Faraoiden Egyptin viimeinen hallitsija jäi historiaan skandaalikuningattarena, joka vietteli kaksi kuulua roomalaista. Hänelle itselleen suhteet olivat politiikkaa, jolla hän varjeli henkeään ja maataan.

Kesän lopulla, vuonna 48 ennen ajanlaskun alkua Kleopatra istui sotilasleirissä Siinain autiomaassa ja pohti asemaansa.  Se ei vaikuttanut hääppöiseltä.

Kolme ja puoli vuotta sitten hän oli perinyt Egyptin kruunun – ei tosin yksin vaan yhdessä pikkuveljensä Ptolemaios XIII:n kanssa. Alkuun asiat olivat sujuneet hyvin, mutta sitten Niili ei tulvinut, satoa ei saatu, ja Roomassa puhkesi sisällissota. Kenraali Pompeius pyysi viljaa, ja veljensä kanssa Kleopatra lähetti sitä hänelle, sillä tasavallan johtava sotapäällikkö oli ollut heidän isänsä liittolainen. Kansa kimpaantui – Kleopatralle. Hänen olisi pitänyt kyetä harkitsemaan tekojaan eikä lietsoa nälänhätää. Ptolemaioksen neuvonantajat ryhtyivät ajamaan omia etujaan ja juonivat pojan puolelleen. Lopulta tilanne kärjistyi niin, ettei Kleopatran auttanut kuin paeta maasta.

Äskettäin oli tullut lisää huonoja uutisia. Pompeiuksen haastaja Gaius Julius Caesar oli peitonnut ykkössoturin Kreikassa. Tämä oli pelastautunut Egyptiin, mutta Ptolemaios oli katkaissut hänen kaulansa. Liittolainen oli poissa, ja Aleksandriassa oleskeli vihollinen. Caesar oli tullut etsimään kilpailijaansa ja jäänyt kaupunkiin.

Kleopatraa ahdisti. Ptolemaios tekisi kaikkensa juoniakseen itsensä Caesarin suosioon. Jos veli siinä onnistuisi, hän ei ikinä pystyisi tavoittelemaan kruunua itselleen. Hänen täytyi päästä Rooman uuden vahvan miehen puheille.

Kleopatra pohti ja pohti. Sitten hän keksi.

Eräänä yönä lokakuussa Caesarin huoneiston oveen kolkutettiin. Palvelija ohjasi sisään sisilialaisen kauppiaan, joka kantoi hienoa persialaista mattoa. Kun hän laski käärönsä lattialle, siitä kierähti esiin kaunis nainen.

Maailmanhistorian tunnetuimpiin lukeutuva kohtaaminen tuskin pitää paikkaansa. Kokenut sotapäällikkö ei olisi päästänyt sisään tuiki tuntematonta miestä, joka saattoi tuoda hengenvaarallista lahjaa. Luultavimmin Caesar odotti Kleopatraa. Hän oli määrännyt kummankin Egyptin hallitsijan puheilleen ja ollut Kleopatran kanssa jopa kirjeenvaihdossa.

Upea mattokin lienee myöhemmän mielikuvituksen tuotetta. Todennäköisimmin Kleopatra saapui juuttisäkissä.

Viehkeydenkin kanssa on niin ja näin. Kleopatra oli matkustanut ainakin viikon. Hän oli joutunut hakeutumaan Siinailta Niilille Memfikseen ja sieltä pimeyden turvin alas Aleksand­riaan. Suorin matka maitse ei tullut kysymykseen, sillä Ptolemaioksen joukot vartioivat Siinain vastaista rajaa Pelusionissa.

Myös Kleopatran motiiveja sopii pohtia. Antiikin kertojien mukaan Kleopatralla oli mielessään vain yksi ajatus: vietellä Caesar. Hänen asemassaan se olisikin ollut järkevä veto, mutta nykyiset elämäkerturit eivät väitettä usko. Jos Kleopatran mielessä jokin takoi, se oli henkiin jääminen ja Egyptin pelastaminen. Isältään hän oli oppinut, että roomalaiset himoitsivat Egyptin rikkauksia ja niitä lupaamalla heidät saattoi ostaa.

Jos joku haluaa viettelyyn uskoa, voi kääntää asetelman pää­laelleen. Todennäköisimmin Caesar vietteli Kleopatran eikä Kleopatra Caesaria. Caesar oli 55-vuotias juhlittu maailmanmies ja Rooman tunnetuin naistenmies, Kleopatra vain 21-vuotias sek­suaalisesti kokematon nuori nainen.

