Kodinkoneiden käyttöikä on lyhentynyt, sanoo yksi asiantuntija. Koneet kestävät keskimäärin pidempään kuin ennen, väittää toinen. Kumpikin on oikeassa.


Koneet kestävät keskimäärin pidempään kuin ennen, väittää toinen.
Kumpikin on oikeassa.




Kahden vuoden ikäinen pesukone sanoo yhteistyösopimuksen irti.

Tietokoneen kovalevy hajoaa kuin ajastettuna juuri takuuajan päätyttyä.

Uusi ruuvitaltta menee käyttökelvottomaksi ensimmäistä ruuvia ruuvattaessa.

"On se kumma, kun autojen alustat - - hajoavat ja kuluvat vaihtokuntoon jo 80 000 kilometrin ajon jälkeen", valitti nimimerkki Maamu Tekniikan Maailman keskustelupalstalla kesäkuussa 2006. "Eikös uudella autolla pitäisi voida ajella vähintään 100 000 km ennen isompia remontteja?"

"Onko todella niin, että kengilläkin on parasta ennen -myyntipäivä?" kyseli Kuluttaja-lehdessä nimimerkki Sauvakävelijä, jonka kengät olivat hajonneet.

Puhutaan myös, että televisio toimi ennen moitteettomasti ties kuinka kauan mutta nykyiset digitelkkarit ja digiboksit kenkkuilevat koko ajan. Puhumattakaan kännyköistä, jotka kuulemma alkavat olla kertakäyttötavaraa.

Me kaikki olemme vähintään kuulleet värikkäitä juttuja hajoavista tuotteista. Kansa näyttää ajattelevan, että ainakin kodintekniikka kestää huonommin kuin ennen.

Löytyy vastakkaisiakin kantoja. Kahvipöydissä ja keskustelupalstoilla riittää mielipiteitä. Mutta mitä kuluttajatekniikan käyttöiästä todella tiedetään?


Suunniteltukin hajoamaan?

Itsestäänselvyyksinä on pitkään toistettu kahta väitettä. Ensiksi: Tuotteista tulee yhä lyhytikäisempiä. Toiseksi: Valmistajat varta vasten tekevät autoista, kodinkoneista ja elektroniikasta helposti hajoavia päästäkseen taas myymään uutta romua tilalle.

Yhdysvaltalainen muotoilija Brooks Stevens keksi vuonna 1954 käsitteen suunniteltu vanhanaikaisuus (planned obsolescence). Hän julisti, että pitää "juurruttaa ostajaan halu saada jotain hieman uudempaa, hieman parempaa ja hieman nopeammin kuin on välttämätöntä".

Ajatus esitettiin jo paljon aikaisemmin. Brittiläinen tekniikkahistorioitsija Tom Rolt lainaa kirjassaan Victorian Engineering (viktoriaaninen insinöörityö) tuntematonta englantilaista rautatieinsinööriä, joka sanoi vuonna 1914: "Amerikkalaiset kilpailijat eivät - - voi koskaan uhata tämän maan veturivientiä, elleivät he opi rakentamaan yhtä tarkasti ja viimeistellysti." Roltin mukaan brittiläinen insinööri, joka rakensi ylivoimaisen laadukkaita ja kestäviä koneita, oli kyvytön ymmärtämään amerikkalaisten kollegoittensa filosofiaa. Uuden ajattelun mukaan tuli varoa liian hyvää laatua ja liian pitkää käyttöikää: "Miksi haaskata niin paljon materiaalia ja työtä koneeseen, joka vanhenee paljon ennen loppuun kulumistaan?"

Giles Slade, vapaa tutkija ja kirjoittaja Kanadasta, julkaisi vuonna 2006 kirjan, jonka viesti sisältyy jo nimeen: Made to Break (hajoavaksi tehty). Hän jatkaa pitkää kritiikkiperinnettä. Vuonna 1962 ilmestyi yhdysvaltalaisen journalistin Vance Packardin kirja, jolla oli yhtä kuvaava nimi: The Waste Makers (jätteen tekijät).

Suomessa tietokoneasiantuntija ja tietokirjailija Petteri Järvinen on puhunut ja kirjoittanut kaiken hajoamisesta useaan otteeseen. "Kodintekniikan käyttöikä on lyhentynyt, koska koneita ja laitteita vanhennetaan tekniikan avulla keinotekoisesti", hän kiteytti Taloussanomissa joulukuussa 2006.


Uutta tulee, ennen kuin vanha kuluu

Slade, kuten moni muu häntä ennen, nostaa pahan alullepanijaksi Yhdysvaltojen autoteollisuuden. Autotehtaat, General Motors ensimmäisenä, keksivät 1920-luvulla uuden myyntikeinon: uudistaa malliensa ulkonäköä muutaman vuoden väliajoin eli nopeammin kuin ajoneuvot kuluivat loppuun.

