Antiikin Rooman kuuluisin keisari jäi historiaan mielipuolena, joka surmautti sukuaan, poltti komean kaupunkinsa ja vainosi raa’asti kristittyjä. Kuva muuttuu, kun tapahtumia tarkastellaan nykytutkimuksen menetelmin. Julma maine on suurelta osin propagandaa.

Myyttien takanaArtikkelisarjassa kerrotaan historian henkilöistä, joista tiedetään enemmän värikkäitä tarinoita kuin tosiasioita.

Teksti: Marianne Ojanaho

Antiikin Rooman kuuluisin keisari jäi historiaan mielipuolena, joka surmautti sukuaan, poltti komean kaupunkinsa ja vainosi raa’asti kristittyjä. Kuva muuttuu, kun tapahtumia tarkastellaan nykytutkimuksen menetelmin. Julma maine on suurelta osin propagandaa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2006

Heinäkuun 18. päivän iltana vuonna 64 Rooma, aikansa miljoonakaupunki, uinui täysikuun loisteessa. Äkkiä Circus Maximuksen kauppapuodit olivat liekeissä. Pian tulimeri lähti leviämään, saavutti kukkulat ja alkoi ahnehtia alakaupunkia. Koko Rooma joutui sekasorron valtaan.Ahtaiden kujien Roomassa oli nähty tulipaloja ennenkin, mutta tässä palossa oli jotakin erilaista, jotakin pirullisen hirveää. Se raivosi päiväkausia, eikä vastatoimista ollut apua. Hätääntyneet ihmiset koettivat kyllä sammuttaa paloa, mutta toisaalla miesjoukot viskoivat soihtuja taloihin ja jouduttivat tulta, vieläpä väittäen toimivansa käskyn mukaan. Kuin liekkimeri konsanaan levisi nyt huhu, että itse keisari oli palon takana.Keisari Nero sai tiedon pääkaupungin palosta noin 60 kilometrin päähän Antiumiin, nykyiseen Anzioon, missä sijaitsi hänen vapaa-ajan villansa. Hän kiirehti Roomaan, ja huhut keisarin syyllisyydestä sen kuin kiihtyivät. Niitä ruokki Neron outo käytös. Keisarin kerrottiin innostuneen liekehtivästä kaupungista siinä määrin, että hän sonnustautui näyttelijänpukuun, otti lyyransa, nousi yksityiselle näyttämölleen ja alkoi laulaa Troijan sodasta.Palo päättyi, mutta huhut jäivät. Hälventääkseen epäilyjä Nero vieritti syyn kristittyjen niskoille. Heitä pidätettiin, ristiinnaulittiin, annettiin koirien raadeltaviksi ja illan hämärtyessä sytytettiin soihduiksi valaisemaan katuja.

Narri keisarin vaatteissaKeisari Nero tunnetaan hallitsijana, joka poltti mahtavan Rooman saadakseen tilaa nimeään kantavalle uudelle kaupungille, Neropolikselle. Parhaiten tulipalo muistetaan kuitenkin siksi, että sen syntipukiksi joutui lahko, jonka uskonnosta tuli yksi maailman suuria uskontoja. Moni meistä lienee kuullut Nerosta ensimmäisen kerran, kun koulun uskonnon tai historian tunnilla käsiteltiin kristittyjen ensimmäisiä vainoja.Antiikin historioitsijoille Tacitukselle ja Suetoniukselle varhaisten kristittyjen kokemat kärsimykset eivät olleet suuri asia, eivätkä he tuominneet Neron toimia. Sen sijaan he kiinnittivät huomiota keisarin luonteeseen. He moittivat Neroa liiallisesta julmuudesta. Keisari oli käyttänyt teloitusmenetelmiä, jotka brutaaliudessaan ylittivät tarkoituksenmukaisuuden.Samankaltainen keisarin persoonan kritisointi värittää Tacituksen ja Suetoniuksen kertomuksia pitkin matkaa. Itse asiassa melkeinpä alusta lähtien on selvää, ettei Nero täytä kriteerejä, joita asetettiin silloisen maailman merkittävimmälle ihmiselle.Vain 17-vuotiaana valtaan noussut Nero oli kreikkalaisen kulttuurin ihailija, joka karsasti väkivaltaista areenaviihdettä. Häntä kiinnostivat enemmän musiikki, taide ja teatteri kuin hallinnolliset tehtävät. Suetoniuksen mukaan Nerolla oli elämässään vain yksi tavoite: tulla suureksi näyttelijäksi, jota koko maailma ihailisi.Keisari näyttelijän vaatteissa oli kauhistus Rooman ylhäisölle. Vaikka hienosto harrasti teatteria ja esiintyikin yksityisissä tilaisuuksissaan, ammatiksi näytteleminen sopi vain alimmille sosiaaliluokille. Senaattorisäädylle Nero edustikin narria, joka polki lokaan keisariuden, esi-isien perinteet ja yhteiskunnan moraaliset tukipilarit.

