Näennäisestä hiljaiselostaan huolimatta kasvit kilpailevat jolleivät verisesti niin ainakin kiivaasti. Ankarissa oloissa versoo naapurisopua.

Metsää tai niittyä katsellessasi mieleesi ei ehkä tule, että edessäsi käydään kamppailua olemassaolosta. Vaikuttavathan kasvit vain jököttävän paikallaan. Todellisuudessa niissä kuitenkin tapahtuu valtavasti, sillä ravinteista ja valosta kilpaillaan kaikin mahdollisin asein. Jäkälä puskee maaperään kemiallisia yhdisteitä torjuakseen putkilokasvien siementen itämisen liian lähellä. Maaperän sienirihmaverkoston kautta ravinteita jaetaan - tai varastetaan.

Pienelläkin alalla voi kasvaa satoja kasviyksilöitä, ja niiden mutkikkaista suhteista riippuu, millaiseksi lajisto muotoutuu ja miten kukin laji menestyy. Suhteet voivat olla yksilöille hyödyllisiä tai haitallisia tai kumpiakin yhtä aikaa; tähän vaikuttavat esimerkiksi kasvuvaihe, ajankohta ja kasvinsyöjien mieltymykset.

Mutkikkuuden takia suhteiden lopputulosta on vaikea ennustaa. Eniten on tutkittu kasvien kilpailua ja kasvinsyöntiä. Tutkijoita on kuitenkin alkanut yhä enemmän kiinnostaa, miten kasvit hyödyttävät toisiaan. Nouseva tutkimusala on myös, miten ne vaikuttavat toisiinsa maaperän välityksellä.

Mestarikilpailija nuijii naapurit

Kasvi tarvitsee kasvaakseen ja lisääntyäkseen tilaa, valoa, vettä ja noin viittätoista epäorgaanista ravinnetta. Samoja tietenkin kaipaa myös naapurikasvi, joten kyynärpäät alkavat levitä.

Kasvi haalii resursseja kykyjensä mukaan, ja lisäksi se saattaa pyrkiä häiritsemään muita yksilöitä. Resursseista on kyse jälkimmäisessäkin tapaksessa: kun toisten kasvun saa hiipumaan, jää enemmän ravinteita ja valoa itselle.

Ravinnekilpailun voittaa kasvi, joka pystyy alentamaan maaperän ravinnepitoisuutta eniten mutta sietämään niukkuuden itse. Se voi ajan mittaan syrjäyttää muut lajit. Vastaavasti valosta kilpailtaessa korkea kasvi varjostaa muita ja saavuttaa valta-aseman.

Häirintäkilpailussa ovat käytössä myös järeät kemialliset aseet. Kotoinen variksenmarja on hyvä esimerkki kasvista, jonka tuottamat yhdisteet heikentävät muiden kasvien juurten kykyä ottaa maasta ravinteita. Se myös huonontaa esimerkiksi männyn siementen itämistä.

Menestys yleensä paikallista

Miten sitten voi olla olemassa monilajisia kasviyhteisöjä, jos aina jokin on muita parempi kilpailemaan? Miksei paras syrjäytä muita?

Käytännössä kunkin kasvupaikan kasvuolot muodostavat pienipiirteisiä mosaiikkeja, joiden kussakin palassa esimerkiksi ravinteiden, valon ja veden saatavuus on omanlaistaan. Tämä vaihtelu mahdollistaa lajien yhteiselon, koska kukin on erilainen kilpailija eri oloissa. Lisäksi eri vuodenaikoina olot voivat suosia eri lajeja. Kilpailua lieventää sekin, että eri kasvien juuret ulottuvat eri kerroksiin maaperässä.

Usein lajit, jotka ovat kilpailussa heikkoja, levittäytyvät vahvoja paremmin uusille, vapaille kasvualueille. Monet lyhytikäiset rikkakasvit ovat tästä erinomaisia esimerkkeja. Ne eivät yleensä ole kummoisia kilpailijoita mutta tuottavat nopeasti valtavan määrän siemeniä ja leviävät tehokkaasti.