On totta, että autojen käyttöikä on muodostunut lyhyemmäksi kuin teknisesti mahdollinen elinikä, mutta muuten kehityksen suunta on vaihdellut. Yhdysvalloissa autojen ikä on 40:n viime vuoden ajan tasaisesti kasvanut.

Vuonna 1969 henkilöauton mediaani-ikä oli liittovaltion liikennetilaston mukaan viisi vuotta mutta vuonna 2004 jo yhdeksän vuotta.

Suomessa auton keski-ikä oli autoalan järjestöjen kokoamien tietojen mukaan samana vuonna 10,5 vuotta. Lyhyin käyttöikä oli Britanniassa: 6-7 vuotta.

Numerot eivät ole täysin vertailukelpoisia mutta kertovat riittävän hyvin, ettei käyttöikä lyhene loputtomiin ja voi välillä pidentyäkin.


Kodinkoneen keski-ikä lyhentynyt

Auto näyttää olevan ainoa kuluttajatuote, josta on saatavana tarkkoja ikätilastoja. Jääkaappien, pesukoneiden, televisioiden ja muun kodintekniikan käyttöikää on tutkittu vähän ja satunnaisesti.

Suomessa viimeisimmät tutkimustiedot ovat vuodelta 1995, jolloin Työtehoseura kartoitti pyykkikoneiden, astianpesukoneiden, jääkaappien, mikroaaltouunien ja muiden kodinkoneiden kohtaloita. Tutkimukseen sisältyi kahden valmistajayrityksen arvio käyttöiästä:

- jääkaappi ja jääkaappipakastin 12 vuotta
- pyykinpesukone 12 vuotta
- astianpesukone 14 vuotta
- sähköliesi 18 vuotta
- mikroaaltouuni 10 vuotta.

Mitkä ovat käyttöiät nykyisin? Kodinkonevalmistaja Helkama Forsten tehdaspäällikkö Sauli Hakala ja huoltopäällikkö Jari Koivisto antavat kumpikin hieman erilaisia lukuja ja korostavat, että vuosimäärät ovat karkeita arvioita. Yhdistämällä heidän arvionsa saamme haarukat:

- jääkaappi ja pakastin 10-15 vuotta
- pyykinpesukone 5-12 vuotta
- astianpesukone 5-12 vuotta
- sähköliesi 12-15 vuotta
- mikroaaltouuni 5-10 vuotta.

Kodinkonehuoltojen Liiton puheenjohtaja Ari Järvi kertoo, että niin sanottujen valkoisten kodinkoneiden elinkaaret ovat "jonkin verran lyhentyneet" mutta keski-ikä on edelleen "kymmenisen vuotta".

- Television käyttöikä on edelleen yli 10 vuotta, 12-13 vuotta, sanoo kulutuselektroniikan johtaja Elina Yrjänheikki Philipsiltä.

- Kannettavan tietokoneen käyttöikä on 5-6 vuotta, kertoo koneita myyvän ja vuokraavan WITEC Communicationsin toimitusjohtaja Terho Makkonen.

Korjaamaton kestää nyt pidempään

Niin sanottu kännykkäilmiö eli käyttöiän nopea lyheneminen koskee vain osaa kestokulutustavaroista.

Käyttöiät ovat ajan mittaan lyhentyneet, mutta tämä ei johdu tekniikan huononemisesta vaan korjauksien suhteellisesta kallistumisesta.

- Korjaamattomana nykyinen kone kestää pitempään kuin ennen, sanoo Helkama Forsten Sauli Hakala. - Ennen jääkaappi kävi kymmenen vuotta, ja sitten vaihdettiin kompressori, jolloin kaappi toimi taas toiset kymmenen vuotta, mutta nykyään vaihtaminen ei kannata.

Vielä enemmän kuin korjauskustannusten nousu käyttöikää lyhentää monien käyttäjien tapa uusia koneita, joka toimivat moitteettomasti. Keittiöremontin tai muuton yhteydessä vaihdetaan hyväkuntoisia jääkaappeja tai liesiä. Käyttöiän lyheneminen ei siis välttämättä merkitse, että kestoikä olisi lyhentynyt.



Onko puhe koneiden hajoamisesta ennen aikojaan pelkkää suunpieksäntää? Eipä kiirehditä päätelmissä. Käännetään vielä pari kiveä.




Käyttäjä ei huolehdi tuotteesta


Väitetään, että tuottajat lyhentävät tuotteiden elinikää tahallaan. Yhtä hyvin perustein voi väittää, että niin tekevät kuluttajat.

