Päästimme lähettimin varustetut kilpikonnanpoikaset Hiljan, Hertan ja Urhon Andamaanienmereen ja aloimme toivoa parasta.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2013

Teksti: Maria Koivisto

Vapautimme nuoret liemikilpikonnat Hiljan, Hertan ja Urhon Thaimaan Similanin luonnonsuojelualueella nousuveden aikaan tammikuussa 2010. Kolme päivää aiemmin olimme liimanneet niiden yläkilpeen satelliittilähettimet voimakkaalla, vedenkestävällä epoksiliimalla. Tähän saakka ne olivat saaneet totutella kasvaneeseen painoonsa. Ensimmäisen päivän jälkeen lähettimet eivät tuntuneet enää häiritsevän niitä.

Kaikki kolme konnaa uivat nopeasti ulapalle. Jännitimme lähettimien toimivuutta, sillä kalliidenkaan laitteiden luotettavuudesta meressä ei ole takeita. Osaltaan jännitystä lisäsivät yölliset troolarit, jotka kiellosta huolimatta kalastelivat luonnonsuojelualueen ympäristössä. Sitä paitsi tämä oli ensimmäinen kerta, kun me kaksi suomalaista meribiologia pääsimme seuraamaan kilpikonnanpoikasten matkaa.

Pärjääkö kasvatettu konna meressä?

Merikilpikonnat ovat uineet maailman merissä jo yli 130 miljoonaa vuotta. Sadan viime vuoden aikana kannat ovat romahtaneet, koska ihmiset ovat aiheuttaneet konnien elämään liian monta häiriötekijää yhdellä kertaa.

Kaakkois-Aasiassa merikilpikonnien suvun jatkuminen pyritään varmistamaan siirtoistuttamalla vankeudessa kasvaneita, haavoittuvimman kasvuvaiheen ohittaneita eläimiä. Mutta miten kasvatetut konnat pärjäävät meressä, ja onko kasvatus tehokas tapa elvyttää konnakantoja? Sitä lähdimme Anu Riihimäen kanssa selvittämään. Vastavalmistuneina meribiologeina olimme kyllästyneet alan surkeisiin työmahdollisuuksiin Suomessa. Anu oli työskennellyt sukellusoppaana Thaimaassa, ja siellä hän oli tutustunut kon­nien kasvatukseen. Innostuin Anun kertomuksista, ja päätimme yhdessä perustaa projektin, jossa tutkittaisiin, mitä vapautetuille konnille tapahtuu. Niin syntyi Turtle Watch -järjestö, ja pääsponsoriksi lähti alueelle lomamatkoja tekevä matkatoimisto.

Heti Thaimaahan päästyämme hanketta kohtasi ensimmäinen este. Kävi ilmi, että suuren hotellin kasvattamilta kilpikonnilta, joita meidän oli määrä tutkia, puuttuivat asian­omaiset luvat. Koska merikilpikonnat ovat uhanalaisia, niitä saa kasvattaa ainoastaan valtion luvalla. Meidän oli siis ensi töiksemme etsittävä uudet tutkimuskohteet.

Phuketin valtiollisessa meribiologisesta keskuksesta löysimme luotettavan ja aidosti konnista kiinnostuneen kilpikonnatutkijan Kongkiat Kittiwattanawongin. Keskuksessa kasvatetaan vuosittain useita satoja liemikilpikonnia, jotka on tapana vapauttaa mereen kuningattaren syntymäpäivänä, suuren seremonian saattelemina. Kittiwattanawongin avulla löysimme yhteisen sävelen thaimaalaisten tutkijoiden kanssa, ja niin projekti saattoi jatkua.

Harva yksilö elää aikuisuuteen asti

Nuorista merikilpikonnista on niukasti tietoa. Niiden ensimmäisiä elinvuosia kutsutaankin kadotetuiksi vuosiksi. Ne ovat kuitenkin ainoat, mitä useimmat yksilöt kokevat, sillä luonnossa syntyneistä merikilpikonnista arviolta vain yksi tuhannesta elää aikuisikään saakka.