Kukaan ei voi tietää, mitä näiden kahden välillä todella tapahtui, mutta luultavasti he pitivät toisistaan heti. Monin tavoin he olivat kuin vanhat tutut. Kumpikin oli äärimmäisen kunnianhimoinen. Kumpikin oli erittäin älykäs ja sivistynyt. Hallitsijan tyttärenä Kleopatra oli saanut hyvän kasvatuksen ja tunsi kulttuurit, tieteet ja taiteet. Caesar oli omaksunut paljolti samat asiat omilta opettajiltaan. Kielikään ei tuottanut hankaluuksia, sillä johtavat roomalaiset puhuivat myös kreikkaa, joka oli Kleopatran äidinkieli ja Egyptissä hallinnon ja kaupan kieli.

Seuraava aamu valkeni, ja Ptolemaios vimmastui nähdessään Kleopatran palatsissa. Caesar ei hämmentynyt vaan kutsui koolle hallinnollisen kokouksen. Hän oli päättänyt sovitella sisarusten välit kuntoon, sillä vakaa Egypti oli hänen etunsa. Pompeius oli kuollut, mutta sota ei ollut ohitse. Kilpailijan kannattajat varustautuivat jatkamaan taistelua. Caesar luki Ptolemaios XII:n testamentin ja sen mukaisesti määräsi Kleopatran ja Ptolemaioksen hallitsijakumppaneiksi.

Ptolemaios ei tyytynyt ratkaisuun, ei liioin sisar Arsinoë, eikä armeijakaan. Kaupungissa alkoi sissisota. Taistelut jatkuivat melkein yötä päivää, kunnes Caesar onnistui yllättämään Niilin suistoon linnoittautuneet joukot. Kauhistuneet miehet koettivat pelastautua hyppäämällä vallihautaan. Niin teki myös Ptolemaios, mutta epäonnekseen hän ei kyennyt uimaan raskaissa varusteissa vaan hukkui.

Kleopatra riemuitsi. Hallitsijakumppani oli kuollut, sisar vangittu, ja Egypti oli hänen – vaikka Caesar maan perinteiden mukaisesti asettikin nuorimman veljen, Ptolemaios XIV:n, hänen rinnalleen valtaistuimelle. Kleopatra oli kokemusta viisaampi. Tämän veljen hän pitäisi kurissa.

Aleksandrian sota päättyi maaliskuussa, mutta vielä kesäkuussa Caesar oleskeli kaupungissa. Romantiikannälkäiset ovat selittäneet viipymistä rakkaudella, mutta nykytutkijat arvioivat, että vanha sotaratsu saattoi yhtä hyvin viettää vähän lomaa ja nauttia naisseurasta. Perimmäinen syy lienee ollut hyvin käytännöllinen. Caesar halusi varmistaa, että olot rauhoittuvat ja Kleopatra vakiinnuttaa asemansa.

Sitä paitsi jatkaakseen sotaa Caesar tarvitsi miehilleen palkkarahaa ja ruokaa. Niitä sai parhaiten Kleopatralta, joka oli Välimeren ehdottomasti rikkain hallitsija.

Roomassa Caesarin viipymistä ei katsottu hyvällä. Maanmiehet paheksuivat erityisesti Niilin-risteilyä, jonka Caesar Kleopatran kanssa teki. Se vaikutti ylelliseltä lemmenlomalta, joka ei sopinut sotaa käyvän kenraalin arvolle. Todellisuudessa kyse oli aivan muusta. Egyptissä ulkomaiset arvovieraat vietiin aina Niilille. Se oli paras tapa tutustua valtakunnan ihmeisiin. Tällä kertaa matkaan liittyi toinenkin traditio. Uusi hallitsija vihittiin aina virkaansa seremoniallisella purjehduksella etelään. Risteily olikin poliittinen näytös, jonka piti osoittaa kansalle, ketkä maata johtivat ja ketkä sitä tukivat.

Kesäkuun puolivälissä Caesar lähti jatkamaan sotaansa. Pian sen jälkeen Kleopatra synnytti pojan, Ptolemaios Caesarin. Lapsi oli hänelle kuin taivaan lahja. Äitiys istui täydellisesti hänen hallitsijankuvaansa ja uraansa.

