Ihmisestä voi jo pienenä nähdä, vietteleekö huono elämä.

Huonot aivot, huonot tavat. Näin yksinkertainen on rikollisen resepti, kun rikollisuuden biologisia juuria selvittävien tutkijoiden ajatukset äärimmilleen tiivistää, kuten tekee alan pioneeri Adrian Raine, brittisyntyinen vankilapsykologi, joka nykyään hoitaa kriminologian ja psykiatrian professuuria Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa.

Raine on tutkinut rikollisen mielen biologiaa kohta 30 vuotta. Työ on ollut yksinäistä puurtamista, sillä lähestymistapaa on vieroksuttu fasistisena ja rasistisena. Näihin asti rikollisuutta on sopinut pitää vain sosiaalisena ilmiönä, joka johtuu hankalista oloista: köyhyydestä, kehnoista kavereista, koulutuksen puutteesta, työttömyydessä.

Nyt näkemykset ovat muuttumassa, kun evoluutiopsykologit ovat osoittaneet, ettei käyttäytymisemme pohjimmiltaan muuta olekaan kuin biologiaa, ja neuropsykologit ovat saaneet välineitä, joilla aivojemme toimintaa voi seurata aina vain tarkemmin. Uusista tuulista kertoo sekin, että Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla Washingtonissa aihetta puitiin omassa seminaarissaan.

Aivot ovat erilaiset

Adrian Raine kiinnostui rikollisuudesta alun perin omakohtaisista syistä. Teini-iässä hän kuului jengiin, jonka jäsenistä osa päätyi vankilaan ja osa hänen laillaan yliopistoon. Hän ihmetteli, mikä tovereilla meni vikaan. Sosiaaliset olot eivät asiaa selittäneet, ja lopulta Raine alkoi tutkia väkivaltarikollisten ja psykopaattien pääkoppaa.

Nyt hänellä on vastuksia kysymykseen, mikä tekee viattomasta piltistä pahiksen. Raine on magneettikuvauksin osoittanut, että rikollisten aivot ovat erilaiset. Heillä on poikkeavuuksia sekä limbisissä rakenteissa, aivojen syvissä alkukantaisissa osissa, että korkeampien toimintojen alueilla aivokuoressa. Erityisen ratkaisevia eroja löytyy

– mantelitumakkeesta: se on tilavuudeltaan 18 prosenttia pienempi kuin ihmisillä keskimäärin

– etuotsalohkosta: sen aivokuoressa on eri alueilla harmaata ainetta 4–20 prosenttia vähemmän kuin yleensä

– aivojuoviosta: se on noin 10 prosenttia suurempi kuin normaalisti.

Voivatko tällaiset poikkeavuudet mennä jälkiä jättämättä? Eivät, vastaa Raine. Ne petaavat tietä laittomuuksille.

Tunne-elämä häiriintyy

Rainen löytämät poikkeavuudet sijaitsevat elintärkeillä aivoaluilla, niillä, jotka tekevät meistä kelpo kansalaisia.

Mantelitumake käsittelee tunteita, sovittelee ristiriitoja ja rakentaa moraalia. Jos se ei toimi oikein, ihmiselle ei kehity kunnollista omaatuntoa eikä moraalista normistoa. Älyllisesti hän tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tunteillaan hän ei eroa tavoita.

Etuotsalohkossa sijaitsee aivojen kontrollikeskus, joka hallinnoi tunteita, sosiaalisia suhteita, suunnittelua ja päätöksentekoa. Se toimii eräällä tapaa suojelusenkelinä. Se varjelee huonoilta päätöksiltä ja äkkipikaisuuksilta, joilla voi olla kohtalokkaat seuraukset. Jos etuotsalohko vaurioituu, ihminen ei hallitse käyttäytymistään. Häneltä puuttuvat hätäjarrut, joilla aivojen syvistä osista kumpuavat primitiiviset reaktiot voi pysäyttää.

Aivojuovio kuuluu mantelitumakkeen lailla limbisiin rakenteisiin ja on tärkeä osa palkitsemisjärjestelmää. Tässä tapauksessa tavallista suurempi koko ei tarkoita parempaa toimintaa, vaikka aivoissa yleensä niin on laita. Päinvastoin toiminta on häiriintynyt, koska tarpeettomat hermoyhteydet ovat jääneet purkautumatta. Seurauksena on impulsiivinen tyydytyksen etsintä.

