Kaikkien karvakorvien tärkeät ilon lähteet. Karvaisten korvien väliin mahtuu paljon iloa. Jopa ihan pikkuisten korvien.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2008

Leikkivän koiran ilmeestä ei voi erehtyä. Innostuminen vetää suupielet sivuille, ja näyttää kuin koira nauraisi. Ihmisten ja eläinten ilmeet ovat monelta osin niin erilaisia, että rinnastukset vaativat varovaisuutta, mutta tässä tapauksessa ensivaikutelma osuu oikeaan. Tutkijoiden mukaan koiran leikki-ilmeen sosiaalinen merkitys ja se, mitä sen aivoissa samaan aikaan tapahtuu, muistuttaa läheisesti ihmisen naurua.

Ihmisaivoissa naurua ohjaavat alueet sijaitsevat hyvin vanhoissa aivojen osissa. Yhdysvalloissa vaikuttava virolaissyntyinen aivotutkija ja emeritusprofessori Jaak Panksepp on huomauttanut, että samankaltaisia rakenteita löytyy monien muidenkin nisäkkäiden aivoista: ne kehittyivät kauan ennen kuin ihmisten sukuhaara erkani omille teilleen.

Luottamus lämmittää

Kissa ei naura näkyvästi, mutta mielihyväkemikaalit hyrräävät senkin aivoissa. Kun kissa pyydystää pingispalloa tai narun päässä vedettyä paperitolloa, sen aivoissa erittyy hyvän olon tunnetta aiheuttavia serotoniinia ja dopamiinia samoin kuin villin sukulaisen pyydystäessä oikeaa hiirtä. Tutun, luotetun kissakaverin nuoltavana oleminen puolestaan käynnistää endorfiinien erityksen. Yhtä mukavasti endorfiininsa saa liikkeelle hakeutumalla luotetun ihmisen silitettäväksi.

Leikkien lisäksi luottamus on olennainen osa koirien ja kissojen hyvää elämää.

- Ihmistä tai toista eläintä kohtaan tunnettu luottamus syntyy kahdesta tekijästä: ennustettavuudesta ja toistuvista mielihyväkokemuksista, kertoo Tiede-lehdelle sähköpostihaastattelussa David Morton, biolääketieteen ja etiikan professori Birminghamin yliopistosta.

- Ennustettavuutta luovat samanlaisina toistuvat rutiinit, mielihyväkokemuksia taas esimerkiksi ystävällinen kosketus ja yhteiset kävelylenkit.

Tuttuuteen myös vaihtelua

Tuttua ja turvallista voivat olla sekä ihmiset että paikat. Koira ja kissa nauttivat molemmista, mutta niiden keskinäinen painoarvo on erilainen mustin ja mirrin maailmankuvassa.

Koiran aivoissa ne osat, joissa tapahtuu sosiaalisten suhteiden hahmottaminen, ovat kehittyneemmät kuin kissalla. Vastaavasti koiran käyttäytymisestä huomaa, että sille oman perheen seura on vielä suurempi asia kuin kissalle.

Kissan aivoissa taas kolmiulotteisen tilan hahmottamiseen käytettävät alueet ovat kehittyneemmät kuin koiralla. Ei siis ihme, että tuttu paikka on kissan turvallisuudentunteelle tärkeämpi kuin koiran.

Yhdessäolon ja turvallisuudentunteen lisäksi eläinten hyvään oloon vaikuttaa ratkaisevasti eräs tekijä, joka jää omistajilta usein huomaamatta ja jonka merkitys on kunnolla valjennut tutkijoillekin vasta eläinten stressihormonien mittauksissa. Se on valinnanvapaus.

Mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tapahtumiin tai siirtyä paikasta toiseen vähentää eläinten stressihormonien eritystä. Jo tieto riittää eläimelle, sen ei tarvitse konkreettisesti ravata eri paikoissa. Esimerkiksi sisäkissan hyvinvointia lisää ulkoilutarha, johon kissa halutessaan pääsee luukusta tai ikkunasta.

Rotta osaa nauraa

Kun simpanssit ajavat leikillään toisiaan takaa, niiden läähätys jopa kuulostaa ihmisen naurulta. Kaukaisempien eläinsukulaistemme kikatus voi olla vaikeampi tunnistaa. Panksepp havaitsi vasta niinkin hiljattain kuin 2005, että rotat päästelevät naurua vastaavia sirkutuksia painiessaan keskenään.

Jos ihminen kutittaa kesyä rottaa, se sirkuttaa ja pitää tilannetta  miellyttävänä - näin voidaan päätellä siitä, että se tulee kutitettavaksi uudestaan. Lemmikkirottien omistajilta nauru jää kuulematta vain siitä syystä, että useimpien muiden rotan äänten tavoin se sijoittuu ultraäänialueelle eli on liian korkeaa ihmiskorvalle.

