Uuden vihreän vallankumouksen arkkitehdit haluavat kasvattaa enemmän vähemmällä. Suunnitelman ytimessä ovat pavut ja maissit, jotka ottavat maaperästä fosforia ennennäkemättömän tehokkaasti.
 

Teksti: Outi Toivanen-Visti

Uuden vihreän vallankumouksen arkkitehdit haluavat kasvattaa enemmän vähemmällä. Suunnitelman ytimessä ovat pavut ja maissit, jotka ottavat maaperästä fosforia ennennäkemättömän tehokkaasti.

Julkaistu Tiede -lehdessä 9/2010Pienviljelijä Maria Issa seisoo kaksimetrisen maissikasvustonsa edessä Mwandamassa Malawissa. Kylässä on eletty suoranaista ihmeiden aikaa, sillä vihreä vallankumous on löytänyt sinne tiensä. Uudet siemenet ja kasviravinteet ovat tuottaneet niin paljon satoa, että maissia on riittänyt jopa vientiin naapurimaahan Zimbabween. Kylän talouselämä on saanut sysäyksen eteenpäin. On perustettu kauppoja, taloja rakennetaan, ja käsityöpajoissa on ilmeisen kiireistä. Tyytyväiset ihmiset jonottavat avaamaan tilejä pankkiin, joka toimii pakettiautossa. Näin esittää African Voice A24:n tuottama uutisvideo. Riittävä ruoantuotanto parantaa nopeasti hyvinvointia. Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa talouselämän ja yhteiskunnan kehitys kiihtyi, kun vihreä vallankumous lähti liikkeelle 1960-luvulla. Lannoitteet ja uudet vehnä- ja riisilajikkeet moninkertaistivat sadot ja vapauttivat väkeä maaseudulta kaupunkeihin teollisuuden käyttöön. Afrikka jäi paitsi tästä ensimmäisestä vihreästä vallankumouksesta, sillä vehnä ja riisi eivät ole siellä tärkeimpiä ruokakasveja. Maanosan kehitystä ovat hidastaneet myös lukuisat sodat ja vallankaappaukset sekä huono infrastruktuuri.Ilmastonmuutoksen vuoksi kuivuus lisääntyy monissa osissa Afrikkaa entisestään. BBC:n dokumentti näyttää tätä karumpaa puolta. Tuhat kilometriä Issan pellolta pohjoiseen, Itä-Afrikan hautavajoaman alueella Keniassa masait tuskailevat vakavan kuivuuden kanssa. Useat sadot peräkkäin ovat tuhoutuneet, ihmiset ovat nälissään, ja lehmien raatoja lojuu tasangoilla. Toisaalla Keniassa viljellään kyllä menestyksekkäästi vihanneksia, hedelmiä ja tietysti teetä ja kahvia eurooppalaisille.

Lannoitteet eivät pelastaPennsylvanian osavaltionyliopiston kasvinravitsemustieteen professori Jonathan Lynch aloittelee esitelmäänsä Yhdysvaltain tiedeviikolla San Diegossa helmikuussa.– Ilman rahaa, luottoa, toimivia markkinoita ja lukutaitoista väestöä Afrikka tarvitsee edullisen ja yksinkertaisen vihreän vallankumouksen, Lynch sanoo. Jopa 75 prosenttia Afrikan maatalousmaasta on heikossa kunnossa kuivuuden, eroosion ja tauottoman viljelyn vuoksi.– Lannoitteiden lisääminen näihin köyhtyneisiin maaperiin ei ratkaise mitään. Lannoitteet ovat kalliita, eivätkä ne edes auttaisi Saharan eteläpuolisten seutujen kuivuudessa. Ne huuhtoutuisivat pois sateiden mukana. Tarvitaan järkevää lannoitusta, toimia, jotka suojelevat maaperää, ja siemeniä, jotka kestävät kuivuutta ja vähäravinteista kasvualustaa, Lynch esitelmöi.