- Jos pakastin tai jääkaappi on sijoitettu väärin ja ilmanvaihto on huonoa, kompressorin lämpötila nousee, antaa esimerkin Työtehoseuran kotitalousosaston tutkija Arja Rytkönen.

- Sähkönkulutus voi kasvaa kolminkertaiseksi, ja tietysti myös käyttöikä lyhenee.

- Huolellisuus ja käyttöohjeisiin perehtyminen on ehkä vähentynyt, Rytkönen arvelee. - Ei niin välitetä enää.
Kuluttajien toiveet käyttöiästä vaihtelevat nekin. Britanniassa Sheffieldin yliopiston kulutustutkija Tim Cooper työryhmineen selvitti vuosina 1998-1999, kuinka pitkäikäisiä tuotteita ihmiset haluavat.

Vastaajista 50 prosenttia ilmoitti kodinkoneiden kestävän tarpeeksi kauan. Melkein yhtä moni eli 45 prosenttia moitti, että koneet hajoavat liian aikaisin. Viisi prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Tutkijat kysyivät myös, aiheuttaako pitkäikäisyys ongelmia. Noin 30 prosenttia vastaajista pelkäsi, että tuotteista tulee vanhanaikaisia. Toisaalta kymmenen prosenttia katsoi, että jääkaappien ja televisioiden pitäisi kestää 20 vuotta.
Tutkimuksen jatkohaastatteluissa selvisi, ettei useimmilla ihmisillä ollut aikomustakaan itse toimia niin, että heidän käyttämänsä tuotteet pysyisivät kunnossa pitkään. Monet niistäkin, joilla oli aikomuksia, eivät käytännössä tehneet mitään.


Reijo Haimi


















Materiaalit entistä heikompia

Haimi valottaa ongelmien taustaa. Hän on työuransa aikana perehtynyt etenkin elektroniikkaan ja muoveihin.

- Juotokset rikkoutuvat entistä helpommin. Lyijyä ei enää saa käyttää, eivätkä korvaavat seokset, kuten tina-kupari-hopea, ole sitkeydessä entisten veroisia. Vastaavasti muoviosat ovat heikentyneet, kun PCB:n ja muiden pehmenninöljyjen käyttö on ympäristömääräysten takia lopetettu.

Haimin mukaan myös laitteiden yleinen monimutkaistuminen ja mikroelektroniikan komponenttien ahtaminen yhä tiuhemmiksi rakenteiksi lisäävät häiriöalttiutta. Esimerkiksi nykyinen kännykkä kestää kosteutta huonommin kuin vanhat mallit. Pieni hikipisara saa laitteet pois tolaltaan tai saattaa jopa aiheuttaa niiden tuhoutumisen.

Näyttää pahalta. Tuotteisiin tulee niin paljon teknisiä ongelmia, että lyhyen takuuajan jälkeen kuluttajan turva jää heikoksi.


Parasta olisi laadun tasaisuus

Mitä ajatella, kun totuus taistelee totuutta vastaan? On totta, että tuotteiden kestoikä on useimmille enemmän kuin riittävä. Yhtä totta on, että kauhutarinat tuotteiden ennenaikaisesta hajoamisesta pitävät yleensä paikkansa.




Palveluja raudan sijasta


Miltä kuulostaisi, jos palveluyritys huolehtisi kohtuullisella hinnalla koneen kestävyydestä ja korjauksista? Ja ennen kaikkea hoitaisi laitteiden päivityksen? Kyse on vanhan idean, vuokrauksen, soveltamisesta uudella tavalla.

Esimerkiksi helsinkiläinen City Car Club myy kilometrejä ja ajoaikaa. Asiakas, klubin jäsen, käyttää autoa haluamansa ajan ja maksaa siitä. Tavallisesta autonvuokrauksesta poiketen käyttöajat voivat olla lyhyitä. Samaa autoa ajaa usein monta ihmistä samana päivänä.
Palvelun tuottaja järjestää huollot, korjaukset ja vakuutukset. Klubilaisen tarvitsee vain huristella ajokilla, joka on aina kunnossa ja verraten uusi.

- Jaettu auto korvaa 8-12 autoa, joita ajetaan tavalliseen tapaan - tai jotka oikeammin seisovat suurimman osan ajasta, huomauttaa kehitysjohtaja Kimmo Laine.

Yhdysvalloissa toimii vastaavia vene- ja lentokonepalvelujakin.
Käyttöoikeutta vuokrataan Suomessa myös kannettaviin tietokoneisiin - tosin toistaiseksi vain yrityksille.

Rahoitusyhtiöillä ei nimittäin ole yksityisasiakkaille sopivaa rahoitusjärjestelyä.