Pienlemmikkien, kuten marsujen, hamsterien tai kanien, tuntemukset jäävät usein vähemmälle huomiolle kuin kissojen ja koirien. Kissan ja koiran evoluutiossa aivotoiminta on osittain pysähtynyt nuoren eläimen asteelle. Siksi aikuisenkin eläimen käyttäytymisessä säilyy pentumaisia piirteitä, mikä saa ihmisen helposti kiintymään niihin lujemmin ja hoivaavammin ja tarkkailemaan niitä aktiivisesti. Pienestä koostaan huolimatta hiiret ja hamsterit ovat siis aivotoiminnaltaan aidommin aikuisia eläimiä kuin kissat ja koirat.

Pienikin tarvitsee virikkeitä

Jyrsijöiden ja kanien tuntemukset jäävät huomaamatta myös siksi, että saaliseläiminä niillä on synnynnäinen taipumus reagoida pelkoon ja kipuun jähmettymällä liikkumattomaksi tai näyttämällä normaalilta. Luonnossa tämä on eduksi, koska näin välttyy kiinnittämästä petojen huomiota. Omistaja saakin eläimen sisäisestä tilasta usein aavistuksen vasta, jos hän sattuu koskettamaan esimerkiksi paikallaan pysyttelevää kania ja tuntee sen sydämen hakkaavan hurjasti.

Mistä pienten lemmikkien hyvä elämä sitten koostuu?

David Morton luettelee tutkimusten osoittamia tekijöitä, jotka ovat osin samoja kuin kissoilla ja koirilla. Lajitoverin seura ja kosketus on tärkeää kaikille sosiaalisille lajeille, kuten kanille ja marsulle, kunhan yksilöt valitaan niin, että ne sopivat yhteen. Tärkeitä ovat myös riittävä liikkumatila ja virikkeet, kuten vaikka paperi silputtavaksi tai kuivaheinäkasa, johon mahtuu kaivautumaan.

- Ratkaisevinta on tieto, painottaa eläinten hyvinvointitutkimuksen uranuurtaja, professori Donald Broom Cambridgen yliopistosta. - Mitä enemmän omistaja tietää lemmikkinsä luonnollisesta elinympäristöstä ja elintavoista, sitä paremmin hän pystyy järjestämään sille olot, joissa se pääsee toteuttamaan synnynnäistä käyttäytymistään.

Aivojen rakenne ratkaisee

Koolla ei siis ole väliä: iloa näyttää mahtuvan pieneen päähän siinä missä isoonkin.

Asia ei ole yllättävä, jos ajattelee tuntemusten toista laitaa eli eläinten kipua. Nisäkkäiden kipureaktiosta nimittäin tiedetään jo, että se riippuu ainoastaan kivun voimakkuudesta, ei eläimen omasta koosta. Hiiren kipu on yhtä suurta kuin hevosen (ks. Mistä tietää, että eläimeen sattuu? Tiede 5/2006, s. 42-46).

Vastaavasti mielihyvän kokemisessa ratkaisevalta vaikuttaa, millaisista rakenteista kokijan aivot koostuvat - sillä ei ole väliä, kuinka pieneen tilaan evoluutio on tullut nämä rakenteet pakanneeksi.

Jaak Panksepp ja Antonio Damasio, tunnettu aivotutkija Iowan yliopistosta, ovat kartoittaneet nisäkkäiden aivojen limbistä järjestelmää, joka ihmisellä tiedetään keskeiseksi tunteiden kokemisessa. Kaikilta tutkituilta nisäkäslajeilta löytyi aivoista kaikki samat rakenteet ja kytkennät, joiden ihmisillä ajatellaan tuottavan perustunteet eli ilon, surun, pelon ja suuttumuksen. Toisin sanoen ei ole ainakaan anatomisia esteitä sille, että samat tunteet jylläisivät karvaistenkin korvien välissä.

Kun leikkisien koirien ja kehräävien kissojen lisäksi maailmaamme kansoittavat myös hilpeät rotat, missä kohtaa eläinkunnan sukupuuta kulkee raja, jonka tuolla puolen eläinten voi olettaa elävän elämäänsä automaattisesti, tuntemusten heilauttamatta?

- Mielihyväkokemuksiin liittyvistä prosesseista on löydetty viitteitä kaikilta selkärankaisilta eläimiltä, Donald Broom kertoo. - Nisäkkäät ja linnut ovat selvä tapaus, mutta kaloja on tässä mielessä tutkittu vasta vähän ja matelijoita vielä vähemmän.

Tuoreet tutkimustulokset kalojen oppimiskyvystä kuitenkin vihjaavat, että niiden tuntemuksilla olisi yhtäläisyyksiä muihin selkärankaisiin.

Onko mustekalalla kivaa?