Riittävästi riittääMyöhemmin työhuoneellaan Pennsylvaniassa Lynch kertoo koeviljelmistään Etelä-Afrikassa ja Mosambikissa. Uusilla siemenillä sadot ovat kaksin- ja jopa kuusinkertaistuneet aikaisempaan verrattuna.– Täytyy muistaa, että nyt vertaamme tulosta satoon, joka on saatu huonoilta mailta vanhoin menetelmin.Lynch haluaa korostaa, että hänen ideansa on kehittää lajikkeita, jotka selviävät kuivuudessa ja antavat riittävän sadon. Tavoitteena ei ole luoda lajikkeita, jotka tuottaisivat maksimaalisesti, mihin jalostustyö ja lannoitus länsimaissa on pyrkinyt.Mosambikissa Lynchin työryhmä tekee yhteistyötä kansallisen maatalousinstituutin Iiamin kanssa. Projektissa on täytynyt ottaa huomioon myös yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät. – Emme voi mennä sinne ja sanoa, että tässä on uusi amerikkalainen siemen, ottakaa se käyttöön. Jokaisessa maassa on tietyt papulajit, joita viljelijät suosivat. Yksi syy siihen, miksi keskitymme Mosambikissa tarhapapuihin, on se, etteivät pavut ole kaupallisesti yhtä kiinnostavia kuin monet muut viljelykasvit, esimerkiksi kahvi tai pähkinät. Jos jalostaisimme niitä, miehet korjaisivat koko sadon myyntiin ja ostaisivat ensimmäiseksi olutta kyläpäälliköille, jotta nämä pysyisivät suopeina ja antaisivat  kylän maiden viljelyn jatkua, Lynch kertoo.– Siemen pitää antaa naiselle. Naiset ruokkivat ensin ihmiset, ja vasta loppu joutaa myyntiin.

Vastaus löytyy juuristaLynch kiinnostui juurista kymmenen vuotta sitten Jo tuolloin oli näkyvissä, että tulevaisuudessa ilmastonmuutos ja eroosio vaikeuttavat ruoantuotantoa niin Afrikassa kuin koko maailmassa. – Luulen, että meidän lapsemme joutuvat pohtimaan ruoantuotantoa paljon enemmän kuin me olemme joutuneet, Lynch toteaa.Juuritutkimuksen pääkohteiksi Lynch valitsi laajasti viljellyt soijapavun, tarhapavun ja maissin, koska ne ovat erityisen tärkeää ravintoa niin kasvutalouksissa kuin aliravitsemuksen kiusaamissa kehitysmaissa. Tutkimusta aloittaessaan Lynch yllättyi siitä, kuinka vähän biologit tietävät juurien toiminnasta. Maatalouskasvien tutkimus on keskittynyt kasvualustaan, sen ravinteikkuuden lisäämiseen ja kasvien maanpäällisiin osiin.– Tutkimuksemme on kuitenkin osoittanut, että juurten kasvutapa ja rakenne määräävät pitkälti sen, miten tehokkaasti pavut käyttävät maaperän ravinteita, Lynch toteaa.Kuivuuden ohella Afrikan köyhimpien alueiden ruoantuotantoa rajoittavat ennen kaikkea ravinteiden niukkuus ja maaperän happamuus. – Analyysit on tehty luonnontilaisesta maasta. Maatalouskäytössä ollut maa saattaa olla ravinteiltaan jopa heikompaa eroosion ja huuhtoutumisen vuoksi, Lynch muistuttaa.Ravinteista tärkeimpiä on fosfori. Typen ja kaliumin ohella se on ravinne, jota ilman kasvi ei menesty ja tuota satoa. Kasvi tarvitsee fosforia juurten muodostukseen ja hedelmien ja siementen kehittämiseen. Fosforin puutteessa versot jäävät ohuiksi ja juuret heikoiksi. Kukinta ja tuleentuminen viivästyvät.

Hennot imevät fosforiaLynchin tutkimusryhmä on kehittänyt papulajikkeita, jotka kasvattavat runsaasti haarautuvan hiusjuuriston lähelle maanpintaa. Fosforia on eniten pinnan läheisyydessä, joten hiusjuuret pystyvät hyödyntämään sitä paremmin kuin syvät juuret. Lynchin mukaan biomassaltaan vähäiseen mutta erittäin tehokkaasti toimivaan hiusjuuristoon kannattaa satsata kasvinjalostuksessa, sillä runsaan mutta hennon juuriston kasvattaminen on kasville energiataloudellisesti halpa panostus.Typensitojakasvit ovat omavaraisia typen suhteen, koska ne  sitä bakteerien avulla ilmakehästä, mutta niidenkin kasvu riippuu juurten hankkimasta fosforista. Siksi ei ole yllättävää, että maaperän ravinnetilanne vaikuttaa juuristoon. Kun ravinteita on niukasti, juuret ovat usein suuremmat kuin maanpäälliset osat. Ravinteikkaassa ja kosteassa maaperässä tilanne on päinvastainen.Lynchin työryhmä on jalostanut juuriarkkitehtuurin, jossa pääjuuri tunkeutuu syviin maakerroksiin. Sen avulla kasvi imee tehokkaasti vettä ja pysyy paremmin pystyssä tulvien ja tuulien iskiessä. Sen sijaan ravintojuurten verkosto kasvaa mahdollisimman lähellä maanpintaa ja pystyy näin hyödyntämään tehokkaasti fosforia.

