Universumin selityksiä on tahkottu valittavaksi asti. Tutkijat jahtaavat kaiken teoriaa, joka kuvaisi meitä ympäröivää maailmaa kissoista galakseihin.
Joko pian tulee valmista?


Joko pian tulee valmista?

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008


Harpon iloisena pitkin Turun yliopiston luonnontieteiden talon käytävää, sillä säieteorioiden pikkuriikkiset peruselementit, braanit, ja M-teorian kosmiset seinämät ylimääräisine ulottuvuuksineen ovat siistissä järjestyksessä pääkopassani.

Nyt ymmärrän, että ne kaikki liittyvät samaan asiaan, tutkijoiden haluun kuvata ympäröivä maailma yhdellä kaiken teorialla. Se selittäisi, miksi maailmankaikkeutemme on sellainen kuin se on.

Kaiken teoria kertoisi, miksi hiukkasista muodostuu meille tuttuja atomeita juuri tietyssä suhteessa, miksi Aurinko tuottaa energiaa sen verran kuin tuottaa, sekä senkin, montako ulottuvuutta on olemassa. Osa teorioista lupaa nähdä jopa alkuräjähdyksen tuolle puolen ja kertoa, miten universumimme sai alkunsa! Nykyiset teoriat nimittäin lakkaavat toimimasta maailmankaikkeuden alun hillittömässä tiheydessä. 

Turun yliopiston teoreettisen fysiikan dosentti Iiro Vilja kertoi minulle, millaisessa vaiheessa kaiken teoriat ovat ja mikä niissä mättää.


Makro ja mikro yhteen nippuun

Kaiken teoria on niin tähtitieteilijöiden kuin fyysikoidenkin unelma. Se on todellinen Graa¬lin malja, teoria, joka selittäisi universumin alun, hiukkasten vuorovaikutukset, aineen syvimmän rakenteen, galaksien muodostumisen ja tähtien synnyn.

Halu kiteyttää kaikki yhteen teoriaan tai jopa yhteen ainoaan yhtälöön kertoo siitä, miten syvästi uskomme luonnon rakentuvan muutaman perusperiaatteen pohjalta.

Käytännössä kaiken teorian muotoilu tarkoittaa sitä, että tutkijat yrittävät sovittaa yhteen kaksi aikamme tärkeintä fysiikan teoriaa: vetovoima ja hiukkasten väliset vuorovaikutukset pyritään saamaan saman katon alle, sillä molempia tarvitaan maailmankaikkeuden synnyn ja kehityksen selittämiseen.

Toinen yhdistettävistä teorioista liittyy suureen mittakaavaan. Se on maailmankaikkeuden kehitystä upeasti selittävä yleinen suhteellisuusteoria, joka edustaa vetovoimaa. Se ei kuitenkaan kerro mitään pienen mittakaavan ilmiöistä eli siitä, mitä hiukkasten kesken tapahtuu. Tätä maailmaa kuvaa sen sijaan ansiokkaasti kvanttifysiikka, mutta se taas ei sisällä vetovoimaa.

Nämä makro- ja mikrokosmosta kuvaavat teoriat ovat kuin kaksi tunnelia, joiden kaivaminen aloitettiin vuoren vastakkaisilta puolilta. Kaiken teorian kehittäjät yrittävät saada tunnelit osumaan yhteen.
Helpommin sanottu kuin tehty. Moni huippufyysikko on yrittänyt. Albert Einstein on heistä tunnetuin.


Einsteinin ei äkännyt

Heinäkuussa 1923 Göteborgissa pidetyssä Nobel-gaalassa Einstein puhui suhteellisuusteoriasta, mutta ei malttanut olla kertomatta parilla lauseella uudesta intohimostaan: "Teorian yhtenäisyyteen pyrkivä äly ei voi tyytyä siihen, että on kaksi olemukseltaan täysin toisistaan riippumatonta kenttää."

Kentillä Einstein tarkoitti vetovoimaa ja sähkömagneettista voimaa, joiden yhdistämistä hän mietti siitä pitäen lähes lakkaamatta. Muita luonnon perusvoimia ei tuolloin vielä tunnettu.

Einstein päätyi yhä monimutkaisempiin laskelmiin. Parin vuosikymmenen ajan hän suhtautui työhönsä kuitenkin hyvin optimistisesti. Silti keskeneräinen työ rasitti häntä.

Vähitellen hän eristyi yhä enemmän muusta tiedeyhteisöstä ja totesi yhdistämisyrityksistään ironisesti: "Useimmat älyni lapset päätyvät jo hyvin nuorina särkyneiden toiveiden hautausmaalle."

