Ekologisuus on nyt taajamasuunnittelun hitti, eikä siihen välttämättä tarvita edes uusia tekniikoita, vain nykyisten luovaa yhdistelyä.



Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2009


Ekoudesta on tullut uusi kuntamuoti.
Uusikaupunki, Mynämäki, Kuhmoinen, Padasjoki ja Parikkala käynnistivät viime vuonna hankkeen Kohti hiilineutraalia kuntaa. Espoo puolestaan hakee Euroopan vihreän pääkaupungin titteliä.

Lisäksi suomalaiset suunnittelevat Kiinaan kokonaan uutta ekokeidasta, ja Britanniassa kiistellään pääministeri Gordon Brownin ideasta pystyttää kokonaista kymmenen ekokaupunkia.

Onko nyt keksitty nerokas tapa kesyttää ilmastonmuutosta ruohonjuuritasolla, vai onko menossa vain uusi viherpesukampanja? Otetaanpa selvää.

Tehdään ensin mielikuvitusvierailu ekokaupunkiin.

Ekokaupungissa autoillaan kyberkulkimella

Kuvitellaan itsemme aikamatkalle 2010-luvun EcoCityyn, jota suomalaiset suunnittelevat Kiinaan Beijingin lähelle.
Noustessamme aikakoneesta hämmästelemme ensimmäiseksi liikennettä.

Kaduilla kulkee hiljaa hieman oudon näköisiä mutta kuitenkin autoa muistuttavia kulkuneuvoja, CyberCabeja. Onneksi niillä matkustaminen on helppoa.

Kutsumme kyberkulkimen paikalle kännykällä. Satelliittipaikannusjärjestelmä ohjaa kulkuneuvon viereemme.

Kännykkä toimii myös avaimena. Astumme sisään ja ilmoitamme CyberCabille määränpään. Sitten vain istumme kuin taksin takapenkillä, sillä automaattiauto kulkee itsestään mukavinta mahdollista reittiä pitkin, sähköllä tietenkin. Maksu veloitetaan automaattisesti tililtä.

Ajokortit on ekokaupungissa siirretty museoon, tarpeettomina. CyberCabia on yhtä helppo käyttää kuin hissiä. Oikeastaan kulkuneuvo onkin eräänlainen hissi eli vaakahissi, jota ympäristöajattelija Eero Paloheimo on, kaiken muun muassa, ideoinut kirjassaan Syntymättömien sukupolvien Eurooppa. Kirja käännettiin kiinaksi muutama vuosi sitten, ja se antoi kimmokkeen uuden ekokaupungin suunnittelulle.

CyberCabin voi toteutettaa nykyisellä tekniikalla, korostavat asiantuntijat. Kaikki osatekniikat ovat saatavissa; tarvitaan vain pioneereja, jotka yhdistävät palikat.

Suomessa suunniteltiinkin muutama vuosi sitten Vantaa Aviapolikseen ja Tampereen Hervantaan automaattista väylätaksia, joka olisi paljolti samanlainen kuin CyberCab mutta kulkisi ainakin alussa tiettyä reittiä pitkin (Hissi vie uusiin suuntiin, Tiede 1/2005, s. 12-13). Sittemmin hankkeen ympärillä on kuitenkin vallinnut hiljaisuus.


Pioneereja ehkä kaivataan täälläkin. Jos CyberCabin uskotaan toimivan Kiinassa, eikö vastaavaa kannattaisi kokeilla saman tien Suomessakin?


Sähköautojen latauspisteistä se lähtee

Jotain toki tehdään kotikulmillakin. Espoon kaupunki hankkii, yhteistyössä Fortumin kanssa, käyttöönsä kymmenkunta hybridi- ja sähköautoa. Latauspisteitä olisi alussa viisi.  Uusikaupunki suunnittelee puolestaan tuulisähköliikennettä. Rakennettaisiin lisää tuulivoimaloita, jotka tuottaisivat sähköä sekä autoihin että yleensä verkkoon. Latauspisteinä käytettäisiin lämmitystolppia.