Myös eroosio väheneeLynch kollegoineen arveli, että fosforia tehokkaasti käyttävien kasvien viljelystä saattaisi olla myös kielteisiä seurauksia. Jos kasvit hyödyntävät fosforia liian hyvin, maa köyhtyy entisestään ja viljelijän on pakko turvautua yhä useammin fosforilannoitteisiin. Alustavien tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan käy, vaan fosforille ahneet kasvit vähentävät eroosiota ja arvokkaiden ravinteiden huuhtoutumista pois pellolta. Ne itse asiassa pidättävät enemmän fosforia kuin ottavat sitä maasta.Fosforia tehokkaasti hyödyntävien kasvien viljely vaikuttaa maan tuottavuuteen laajasti. Kun kasvit kasvavat paremmin, syntyy enemmän kompostoituvaa biojätettä, mikä lisää multavuutta ja ravinnepitoisuutta. Kasvien tähteistä kertyvä biomassa on erityisen tärkeä maan vedenpidätyskyvylle, ja luontainen ravinteikkuus vähentää lannoittamisen tarvetta. Runsas maanpäällinen kasvusto taas tarjoaa enemmän rehua eläimille sen jälkeen, kun pavut on kerätty ihmisravinnoksi. – Fosforin kerääjien käyttöönotto saattaa mullistaa koko maatalouden, Lynch uskoo.Hän on saanut myös yhä useamman rahoittajan ja tutkimusyhteisön uskomaan samoin. Aikaisemmin Lynch valitteli, että muodikas molekyylibiologia vie kaikki tutkimusrahat ja perinteinen tuotantobiologinen tutkimus jää heitteille. Taloustaantuma ja ruokakriisit näyttävät muuttaneen tilanteen. Hiljattain muun muassa Yhdysvaltain tunnetuimpiin ja merkittävimpiin sijoittajiin kuuluvan Howard G. Buffettin säätiö otti Lynchiin yhteyttä ja tarjosi rahoitusta Afrikan-hankkeisiin.

Outi Toivanen-Visti on vapaa toimittaja.

Uuden vallankumouksen kasvit lähikuvassa

Tarhapapu, Phaseolus vulgaris, on hernekasvien heimoon kuuluva yksivuotinen kasvi. Se on kotoisin Amerikasta, mutta nykyään sen eri lajikkeita viljellään kaupallisesti kaikkialla maailmassa. Brasilia ja Intia ovat suurimmat kuivien papujen tuottajat, kun taas Kiina hallitsee vihreiden tarhapapujen markkinoita. Pavut sisältävät runsaasti hiilihydraatteja, proteiineja ja kuituja. Niistä saa myös kalsiumia, rautaa, sinkkiä ja magnesiumia.Fosforia tehokkaasti hyödyntävien tarhapapujen tutkimus keskittyy Mosambikiin, missä tarhapavut ovat merkittävä proteiininlähde. Jonathan Lynchin ensimmäiset uudet lajikkeet ovat viljelykokeissa osoittautuneet hyviksi, mutta lisää lajikkeita tarvitaan. Lynch haluaa kehittää jokaiselle alueelle oman lajikkeen juuri siitä pavusta, joka on asukkaiden suosikki ja tärkein ravinnonlähde.

Soijapapu, Glycine max, on hernekasvien heimoon kuuluva yksivuotinen kasvi ja varhaisimpia viljeltyjä ravintokasveja. Kiinassa sitä lienee kasvatettu jo 6 000 vuotta sitten. Tätä nykyä Kiina on maailman merkittävin soijapapujen tuottaja, kuluttaja ja ostaja. Soija on tärkein kotieläinten valkuaisrehujen raaka-aine, ja elintason noustessa soijan kysyntä moninkertaistuu muuallakin kuin Kiinassa.Kiina haluaisi lisätä soijan viljelyä, mutta maaperän heikko ravinnetilanne ja etenkin fosforin vähyys on estänyt hankkeita. Ei siis ihme, että fosforia tehokkaasti hyödyntävän soijapavun jalostus on keskittynyt Kiinaan, ennen kaikkea Etelä-Kiinan maatalousyliopistoon, jossa sitä vetää Johathan Lynchin kollega, professori Hong Liao. Maan johdon kannustamana työ on edennyt ripeästi. Ensimmäiset uudet soijapavut ovat jo viljelyssä.