Kasvinsyöjillä ja taudinaiheuttajillakin on vaikutusta. Jos kilpailussa voimakkain laji maistuu kasvinsyöjille tai lajiin erikoistunut sienitauti iskee, yhteisön muiden lajien kilpailuasema paranee.

Ravinnelisä ei aina ole eduksi

Kun olot muuttuvat, kilpailuasetelmakin menee uusiksi. Näin käy esimerkiksi, jos ravinteiden saatavuus jostain syystä lisääntyy luontaisesti vähätuottoisessa ekosysteemissä, kuten vuoristossa tai arktisella tundralla.

Ravinteikkaissa oloissa kasvit voivat kasvaa isoiksi ja alkaa varjostaa toisiaan. Hyvät valokilpailijat menestyvät kasvattamalla suuren lehvästön muiden kasvien yläpuolelle, jolloin pienikokoiset ja hidaskasvuiset lajit kärsivät.

On ennustettu, että ilmaston lämpeneminen lisää tunturien ravinteikkuutta, mikä voi muuttaa kasvien kilpailua. Toinen kirjoittajista, Anu Eskelinen, tutki tämän kehityksen vaikutusta Kilpisjärvellä lannoittamalla ja poistamalla naapurikasvit. Tulokset julkaisi Journal of Ecology -lehti.

Ravinnelisä voimisti kilpailua, mikä heikensi pienikokoisten tunturilajien kasvua ja menestymistä. Matala tunturikallioinen kärsi kilpailusta, mutta kookkaampi eteläinen kultapiisku ei ollut naapureista moksiskaan.

On siis odotettavissa, että tunturien alkuperäislajeja taantuu ja häviää ja korvautuu suuremmilla eteläisillä kasveilla.

Naapurista voi olla iloakin

Kasvit myös hyötyvät toisistaan, ja hyötyvaikutusten kirjo on laaja.
Naapurista voi olla apua esimerkiksi huonossa vesitilanteessa. Varjostamalla lehvästöllään suurempi kasvi hidastaa veden haihtumista maanpinnalta, jolloin kosteus säilyy alla kasvavien iloksi. Kun syväjuurinen kasvi pumppaa vettä itselleen, se pitää sivutuotteena maaperän kosteana myös lähellään kasvaville matalajuurisille naapureille.

Ankarissa oloissa, kuten arktisilla alueilla ja aavikoilla, avunsaannin tärkeys korostuu kilpailun rinnalla. Kylmässä, tuulisessa ja kuivassa paikassa naapurikasvit suojaavat tuulen ja auringon aiheuttamalta haihtumiselta ja lämmittävät hieman. Vuoristossa naapurin suoja auttaa alemman korkeusvyöhykkeen lajeja leviämään ja menestymään ylempänä. Apu voi siis laajentaa kasvin levinneisyysaluetta, kun taas kilpailu yleensä kaventaa sitä.

Venäjän tundralla tehtyjen tutkimusten mukaan tunturikoivun taimet menestyvät tuulisilla paikoilla paremmin kasvaessaan lähellä aikuista koivua kuin yksinään. Näin kertoo väitöskirjassaan Turun yliopiston ekologi Janne Eränen.

Isompi koivu suojaa tainta äärilämpötiloilta varjostamalla sekä keräämällä kosteutta, kariketta ja lunta. Suurten koivujen lähistöllä on todennäköisesti myös keskimääräistä sopivampi maaperä. Siellä taimet pääsevät nopeasti osallisiksi sienijuuriverkostosta ja saavat sen avulla ravinteita.

Hyviä esimerkkejä naapuriavusta ovat myös voimakkaasti laidunnetut ympäristöt, missä kasveilla on suuri riski tulla syödyksi. Laidunnusta torjuvat piikkiset, myrkylliset tai pahanmakuiset lajit voivat toimia turvasaarekkeina muille. Esimerkiksi hyvänmakuisen haavan vieressä kasvaessaan koivu kelpaa jänikselle, mutta huonomman makuisen harmaalepän lähellä se ei enää olekaan niin houkutteleva.