Egyptissä hallitsijat edustivat jumalia, ja kuningattarena Kleopatra samastettiin tärkeimpään naisjumalaan Isikseen, kaikkivoipaan maan äitiin, joka nostatti Niilin hedelmällisen tulvan, takasi järjestyksen, paransi sairaat ja saattoi antaa kuolleille elämän. Kaiken lisäksi hän oli kaikkien kuninkaiden myyttinen äiti, joka sääti raskaudet ja syntymät.

Kleopatra ei koskaan kertonut, kuka lapsen isä oli, mutta aleksandrialaiset tekivät nimestä omat päätelmänsä ja alkoivat kutsua poikaa Caesarioniksi, pikku Caesariksi. Caesarilla ei ollut mitään tätä vastaan – ainakaan hän ei protestoinut. Ehkä hän laski, että perillinen Egyptissä takaisi pysyvän oikeuden valtakunnan rikkauksiin. Toisaalta Caesar ei myöskään hankkiutunut katsomaan poikaa, mutta Kleopatra ei hätäillyt. Hän antoi ajan kulua ja nautti täysin siemauksin jumalallisesta äitiydestään.

Kun Caesarion täytti vuoden, Kleopatra lähti hänen kanssaan Roomaan. Antiikin kertojien mukaan hänet ajoi liikkeelle kaipaus, mutta kyseessä oli pikemmin edustusmatka, jonka tarkoituksena oli virallisesti vahvistaa Egyptin asema Rooman liittolaisena. Mikään muu ei yhtä hyvin selitä sitä, että Kleopatran seurueeseen kuului myös hallitsijakumppani Ptolemaios XIV.

Kleopatra toi Roomaan ylellisiä lahjoja, mutta muuten hän ei pröystäillyt vaan pysytteli enimmäkseen poissa julkisuudesta.

Kleopatra tuskin edes piti Roomasta. Loisteliaaseen Aleksandriaan verrattuna kaupunki oli ruma ja likainen ja kaupunkilaiset enimmäkseen karkeita ja sivistymättömiä. Naisen asemakaan ei houkutellut liikkumaan. Roomalaisten mielestä hyvä nainen pysytteli näkymättömissä ja alistui miehensä määräysvaltaan, kun naiset Egyptissä hallitsivat itse elämäänsä ja omaisuuttaan. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kolmasosa Egyptistä oli itse asiassa naisten hallussa.

Jos Kleopatra ei pitänyt Roomasta, eivät roomalaisetkaan pitäneet hänestä. Pahat kielet alkoivat levittää ilkeyksiä heti Kleopatran saavuttua. Hän oli vaarallinen kuninkaallinen kurtisaani, joka oli suistamassa Rooman vahvan miehen raiteiltaan. Kleopatran takia Caesar oli alkanut haaveilla avioerosta, kuninkuudesta ja pääkaupungin siirrosta Aleksandriaan.

Henkilökohtaisesti matka oli kuitenkin menestys. Caesar tunnusti Caesarionin pojakseen. Kleopatralla oli nyt Roomassa tukija, joka ei varmasti epäilisi hänen lojaaliuttaan.

Seuraavana syksynä Kleopatra oli jälleen Roomassa. Caesar suunnitteli sotaretkeä Parthiaan, ja Kleopatra hankkiutui neuvottelemaan idän järjestelyistä.

Tällä kertaa matka päättyi katastrofiin. Joukko senaattoreita epäili Caesarin edelleen kaavailevan Roomasta kuningaskuntaa. Tasavallan pelastaakseen he solmivat salaliiton ja murhasivat Caesarin senaatin istunnossa maaliskuun puolivälissä. Kleopatra järkyttyi sydänjuuriaan myöten. Onneksi purjehduskausi oli juuri alkanut ja hän pääsi lähtemään kotiin.

Aleksandriassa Kleopatra antautui tehtäviensä hoitoon. Niitä riitti, sillä Egyptissä hallitsija oli ylipappi, ylipäällikkö ja ylin tuomari. Hän oli myös talouselämän ykkönen, sillä hän päätti kylvöajat, sääti hinnat ja pyöritti ulkomaankauppaa.

Julkisuudessa Kleopatra esiintyi entistäkin vahvemmin Isiksenä. Vetoapua antoivat niin Caesarin kuolema kuin hänen julistamisensa jumalaksi. Nyt jos koskaan Kleopatra oli kuin Isis, joka myytin mukaan oli menettänyt puolisonsa väkivaltaisesti ja jäänyt poikansa yksinhuoltajaksi.