Maissi, Zea mays, on yksivuotinen korkea heinäkasvi. Se on alkuaan kotoisin Etelä- tai Keski-Amerikasta, missä alkuperäisasukkaat lienevät risteyttäneet sen kantamuodon jonkin muun kasvin kanssa. Maissista on ajan mittaan jalostettu useita lajikkeita, ja nykyään maissi lukeutuu maailman tärkeimpiin viljelykasveihin. Se on perusruokaa myös Afrikassa. Maissin ravintoarvo perustuu pääasiassa suureen hiilihydraattipitoisuuteen. Lisäksi jyvissä on hieman proteiineja ja rasvaa.Fosforia tehokkaasti käyttävän maissin koeviljelmät sijaitsevat Etelä-Afrikassa Ukulimassa, minne Jonathan Lynch on perustanut tutkimuskeskuksen. Ensimmäiset viljelyyn sopivat lajikkeet ovat matkalla pelloille.

Suomikin varautuu fosforipulaan

Pelloissamme on fosforia vielä yllin kyllin, mutta kaivoksista se ehtyy. Nyt on keksittävä keinot, jotka pitävät kasvien elintärkeän ravinteen maaperässä.

Näytin artikkeliani Jonathan Lynchin juurihankkeista Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen professorille Pirjo Peltonen-Sainiolle ja pyysin kommenttia Suomen näkökulmasta. Tässä tiivistelmä.– Suomen peltomaiden fosforivarannot ovat pitkään jatkuneen lannoituksen ansiosta runsaat, mutta tuotantokykyä ajatellen on tärkeää tehostaa viljelykasvien veden ja fosforin – ja toki myös typen – käyttöä samankaltaisin toimin ja lähestymistavoin, joita Lynch kokeilee. – Kasvustomme ovat yhä enemmän suoraan maasta saatavan fosforin varassa, joten on mahdollista, että tulevaisuudessa lajikkeilta vaaditaan hyvin tehokkaaksi trimmattua, perinnöllistä fosforinottokykyä. Helposti saatavilla olevista fosforivarannoista siirrytään näet ajan oloon yhä haasteellisempien varantojen käyttöön. Koska Suomen kasvukausi on lyhyt ja kasvit kehittyvät kiivaasti pitkässä päivässä, on tärkeää, että fosforia on saatavilla kasvun ensi hetkistä lähtien. – Alkuvuoden suuressa Itämeri-kokouksessa Suomi sitoutui toimiin, joilla parannetaan Saaristomeren tilaa. Koska Saaristomerta kiusaavat nimenomaan ravinnepäästöt, yksi keinoista on, että Suomesta tulee fosforin ja typen kierrättämisen esimerkkialue.

Vesiin valuu liikaaVaikka Suomen maaperässä on nyt niin paljon fosforia, ettei sitä tarvitsisi lisätä vuosikymmeniin, professorin kommentit on helppo ymmärtää, kun muistaa, että fosfori on ehtyvä luonnonvara. Joidenkin arvioiden mukaan se louhitaan maailmasta loppuun 50 vuoden kuluessa. Eniten fosforia on kaivoksissa jäljellä Kiinassa ja Länsi-Afrikassa. Suomessa sitä saadaan Siilinjärveltä ja vielä avaamattomasta Soklin kaivoksesta Itä-Lapista. Kahden kaivoksen varanto riittää kuitenkin vain noin 25 vuodeksi.Vaikka fosforin käyttö maataloudessa on selvästi tehostunut 20:n viime vuoden aikana, ympäristöhallintomme seuranta-aineistot osoittavat, ettei vesistöjen fosforikuormitus ole pienentynyt. Selitys löytyy maaperän fosforivarastoista, joista ravinnetta huuhtoutuu sadevesien mukana jokiin, järviin ja mereen.

Hukkavirrat saatava kuriinRuokajärjestelmä on merkittävä ravinteiden kierrättäjä. Systeemi ei kuitenkaan ole suljettu, vaan hävikkiä tapahtuu – ja liikaa.Fosforista huomattava osuus, yli 70 prosenttia, kiertää kotieläintuotannon kautta. Eläinrehun fosforista noin 70 prosenttia mutta lannoiteteollisuuden fosforista vain hieman yli 50 prosenttia palaa karjanlantana peltoon. Kotimaiseen kulutukseen siirtyy vuosittain noin 5 200 tonnia fosforia. Henkeä kohti saanti on 900 grammaa, mikä ylittää ravitsemustarpeen kolminkertaisesti. Ylimääräiset ravinteet elimistö poistaa, ja ne päätyvät lähinnä jätevesiin. Jätteiden ravinteista saadaan nykyisin talteen ja takaisin kasvien käyttöön vain viidennes.Ravinteiden kierrätystä pyritään jatkuvasti parantamaan hukkavirtoja sulkemalla. Muun muassa kasvihuoneille kehitetään suljettua ravinnekiertoa. Myös jätteiden hyödyntämistä tutkitaan alati. Tulevaisuutta ajatellen suurin haaste on kuitenkin pitää fosfori pelloilla ja estää sen huuhtoutuminen vesistöihin, joissa se aiheuttaa vakavan ympäristöongelman.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.