Ihmisestä voi jo pienenä nähdä, vietteleekö huono elämä.

Huonot aivot, huonot tavat. Näin yksinkertainen on rikollisen resepti, kun rikollisuuden biologisia juuria selvittävien tutkijoiden ajatukset äärimmilleen tiivistää, kuten tekee alan pioneeri Adrian Raine, brittisyntyinen vankilapsykologi, joka nykyään hoitaa kriminologian ja psykiatrian professuuria Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa.

Raine on tutkinut rikollisen mielen biologiaa kohta 30 vuotta. Työ on ollut yksinäistä puurtamista, sillä lähestymistapaa on vieroksuttu fasistisena ja rasistisena. Näihin asti rikollisuutta on sopinut pitää vain sosiaalisena ilmiönä, joka johtuu hankalista oloista: köyhyydestä, kehnoista kavereista, koulutuksen puutteesta, työttömyydessä.

Nyt näkemykset ovat muuttumassa, kun evoluutiopsykologit ovat osoittaneet, ettei käyttäytymisemme pohjimmiltaan muuta olekaan kuin biologiaa, ja neuropsykologit ovat saaneet välineitä, joilla aivojemme toimintaa voi seurata aina vain tarkemmin. Uusista tuulista kertoo sekin, että Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla Washingtonissa aihetta puitiin omassa seminaarissaan.

Aivot ovat erilaiset

Adrian Raine kiinnostui rikollisuudesta alun perin omakohtaisista syistä. Teini-iässä hän kuului jengiin, jonka jäsenistä osa päätyi vankilaan ja osa hänen laillaan yliopistoon. Hän ihmetteli, mikä tovereilla meni vikaan. Sosiaaliset olot eivät asiaa selittäneet, ja lopulta Raine alkoi tutkia väkivaltarikollisten ja psykopaattien pääkoppaa.

Nyt hänellä on vastuksia kysymykseen, mikä tekee viattomasta piltistä pahiksen. Raine on magneettikuvauksin osoittanut, että rikollisten aivot ovat erilaiset. Heillä on poikkeavuuksia sekä limbisissä rakenteissa, aivojen syvissä alkukantaisissa osissa, että korkeampien toimintojen alueilla aivokuoressa. Erityisen ratkaisevia eroja löytyy

– mantelitumakkeesta: se on tilavuudeltaan 18 prosenttia pienempi kuin ihmisillä keskimäärin

– etuotsalohkosta: sen aivokuoressa on eri alueilla harmaata ainetta 4–20 prosenttia vähemmän kuin yleensä

– aivojuoviosta: se on noin 10 prosenttia suurempi kuin normaalisti.

Voivatko tällaiset poikkeavuudet mennä jälkiä jättämättä? Eivät, vastaa Raine. Ne petaavat tietä laittomuuksille.

Tunne-elämä häiriintyy

Rainen löytämät poikkeavuudet sijaitsevat elintärkeillä aivoaluilla, niillä, jotka tekevät meistä kelpo kansalaisia.

Mantelitumake käsittelee tunteita, sovittelee ristiriitoja ja rakentaa moraalia. Jos se ei toimi oikein, ihmiselle ei kehity kunnollista omaatuntoa eikä moraalista normistoa. Älyllisesti hän tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta tunteillaan hän ei eroa tavoita.

Etuotsalohkossa sijaitsee aivojen kontrollikeskus, joka hallinnoi tunteita, sosiaalisia suhteita, suunnittelua ja päätöksentekoa. Se toimii eräällä tapaa suojelusenkelinä. Se varjelee huonoilta päätöksiltä ja äkkipikaisuuksilta, joilla voi olla kohtalokkaat seuraukset. Jos etuotsalohko vaurioituu, ihminen ei hallitse käyttäytymistään. Häneltä puuttuvat hätäjarrut, joilla aivojen syvistä osista kumpuavat primitiiviset reaktiot voi pysäyttää.

Aivojuovio kuuluu mantelitumakkeen lailla limbisiin rakenteisiin ja on tärkeä osa palkitsemisjärjestelmää. Tässä tapauksessa tavallista suurempi koko ei tarkoita parempaa toimintaa, vaikka aivoissa yleensä niin on laita. Päinvastoin toiminta on häiriintynyt, koska tarpeettomat hermoyhteydet ovat jääneet purkautumatta. Seurauksena on impulsiivinen tyydytyksen etsintä.