Pienellä annoksella mielikuvitusta ja optimistista ajattelua voi helposti nähdä, miten tällaiset pienet askeleet lopulta synnyttävät uudenlaisen liikenteen.

Ensin tulee sinne tänne sähköajoneuvojen latauspisteitä sekä vedyn tai biodieselin tankkausasemia. Määrä kasvaa aluksi hitaasti, mutta pian sähköautoja, mopoautoja ja hybridejä sekä sähköavusteisia ja tavallisia polkupyöriä liikkuu kaduilla jo aika paljon. Samaan aikaan paranee joukkoliikenne.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö liikenteessä loppuu vähitellen, melkein huomaamatta. Jonakin päivänä kaikki vain on toisin.

Lopulta, kun kaikista kaupungeista on tullut ekokaupunkeja, ihmetellään, miten 1900- ja 2000-luvulla asuinympäristöä pystyttiin rakentamaan niin epäekologisesti ja epätaloudellisesti.


Uudenlainen taajama luodaan tutuista osista

Muu kuin liikenne näyttää ekokaupungissa päällepäin tutulta. Tuulimyllyt pyörivät, aurinkopaneelit kimmeltävät, lämpöpumput hurisevat, ja biovoimalat kehräävät jätteistä sähköä.

Tällaista tulee olemaan esimerkiksi Songdon kaupungissa, jota rakennetaan Korean rannikolle, Sŏulin ja Incheonin lähelle. Vuonna 2014 Songdossa on määrä asua 65 000 henkeä, ja työntekijöitä siellä on päivittäin 300 000. Hanke on saanut joukon ympäristösertifikaatteja ja Sustainable Cities Award -palkinnon.

Bussit kulkevat vetypolttokennoilla. Sähköautoille rakennetaan latauspisteitä. Autoja tosin tarvitaan vain vähän, koska kaupunki on suunniteltu jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden paratiisiksi.

Polttokennolämmitysvoimala tuottaa sekä lämpöä että sähköä. Jätteet kuljetetaan alipaineputkissa, joten jäteautot tulevat lähes tarpeettomiksi.

Monet ratkaisut ovat täysin näkymättömiä, esimerkiksi se, että rakennusmateriaalina aiotaan käyttää energiatehokkaasti valmistettua iCRETE-betonia.

Tällä tavoin tunnetuista ratkaisuista luodaan uusi kokonaisuus.


Vanhat keskukset vihertyvät huomaamatta

Vielä näkymättömämpiä ovat ekologistavat muutokset vanhoissa kaupungeissa.

Uusikaupunki hyödyntää Yaran lannoitetehtaan jätelämpöä kaukolämpöverkossa. Biopolttoaineyritys Rovina tekee kalanperkuujätteistä biodieseliä öljylämmitykseen.

Parikkalassa pohditaan lietelannan biovoiman hyödyntämistä. Edellytykset ovat hyvät paikassa, jossa toimii tuhannen emakon sikala. Nautaeläimiäkin löytyy nelisentuhatta. Mynämäellä suunnitellaan olkien, naattien, kantojen ja risujen käyttöä biopolttoaineiden raaka-aineina.

Mökkikunnissa, kuten Kuhmoisissa ja Padasjoella, pohditaan mökkien energiataloutta. Kuhmoinen suunnittelee energiaopasta, joka on suunnattu erityisesti mökkeilijöille.

Matkustustarvetta vähentävä videoneuvotteluverkko on tekniikan parantuessa helppo levittää kaikkialle. Uudessakaupungissa ammattioppilaitoksella on videoneuvottelujärjestelmä, josta yritykset voivat vuokrata palvelinaikaa. Padasjoki aikoo aloittaa videoneuvottelukokoukset.

Yhtään nollapäästökaupunkia ei vielä ole

Kuulostaa aika epäeksoottiselta. Samanlaisia parannuksia tehdään monissa muissakin kunnissa. Varmaan joka kunnasta löytyy jotakin ekologista.

