Suomessa koetetaan nykyisin vähentää meren rehevöitymistä kalliisti ja niukoin tuloksin. Parempikin tapa olisi.

Teksti: Marko Hamilo

Suomessa koetetaan nykyisin vähentää meren rehevöitymistä kalliisti ja niukoin tuloksin. Parempikin tapa olisi.

Julkaistu Tiede -lehdessä 7/2010.

Mistään ympäristökysymyksestä ei taida olla niin suurta yksimielisyyttä kuin Itämeren rehevöitymisestä. Miten sitten on mahdollista, että sinilevälautat kiusaavat joka heinäkuussa purjehtijoita ja mökkiläisiä Suomenlahdella ja Saaristomerellä? Eikö vesiensuojeluun uhrata tarpeeksi rahaa – vai käytetäänkö se tehottomasti?

Ainakin tehottomasti. Tehostamalla vesiensuojelupolitiikkaa olisi mahdollista saavuttaa huomattavaa edistystä Itämeren suojelussa, kirjoittaa Helsingin yliopiston ympäristötalouden professori Markku Ollikainen äskettäin julkaistussa kirjassa Itämeren tulevaisuus (Gaudeamus 2010).

Haja-asutuksen vedenpuhdistus huippukallista

Lainsäätäjät ovat melkoisella vimmalla panneet haja-asutuksen typpi- ja fosforipäästöjä kuriin. Kiinteistöjen edellytetään liittyvän viemäriverkkoon siellä, missä se on mahdollista. Ellei se onnistu, kiinteistöjen on puhdistettava jätevetensä itse.

Haja-asutuksen osuus Suomen typpipäästöistä on 3,4 prosenttia, fosforipäästöistä 8,5 prosenttia. Asetus vuodelta 2003 edellyttää, että haja-asutuksen jätevesien fosforista poistetaan 80 prosenttia ja typestä 40 prosenttia. Koko maan typpipäästöjä asetuksen vaatimat toimet pienentäisivät siis vain runsaan prosentin, fosforipäästöjäkin alle seitsemän prosenttia.

Pienistä puroistahan ne suuret virrat muodostuvat, ja ehkä on vain reilua, että mökin mummotkin osallistuvat Itämeren pelastustalkoisiin. Mutta onko haja-asutuksen päästöjen vähentäminen tehokasta?

Kiinteistökohtaiset puhdistusratkaisut ovat teknisesti hyvin vaikeita. Suomessa on viemäriverkoston ulkopuolella 350 000 kiinteistöä, joista 250 000 joutuu uudistamaan jätevesiensä käsittelyä.

Laitevalmistajien ilmoittamien hintojen pohjalta arvioituna asetuksen mukaiset päästövähennykset maksaisivat 2 000–3 000 euroa kiinteistöä kohti, mutta summa voi nousta kymppitonniin ja ylikin, Ollikainen kirjoittaa. Kalleimmillaan haja-asutuksen melko pieniä typpi- ja fosforipäästöjä puhdistettaisiin 2,5 miljardin euron investoinneilla.

Miljardeilla saisi paljon suuremmat päästövähennykset, jos varat käytettäisiin maatalouden päästöjen vähentämiseen tai kaupunkien jätevesien puhdistamiseen. Puhdistuskustannukset haja-asutuksessa ovat poistettua ravinnekiloa kohti 100–200 euroa, ”mutta ne voivat olla suuremmatkin, koska järjestelmien puhdistusteho on epävarma”, Ollikainen kirjoittaa.

Maatalouden päästövähennykset maksavat nykyisin 40–80 euroa fosforikiloa ja 20–40 euroa typpikiloa kohti.

Maatalouden ympäristötuet valuvat hukkaan

Mielikuva peltomaisemasta puhtauden ja teollisuuslaitoksesta saasteiden vertauskuvana kannattaa unohtaa. Teollisuuden osuus Suomen niin typpi- kuin fosforipäästöistäkin jää alle viiden prosentin. Maatalous on Suomen selvästi suurin ravinnepäästäjä: 67 prosenttia fosfori- ja 53,4 prosenttia typpipäästöistä.

Mutta maataloushan saa ympäristötukia! Minne ne rahat oikein menevät?

Maatalouden ympäristöohjelman olisi pitänyt vähentää ravinnekuormitusta 30 prosenttia. Ravinnekuormitus on vain lisääntynyt, vaikka Suomen EU-jäsenyyden alusta 1995 asti maatalous on saanut vuosittain 300 miljoonaa euroa ympäristön parantamiseen, lähinnä juuri vesiensuojeluun.

Ollikaisen mukaan epäonnistuminen johtuu ainakin osaksi siitä, että tukea maksetaan samansuuruisena kaikille pelloille. Toisilta peltolohkoilta ravinteita huuhtoutuu kuitenkin paljon herkemmin kuin toisilta. Ongelma ei siis nytkään ole siinä, etteikö vesiensuojeluun käytettäisi tarpeeksi varoja. Ne vain kohdennetaan tavattoman tehottomasti.

Suojelutoimien järkevämmän kohdistamisen lisäksi voisi pohtia, kuinka suuri osa Suomen pinta-alasta kannattaa pitää viljeltynä, kun maataloustuotanto kuitenkin on ylijäämäistä.