Merkit ilmaantuvat varhain

Tässä kohtaa Rainelta aina kysytään, mistä tietää, että rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset aivoissa johtavat rikolliseen elämään eikä rikollinen elämä muokkaa aivoja. Raine ei väitä todistaneensa ensin mainittua syy-seuraus-suhdetta, mutta hänen järkeensä jälkimmäinen vaihtoehto käy vielä huonommin, sillä rikollisille tyypillinen käyttäytyminen näkyy jo hyvin pienissä lapsissa.

Eräässä tuoreessa tutkimuksessaan Raine seurasi lähes 1 800:ta lasta kolmivuotiaasta aikuisuuteen. Pieninä pelottomat olivat 23-vuotiaana enemmän tai vähemmän kriminaaleja.

– Jos lapsi ei kykene pelkäämään, hän ei opi karttamaan ikävyyksiä eikä katumaan ja tuntemaan syyllisyyttä. Hän ei välitä väkivallan vaaroista eikä rangaistuksista. Häntä pelko ei pysäytä kuten meidät tavalliset ihmiset.

Myös muu tunteettomuus on tunnistettavissa varhain, jo nelivuotiaassa, sanoo Rainen kollega Nathalie Fontaine Indianan yliopistosta. Hänen uusimmat tuloksensa perustuvat lähes 10 000 brittikaksosen aineistoon. Lapset, joilta tutkimuksen alkaessa puuttuivat emootiot ja syyllisyydentunto, olivat 12-vuotiaana toistuvasti vakavissa vaikeuksissa aggressiivisen käytöksensä takia.

Puolet päättää ympäristö

Rikollisuutta ruokkivat rakenteet eivät tietenkään ilmaannu aivoihin tyhjästä. Pohjimmiltaan ne juontuvat geeneistä. Rainen mukaan aivojen poikkeamiin on kytketty ainakin seitsemän geeniä. Niistä tutkituin on mielialakemikaaleja ohjaava Maoa. Miehillä, joilla on geenistä ylivilkas muoto, on myös surkastunut etuaivokuori ja mantelitumake.

Silti rikollisuus ei ole pelkkää perimää. Paljon vaikuttaa se, mitä lapselle tapahtuu, kun hän varttuu. Nykyään tiedetään, että ympäristötekijät säätelevät geenien toimintaa. Ne kääntävät geenejä päälle ja päältä pois.

Elämää sivuraiteelle ohjaavien ympäristötekijöiden listalle ovat nousseet muun muassa äidin odotusaikainen tupakointi ja päihteiden käyttö, sikiöajan ja ensimmäisten elinvuosien huono ravinto, vanhempien välinpitämättömyys, sosiaalisten virikkeiden puute ja hyväksikäyttö. Kaikki nämä voivat vaikuttaa siihen, miten geenit toimivat ja aivot rakentuvat.

Nykynäkemyksen mukaan rikollisesta mielenlaadusta karkeasti ottaen puolet selittyy kasvuoloilla, toisen puolen ratkaisee biologia, joskin miehillä perimän merkitys saattaa olla selvästi suurempi. Nathalie Fontainen kaksostutkimuksessa poikien käyttäytymistä veivät vahvimmin vikaan geenit. Niiden kontolle meni lähes 80 prosenttia huonotapaisuudesta.

Pitäisikö mennä väliin?

Tutkijat eivät siis väitä, että biologia tuomitsee jonkun rikolliseksi. He väittävät, että biologia järjestää riskejä – ja samalla keinoja torjua niitä.

Raine on päätynyt miettimään, miten aivo- ja käyttäytymistutkimuksista kertyvään tietoon pitäisi suhtautua. Olisiko ryhdyttävä tunnistamaan lapsia, joilla on alttius joutua rikollisille teille, vai pitäisikö asian antaa olla – vaikka ensimmäiset merkit rakenteellisista heikkouksista voi nähdä jo kuuden kuukauden ikäisen lapsen aivoissa?

Raine sanoo tietävänsä, että hän liikkuu tulenaralla alueella. On eettisesti arveluttavaa hoitaa lapsia, ennen kuin he ovat tehneet mitään väärää, mutta toisaalta:

– Yhtä lailla väärin on panna pää pensaaseen eikä käyttää tietoa lasten parhaaksi. Jos emme mene väliin, emme koskaan onnistu vähentämään tappoja, murhia ja raiskauksia.

