Kokoelman osana arkinen esine kasvaa itseään suuremmaksi.

Ihminen-palsta

Teksti: Mikko Puttonen

Kokoelman osana arkinen esine kasvaa itseään suuremmaksi.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2012

Lapsi treenaa ajattelua

Keräilijä ei ole mikään poikkeusihminen. Erään arvion mukaan länsimaissa joka kolmas tai neljäs aikuinen keräilee jotakin. Vielä useampi on ollut keräilijä – lapsena. Ennen lapset keräsivät marmorikuulia tai postimerkkejä, nyt jalkapallokortteja, tarroja ja mitä lie vaihtuvia pikkuhahmoja.

Meitä kaikkia yhdistävä halu keräillä on evolutiivinen jäänne, arvelee integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta.

– Tavaran keräily tuottaa jonkinlaista turvallisuuden tunnetta, joka aikoinaan on liittynyt todelliseen tarpeeseen: ravinnon tai jonkin muun kerääminen toi turvaa pahan päivän varalle.

Lasten keräilyharrastusta pidetään usein myös opettavaisena, eikä syyttä.

– Kun kerää jotakin kokoelmaa, oppii ymmärtämään kokonaisuuksia ja sitä, mikä on kunkin palasen asema ja merkitys kokonaisuudessa. Se on ajattelukyvyn kehittämistä, Karlsson selittää.

Etsijä kasvaa ekspertiksi

Keräilyä määrittää etenkin yksi piirre: keräilyn kohteena olevat tavalliset esineet eivät enää toimita alkuperäistä virkaansa. Oluttölkkien keräilijä ei kaada niiden sisältöä kurkusta alas, eikä huomattavan kuulakärkikynäkokoelman omistaja käytä kyniään kirjoitteluun. Käyttöarvon on syrjäyttänyt esineiden merkitys ja tunnearvo.

Keräilijän tavarannälkä eroaa myös perusshoppailijan mieliteoista, arvioi yhdysvaltalainen kulutus- ja keräilytutkija Russell W. Belk. Keräilijä voi pitää osteluaan ikään kuin vakavampana kuin tavanomaista tavaran perässä juoksemista.

Keräilijässä on hieman taiteilijaa tai tutkijaa. Usein harrastukseen yhdistyy halu ottaa selvää keräyskohteesta, jolloin keräilijästä kehkeytyy tuntija, connoisseur. Vaikka asiantuntemus rajoittuu melko kapeaan lohkoon, vaikkapa käkikelloihin tai Walt Disney -esineistöön, se on asiantuntemusta yhtä kaikki.

Monet sanovatkin, että keräilyssä heitä kannustaa eniten siitä saatava hallinnan ja pätevyyden tunne.

Vaalija kartuttaa kokoelmaa

Taiteen keräilijällä on enemmän rahaa harrastukseensa kuin pullonkorkkien keräilijällä. Silti toiminnassa on yhteinen ydin, esittävät sosiaalipsykologit William McIntosh ja Brandon Schmeichel. Keräilemällä kumpikin vahvistaa myönteisesti itseään.

Tavaroiden etsintä, hankinta ja vaalinta tarjoavat helpossa paketissa mielekästä toimintaa. Kokoelman kartuttaminen on selkeä ja saavutettavissa oleva tavoite. Lisäksi keräilijä saa oitis palautetta edistymisestään, toisin kuin tapahtuu monilla muilla elämänalueilla.

Keräilijälle avautuvat myös ovet uuteen toveriyhteisöön. Keräilijäkollegat tosin muodostavat myös uhkan omanarvontunnolle. Jos kaverin kokoelma on kovin vaikuttava, oman arvo haalistuu.

Tukaluudesta selviää erikoistumalla: jos toinen on parempi nuottivihkojen keräilijä, voi itse erikoistua nuottivihkoihin, joissa on auton kuva kannessa.

Lukutoukka häilyy rajamailla

Onko se keräilijä, jonka kirjahyllyt pullistelevat lukemista? Kuuluisa tapaus on Jörn Donner, joka on usein kuvattu lattiasta kattoon ulottuvien kirjahyllyjensä ympäröimänä.

Ensimmäinen vastaus on ei. Lukija ei osta kirjoja niiden itsensä vuoksi vaan lukeakseen niitä. Käyttötarkoitus ohittaa keräilyarvon. Lukutoukka on eri asia kuin bibliofiili eli kirjojen keräilijä, joka panee lukijaa enemmän painoa teoksille esineinä. Lukija haluaa Komisario Palmun erehdyksen kätevänä pokkarina, keräilijä kellastuneena ensipainoksena.

Toinen vastaus kysymykseen on valikoiva kyllä. Monien keräilijöiden tiedetään haluavan kokoelmallaan näyttää, millainen ihminen hän on. Kokoelma edustaa häntä. Myös kirjatoukan hyllyt saattavat sanoa: katsokaa, täyttäjämme arvostaa lukemista.

Tätä itseilmaisun välinettä uhkaa tulevaisuudessa sähköinen kirja. Niitähän menee hyllymetreittäin yhteen vaatimattomaan lukulaitteeseen.

Hamsteri varastoi kaiken

Keräilijät usein kuvaavat harrastustaan addiktioksi, hulluudeksi tai pakkomielteeksi – joskus vain puoliksi leikillään. Kuitenkin keräily on muuta kuin pakko-oireisesta häiriöstä tuttu rojun kasaaminen. Pakko-oireinen haalii usein niin monenlaista tavaraa, että ulkopuolisen on vaikea ymmärtää, mitä järkeä kaiken keräämisessä on.

– Hamstraajien kotona on yleensä kamala sekasotku. Kaikki paikat ovat täynnä tavaraa, kuten sanomalehtiä, ruokaa tai lumppuja, professori Hasse Karlsson kuvaa.

Haalijalla voi todellisuudentaju pelata muuten normaalisti, mutta tässä kohdin hän käy ylikierroksilla. Touhulle on tarjottu kahta selitystä.

– Arvellaan, että tavara tuo hamstraajille turvallisuuden tunnetta. Tai sitten he liittävät roinaan paljon isompia merkityksiä kuin sillä on. Tavaroista tulee melkein henkilökohtaisia ystäviä, Karlsson luonnehtii.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25729
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.