Loppukausi tyranniaaNero johti Roomaa 14 vuotta. Hänen hallintokautensa oli valtakunnan historian rauhallisimpia, mutta tästä keisari ei saa kunniaa. Sotakuntoa ja valloituksia arvostavassa yhteiskunnassa hän on pelkuri, joka kaihtaa taistelutantereita eikä siksi ansaitse aristokratian eikä armeijan kunnioitusta.Yläluokasta vieraantuminen oli poliittisesti vaarallista, ja pikkuhiljaa seuraukset alkavat näkyä. Hallinto taantuu ja kääntyy kohti tyranniaa. Neron hallituskauden loppuvuosia leimaavatkin murhat ja salaliitot. Nero pelkäsi asemansa ja henkensä menettämistä ja unohti kuuluisan opettajansa filosofi Senecan viisauden: "Vaikka tappaisit kuinka monta miestä, et voi koskaan tappaa seuraajaasi." Neron kerrotaan murhauttaneen velipuolensa, ensimmäisen vaimonsa, äitinsä, opettajansa ja lukuisia aristokratian edustajia. Toisen vaimonsa hän tappoi itse.Välirikko aristokratian kanssa koitui lopulta Neron kohtaloksi. Vuonna 68 keisari julistettiin valtion viholliseksi. Käytännössä tämä merkitsi kuolemaa, mutta Nero valitsi mieluummin itsemurhan. Avustajana toimineen palvelijan mukaan Nero lausui viime sanoikseen: "Millaisen taiteilijan maailma minussa menettääkään!"

Keskiajalla teologien hampaisiinVarhaiskristittyjen kohtalo nousi Neroa koskevan historiankirjoituksen keskiöön vasta keskiajalla kristillisten historiankirjoittajien käsissä. Samalla Nero-kuva musteni. Hän ei ollut syyllistynyt ainoastaan tulipalon jälkeisiin vainoihin vaan myös surmauttanut apostolit Pietarin ja Paavalin. Kun kirkko nousi koko yhteiskunnan arvoja määrittäväksi instituutioksi, Nerosta tuli itse Paholainen, Antikristus, jonka syytä oli koko universaali moraalinen rappio.

Maailman mahtimies istui tuulisella paikalla

Kun Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus vuonna 54 nousi Rooman keisariksi, maailman suurimmassa valtiossa oli eletty keisariaikaa 80 vuotta ja nähty neljä keisaria. Kuten aina uuden keisarin aloittaessa, odotukset olivat korkealla. Neron hallinnon viisi ensimmäistä vuotta menivätkin suotuisissa merkeissä. Sitten alkoivat ongelmat - eivätkä aivan yllättäen. Maailman mahtavimman miehen virka oli myös maailman epävarmin virka.