Ollikaisen mukaan nykyisiä keinoja halvempi vesiensuojelukeino olisi siirtää osa peltoalasta vaikka energiakasvien viljelyyn. Se palvelisi samalla ilmastopolitiikkaa, ja tarvittaessa maat kuitenkin saataisiin takaisin ruoan­tuotantoon.

Päästökauppa voisi toimia vesiensuojelussakin

Itämerta pilaavat erityisen paljon Puolan maatalous ja Pietarin jätevedet. Suomen maatalouden osuus Itämeren ravinnekuormasta on vain muutamia prosentteja.

Saastuttaja maksaa -periaatteen mukaan olisi Puolan ja Venäjän asia hoitaa oma tonttinsa kuntoon. Ne ovat kuitenkin suvereeneja valtioita, joita muut maat eivät voi pakottaa.

Venäjä, Baltian maat ja Puola ovat köyhiä maita, joita kiinnostaa enemmän omien kansalaistensa vaurastuttaminen kuin Itämeren tila. Yleensä ympäristöarvoihin aletaan kiinnittää huomiota vasta sitten, kun elämän materiaaliset puitteet ovat kunnossa.

Mutta on toinenkin syy, miksi Itämeren suurimmat saastuttajat ovat vähiten kiinnostuneita meren tilasta. Pintavesi nimittäin virtaa Itämeressä vastapäivään. Venäjän ravinteet leviävät Suomen rannikolle. Ympäristöpolitiikaltaan edistykselliset Ruotsi ja Tanska pitävät huolta siitä, että Puolan rannikkoa huuhtelee suhteellisen puhdas vesi.

Suomella ja Ruotsilla on siis suuret kannustimet Itämeren suojeluun, kun taas suurimmat päästöt aiheuttavat entisen itäblokin maat. Ja missä päästöt ovat suuret, myös niiden vähentäminen on halvinta. Suomessa kustannustehokkaimmat keinot esimerkiksi jätevesien puhdistamiseksi ovat jo käytössä.

Suomen ja Ruotsin oman edun mukaista on maksaa vaikka itse entisten sosialistimaiden päästövähennyksistä. Tällainen uhri maksaa -periaate ei ehkä ole kaikkien mielestä reilua, mutta se voi olla realistisin keino Itämeren pelastamiseksi. Suomi onkin tukenut Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentamista. Sillä on merkittävät vaikutukset Suomenlahden tilaan.

Päästökauppa voisi olla kustannustehokas vesiensuojelun keino myös yhden maan sisällä, Ollikainen kirjoittaa. Esimerkiksi Saaristomeren suojeluun voisi sopia malli, jossa Lounais-Suomen jätevedenpuhdistamoille annetaan yhteinen päästövähennystavoite. Puhdistamot saisivat neuvotella keskenään siitä, miten tavoite saavutetaan, eli mihin puhdistamoon on järkevintä investoida. Ensimmäisten tonnien poistaminen vedestä on nimittäin paljon halvempaa kuin viimeisten typpi- ja fosforimolekyylien jahtaaminen.

Toisaalta jos haja-asutuksen välttämättä halutaan osallistuvan Itämeren suojelutalkoisiin, tehokkain keino ei suinkaan ole lähteä asentamaan kalliita puhdistusratkaisuja joka tölliin. Haja-asutukselle voisi määrätä jätevesimaksun, joka korvaisi kohtuuttoman kalliit investoinnit, Ollikainen kaavailee. Maksun tulot ohjattaisiin yhdyskuntien jätevesilaitoksille, jotka käyttäisivät rahat puhdistuksen tehostamiseen.

Suomen fosforikuorma päästölähteittäin

Maatalous 67 %

Haja-asutus 8,5 %

Metsätalous 5,6 %

Laskeuma 5,4 %

Teollisuus 4,7 %

Yhdyskunnat 4,8 %

Kalankasvatus 2,1 %

Turkistarhat 1,1 %

Turvetuotanto 0,1 %

Lähde: Syke

Hapetus kannattaa vain paikallisesti

Itämeren pohja-altaiden jokakesäinen happikato ylläpitää pirullista kierrettä. Hapettomuus vapauttaa pohjasta sinne kertyneitä ravinteita, jotka voimistavat levien kasvua. Levä-tuotannossa syntyy eloperäistä ainesta, joka taas vajoaa pohjaan kuluttamaan happea.

Jos pohjasedimentin pinta ja sen lähivesi pysyisivät hapekkaina, noidankehä voisi katketa. Pohjan hapettamiseksi on esitetty massiivisia pumppuja, jotka upottaisivat pintavettä vaikkapa tuulivoiman avulla.

Suomen ympäristökeskuksen tutkijat Heikki Pitkänen ja Jouni Lehtoranta pohtivat Itämeren tulevaisuus -kirjassa, voisiko meren pelastaa hapettamalla. Keinosta on jo melko hyviä kokemuksia järvistä ja rannikkoalueilta.

Pitkäsen ja Lehtorannan mukaan hapetuksen ekologisista vaikutuksista avomerellä tiedetään kuitenkin liian vähän, jotta Itämeren pelastamista näin radikaalein konstein kannattaisi ryhtyä suunnittelemaan. Todennäköisesti hapetus toimii vain rannikoilla.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.