Kasvinsyöjä sekoittaa pelin

Kaksi kasvilajia voi olla vuorovaikutuksessa myös epäsuorasti kolmannen osapuolen kautta. Joskus tämä kiepauttaa lajien suhteen aivan toisenlaiseksi. Esimerkiksi kasvinsyöjät voivat kääntää kasvien välisen kilpailun naapuriavuksi.

Buenos Airesin yliopiston tutkija Pamela Graff työtovereineen kuvailee Ecology-lehdessä, miten lampaiden laidunnus muuttaa kasvien kilpailusuhteita Argentiinan kuivilla aroilla. Siellä, minne lampaita ei päästetä, kattarat ja nurmikat menestyvät vesikilpailun takia paremmin yksinään kuin höyhenheinän lähellä. Sen sijaan lampaiden ulottuvilla kattaroiden ja nurmikoiden kannattaa veljeillä pahemmanmakuisten höyhenheinien kanssa. Niitä vältellessään lampaat jättävät myös makoisammat heinät syömättä.

Sopiva laidunnus rikastaa

Kasvien suhteita rukkaamalla kasvinsyöjät vaikuttavat ajan mittaan lajistoon.

Voimakas laidunnus voi hyödyttää heinämäisiä kasveja muiden kustannuksella, koska heinien kasvupisteet sijaitsevat lähellä maata ja jäävät useimmiten syömättä. Omat tunturialueemme tarjoavat tästä hyvän esimerkin. Porojen raskaasti laiduntamilla alueilla kasvillisuus usein heinittyy, mutta vähemmän laidunnetuilla alueilla varvut, jäkälät ja sammalet menestyvät paremmin.

Hyvin voimakkaasti laidunnetussa ympäristössä lajisto voi yksipuolistua, koska vain harva laji sietää jatkuvaa silpoutumista. Nämä harvat alkavat vallita kasvillisuutta.

Toisaalta lajimäärä saattaa laskea myös, jos laidunnus estetään kokonaan. Tuolloin valokilpailu voimistuu, ja vain muutamat siinä parhaiten pärjäävät lajit menestyvät.

Kasviyhteisön lajimäärä pysyy siis suurimmillaan, kun kasvinsyöjät aterioivat juuri sopivasti.

Ravinteikkaassa paikassa kasvit sietävät lajien vähenemättä voimakkaampaa laidunnusta kuin niukassa. Rehevän niityn maaperä tarjoaa kasveilla paljon enemmän eväitä menetetyn lehvästön korvaamiseen kuin vaikkapa karun kankaan.

Maaperä kannattaa tehdä itse

Kasvit voivat muuttaa maaperän ominaisuuksia monin tavoin, ja muutos voi olla kasville itselleen hyödyllinen tai haitallinen.

Hyötyä voi tuottaa esimerkiksi kasvista syntyvän karikkeen laatu. Variksenmarjan kaltaisen varvun hajotessa maahan syntyy mikrobitoiminnasta vähäravinteista ainesta, joka kelpaa varpujen omaan kasvuun muttei monelle muulle kasville. Vaikutusta täydentää varpujen juurissa elävä, kariketta hajottava sieni. Se jakaa vapautuneet ravinteet takaisin isännälleen niin, etteivät muut kasvit saa niitä. Yhteisön lajikirjo saattaa supistua.

Maaperässä haittaa voi aiheuttaa vaikkapa tiettyyn lajiin erikoistuneiden taudinaiheuttajien tai juuria syövien sukkulamatojen kertyminen lajin pitkäaikaiselle kasvupaikalle. Niiden takia kasvu taantuu. Viljapelloilla yhteen lajiin erikoistuneiden tautien kertyminen on tuttu ilmiö. Luonnossa tällainen rajoittaa vahvimman kilpailijan yksinvaltaa ja lisää siksi lajikirjoa. Tämä voi osaltaan selittää esimerkiksi sademetsien puulajien valtavaa määrää.