Entä selkärangattomat? Broomin mukaan erityisen mielenkiintoinen ryhmä ovat mustekalat, esimerkiksi seepiat, joiden kyky nopeisiin värinvaihtoihin tekee niiden vedenalaisista kosiorituaaleista häkellyttävää nähtävää. Kilpailijan kohdatessaan koiras muuttuu hetkessä lähes mustanpuhuvaksi. Naarasta liehittelevän koiraan pinnassa taas syttyvät hehkumaan herkän helmenhohtoiset värikuviot.

 - Seepioilla siis on pitkälle kehittynyt kyky viestiä sisäistä tilaansa toisilleen, Broom tiivistää.

Viitteitä siitä, ettei kyse ole pelkästä automatiikasta, antaa seepian kyky lähettää kahta viestiä eri suuntiin. Jos toisella puolella uiskentelee kilpakosija ja toisella mielitietty, seepiakoiraan kylki alkaa hohkaa synkeitä värejä kilpailijan suuntaan samaan aikaan, kun neitoa kohti käännetty kylki loistaa kosioväreissä.

Voiko tämä siis tarkoittaa, että jopa noilla hyytelömöykyillä olisi hauskaa? Katsotaanpa taas aivoja ja valmiuksia.

Broom kertoo, että tuntemiskykyiseksi määritellään sellainen eläin, joka pystyy jossain määrin muistamaan omia tekojaan, arvioimaan riskejä sekä kokemaan toisen osapuolen uhkaavaksi tai houkuttelevaksi.

Kalat, mustekalat ja ravut saattavat hyvinkin kuulua tuntemiskykyisiin. Niillä on elimistössään kivunhavaitsemis- ja adrenaliinineritysjärjestelmä. Niillä on niin lyhyt- kuin pitkäkestoinen muisti, ne reagoivat käyttäytymisellään palkitseviin tilanteisiin, ja niiden tiedetään myös ottavan oppia lajikumppanien käyttäytymisestä. Yksilöiden välisiä temperamenttierojakin on havaittu.

Tiede ei kuitenkaan vielä pysty sanomaan mitään varmaa niiden mahdollisista iloista.

Helena Telkänranta on eläin- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja ja tietokirjailija sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Jopa uskonnottomat yhdistävät moraaliset rikkomukset ja ateismin. Suomalaiset olivat poikkeus: täällä ateisti ei ole sen moraalittomampi kuin uskovainenkaan.

Usko jumalaan näyttää ihmisten mielissä yhä takaavan ihmisen kunnollisuuden. Jopa uskonnottomien itsensä mielestä pahantekijä on todennäköisemmin uskonnoton kuin uskova.

Näin sanoo kansainvälinen tutkimus, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Suomalaiset erottuivat yllättäen muista. Kolmestatoista maasta Suomi oli ainoa, jossa ateistia ei pidetty juuri moraalittomampana kuin uskovaa.

Tutkijat saivat selville ihmisten ennakkoluulot ateisteja kohtaan erikoisella kyselyllä, jossa selvitettiin ihmisten tiedostamattomia ajatuksia sarjamurhaajasta.

Vastauksista paljastui vaistomainen epäily ateisteja kohtaan. Ihmiset ajattelivat keskimäärin kaksi kertaa herkemmin, että sarjamurhaaja ei uskonut jumalaan, kuin että hän uskoi.

Jopa hyvin maallistuneissa maissa kuten Tšekissä, Britanniassa ja Alankomaissa toistui ennakkoluulo uskonnottomia kohtaan, tutkijat kertovat Nature Human Behaviour -julkaisussa.

Kaiken lisäksi uskonnottomat itsekin yhdistävät raakuudet ennemmin uskonnottomiin kuin uskoviin.

Myös sarjamurhaa pienemmät moraaliset rikkeet pannaan herkemmin ateistin tilille.

Lisätutkimus Yhdysvalloissa selvitti, että ihmisten mielikuvissa uskonnoton häipyy ravintolasta maksamatta todennäköisemmin kuin uskova.

Mielikuvat uskonnottomista ovat silti vailla pohjaa. Ateisti ei ole pahempi.

”Millään mittarilla uskonnottomat eivät ole enemmän tai vähemmän moraalisia kuin uskovaiset”, sanoo uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira Helsingin yliopistosta.

Myös pienillä vauvoilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että moraali ei tarvitse uskontoa.

”Jo alle vuoden ikäiset suosivat animaatiohahmoja, jotka auttavat toisia, verrattuna niihin, jotka pettävät. Vauvat eivät ole paljon ehtineet kasvaa kulttuuriin. Moraalisella käyttäytymisellä ja toisen auttamisella on aika vahva biologinen pohja, joka ei vaadi uskontoa”, sanoo psykologian tutkija Tapani Riekki Helsingin yliopistosta.

Riekki kartoitti kansainvälisessä ryhmässä uskonnottomiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kysely

Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017