Keisareiksi nousi ottopoikiaToisin kuin monarkioissa yleensä Roomassa kruunu ei periytynyt isältä vanhimmalle pojalle, vaan itse kukin hallitsija valitsi mieleisensä seuraajan. Jos sellaista ei löytynyt omasta jälkikasvusta, keisari adoptoi jonkun lupaavana pitämänsä henkilön. Näin tapahtui Nerolle.Nero syntyi vuonna 37 vaikutusvaltaiseen virkamiessukuun ja sai nimen Lucius Domitius Ahenobarbus. Isä kuoli kolme vuotta myöhemmin, ja kun Lucius oli 12-vuotias, äiti Agrippina avioitui keisari Claudiuksen kanssa. Claudius kihlasi Luciuksen tyttärelleen Octavialle ja kutsui arvostetun filosofin Senecan pojan opettajaksi. Pian hän adoptoi pojan ja nimitti tämän kruununperijäkseen.Keisarikunnan perustajan Augustuksen luoman käytännön oli alun pitäen tarkoitus turvata poliittista jatkuvuutta, mutta keisariudesta tuli vehkeilyjen kohde. Jos senaatti, sotavoimat tai keisarillinen henkivartiokaarti ei ollut tyytyväinen hallitsijaan, tämä raivattiin pois tieltä. Näin kävi toisen keisarin Tiberiuksen suosikille Caligulalle. Tuhlariksi osoittautunut hallitsija murhattiin neljäntenä hallitusvuotenaan, ja valtikka siirrettiin Caligulan sedälle Claudiukselle. Myös Claudius pääsi hengestään ennen aikojaan. Luultavasti Agrippina myrkytti hänet jouduttaakseen Neron valtaanpääsyä.

Maa ajautui kriisiinNero pilasi menestymisen mahdollisuutensa poliittista taitamattomuuttaan ja piittaamattomuuttaan. Viimeistään Rooman palon jälkeen hänen olisi pitänyt nähdä, että asiat olivat ajautumassa kohti katastrofia. Aristokratia kritisoi Neroa hallinnon ja armeijan laiminlyömisestä. Neron neuvonantajia pidettiin sekopäinä. Senaatissa suunniteltiin hänen salamurhaansa. Juudeassa kyti juutalaiskapina. Silti Nero lähti vuoden teatterikiertueelle Kreikkaan.Kun hän palasi Roomaan vuoden 68 alussa, tilanne oli riistäytynyt käsistä. Juudeassa käytiin juutalaissotaa. Gallia ja Germania sanoutuivat irti alamaisuudestaan. Terraconensiksessa huudettiin uudeksi keisariksi maaherra Galba. Senaatti julisti Neron isänmaan viholliseksi ja määräsi hänet vangittavaksi. Nöyryytyksen välttääkseen Nero pakeni Roomasta ja teki itsemurhan.Neron kuolema ei ratkaissut poliittista kriisiä. Seuraavan vuoden aikana keisari vaihtui väkivaltaisesti peräti neljä kertaa. Viimeisenä valtaan nousi juutalaissodan ylipäällikkönä kunnostautunut Vespasianus. Häntä senaattikin piti kruunun arvoisena, ja vuonna 70 Vespasianuksen keisarius vahvistettiin lailla. Tämän jälkeen olot rauhoittuivat huomattavasti. Keisarit saivat silti olla varuillaan.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Todisteet kirkko löysi Raamatusta Johanneksen ilmestyksestä, jonka mukaan ennen Kristuksen toista tulemista kaksi petoa perustaa maan päälle terrorin valtakunnan. Kansalle visio todistettiin tunnistamalla Johanneksen näyissä esiintyvät pedot.Ensimmäinen peto oli Rooma, joka oli rakennettu seitsemälle kukkulalle. Toinen peto oli Nero, johon lopulta vuonna 1835 onnistuttiin liittämään myös pedon luku 666. Saksalainen tiedemies FerdinandBenary keksi, että Neron nimestä ja arvosta - Nero Kesar - syntyy luku 666, kun kirjaimet käännetään hepreaksi, jossa kirjaimilla on myös lukuarvo.Kukaan ei tiedä, tarkoittiko Johannes petonsa Roomaksi ja Neroksi vai oliko hänellä muita ehdokkaita. Arvoituksen ratkaisu tyydytti kuitenkin monia. Yksi heistä oli ranskalainen filosofi Ernest Renan, joka 1873 julkaistussa kirjassaan Histoire des origines du christianisme kuvasi Neron Antikristuksena. Hän sanoi perustavansa näkemyksensä varhaisiin kirkollisiin teksteihin ja onnistui näin muuntamaan legendat todellisiksi tapahtumiksi.Kiinnostus Neron hallituskauteen lisääntyi, ja vuoteen 1914 saakka Roomassa tehtiin arkeologisia kaivauksia, joiden tarkoituksena oli varmistaa, että Pietari ja Paavali olivat kokeneet marttyyrikuoleman Neron aikana. Tutkimukset tuottivat toivotun tuloksen, ja Oxfordin yliopisto julisti Neron syypääksi apostolien teloituksiin.