Ensimmäinen lääke rikollisuutta vastaan saattaa löytyä lähempää kuin lähin kasvatusterapeutti. Rainella on menossa kolme tutkimusta, joissa hän kokeilee, miten soluille elintärkeä omega-3-rasvahappo vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Alustavien tulosten mukaan se tukee hermosolujen uusiutumista ja hermoyhteyksien kasvua ja korjaa käyttäytymistä.

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri. Juttu perustuu esitelmiin Yhdysvaltain tiedeviikolla Washingtonissa 17.–21.2.2011. Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011.

Toukan käyttämästä entsyymistä voisi kehittää keinon hävittää muovijätettä.

Evoluutiobiologi Federica Bertocchinin mehiläisharrastus poiki yllätyshavainnon, joka saattaa tulevaisuudessa auttaa muovijäteongelman ratkaisussa.

Vahakoisa on matelijoiden ystäville tuttu perhonen. Sen toukkia kasvatetaan yleisesti ruoaksi terraarioeläimille. Mehiläisharrastajille vahakoisan toukat ovat tuholaisia, sillä ne syövät mehiläispesistä vahaa.

Eräänä päivänä Bertocchini puhdisti omien mehiläispesiensä kennoja vahakoisan toukista ja pani toukat muovipussiin. Hän yllättyi, kun tovin kuluttua toukat olivatkin jäystäneet muovipussin täyteen reikiä.

Espanjassa Cantabrian biolääketieteen ja bioteknologian instituutissa työskentelevä Bertocchini päätti tutkia asiaa kollegoidensa kanssa oikein tieteellisesti.

He laittoivat noin sata vahakoisan toukkaa tavalliseen supermarketin muovikassiin ja havaitsivat, että reikiä alkoi ilmaantua jo 40 minuutin kuluttua. 12 tunnin jälkeen muovikassista oli syöty muovia 92 milligrammaa.

Se ei kuulosta paljolta, mutta toukan muovinpopsimistahti on huomattava, kun sitä verrataan esimerkiksi aiemmin tutkittuihin muovia biohajottaviin bakteereihin.

Olennaista on, että toukat eivät vain popsi muovia. Ne hajottavat sitä tietyn entsyymin ajaman kemiallisen reaktion avulla, siis todella biohajottavat muovijätettä.

Luonnossa toukat syövät mehiläisvahaa. Tutkijat uskovat, että mehiläisvahan ja polyeteenimuovin hajottamisessa on kyse samantyyppisten kemiallisten sidosten rikkomisesta.

”Toukkien syömä vaha on sekin polymeeri, eräänlainen luonnollinen muovi. Sen kemiallinen rakenne ei suuresti eroa polyeteenista”, kertoo Bertocchini tutkimustiedotteessa.

Polyeteeni on muovin käytetyin raaka-aine. Spektroskoopin avulla tutkijat tarkastelivat, miten muovin kemialliset sidokset napsuvat rikki toukkien käsittelyssä. Toukat näyttivät hajottavan muovin polyeteenin etyleeniglykoliksi.

Muovia hajosi, vaikka tutkijat murskasivat toukkia ja sivelivät massaa muovipussin päälle.

”Toukka tuottaa kenties sylkirauhasissaan tai ruoansulatuskanavassaan elävien bakteerien avulla entsyymiä, joka rikkoo muovin kemialliset sidokset. Seuraavaksi aiomme selvittää, mikä tämä entsyymi on ja minkälaisia prosesseja tähän reaktioon liittyy”, Bertocchini sanoo.

Tutkijat uskovat, että jos entsyymi voitaisiin eristää, sitä voitaisiin massatuottaa teollisesti ja käyttää apuna muovijätteen hävittämisessä.

Tutkimuksen julkaisi Current Biology.

Aikuisille enimmäismäärä on neljä mukillista kahvia, 60-kiloiselle nuorelle alle puoli litraa energiajuomaa päivässä.

Kofeiini on keskushermostoon vaikuttava aine, jota ei kannata nauttia mielin määrin.

Kymmenen grammaa päivässä aiheuttaa kuolemanvaaran, vahvistaa uusi meta-analyysi kofeiinin haitoista. Annos vastaa sataa kahvikupillista. Katsauksessa tarkasteltiin 2000-luvulla ilmestyneitä tutkimuksia kofeiinin haitoista. Niitä oli kaikkiaan 380. Tutkimuksen julkaisi Food and Chemical Toxicology.

Terve aikuinen voi katsauksen mukaan nauttia vaaratta 400 milligrammaa kofeiinia päivässä. Mukillinen eli kaksi desilitraa kahvia sisältää sata milligrammaa, joten mukillisia on varaa juoda neljä. Pienemmillä ihmisillä, kuten lapsilla tai teineillä, rajat ovat merkittävästi alhaisemmat. Esimerkiksi 50-kiloisen teinin ei kannata juoda edes yhtä kokonaista pullollista energiajuomaa.