Kaikesta huolimatta Kleopatra oli huolestunut. Hänellä ei enää ollut Roomassa puolestapuhujaa. Kotimaassa taas Ptolemaios oli tullut teini-ikään, ja vuoden 49 harmit nousivat kuningattaren mieleen.

Elokuussa Ptolemaioksen nimi katosi kaikista asiakirjoista. Antiikin lähteet väittävät, että Kleoaptra murhautti veljensä, mutta yhtä lailla poika saattoi sairastua ja kuolla. Tapahtui niin tai näin, Caesarionista tuli Ptolemaios XV. Järjestely siirsi käytännössä kaiken vallan Kleopatralle, sillä farao oli vasta kolmivuotias ja tarvitsi sijaishallitsijan: äitinsä.

Kleopatra oli saavuttanut tavoittelemansa yksinvallan, mutta elämänvirta temppuili. Niili ei tulvinut, ja kansa kärsi. Tästä ahdingosta Kleopatra selvisi avaamalla kuninkaalliset vilja-aitat, mutta huolet eivät olleet ohitse. Rooman politiikka vyöryi itään.

Caesarin murhan jälkeen Rooma oli suistunut sekasortoon. Salaliittolaisia tapettiin, ja vallantavoittelijat riitelivät Caesarin perinnöstä. Lopulta Caesarin luottomiehet Marcus Antonius ja Lepidus ja hänen adoptiopoikansa Octavianus hautasivat kiistansa ja jakoivat Rooman etupiireihin: läntiset alueet siirtyivät Octavianuksen alaisuuteen, Lepidus sai Afrikan siirtokunnat, ja itää johti Antonius.

Kleopatran piti jälleen valita puolensa. Käytännössä vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä. Ainoa luonteva yhteistyökumppani oli Antonius, joka oli asettunut Kilikiaan Tarsokseen ja kutsunut kaikki lähitienoon hallitsijat tervehdyskäynnille. Tällä kertaa Kleopatran ei tarvinnut miettiä, mitä tehdä.

Koko Tarsos oli paikalla, kun Kleopatran kuninkaallinen pursi lipui kaupungin satamaan. Laivan kullattu keula häikäisi silmiä. Hopeiset airot välkehtivät. Huilut, torvet ja lyyrat soivat. Ilma täyttyi pyörryttävistä parfyymeistä.

Antoniusta ei näkynyt. Hän tervehti vierasta päivälliskutsulla. Kleopatra lähetti vastakutsun. Se oli harkittu siirto. Kleopatra tiesi, millainen mies Antonius oli. Hän rakasti hyvää ruokaa, viiniä, juhlia ja naisia. Kleopatra varautui panemaan parastaan. Ylenpalttisuus oli hänen ydinosaamistaan.

Päivällisestä tuli yhtä loistelias spektaakkeli kuin oli ollut satamaan saapuminen. Sama näytelmä toistui seuraavina iltoina, ja jossakin vaiheessa juhlinta jatkui makuuhuoneessa. Antiikin kertojien mukaan Kleopatra ja Antonius eivät tehneet muuta kuin joivat, söivät ja naivat.

Totta on, että Kleopatra heittäytyi juhlahumuun, mutta kyllä hän myös neuvotteli. Hän halusi Antoniukselta takeet siitä, että Egypti pysyy Rooman ystävänä ja hän maan valtaistuimella. Kleopatran neuvotteluasema oli nyt aivan toisenlainen kuin syksyllä 48. Yksikään roomalainen, oli hän kuinka taitava tahansa, ei selviäisi idässä ilman hänen rahojaan – ja rahaa jos mitä Antonius tarvitsi. Hän oli päättänyt toteuttaa Caesarin kunnianhimoisen suunnitelman, valloittaa Parthian ja osoittaa, että hän, ei Octavianus, oli Caesarin todellinen manttelinperijä.

Kleopatra lupasi tukea Antoniusta, jos hän täyttäisi ehdot. Niistä kiireisin oli eliminoida Efesokseen karkotettu Arsinoë. Kleopatran mukaan sisar kärkkyi hänen kruunuaan.