Tekstit voittajien selontekoaNykyiset historiantutkijat lukevat vanhoja lähteitä eri tavoin kuin menneet sukupolvet. Nyt kiinnitetään huomiota antiikin historiankirjoituksen luonteeseen, sen liioittelevaan ja propagandistiseen otteeseen ja subjektiivisiin tarkoitusperiin. Tätä taustaa vasten Nerosta kertovat tekstit ovat hänen syrjäyttäjiensä selontekoa. Tacitus ja Suetonius kuuluivat senaattorisäätyyn, joka kääntyi Neroa vastaan.Neron hallituskaudesta kertovia päälähteitä pidetään yleissävyltään liian negatiivisina, mutta kokonaan niiden todistusvoimaa ei kiistetä. Monissa kohdin ne omalla tavallaan heijastavat myös totuutta. Erityisesti Tacitusta pidetään puutteistaan huolimatta tutkimisen arvoisena historioitsijana.Toisenlaisia, myötämielisiä todistuksia kertoisi Neron hallituskaudella elänyt juutalainen historioitsija Josefus. Hänen aineistoonsa emme valitettavasti pääse käsiksi, sillä se on joutunut hukkaan. Aivan tiedoitta emme kuitenkaan jää. Myös Tacitus ja Suetonius esittävät siellä täällä suopeita kommentteja Nerosta.Saamme tietää, että Neron hallituskausi alkoi suotuisissa merkeissä. Keisari vietti sovinnaista elämää ja osoitti inhimillisyyttä alamaisiaan kohtaan. Hän kieltäytyi allekirjoittamasta kuolemantuomioita ja halusi keventää verotaakkaa. Menestyksellinen ulkopolitiikka takasi rauhan, rakennustoiminta oli vilkasta, ja kirjallisuudessa koettiin nousukausi.Loppuvuodetkaan eivät liene kaikkien mielestä olleet huonoja, sillä Tacitus tietää kertoa, että roomalaiset surivat keisariaan, kun tieto hänen kuolemastaan tavoitti heidät.

Tuhopoltto tuskin tottaTutkimuskirjallisuudessa syytteet tuhopoltosta on likipitäen alusta asti asetettu kyseenalaisiksi. Jopa Tacitus epäili niiden paikkansapitävyyttä. Neron syyttömyyttä tukevat tietomme Rooman alttiudesta toistuviin tulipaloihin. Lisäksi palossa tuhoutui lukuisia kreikkalaisen taiteen mestariteoksia, näytelmiä ja näyttämörekvisiittaa, jotka olivat Nerolle erittäin rakkaita.Esiintyminen sen sijaan on mahdollinen, tosin muualla kuin keisarillisella lavalla, sillä se oli liekeissä Neron saapuessa Roomaan. Taiteilija-Nero olisi aivan varmasti nauttinut elävästä lavastuksesta - mutta tämä ei tee hänestä palon sytyttäjää.Mitä tulee kristittyjen vainoihin, on muistettava, ettei Neron oma aika tuominnut niitä. Ensimmäisen vuosisadan Roomassa kristityt, myös apostolit, olivat yhteiskuntarauhan häiritsijöitä, joista oli hyvä hankkiutua eroon. Tätä taustaa vasten Tacituksen ja Suetoniuksen moite "liiallisesta julmuudesta" voidaan nähdä kritiikkinä, jonka tarkoitus oli - jälleen kerran - osoittaa, ettei Nerosta ollut hallitsijaksi. Hän ei osannut tehdä mitään oikein, ei edes hoitaa tuhopolton jälkipyykkiä.Neron tuomitsi kristillinen jälkimaailma. Kirkolla ei ollut tarvetta pitää varhaisia kristittyjä yhteiskuntarauhan uhkaajina. Se ei myöskään halunnut pohtia - kuten nykytutkimus tekee - saattoivatko kristityt olla tuhopolton takana.Varhaiskristittyjen keskuudessa apokalyptiset näyt ja Kristuksen toinen tuleminen olivat vahvasti esillä. Nämä yhteiskuntansa hyljeksimät ihmiset odottivat pelastusta koska tahansa. On mahdollista, että jokin joukko jonkinlaisen uskonnollisen hurmoksen vallassa koetti jouduttaa tapahtumia ja sytytti tulipalon.