Albrecht Fölsingin kirjoittama Albert Einsteinin elämäkerta (Terra Cognita, 1999) kertoo vielä senkin, että illalla 17. huhtikuuta 1955 Einstein pyysi tuoreimmat laskelmansa tarkasteltavaksi sairasvuoteelleen. Seuraavana yönä hän kuoli.


Supergravitaatio syntyi

Kaiken teorioista innostuttiin toden teolla uudelleen vasta 1970-luvulla, kun yhdysvaltalaiset tutkijat kirjoittivat ensimmäisen supergravitaatioteorian. - Siinä kvantittunut vetovoima yhdistyy hiukkasten standardimallin laajennukseen, niin sanottuun supersymmetriaan, Iiro Vilja selittää.

Kvantittunut vetovoima tarkoittaa sitä, että suhteellisuusteorian vetovoima on jaettu pieniin energiapaketteihin eli kvantteihin. Kvanttivetovoiman välittäjähiukkaseksi (siis sähkömagneettisen voiman fotonia vastaavaksi hiukkaseksi) oletetaan gravitoni-niminen hiukkanen.

Jos näin olisi, pysyisimme maapallon pinnalla siksi, että vaihdamme sen kanssa jatkuvasti triljoonia näkymättömiä gravitoneja. Suhteellisuusteorian vetovoima ei tarvitse gravitoneja, sillä se liittyy avaruuden geometriaan.

Supergravitaatio siis yhdistää kvanttifysiikkaan vetovoiman. Sille nostettiin maljoja tieteellisissä kokouksissa ympäri maailmaa, ja huhtikuussa 1980 Stephen Hawking mainitsi Cambridgen yliopiston Lucas-professuurin virkaanastujaisesitelmässään, että joidenkin läsnäolijoiden aikana saatetaan nähdä täydellinen teoria. Hän tarkoitti supergravitaatiota, joka olisi matemaattisesti hiottu loppuun asti ja jonka välittäjähiukkanen olisi myös havaittu.


Pisteet venyivät säikeiksi

Supergravitaatiossa hiukkasia kuvaillaan pistemäisiksi. Myöhemmin 1980-luvulla pistemäinen peruselementti venyi tutkijoiden hyppysissä säikeeksi, joka on kuin minimaalinen langan pätkä tai lenkki.

- Säieteorioissa eri hiukkaset, myös voimien välittäjähiukkaset, olisivat säikeiden erilaisia värähtelytiloja. Esimerkiksi elektroni, protoni ja vetovoimaa välittävä gravitoni olisivat kaikki saman elementin erilaista värähtelyä, Vilja kertoo. - Niissä hiukkaskiihdyttimien energioissa, joissa me tätä nykyä havainnoimme luontoa, säikeet kuitenkin näyttäisivät tutun pistemäisiltä.

Jotta värähtelytilat riittäisivät selittämään kaikki havaitut hiukkaset, säikeiden on värähdeltävä vähintään kymmenessä ulottuvuudessa. Ulottuvuuksia tarvitaan siis kuusi enemmän kuin olemme tottuneet ajattelemaan. 
 
Ylimääräiset ulottuvuudet olisivat käpertyneet minimaalisen pieniksi. Muutoin olisimme jo huomanneet ne.
- Se, miten ulottuvuudet käpertyvät, vaikuttaa teorian kuvaaman universumin ominaisuuksiin, Vilja tiivistää.


Teorioita putkahti liikaa

Fyysikot muotoilivat säikeistä ja ylimääräisistä ulottuvuuksista teorioita, jotka yhdistävät sähkömagneettisen voiman sekä heikon ja vahvan ydinvoiman. Samalla teoriat tuottavat ikään kuin siinä sivussa vetovoiman. Se voidaan tulkita avaruuden kaarevuudeksi aivan niin kuin suhteellisuusteorian kuvaama vetovoima, vaikka se onkin kvantittunut.

Tämä kuulostaa upealta - mutta pahaksi onneksi säikeistä muotoutuu lukemattomia erilaisia teorioita. Pelkästään pakkaamalla ylimääräisiä ulottuvuuksia näkymättömiksi eri tavoin saadaan aikaan teorioiden runsaus.
Lopulta joukosta nousi viisi erilaista teoriatyyppiä, jotka kaikki selittävät sen, mitä ympärillämme havaitsemme. Viisikin on kuitenkin liikaa, silloin kun niiden joukosta ei pystytä havainnoin löytämään voittajaa.