Antonius teloitutti Arsinoën ja saapui Aleksandriaan. Hän tuli kuin turisti, ilman kenraalin tunnuksia. Aleksandrialaiset pitivät tästä ja ottivat Egyptin uuden ystävän lämpimästi vastaan. Kleopatra saattoi huokaista helpotuksesta ja heittäytyä jatkamaan juhlintaa Antoniuksen kanssa.

Hulluttelu jatkui, kunnes idästä saapui huolestuttava tieto. Parthialaiset olivat hyökänneet Syyriaan. Antonius kiirehti tehtäviinsä – eikä palannut kolmeen ja puoleen vuoteen.

Kleopatran nykyisten elämäkerturien mielestä pitkä ero viestii, etteivät Antonius ja Kleopatra olleet erityisen lemmenkipeitä. Antonius ei ollut menettänyt järkeään, kuten Roomassa juoruttiin. Ennemmin hän oli rentoutunut ja kerännyt voimia suureen sotaan. Yhtä lailla Kleopatra oli saattanut laskelmoida. Ainakaan hän ei ollut murheen murtama. Itse asiassa elämä hymyili. Hän synnytti kaksoset, Aleksandroksen ja Kleopatran, ja lujitti asemaansa jumalkuningattarena.

Reaalipoliitikkona Kleopatra ei kuitenkaan tuudittautunut turvallisuudentunteeseen. Hän oli ollut vallassa kahdeksan vuotta ja nähnyt yhtä ja toista. Hänen tiedustelupalvelunsa myös raportoi lakkaamatta, mitä Egyptin naapurustossa tapahtui.

Agenteiltaan Kleopatra kuuli, että Antonius oli uusinut vallanjakosopimuksen Octavianuksen kanssa ja solminut avioliiton tämän sisarpuolen Octavian kanssa. Kleopatra arvioi aivan oikein, että liitto oli poliittinen. Antonius halusi osoittaa, että hän oli lojaali ja pysyi tontillaan eikä tavoitellut koko Rooman herruutta. Silti tieto ei miellyttänyt. Jos Antonius ja Octavianus ystävystyisivät, Egypti olisi mennyttä. Octavianus ei ymmärtänyt, miksi Antonius ei alistanut Egyptiä ja anastanut sen rikkauksia Roomalle.

Kleopatran onneksi Antonius palasi itään ja kutsui hänet Antiokiaan. Hänellä olisi tilaisuus järjestellä pelipöytää. Jos Antonius edelleen havittelisi Parthiaa, hän maksaisi hankkeen – palvelusta vastaan. Antoniuksen pitäisi palauttaa Egyptille Rooman aiemmin anastamat alueet.

Antonius suostui, tuskin rakkauttaan vaan pragmaattisuuttaan. Oli järkevää pitää Egypti ja sen lähialueet rauhallisina. Kukaan ei pystyisi turvaamaan Rooman intressejä paremmin kuin taitava Kleopatra, jonka hän vielä palkitsi tunnustamalla kaksoset omikseen.

Octavianus ei järjestelystä ilahtunut, mutta Kleopatra myhäili. Hän oli onnistunut hämmentämään kenraalien välejä. Antoniuksen kumppanina hän ja hänen maansa olisivat turvassa.

Kotimaassa Kleopatran suosio nousi ennennäkemättömäksi. Aluelaajennokset nostivat Egyptin Välimeren mahtitekijäksi. Kaiken lisäksi Kleopatra synnytti pojan, Ptolemaios Filadelfoksen. Tälläkään kertaa isä ei ollut paikalla. Antonius oli viimein lähtenyt Parthiaan.

Vuoden mittaan rintamalta kantautui raportteja menestyksestä. Sitten Kleopatra sai yllättäen viestin Syyriasta. Antonius pyysi tuomaan rahaa ja ruokaa. Hyvin alkanut sotaretki oli kääntynyt tuhoisaksi ja Antonius menettänyt puolet sotilaistaan.

Kun tieto kiiri Roomaan, Kleopatra sai syyt niskoilleen. Antonius oli ajoittanut retkensä väärin ja hätiköinyt paluun kanssa. Hän halusi mieluummin Kleopatran sänkyynsä kuin Roomalle lisää maata. Kleopatra oli noitunut Antoniuksen samoin kuin Caesarin ennen häntä. Tilannetta ei yhtään parantanut se, että Antonius julisti Caesarionin Rooman perijäksi ja asetti muut lapsensa hallitsijoiksi itään. Aleksandros sai nimiinsä jopa Parthian, vaikka sen valtaus alkoi näyttää mahdottomalta.