Järjestelmä ruokki väkivaltaaMistä lähtökohdista sitten pitäisi etsiä autenttista todistusta Neron sadistisuudesta? Riittävätkö keisarin muut terroriteot? Niitäkin on peilattava kahta taustaa vasten.Nero oli keisari ja näin ollen luonnollinen kapinahankkeiden kohde. Jokainen hänen edeltäjänsä ensimmäistä keisaria Augustusta lukuun ottamatta oli kohdannut salaliittoja. Jokainen hänen seuraajansa Marcus Aureliukseen saakka kohtasi niitä. Onko mahdotonta ajatella, että Nero toimi kuten toimi oman turvallisuutensa nimissä? Jos joku aikoi murhata keisarin, eivätkö kuolemantuomiot olleet järkipolitiikkaa eivätkä mielipuolisuutta?Mutta äidin- ja vaimonmurha on eri asia, voidaan huomauttaa. Entä siinä tapauksessa, että äiti Agrippina tiedetään aktiiviseksi poliittiseksi juonittelijaksi. Hänen nimensä yhdistetään useisiin vallananastajiin ennen vuotta 59, jolloin Nero kertoman mukaan surmautti äitinsä. Octavia-vaimokin näyttää päässeen hengestään siksi, että Nero pelkäsi asemansa puolesta. Sen sijaan vaimonmurhana aikakirjoihin jäänyt toisen vaimon kuolema oli vahinko. Raskaana ollut Poppaea menehtyi, kun Nero kiukunpuuskassaan potkaisi puolisoaan vatsaan.Toinen varteenotettava taustatekijä on Rooman keisarikunnan poliittinen järjestelmä. Keisarius ei ollut perinnöllinen, vaan kukin hallitsija valitsi itselleen mieleisensä seuraajan. Tämä ei kuitenkaan estänyt valtapeliä, ja keisariehdokkaaksi nostettiin milloin kukin vaikutusvaltainen politiikantekijä. Näin syntyi väkisinkin tilanteita, joissa toimittiin todellisten ja kuviteltujen uhkien välimaastossa. Ehkä Nero sortui liioitteluun, mutta julmuuteen tai hulluuteen pohjautuvista murhista ei useimmissa tapauksissa liene kysymys.

Tarvitaan uusia lähestymistapojaNeron maine on pysynyt ennallaan lähes 2 000 vuotta. Antiikin auktoreilla ja kirkolla on ollut omat tarkoitusperänsä mustaamiseen, mutta modernilta tiedeyhteisöltä voidaan odottaa objektiivisempaa suhtautumista. Silti keisaria edelleen lähestytään vakiintunein asentein.Vihamielisen kirjoitustradition taakse ei ole helppo tunkeutua, sillä lähteistä nouseva todistusaineisto on ristiriitaista. Tutkijoita hämmentää kaksijakoisuus, joka leimaa niin Neron hallintoa kuin hänen henkilöään. Alun hyviä vuosia seuraa melskeinen loppukausi. Väkivaltaa vierastavasta nuorukaisesta tulee tyranni, ja kuitenkin hänen kuolemaansa surraan.Neroa pidetäänkin yhtenä antiikin tutkimuksen vaikeimmista kohteista, eikä autenttista Neroa voida löytää, sillä täysin autenttinen historiankirjoitus on mahdotonta. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita, että historiankirjoitus on valheellista tai joutavaa. Kun pyritään erilaisiin lähestymistapoihin, syntyy keskustelua ja väittelyä, joka on tieteellisen toiminnan perusedellytyksiä. Näitä vaihtelevia tutkimusotteita soisi lopulta myös Nero-tutkimukseen.

Marianne Ojanaho on filosofian maisteri, joka valmistelee väitöskirjaa keisari Nerosta.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25753
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.