Merkit ilmaantuvat varhain

Tässä kohtaa Rainelta aina kysytään, mistä tietää, että rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset aivoissa johtavat rikolliseen elämään eikä rikollinen elämä muokkaa aivoja. Raine ei väitä todistaneensa ensin mainittua syy-seuraus-suhdetta, mutta hänen järkeensä jälkimmäinen vaihtoehto käy vielä huonommin, sillä rikollisille tyypillinen käyttäytyminen näkyy jo hyvin pienissä lapsissa.

Eräässä tuoreessa tutkimuksessaan Raine seurasi lähes 1 800:ta lasta kolmivuotiaasta aikuisuuteen. Pieninä pelottomat olivat 23-vuotiaana enemmän tai vähemmän kriminaaleja.

– Jos lapsi ei kykene pelkäämään, hän ei opi karttamaan ikävyyksiä eikä katumaan ja tuntemaan syyllisyyttä. Hän ei välitä väkivallan vaaroista eikä rangaistuksista. Häntä pelko ei pysäytä kuten meidät tavalliset ihmiset.

Myös muu tunteettomuus on tunnistettavissa varhain, jo nelivuotiaassa, sanoo Rainen kollega Nathalie Fontaine Indianan yliopistosta. Hänen uusimmat tuloksensa perustuvat lähes 10 000 brittikaksosen aineistoon. Lapset, joilta tutkimuksen alkaessa puuttuivat emootiot ja syyllisyydentunto, olivat 12-vuotiaana toistuvasti vakavissa vaikeuksissa aggressiivisen käytöksensä takia.

Puolet päättää ympäristö

Rikollisuutta ruokkivat rakenteet eivät tietenkään ilmaannu aivoihin tyhjästä. Pohjimmiltaan ne juontuvat geeneistä. Rainen mukaan aivojen poikkeamiin on kytketty ainakin seitsemän geeniä. Niistä tutkituin on mielialakemikaaleja ohjaava Maoa. Miehillä, joilla on geenistä ylivilkas muoto, on myös surkastunut etuaivokuori ja mantelitumake.

Silti rikollisuus ei ole pelkkää perimää. Paljon vaikuttaa se, mitä lapselle tapahtuu, kun hän varttuu. Nykyään tiedetään, että ympäristötekijät säätelevät geenien toimintaa. Ne kääntävät geenejä päälle ja päältä pois.

Elämää sivuraiteelle ohjaavien ympäristötekijöiden listalle ovat nousseet muun muassa äidin odotusaikainen tupakointi ja päihteiden käyttö, sikiöajan ja ensimmäisten elinvuosien huono ravinto, vanhempien välinpitämättömyys, sosiaalisten virikkeiden puute ja hyväksikäyttö. Kaikki nämä voivat vaikuttaa siihen, miten geenit toimivat ja aivot rakentuvat.

Nykynäkemyksen mukaan rikollisesta mielenlaadusta karkeasti ottaen puolet selittyy kasvuoloilla, toisen puolen ratkaisee biologia, joskin miehillä perimän merkitys saattaa olla selvästi suurempi. Nathalie Fontainen kaksostutkimuksessa poikien käyttäytymistä veivät vahvimmin vikaan geenit. Niiden kontolle meni lähes 80 prosenttia huonotapaisuudesta.

Pitäisikö mennä väliin?

Tutkijat eivät siis väitä, että biologia tuomitsee jonkun rikolliseksi. He väittävät, että biologia järjestää riskejä – ja samalla keinoja torjua niitä.

Raine on päätynyt miettimään, miten aivo- ja käyttäytymistutkimuksista kertyvään tietoon pitäisi suhtautua. Olisiko ryhdyttävä tunnistamaan lapsia, joilla on alttius joutua rikollisille teille, vai pitäisikö asian antaa olla – vaikka ensimmäiset merkit rakenteellisista heikkouksista voi nähdä jo kuuden kuukauden ikäisen lapsen aivoissa?

Raine sanoo tietävänsä, että hän liikkuu tulenaralla alueella. On eettisesti arveluttavaa hoitaa lapsia, ennen kuin he ovat tehneet mitään väärää, mutta toisaalta:

– Yhtä lailla väärin on panna pää pensaaseen eikä käyttää tietoa lasten parhaaksi. Jos emme mene väliin, emme koskaan onnistu vähentämään tappoja, murhia ja raiskauksia.

Ensimmäinen lääke rikollisuutta vastaan saattaa löytyä lähempää kuin lähin kasvatusterapeutti. Rainella on menossa kolme tutkimusta, joissa hän kokeilee, miten soluille elintärkeä omega-3-rasvahappo vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen. Alustavien tulosten mukaan se tukee hermosolujen uusiutumista ja hermoyhteyksien kasvua ja korjaa käyttäytymistä.

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri. Juttu perustuu esitelmiin Yhdysvaltain tiedeviikolla Washingtonissa 17.–21.2.2011. Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011.