Arvostelu kiihtyi, kun Antoniuksen ja Octavianuksen vallanjakosopimus umpeutui joulukuun lopussa vuonna 33. Octavianus julisti, että Rooman tulevaisuus lepäsi hänen varassaan. Hän oli rauhoittanut lännen ja ottanut ohjakset myös Afrikassa. Antonius ei ollut tehnyt muuta kuin pelehtinyt porttonsa kanssa. Hän oli uhka, josta piti hankkiutua eroon, ennen kuin Kleopatra orjuuttaa hänet lopullisesti ja  vaatii Roomaa palkinnoksi palveluksistaan.

Toukokuussa 32 löytyi loistava konfliktin aihe. Antonius erosi Octaviasta. Lokakuussa Octavianus julisti sodan – Kleopatralle. Hän laski, etteivät sotilaat ehkä lähtisi maanmiestään vastaan, etenkään kun tällä oli edelleen kannattajansa jopa senaatissa. Kleopatra edusti vierasta vihollista, jota kohtaan kukaan ei tuntenut sympatiaa.

Kleopatra ja Antonius olivat aavistaneet, mitä tuleman piti. He olivat siirtyneet Kreikkaan ja ryhtyneet varustamaan laivastoa. Kleopatra ei halunnut, että väistämättömältä näyttävä sota käytäisiin hänen rakkaassa Egyptissään. Hän tahtoi taistella Kreikassa.

Antonius ei ollut merisotilas, mutta merisotaan Kleopatra hänet taivutteli. Kannatti muistaa Pompeiuksen kohtalo. Hän oli valinnut meritaistelun sijaan maasodan, ja kuinka oli käynyt. Ikäväkseen Kleopatra nyt laski väärin. Yhteenotto Aktionissa päättyi lähes täydelliseen tuhoon.

Kleopatra kiirehti Aleksandriaan ja pani toimeksi. Hän alkoi siirrättää laivojaan Punaisellemerelle. Hän aikoi luopua kruunusta – ja säästää Egyptin. Hän lähetti Octavianukselle kirjeen ja pyysi, että saisi jättää maansa lapsilleen. Se olisi oikeus ja kohtuus, olivathan lapset sentään puoliksi roomalaisia. Octavianus vastasi olevansa halukas kompromissiin – jos Kleopatra hankkiutuisi eroon Antoniuksesta.

Kleopatra oli puun ja kuoren välissä. Hän oli surmauttanut sisarensa, kenties myös nuorimman veljensä, mutta Antonius. Ei!

Antoniuksen tilanne oli yhtä tukala. Octavianuksen joukot olivat valloittaneet Pelusionin, ja laivasto lähestyi Aleksandriaa. Antonius oli valmis taisteluun, mutta miehet loikkasivat Octavianuksen joukkoihin. Rannalla ratsuväki kauhistui ja karkasi. Sisämaassa maajoukot kärsivät murskaavan tappion. Antonius vetäytyi palatsiin miettimään ratkaisua umpikujaan. Sitten hän kuuli, että Kleopatra oli kuollut. Hän oli tehnyt itsemurhan. Peli oli pelattu. Antonius tarttui miekkaansa.

Vain hetkeä myöhemmin Kleopatran sihteeri saapui tuomaan hyviä uutisia.Tiedot kuningattaren kuolemasta olivat ennenaikaisia. Hän oli linnoittautunut mausoleumiinsa, mutta hän oli elossa. Antoniusta ei voitu enää pelastaa. Palvelijat kantoivat hänet kuolemaan Kleopatran syliin.

Antonius neuvoi Kleopatraa sopimaan Octavianuksen kanssa. Kleopatra ei uskonut yhteisymmärrykseen. Octavianus halusi vain hänen omaisuutensa ja hänet itsensä kahleissa voitonjuhliinsa Roomaan. Ajatus puistatti. Kleopatra ei aikonut palata vankina kaupunkiin, jossa oli vieraillut kuningattarena. Hän kuitenkin anoi Octavianukselta tapaamista ja koetti vakuuttaa olevansa Rooman ystävä ja liittolainen. Hän oli saanut kruununsakin itseltään Caesarilta, Octavianuksen jumalalliselta adoptioisältä. Octavianus ei luvannut mitään.

