei tiedetä, koska eli ensimmäinen karvainen eläin. Ainakin myöhemmin kuin ensimmäiset matelijat, jotka elivät hiilikaudella yli 300 miljoonaa vuotta sitten.


Maitorauhaset ovat nisäkkäille tyypillisiä ihon ja ihonalaiskudoksen rauhasia hiki- ja talirauhasten tavoin. Ne kehittyivät varhaisille nisäkkäille tai ehkä jo nisäkäsliskoille, mutta ajankohtaa ei tiedetä. Joka tapauksessa viimeistään niille nisäkkäille, jotka elivät dinosaurusten aikana yli 180 miljoonaa vuotta sitten. Ainakin jo tuolloin eli nisäkkäisiin kuuluvien nokkaeläinten kantamuotoja, jotka nykylajeista päätellen imettivät poikasiaan. Siihen aikaan poikaset kuoriutuivat vielä munista.


Sikiö kasvaa nisäkkäiden omalaatuiseen tapaan kohdussa sen sijaan, että munisimme munia, kuten valtaosa eläinkunnasta. Kohtu, johon muodostuu sikiötä ruokkiva istukka, kehittyi varhaisille nisäkkäille dinosaurusten aikana, ehkä noin 140 miljoonaa vuotta sitten. Suunnilleen silloin eli istukallisten ja istukattomien nisäkkäiden vanhin yhteinen kantamuoto. Jälkimmäisiä ovat pussieläimet, joiden poikasta ruokkii jo sikiövaiheessa istukkaveren sijasta emon maito, ja nokkaeläimet, jotka munivat munia.


Luinen lantio on yksi syy siihen, että ihmisen synnytystie on niin ahdas. Lantio on kuitenkin välttämätön, sillä ilman tukevaa luuyhteyttä selkärangan ja jalkojen välillä ihminen ei voisi kävellä. Luinen lantio ilmaantui, kun kaloista kehittyi sammakkoeläimiä vajaat 400 miljoonaa vuotta sitten.


Kahdella jalalla tallustivat jo miljoonien vuosien takaiset apinaihmiset. Tapa saattaa olla ihmisapinoilla hyvinkin muinainen ja on todennäköisesti simpanssimaista rystykävelyä vanhempi keksintö, mutta tarkkoja juuria ei tunneta.


Aiheesta lisää:
Esiäiti polski oudossa seurassa, Tiede 5/2008, s. 32-36, tai tiede.fi/arkisto
Löytyi fossiili - ihminen vai apina?, Tiede 8/2008, s. 24-27, tai tiede.fi/arkisto
Richard Dawkins, The ancestor\'s tale. A pilgrimage to the dawn of life (Phoenix 2005)
Neil Shubin, Your inner fish. The amazing discovery of our 375-million-year-old ancestor (Penguin Books 2009)

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.