Pelkkiä vaihtoehtohoitoja käyttäneet syöpäpotilaat kuolivat huomattavasti todennäköisemmin kuin tavanomaista hoitoa saaneet, osoitti yhdysvaltalainen tutkimus.

Jos haluaa selvitä syövästä, kannattaa luottaa lääkäriin.

Syöpäkuolleisuus oli Yalen yliopiston tutkimuksessa jopa viisi kertaa suurempaa niillä, jotka hoitivat syöpäänsä pelkillä vaihtoehtoisilla menetelmillä kuin niillä, jotka kävivät tavanomaisissa hoidoissa.

Tulos ei sinänsä yllätä.

Vaihtoehtohoitojen kuten vaikkapa luontaistuotteiden ja homeopatian tehosta syövän tai muiden sairauksien hoidossa ei ole mitään näyttöä. Ne on jopa osoitettu tehottomiksi. Siksi puhutaan myös uskomushoidoista.

Harvemmin on silti tutkittu, miten vaihtoehtohoitoihin turvautuminen näkyy syöpäkuolleisuudessa.

Tutkijat tarkastelivat 840 amerikkalaisen syöpäpotilaan tapauksia. Tiedot oli kerätty kansallisesta syöpätietokannasta.

Potilaista 560 oli saanut syöpäänsä lääketieteellistä hoitoa ja 280 henkilöä hoiti syöpäänsä vain vaihtoehtoisilla menetelmillä. Kaikki potilaat olivat saaneet lääkäriltä syöpädiagnoosin vuosina 2004–2013.

Potilailla oli erilaisia syöpiä. Kaikkien syöpien kohdalla vaihtoehtohoitoihin turvautuneessa ryhmässä kuolleisuus oli suurempi.

Vaihtoehtohoitojen käyttäjistä rintasyöpään sairastuneet kuolivat 5,6 kertaa todennäköisemmin kuin tavaomaista hoitoa saaneet.

Paksusuolen syöpään sairastuneet vaihtoehtohoitojen käyttäjät kuolivat 4,5 kertaa todennäköisemmin ja keuhkosyöpään kaksi kertaa todennäköisemmin.

Keskimäärin riskitiheyksien suhde (hazard ratio) oli 2,5. Se tarkoittaa, että jokaista syöpäänsä kuollutta potilasta kohden vaihtoehtohoitojen käyttäjiä menehtyi 2,5 samaan sairauteen.

”Meillä on nyt näyttöä siitä, että vaihtoehtohoitojen käyttäminen toimivaksi todettujen hoitojen sijaan lisää kuolemanvaaraa. Toivottavasti tiedosta on hyötyä lääkäreille, jotka neuvovat potilaita hoitoihin liittyvissä valinnoissa”, sanoo tutkimusta johtanut syöpälääkäri Skyler Johnson Yalen yliopistollisesta sairaalasta tiedotteessa.

Uusista hoitomuodoista voi toki löytyä joitain toimivia, huomauttaa toinen tutkijoista, tohtori Cary Gross. Niitä pitäisi tutkia lisää.

”Meidän täytyy ymmärtää paremmin, mitkä hoidoista toimivat ja mitkä ei, oli kyse esimerkiksi uudenlaisesta immunoterapiasta tai suurista vitamiiniannoksista, jotta potilaat voivat tehdä oikeita päätöksiä”, Gross sanoo.

Tutkimuksen julkaisi Journal of the National Cancer Institute.

Vaihtoehtohoitoja käytetään Suomessakin. Täysi kieltäytyminen lääkärin hoidosta on kuitenkin harvinaista.

Suomeen on kaavailtu niin sanottua puoskarilakia, joka säätelisi vaihtoehtohoitoja ja niiden antajia, mutta lakihanke kaatui seitsemän vuotta sitten.

Kysely

Oletko kokeillut vaihtoehtohoitoja?

MooM
Seuraa 
Viestejä4916
Liittynyt29.6.2012

Viikon gallup: Oletko kokeillut vaihtoehtohoitoja?

Huomautuksena: on myös kokeellisia hoitoja, jotka ovat sinä vaiheessa testausta, että eivät vielä ole pätevästi toimiviksi osoitettuja. Eivätkä ehkä sellaisiksi koskaan osoitukaan. Näitä tosin ei yleensä nimitetä vaihtoehtohoidoiksi. Muuten samaa mieltä. Tosin onhan meillä vaihtoehtoisia faktojakin nykyisin... Puoskarointi ehkä on turhan painolastinen sana, mutta 'uskomushoito' on oma suosikini.
Lue kommentti

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017