Kaksi päivää myöhemmin Octavianukselle juoksutettiin sinetöity kirje. Kleopatra pyysi, että hänet haudataan Antoniuksen viereen. Octavianus tiesi heti, mitä viesti merkitsi. Kleopatraa oli vartioitu yötä päivää, mutta hän oli onnistunut riistämään hengen itseltään.

Roomalaisten mielestä Kleopatra oli vihdoin tehnyt jotain kunniakasta. Octavianuksen mielestä ei. Kleopatra oli pilannut hänen voitonjuhlansa. Niinpä Octavianus otti tilanteesta irti, mitä saattoi. Hän mustasi Kleopatraa minkä ehti osoittaakseen, että hän oli pelastanut Rooman hirveältä vaaralta. Octavianus jäikin historiaan miehenä, joka päätti sisällissodan ja loi uuden upean Rooman. Kleopatra taas muistetaan vamppina, joka vietteli kunnon miehiä ja tavoitteli taivaita.

Roomalaiset eivät voineet sietää Kleopatraa, koska hän rikkoi kaikki sikäläiset sovinnaisuuskäsitykset. Hän oli älykkäämpi kuin useimmat Rooman miehet. Hän oli rikkaampi kuin yksikään roomalainen. Hän teki siekailematta maailmanpolitiikkaa eikä  kunnon roomattaren tavoin pysytellyt taustalla.

Jos roomalaiset olisivat arvioineet Kleopatraa poliitikkona, he olisivat mene tiedä huomanneet, että hän toimi niin kuin muutkin aikakauden vaikuttajat. Politiikka perustui henkilökohtaisiin suhteisiin, ja sopimukset vahvistettiin erilaisin liitoin. Caesar solmi kaikki avioliittonsa poliittisin perustein ja naitti tyttärensäkin oman edun nimissä. Antonius meni naimisiin poliittisista syistä ja itää luotsatessaan kävi läpi kaikki Aasian kuningattaret.

Kleopatran nykyisten elämäkerturien mielestä meidänkin on aika muuttaa suhtautumistamme. Kleopatra ei ollut vamppi vaan kyvykäs ja kylmäpäinen poliitikko, joka melskeisenä aikana varjeli henkeään ja maataan niin hyvin kuin taisi.

Kaksi uutta, hienoa elämäkertaa: Stacy Schiff, Kleopatra. Eräs elämä, WSOY 2011. Joyce Tyldesley, Cleopatra. Last queen of Egypt. Perseus Books 2008.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012

Ulkonäkö yhä mysteeri

Antiikin taiteilijat eivät tehneet näköiskuvia vaan propagandaa.

Aikalaiset kohisivat Kleopatran tarkoitusperistä, mutta jälkipolvia on puhuttanut eniten hänen ulkonäkönsä. Upeimmissa veistoksissa seisoo kaunis, mannekiinivartaloinen nainen, rahoissa näyttäytyy kotkannenäinen eukko, melkein ukko. Kumpi heistä on aito Kleopatra?

Tuskin kumpikaan. Egyptissä taide palveli uskonnollisia ja poliittisia tarkoitusperiä, eivätkä taiteilijat pyrkineet kuvaamaan kohteitaan todenmukaisesti. He loivat kulttikuvia, joissa hallitsijat esiintyvät jatkuvuutta symboloivina jumalolentoina. Siksi kaikki faraot ja kuningattaret näyttävät  meistä samannäköisiltä.

Hellenistisissä patsaissa Kleopatra vaikuttaa luonnollisemmalta, mutta niidenkin aitous on silmänlumetta. Kulttikuvien tavoin nekin idealisoivat kohteensa.

Lihaa ja verta puuttuu myös rahoista. Maskuliininen ulkonäkö saattoi olla Kleopatran oma toive. Se heijasteli voimaa ja valtaa.

Jos oletamme, että rahoissa Kleopatra kuitenkin eniten muistuttaa itseään, herää kysymys, miten hän onnistui  hurmaamaan kaksi Rooman suurmiestä. Tähän vastaavat antiikin kertojat, jotka eivät suitsutakaan Kleopatran kauneutta vaan karismaattisuutta. Hän liikkui viehkeästi, käyttäytyi aina luontevasti ja puhui vastustamattoman soinnikkaalla äänellä.

Ihmeen vauras ja sivistynyt valtio

Kleopatra sai roomalaisten vihat päälleen paljolti siksi, että he kadehtivat Egyptin yltäkylläisyyttä.