Miten sitten ekokaupunki voi erottua muista? Eikö koko käsite ole vaarassa vesittyä, kun mikä tahansa kylä voi julistaa itsensä ekologiseksi?

Periaatteessa ero on helppo tehdä mittaamalla päästöt kasvihuonekaasuina henkeä kohti. Ekologinen on kaupunki, jonka kasvihuonepäästöt ovat nolla ja joka silti tarjoaa kaiken ja mieluummin enemmän kuin tavallinen asutuskeskus.

Yhtään nollapäästökaupunkia ei vielä ole, mutta ekokaupungeiksi voimme kelpuuttaa kunnat, jotka vähentävät päästöjä enemmän ja ripeämmin kuin muut.


Ekologisuutta monesti vaikea verrata

Käytännössä ekologisuuden mittaaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Eteläruotsalainen Växjö ilmoittaa olevansa Euroopan vihrein kaupunki. Kasvihuonepäästöt ovat alle kolme tonnia asukasta kohti.

Uudessakaupungissa päästöt olivat Varsinais-Suomen energiatoimiston laskelmien mukaan vuonna 2006 noin 71 tonnia per asukas, kun lannoitetehdas lasketaan mukaan, ja ilman lannoitetehdastakin 12 tonnia.

Silti on vaikea sanoa varmasti, onko Växjö ekologisempi kuin Uusikaupunki. Jos on, niin ero on todennäköisesti pienempi kuin nykyiset luvut näyttävät.

Professori Jyri Seppälä Suomen Ympäristökeskuksesta SYKEstä huomauttaa Ympäristö-lehdessä, että Växjö on laskenut mukaan vain oman kunnan alueella syntyvät päästöt.

Useimmat kaupungit kuitenkin tuovat ruokansa ulkopuolelta. Jossain muualla tuotetaan ja käytetään lannoitteita ja fossiilisia polttoaineita tämän ruoan tuottamiseen. Kaikki kaupungit kuluttavat terästä, sementtiä ja monia muita materiaaleja, jotka tuotetaan muualla.

Kaupunki, joka itse keskittyy kevyeen ja sisäsiistiin teollisuuteen, voi olla suuri saastuttaja, jos tuonti sisältää paljon päästöjä.

Toisaalta kaupunki, jossa on lannoitetehdas, sementtitehdas tai muu hiilidioksidin tupruttaja, voi olla erittäin ekologinen, jos muualla on riittävän suuri hiilinielu.

Esimerkiksi Etelä-Korean Songdossa kaikki näyttää kauniilta, mutta kertomatta jätetään, kuinka paljon asukkaiden ja työssäkävijöiden huolto synnyttää päästöjä ulkopuolella.

Suomalais-kiinalainen ekokaupunki niin ikään keskittyy saastuttamattomaan teollisuuteen. "Hiilipitoiset" tavarat tuotettaisiin muualla, ja epäselvää on, kuinka suureksi tuonnin ekologinen jalanjälki muodostuisi.

Sama koskee muita suuria ekokaupunkihankkeita, kuten Masdaria (ks. Tervetuloa ekomekkaan!, Tiede 8/2008, s. 46-47, tai www.tiede.fi/arkisto) ja Zigguratia Arabiemiirikunnissa sekä Dongtania Kiinassa.


Mukaan pitäisi laskea myös tuontipäästöt

Ensimmäinen luotettava menetelmä kaupunkien "ekouden" mittaamiseksi syntyy, kun mukaan aletaan laskea tuontipäästötkin. Näin on tarkoitus toimia Uudenkaupungin, Mynämäen, Kuhmoisten, Padasjoen ja Parikkalan hiilineutraaliushankkeessa, johon osallistuu myös SYKE ja alan tutkijoita. (Ks. laatikko Kohti hiilineutraalia kuntaa.)
Kun "ulkoistetut" päästöt lasketaan, pystytään esimerkiksi päättämään, kannattaa ruokaa tuoda läheltä vai kaukaa.

Lähiruokaa on sekä meillä että muualla vuosia mainostettu ekologisena ja muutenkin hyvänä vaihtoehtona. Ruoan maku, terveellisyys ja hiilipäästöt riippuvat kuitenkin pääasiassa muusta kuin kuljetusmatkasta.