Tällaista palvelua tarjoaa atk-laitteita liisaava eli pitkäaikaisesti vuokraava tamperelainen WITEC Communications.
Vuokrauksen edut huomaa erityisesti, kun laite vioittuu. - Meillä on reservissä uudenkarheita koneita, jotka voimme antaa asiakkaan käyttöön huollon ajaksi, kertoo toimitusjohtaja Terho Makkonen.









Laadusta annetaan sigmoja

Yhdysvaltalainen laatuspesialisti Philip K. Crosby toi teollisuuteen 1970-luvulla nollavirheperiaatteen. Virheitä ja vaihtelua ei saa olla lainkaan.

Kun absoluuttiseen nollaan ei päästä, pitää määritellä, miten pieneksi vaihtelu on saatava ja saatavissa.

Kolmeen tapaukseen miljoonasta, vastaa laatumenetelmä Six Sigma. Silloin päästään maailmanluokan laatuun (World Class).

- Kriittinen kysymys on, miten laadun vaihtelua voidaan pienentää, sanoo Six Sigmaan Black Belt - tasolla perehtynyt tutkija Tuula Löytty Teknillisen korkeakoulun Lahden-keskuksesta.

- Kehityshankkeessa haetaan vaihtelun suurin syy. Jos vika paikannetaan moottoriin ja tarkemmin sen laakeriin, mennään laakerin valmistajaan asti.

Nimitys Six Sigma tulee kreikkalaisten aakkosten pienestä sigma-kirjaimesta. Sillä tilastomatemaatikot merkitsevät vaihtelua eli hajontaa keskiarvon ympärillä.

Sigmaluvut kuvaavat jakauman leveyttä. Teollisissa sovelluksissa kuusi sigmaa tarkoittaa, että 3,4 eli pyöreästi kolme tapausta miljoonasta saa jäädä alle vaatimusten. Miljoonasta lampusta kolme saa sammahtaa ennen aikojaan. Neljän sigman laatu tarkoittaisi, että viallisia lamppuja on 6 210 kappaletta miljoonasta eli noin yksi kahdestasadasta.

Hyvä esimerkki on myös sähkön jakelu. Vuodessa on 525 600 minuuttia. Kuuden sigman luotettavuus tarkoittaa silloin, että sähkö on vuoden aikana poikki alle kaksi minuuttia.

Yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen Carnegie Mellon Software Engineering Instituten mukaan teollisuus tavallisesti toimii neljän sigman tasolla. Äärilaidalta löytyy parempaakin kuin kuuden sigman laatua, kuten lentoturvallisuus. Yhdysvaltojen sisäisessä lentoliikenteessä miljoonasta matkustajasta alle kolme kuolee lento-onnettomuudessa.


Keskimäärin varmuus on lisääntynyt

Keskustelussa käyttöiästä viestit menevät toistensa ohi, kun toinen puhuu keskiarvosta ja toinen vaihtelusta. Kuluttajavalituslautakunnan käsittelyyn tulee poikkeuksia, tapauksia, jotka lankeavat vaihtelurajojen ulkopuolelle.

Teollisuus ja kauppa taas puhuvat mielellään keskiarvoista eli ilmiöistä, jotka jäävät sallitun vaihtelun sisään.

Kuluttajavalituslautakunnan Reijo Haimi puhuu elektroniikan kasvaneesta häiriöalttiudesta. Helkama Forsten Sauli Hakala huomauttaa tähän, että elektroniikka on ennemminkin lisännyt toimintavarmuutta. Elektroninen ajastin, esimerkiksi, toimii luotettavammin kuin mekaaninen. Kumpikin on oikeassa.

Ongelma on vaihtelussa, josta tiedetään vähän. Numerotietoja ei juuri ole saatavissa. Kysyn arviota televisioiden myyjältä:

- On vaikea antaa pois sulkevaa vastausta, mutta vikaprosentti on prosenttiyksikön kymmenesosia, sanoo Philipsin kulutuselektroniikan johtaja Elina Yrjänheikki.

Televisiot olisivat silloin tyypillistä neljän sigman laatua. Kodinkoneista löytyy vain laadullisia arvioita.

- Koneiden vikaprosentit ovat yleensä pysyneet ennallaan, sanoo Kodinkonehuoltojen liiton Ari Järvi. - Koneiden määrät ovat kasvaneet, ja siksi voi tuntua, että viat olisivat lisääntyneet.

Järvi muistuttaa myös, että hintahaitari on leveä ja laatu ja hinta edelleen kulkevat käsi kädessä. Halvimpien tuotteiden käyttöikä todennäköisesti vaihtelee eniten.



Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.