Suosituksia suuremmilla kofeiiniannoksilla terveysriskit lisääntyvät.

Niihin kuuluvat sydän- ja verisuoniongelmat, haitat kalsiumin aineenvaihdunnalle ja luustolle sekä mielialan ja käyttäytymisen häiriöt, kuten ahdistuneisuus ja uniongelmat. Hedelmällisyys voi niin ikään kärsiä.

Alle 400 milligrammankin päiväannokset voivat nostaa verenpainetta ja lisätä ahdistuneisuutta. Vaikutukset ovat kuitenkin yleensä ohimeneviä tai yksilöllisiä. Ihmisillä on erilainen herkkyys kofeiinille.

Pienempien annosten haitat voivat olla myös helposti vältettävissä. Esimerkiksi kahvin aiheuttamista unihäiriöistä pääsee juomalla kahvinsa riittävän aikaisin ennen nukkumaan menoa.

Raskaana olevien naisten kannattaa jättää päiväannos pienemmäksi kuin muiden terveiden aikuisten. Korkeitaan 300 milligrammaa kofeiinia on sopiva määrä, jos odottaa vauvaa.

Suuremmat määrät voivat tutkimusten mukaan lisätä keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä sekä haitata sikiön kasvua ja terveyttä.

Lapsille ja nuorille enimmäismäärä on katsauksen mukaan 2,5 milligrammaa kofeiinia painokiloa kohti päivässä. Tämän jälkeen alkavat erilaisten terveyshaittojen riskit kasvaa.

Enimmäisannos 40-kiloiselle lapselle on siis yksi mukillinen kahvia. Puolen litran tölkki energiajuomaa on 60-kiloisellekin liikaa, sillä siinä on 160 milligrammaa kofeiinia. Tuon painoinen lapsi tai nuori saisi nauttia korkeintaan 150 milligrammaa kofeiinia päivässä.

Kysely

Saatko liikaa kofeiinia?

Juhlapöytään tuli herkkuja asteekeilta asti.

Suomalaiseen joulupöytään on kerätty herkkuja eri tahoilta tuhansien vuosien ajan. Muinaiset kantasuomalaiset kohtasivat Itämeren alueella baltteja ja germaaneja, joilta opittiin viljelemään ohraa ja valmistamaan puuroa, maltaita, olutta ja leipää. Balttien opastuksella tutustuttiin myös herkullisiin merikaloihin, loheen ja ankeriaaseen. Ruotsalaisilta lainattiin myöhemmin silli ja silakka.

Joulu on kristillisperäinen juhla, joten sen vietto on alkanut vasta keskiajalla. Silloin myös ruokakulttuuri koki suuren muutoksen, kun etelä- ja keskieurooppalaiset tavat ja tuotteet alkoivat tulla tutuiksi sekä kaupan että kirkon välityksellä. Tärkeitä uutuuksia olivat mausteet, esimerkiksi inkivääri ja pippuri, joiden nimitykset juontuivat Aasian kielistä. Sinappi tuli ruotsin ja latinan kautta kreikasta.

Jo keskiajalla Suomeen tuotiin viikunoita, joiden nimitys lainattiin ruotsin kautta latinasta. Arvostettu juoma oli rypäleistä valmistettu viini, jota kutsuttiin germaanisella lainasanalla viina.  Germaaneilta tai skandinaaveilta saatu kakku tarkoitti alkuaan pientä leipää. Nämä kaikki mainitaan jo Agricolan teoksissa. Siellä on myös kaneli, mutta siitä käytetään Lutherilta lainattua nimitystä cinnamet.  

Suurvalta-aikana suomen kieleen virtasi sekä ruotsalaisia että ruotsin välityksellä kauempaa saatuja sanoja. 1600-luvun uutuuksia olivat riisi ja manteli, rusina ja korintti, luumu ja kriikuna, sokeri ja kaneli, kinkku ja kalkkuna.

Torttu saatiin 1700-luvulla ranskasta ruotsin kautta. Samaa tietä tulivat arabialainen siirappi ja Intian suunnalta kardemumma. Suklaa oli aluksi suklaajuomaa. Sen raaka-aineen ja asteekinkielisen nimen olivat jo 1500-luvun espanjalaiset löytöretkeilijät tuoneet Eurooppaan, mutta kesti aikansa, ennen kuin chilillä maustetusta tulisesta puurosta osattiin kehitellä eurooppalaisia miellyttävä makea herkku.