Esimerkiksi tomaatti, joka on viljelty Espanjassa ympäristöystävällisesti ja kuljetettu laivalla Suomeen, voi olla hiilineutraalimpi kuin lähitomaatti, joka on kasvatettu suurella energiamäärällä viereisessä kasvihuoneessa. (Ks. Lähiruoka ei palloa pelasta, Tiede 3/2009, s. 34-35, tai www.tiede.fi/arkisto)


Moottoriradankin voi selittää ekologiseksi

Riittävän luotettavien laskentamenetelmien puuttuessa on turha panna kaupunkeja paremmuusjärjestykseen "ekouden" mukaan.

Päästöjä voi kyllä vähentää, kun katsoo, ettei samalla ruveta saastuttamaan kahta vertaa toisessa paikassa.
- Minä sanon aina, että kunnan on itsensä tärkeintä tietää, missä mennään, kommentoi johtava energia-asiantuntija Anne Ahtiainen Varsinais-Suomen energiatoimistosta.

- On tärkeintä tietää, mennäänkö parempaan vai huonompaan suuntaan. 

Esimerkiksi kannattaa pohtia, kuinka ekologinen on suuri moottorirata: vaikkapa Gotland Ring, jota rakennetaan Gotlantiin. Bensaa palaa, mutta hankkeen puuhamiesten mukaan toiminta on mitä ympäristöystävällisintä. Radalla on tarkoitus järjestää myös ekoajokursseja autoilijoille. Autotehtaat pääsevät testaamaan entistä vihreämpiä moottoreita. Osa moottoriurheilukeskuksen sähköstä tuotetaan tuulimyllyillä.

Lopputulos varmasti onkin myönteinen, jos miljoonien autojen päästöt vähenevät ratakokeiden ansiosta. Mutta voi käydä päinvastoinkin, jos kehitystyö johtaa yhä isompiin ja saastuttavampiin moottoreihin.

Moottoriradan vaikutus on siis epäselvä, mutta yleisesti Gotlannissa on tehty hyvää työtä ympäristövaikutusten laskemiseksi. 

Gotlanti on realistinen esimerkki myös siksi, että saarella toimii sementtitehdas, joka yksinään tuottaa yli 70 prosenttia kasvihuonepäästöistä. Kunnan energiasuunnitelma sisältää skenaarion, jossa kokonaispäästöt silti nollataan.

Tuuli- ja aurinkoenergiaa lisätään Gotlannissa niin, että sähköä pystytään tuottamaan yli oman tarpeen. Ylimääräinen sähkö viedään tasavirtakaapelia myöten mantereelle. Viety ekosähkö syrjäyttää hiiltä jossakin ja kompensoi polttoaineet, joita sementtitehdas tuo saarelle. Näin hiilitase voidaan saada neutraaliksi vuoteen 2025 mennessä.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Ruotsi vähentää kunnianhimoisemmin


- Suomen pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen): kasvihuonepäästöt vuoteen 2030 mennessä 4,3 tonniin hiilidioksidia per asukas (nykyään noin kuusi tonnia)
- Tukholma: kasvihuonepäästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä
- Gotlanti: energiahuolto hiilineutraaliksi vuoteen 2025 mennessä


Suomessa Kohti hiilineutraalia kuntaa -hanke


- Tavoite: vähentää kasvihuonepäästöjä sekä seuraavina 2-5 vuotena että 6-20 vuotena enemmän kuin Euroopan unioni edellyttää
- Osanottajakunnat: Mynämäki, Uusikaupunki, Kuhmoinen, Padasjoki, Parikkala
- Osanottajayritykset: Aina Group, Deloitte, Microsoft, Solution Space, TAC Finland, Veikkaus
- Lisäksi 24 muuta yritystä tukee hanketta.
- Muut osanottajat: Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Lisätietoja:
www.ymparisto.fi/hiilineutraalitkunnat

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25737
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1186
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.