Näytti siis siltä, että säikeillä leikkiminen oli hedelmätöntä, ja tutkijoiden kiinnostus niitä kohtaan alkoi hiipua.


Säikeistä kasvoi seinämiä

- 1990-luvun puolivälin jälkeen alkoi säieteorioiden uusi kukoistus, kertoo Iiro Vilja.

Princetonissa työskentelevä professori Edward Witten, jota monet pitävät aikamme matemaattisena guruna, päästi näet muut runsaudenpulasta. Hän oivalsi, että jos asiaa tarkastellaan 11-ulotteisessa avaruudessa, erilaiset säieteoriat ovat saman asian eri puolia.

 Witten onnistui yhdistämään viisi säieteoriaa niin sanotuksi M-teoriaksi. Vilja selittää, että nyt peruselementti on kuin venytetty säie tai eräänlainen kalvoseinämä. - Nimen M-kirjaimen merkitys ei ole täysin selvillä, mutta se ehkä tulee englannin kalvoa tarkoittavasta sanasta membrane.

Onnistuiko Witten - joka päätyi fysiikan tohtoriksi vasta opiskeltuaan historiaa ja jätettyään haaveensa toimittajan urasta - siis siinä, mikä jäi Einsteinilta kesken?


Ei ainakaan vielä.

- Säieteoriat, joihin M-teoriakin tavallaan kuuluu, ovat matemaattisesti vielä keskeneräisiä. Lisäksi säieteorioiden suora testaaminen on mahdotonta, sillä hiukkaskiihdyttimissä saavuttamamme suurimmatkin energiat ovat vielä niin vähäisiä, että säikeet näkyvät pelkkinä pisteinä, Iiro Vilja vastaa.

Säikeet ehkä havaitaan

Jos säikeet pystyttäisiin havaitsemaan, fyysikot tietäisivät ainakin olevansa oikealla tiellä.

Ne ovat kuitenkin kooltaan alle niin sanotun Planckin pituuden, joka on  miljardisosan miljardisosa atomin ytimen koosta. Tämän vuoksi niitä ei ehkä koskaan pystytä suoraan havaitsemaan. Jäävätkö ne siis pelkäksi matemaattiseksi leikiksi?

Eivät välttämättä. Osa säieteorioista ennustaa, että säikeet voisivat venyä universumin laajetessa niin suuriksi, että ne voisivat vetovoimallaan kirkastaa taakseen jääneiden tähtien valoa. Tämä mikrolinssi-ilmiö paljastaisi säikeet, vaikkei niitä itseään nähtäisikään.

Säikeet voivat niin ikään värisyttää aika-avaruutta ja aiheuttaa gravitaatioaaltoja. Niiden havaitsemiseksi on rakennettu suuria ilmaisia, mutta toistaiseksi aalloista ei ole saatu mitään merkkejä.

Myös Cernissä juuri toimintansa aloittanut suuri LHC-kiihdytin (Large Hadron Collider) saattaa tehdä säieteorioihin liittyviä havaintoja. Se voisi todentaa ylimääräisten ulottuvuuksien olemassaolon, jos niihin vuotaisi energiaa kiihdyttimellä aikaansaaduissa hiukkastörmäyksissä.

Iiro Vilja ei kuitenkaan pidä säieteorioita kovin lupaavina: - Niiden kimpussa on hyöritty jo yli 25 vuotta, eikä valmista ole tullut. En olisi niiden suhteen optimistinen, mutta ehkä säieteoreetikot ovat nokkelampia kuin uskommekaan.

Toivotaan niin, sillä tällä hetkellä ei ainakaan näy muuta tietä kaiken teoriaan.


Kun braanit törmäsivät

Jos M-teorian matematiikka saataisiin kuntoon ja sen yhteys todellisuuteen varmistettua, tähtitieteilijöillä olisi viimein tehokas työkalu, jolla tutkia kaiken alkua.

- Teorian 11 ulottuvuuden joukossa olevia neliulotteisia avaruuksia nimitetään braaneiksi, Vilja selittää. - Oma avaruutemme olisi yksi braani.

Se olisi voinut syntyä 13,7 miljardia vuotta sitten, kun antibraani ja braani törmäsivät sen lähellä toisiinsa. Törmäys olisi nimittäin laukaissut omassa braanissamme äkillisen, nopean laajenemisen, jollainen tiettävästi tapahtui alkuräjähdyksen jälkeen.

Universumimme, samoin kuin lukuisat muut universumit, olisi voinut muodostua myös kahden braanin törmäyksessä, jossa kolarin energia olisi synnyttänyt toiseen braaniin ainetta. Ja tässä sitä nyt ollaan.


Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Teorioita riittää


Nykyiset teoriat kuvaavat hyvin jotakin puolta maailmankaikkeudesta, esimerkiksi suhteellisuusteoria selättää universumin suuren mittakaavan asiat ja standardimalli hiukkasten mikrokosmoksen. Mikään teoria ei kuitenkaan kata koko skaalaa. Teorioiden varmuudessa ja valmiudessa on isoja eroja.


Valitse näistä suosikkisi
























































TYYPPI
NIMI
MITÄ SELITTÄÄ, MISTÄ KOOSTUU ULOTTUVUUKSIA 
 NYKYTILA
Kvanttikenttäteoriat
         (teorioissa 
           perushiukkaset
              pistemäisiä)
 Hiukkasten
standardimalli
 Selittää hiukkasten ominaisuudet ja
niiden väliset vuorovaikutukset. Ei sisällä vetovoimaa.
 4
 Hyvin testattu ja toimiva. Vain massan aiheuttava Higgsin hiukkanen on havaitsematta; se voi löytyä Cernin LHC:llä.
  Supersymmetrinen
standardimalli
Standardimallin laajennos, jossa
jokaisella tutulla hiukkasella on superpartneri. (On tavallaan supersäieteorian toimiva osa.)

Yleensä 4. Voi olla myös
10 tai 11, joista 6 tai 7
käpertyneinä näkymättömíksi.


 Pystytään ensimmäistä kertaa testaamaan Cernin LHC:lla. Fyysikot odottavat havaitsevansa jonkin superpartnereista ja/tai Higgsin hiukkasen.
 Supergravitaatio
(useita teorioita)
Yhdistää vetovoiman ja hiukkasten
supersymmetriateorian
(kvanttigravitaatioteoria).
11
 Lähes ehjä matemaattinen kokonaisuus, mutta testaaminen vaatisi paljon nykyistä tehokkaampia kiihdyttimiä.
 Säieteoriat
     (kvanttiteorioita, 
     joissa perus-
elementit viivamaisia
säikeitä tai lenkkejä)
  Säieteoria
 Uudenlainen selitys rajalliselle joukolle hiukkasia ja niiden kaikille vuoro-
vaikutuksille, myös vetovoimalle.
  4+6, joista osa tai kaikki
käpertyneet näkymättömiksi.
 Testaaminen ei ole olennaista,
sillä kyse on eräänlaisesta supersäie-
teorian harjoitelmasta.
 Supersäieteoria Säieteorian yleistys
kaikille hiukkasille.
Sisältää yleisen suhteellisuusteorian.
 4+6, joista osa tai kaikki
käpertyneet näkymättömiksi.
Osa ylimääräisistä ulottuvuuksista saattaa olla suuria,
jopa millin kokoisia.
Matemaattisesti keskeneräinen (kuin vesikattoon rakennettu talo, josta huoneet puuttuvat). Hirmuinen määrä (10500) erilaisia versioita; puhutaan säiemaisemasta.
 M-teoria Supersäieteorian yleistys, joka yhdistää hiukkasfysiikan ja suhteellisuusteorian kvanttigravitaatioksi. Peruselementti "leveä säie" eli seinämämäinen kalvo. 4+7, joista osa käpertynyt
näkymättömiksi, osa jopa
millin osien kokoisia.
Matemaattisesti keskeneräinen. Ei pystytä toistaiseksi testaamaan. Jos osa ylimääräisistä ulottuvuuksista "suuria", ne
voisivat näkyä LHC:llä energiavuotona.
 Kvanttisilmukkateoria Yhdistää hiukkasten vuorovaikutukset ja suhteellisuusteorian. Itse aika-avaruus on kvantittunut alkeistilavuuksiin, jotka ovat eräänlaisia avaruuden solmuja tai toisiinsa kietoutuneita lenkkejä.  Yleensä 4.
 Tekeillä oleva teoria, jota ei
toistaiseksi voi testata.
 Suhteellisuusteoriat

Yleinen
suhteellisuusteoria


f(R)-teoriat


Selittää vetovoiman, ei sisällä hiukkasten vuorovaikutuksia. Selittää universumin suuren mittakaavan kehityksen.


Suhteellisuusteorian yleistyksiä, joilla yritetään selittää universumin kiihtyvä laajeneminen ilman pimeää energiaa.


4, useampikin käy. 



 Yleensä 4.


Matemaattisesti valmis, perusteellisesti testattu ja hyvin toimiva teoria.


 Kehittely kesken. Ei toimivia versioita.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25763
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.