Kuningaskunta, jonka Ptolemaios XII lapsilleen jätti, ei ollut suuren suuri mutta voitti monin tavoin maailmanmahdiksi nousuaan tekevän Rooman tasavallan. Egypti oli koko Välimeren alueen rikkain maa, jonka vauraus perustui ennen kaikkea maatalouteen. Parhaina vuosina Egypti tuotti viljaa niin paljon, että olisi kyennyt ruokkimaan koko naapuruston.

Huomattavia summia valtion kassaan kertyi myös kullan, jalokivien, papyruksen, lasin, parfyymien, mausteiden ja lääkkeiden viennistä. Pääkaupunki Aleksandria olikin vilkas satama- ja kauppakaupunki, jossa asioivat kaikki ympäristön kansallisuudet.

Aleksandria tunnettiin myös oppineiden kehtona, aikansa ehdottomana sivistyskeskuksena. Sellainen se oli ollut siitä pitäen, kun Ptolemaiosten hallitsijahuoneen perustaja 300-luvun lopulla ennen ajanlaskun alkua rakennutti kaupunkiin valtavan kirjaston ja sen yhteyteen tieteisiin erikoistuneen akatemian, Museionin. Kaikki aikansa johtavat tutkijat ja ajattelijat opiskelivat tai opettivat Aleksandriassa.

Ptolemaios I:n peruina Aleksandriasta kehittyi kreikkalainen kaupunki. Rakennukset edustivat kreikkalaista arkkitehtuuria, asukkaista valtaosa oli kreikkalaista syntyperää, ja kaupungilla kuuli enimmäkseen kreikkaa, sillä kreikka oli julkisen elämän kieli. Kreikkalaisuuden ylivaltaa selittää se, ettei Ptolemaios ollut egyptiläinen vaan Makedonian kreikkalainen. Ennen faraoksi nousuaan hän oli tehnyt uran Aleksandrian perustajan, legendaarisen sotapäällikön Aleksanteri Suuren kenraalina.

Kleopatran nousu ja tuho

Vuosi eaa.69 Kleopatra syntyy.
55
Rooman Pompeius taiteilee Kleopatran isän maanpaosta takaisin faraoksi.
51
Isä kuolee. Kleopatra ja pikkuveljistä vanhin Ptolemaios XIII nousevat valtaan.
49
Roomassa puhkeaa sisällissota. Egyptissä hovi vehkeilee. Kleopatra pakenee Syyriaan.
48
Kleopatra junailee itsensä Caesarin luokse. Suhde alkaa. Ptolemaios käynnistää vallanperimyssodan.
47
Ptolemaios hukkuu, sota päättyy. Kleopatran hallitsijakumppaniksi nousee veljistä nuorin Ptolemaios XIV. Kleopatra synnyttää esikoisensa, Caesarionin.
46
Kleopatra vierailee Roomassa. Caesar tunnustaa poikansa, mutta Kleopatraa parjataan itämaan portoksi.
45 Kleopatra palaa Roomaan neuvottelemaan idän tulevaisuudesta.
44
Caesar murhataan. Ptolemaios XIV kuolee. Caesarionista tulee farao Ptolemaios XV.
41
Rooman uudet, vahvat miehet ovat jakaneet tasavallan etupiireihin. Kleopatra tapaa idän herran Marcus Antoniuksen. Suhde alkaa.
40
Antonius solmii avioliiton Roomassa. Kleopatra synnyttää kaksoset.
37
Antonius tunnustaa kaksoset ja lahjoittaa Kleopatralle Rooman itäisiä alueita.
36
Kleopatra synnyttää pojan. Antonius sotii Parthiassa.
35
Parthian-retki päättyy katastrofiin. Roomassa propagandakoneisto syyttää Kleopatraa.
34
Antonius jakaa itää lastensa kesken. Kritiikki Roomassa kovenee.
32
Antonius eroaa vaimostaan. Octavianus julistaa sodan Kleopatralle.
31
Antonius ja Kleopatra kärsivät murskatappion Aktionin meritaistelussa.
30
Octavianus valtaa Aleksandrian. Antonius ja Kleopatra tekevät itsemurhan. Caesarion surmataan.
29 Octavianus kuljettaa Kleopatraa patsaana voitonjuhlassaan Roomassa. Antoniuksen ja Kleopatran pojat katoavat. Tytär jää Antoniuksen ex-vaimon hoiviin.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25729
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.