Kaiken eksotiikan vastapainoksi on mukava todeta, että joulun perinteiset laatikot edustavat ilmeisesti suomalaisten omaa tuotekehittelyä. Laatikko-sana on kyllä lainaa ruotsista tai alasaksasta, mutta siellä se on tarkoittanut vain kirstua tai muuta säilytysastiaa. Suomessa siitä on tullut myös uuniruokien valmistusastian ja tällaisessa astiassa valmistetun makoisan ruokalajin nimi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2016

  

Siitä todistavat some, sote ja kyky.

Kiireisessä nykymaailmassa nopeus on valttia. Kieli vastaa haasteeseen monin tavoin: sanoista karsitaan osia, jotka eivät ole ymmärtämisen kannalta välttämättömiä. Pitkiä ilmauksia korvataan lyhenteillä varsinkin silloin, kun ne toistuvat tiheästi. Lyhentäminen kukoistaa esimerkiksi suurten organisaatioiden suunnittelukielessä.

Monet nimet ovat alkuaan lyhennesanoja, kuten Gestapo, Nato tai Unesco. Lyhenne voi säilyä, vaikka nimi muuttuisi. Esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus muuttui jokin aika sitten Kotimaisten kielten keskukseksi, mutta lyhennenimi on sama Kotus kuin ennenkin. Unicef on alkukirjainlyhenne sanoista United Nations International Children's Emergency Fund. Nykyisestä nimestä United Nations Children's Fund sitä ei voisi enää muodostaa samalla tavalla.

Tuttuja lyhenteitä voi käyttää, vaikka ei olisi aavistustakaan siitä, miten ne on alun perin muodostettu. Koululaisten oppimista mittaavan kansainvälisen Pisa-tutkimuksen nimi on alkukirjainlyhenne sanoista Programme for International Student Assessment. Teoston ainekset on poimittu Säveltäjäin tekijänoikeustoimistosta.

Kun lyhenteen muodostaa valikoimalla äänteitä sopivasti, syntyy uusi, taivutuskelpoinen sana. Lyhentämisestä onkin tullut normaali sananmuodostuskeino perinteisen johtamisen ja yhdistämisen rinnalle. Esimerkiksi opinto-ohjaajasta on tullut opo, ruotsinsuomalaisesta ruosu, sosiaali- ja terveystoimesta sote, sosiaalisesta mediasta some ja työkyvyn ylläpidosta tyky.

Sananosistakin voi kasvattaa uusia sanoja. Englannin entistä merkitsevästä etuliitteestä ex- muodostettu eksä on käypä nimitys entiselle puolisolle tai seurustelukumppanille. Sen vastakohta nyksä on saatu vaihtamalla alkuosaksi nykyinen-sanan alkuäänteet. Näppärää!

Juuri nyt on kasvisruoka sanaston innovaatiokeskus, ja sen myötä kasvissyöjään viittaavan vegetaristi-sanan alkuosa vege on muuttunut trendikkääksi etuliitteeksi: vegebuumi, vegehylly, vegekauppa, vegelaatikko, vegemessut, vegepizza, vegeruoka, vegetarjonta, vegetukku. Tällaisia yhdyssanoja ei vielä löydy Kielitoimiston sanakirjasta, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan guru ennustaakseen, että myös sanakirjan vegeosasto rikastuu lähiaikoina huomattavasti.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2017

Käyttäjä3876
Seuraa 
Viestejä1091
Liittynyt9.3.2017

Lyhyestä sana selvä

Nobelaner kirjoitti: Käyttäjä3876 kirjoitti: Amanda88 kirjoitti: Kuka haluaa olla nyksä, kun se on lupaus että olet kohta eksä. Pessimisti ei pety. Tuo on kyllä selkeästi toiseksi tyhmin hokema ikinä. Siis että pessimisti ei pety. Ensimmäiseksi tyhmin on tietenkin se että "kypärä/turvavyö/mikälie on halpa henkivakuutus." Vanhemmat kovat jätkät höhötteli aikoinaan kun laitoin turvavyön kiinni. Sanoin niille että se on kovin jätkä joka säilyy hengissä.
Lue kommentti

Opeta lapsi ampumaan ja lapsi saa kokeista kiitettäviä
https://www.facebook.com/Channel4News/videos/10154717292226939/