Kasvi-maaperäsuhteiden moninaisuus on vielä pitkälti salassa tutkijoilta - pääosin siksi, että maaperän monet eliöryhmät ovat yhä tuntemattomia. Aiheessa riittää siis työsarkaa pitkälle tulevaisuuteen.

Välimeren nuoret lajit auttavat vanhempia

Välimeren tyypin ilmastovyöhykkeellä esimerkiksi monet akasiat tottuivat alun perin nykyistä kosteampaan ilmastoon. Sellainen vallitsi tertiäärikaudella 66-2,6 miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeinen kuivuminen toi alueelle runsaasti uusia, kuivempaan ilmanalaan sopeutuneita lajeja.

Kosteamman ajan lajeja kuitenkin jäi, minkä ansiosta vyöhyke on nykyisin biologisesti yllättävän monimuotoinen. Vaikka se kattaa alle viisi prosenttia maapallon pinta-alasta, siellä kasvaa parikymmentä prosenttia kaikista kasvilajeista.

Muinaislajit tarvitsevat nykyisin apua kuivempaan sopeutuneilta, raportoi meksikolaisekologi Alfonso Valiente-Banuet kollegoineen Pnas-lehdessä.

Kuivan ajan tulokkaat pystyvät itämään ja kasvamaan taimina aukeilla paikoilla, mutta vanhemmat lajit tarvitsevat itääkseen kosteampia oloja. Ne itävätkin useimmiten muiden kasvien latvuston antamassa suojassa.

Naapuriapu on siis ollut tärkeää alueen monimuotoisuudelle.
Tutkimustulos muistuttaa, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohdittaessa pitää ottaa huomioon myös kasvien väliset suhteet. Ne saattavat vaikuttaa yllättävän paljon lajien säilymiseen nykyisillä kasvualueillaan.

 

Myskihärkä suojelee ruohoja ilmastonmuutokselta?

Grönlannissa tehdyn tutkimuksen mukaan suuret laiduntajaeläimet voivat sikäläisissä oloissa toimia ilmastonmuutoksen vastavoimana. Vaikuttamalla kasvien väliseen kilpailuun ne parhaassa tapauksessa lieventävät ilmastonmuutoksen vaikutusta arktisen alueen lajikirjoon.

Ilmaston lämmetessä pienet arktiset ruohovartiset lajit eivät pärjää valokilpailussa suurille pensaille vaan alkavat kärsiä ja hävitä. Pensaat ruokkivat muutoskierrettä esimerkiksi keräämällä ympärilleen lunta, jonka suojin ne selviytyvät ankarassa ympäristössä yhä paremmin.

Kun yhtälöön lisätään suurina laumoina alueella vaeltavat tunturipeurat ja myskihärät, lopputulos voi kuitenkin muuttua.
Näin tapahtui ainakin Tanskan Århusin yliopiston Eric Postin ja työtovereiden tutkimuksessa. Kokeessa lämmitetyllä alueella eläinten laidunnus vähensi selvästi pensaiden, kuten vaivaiskoivujen ja pohjanpajujen, runsautta. Tuloksen julkaisi Pnas-lehti.

Havainto on kiinnostava, mutta koska toisaalta liian voimakas laidunnus voi olla haitallista, asiaa pitää tutkia vielä lisää.

Julkaistu Tiede- lehdessä 2/2010 

Pirjo Rautiainen työskentelee erikoissuunnittelijana Metsähallituksen Lapin luontopalveluissa. Hän on väitellyt uhanalaisten kasvilajien populaatiobiologiasta.
Anu Eskelinen toimii tutkijana Oulun yliopiston biologian laitoksessa. Hän on väitellyt kasvien keskinäisistä sekä kasvien ja kasvinsyöjien välisistä vuorovaikutuksista tunturiekosysteemeissä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25744
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.