Konnat kuoriutuvat yöaikaan ja suunnistavat kuunvalon avulla mereen, joka öisin on eniten valoa heijastava paikka. Veteen asti selvinneet uivat ulapalle. Siellä ne mahdollisesti hakeutuvat levälauttoihin ja ajelehtivat niiden suojassa virtojen mukana.

Vasta usean vuoden kuluttua konnat palaavat rantaveteen perustamaan reviiriä. Luonnossa kuoriutuneet yksilöt leimautuvat synnyinrantaansa, ja sukukypsyyden saavutettuaan ne palaavat sinne pesimään. Urokset pysyttelevät meressä koko ikänsä, mutta naaraat nousevat rannalle laskemaan munansa.

Mutta minne kasvatetut konnat palaavat, vai pesivätkö ne ollenkaan? Tämän selvittämistä vaikeuttaa kilpikon­nien pitkä elinkaari. Useat merikilpikonnalajit saavuttavat sukukypsyyden vasta kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla. Ainakin muutama Yhdysvalloissa 1970-luvulla kasvatettu, räpylään kiinnitetyllä renkaalla merkitty konna on löydetty pesimästä synnyinalueensa läheisyydestä.

Liemikilpikonnaa piinaa herkun maine

Hilja, Hertta ja Urho ovat siis liemikilpikonnia. Se on yksi maailman seitsemästä merikilpikonnalajista, jotka kaikki ovat pahasti uhanalaisia.

Liemikilpikonna on ollut suosittu keittoaines. Sen rasvakudos on ravitsevaa, vaikka onkin väriltään epäilyttävän vihreää. Liemikilpikonna on maailmanlaajuisesti suojeltu, mutta siitä tehdään yhä keittoa etenkin Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Kilpikonnien muniakin pidetään suurena herkkuna. Lisäksi merikilpikonnat jäävät usein sivusaaliiksi katkaraputrooleihin. Niiden pesimäpaikat vähenevät, kun hotelliketjut ja turistit valtaavat rauhallisia hiekkarantoja. Sopivat rannat voivat myös hukkua ilmastonmuutoksen aiheuttamaan vedenpinnan nousuun. Oman vaaransa aiheut­tavat vedessä kelluvat muovit, sillä ne muistuttavat erehdyttävästi kilpikon­nien syömiä meduusoja.

Merikilpikonnien katoaminen olisi kohtalokasta meren koko ekosysteemille, sillä se järkkyy ilman vastaavia suurpetoja. Useat hait, valaat ja delfiinit ovat uhanalaisia, ja kilpikonnien väheneminen näkyy jo eräiden saaliseläinpopulaatioiden räjähdysmäisenä kasvuna. Meduusoja, joita monet merikilpikonnalajit mielellään syövät, on esiintynyt viime vuosina riesaksi asti.

Kilpikonnien suojelemiseksi on tärkeää suojella niiden pesimärantoja sekä vähentää tahallista ja tahatonta pyyntiä. Monet vapaaehtoisjärjestöt ovat vallanneet kilpikonnarantoja, merkinneet munien paikat ja vahtineet niitä poikasten kuoriutumiseen saakka. Kalastajille on kehitetty trooleja, joiden kansiverkko päästää sisään katkaravut mutta ei kilpikonnia. Myynnissä on myös pyöreitä pitkäsiimakoukkuja, joihin konnat eivät takerru.

Kilpikonnia hylkiviä kalastustarvikkeita käytetään kuitenkin vasta vähän, varsinkin köyhimmissä maissa. Turtle Watch aikookin ryhtyä vaihtamaan kalastajien vanhoja välineitä turvallisempiin maksutta.

Tekniikka rajoittaa seurantaa

Jos tilanne oli meille uusi, niin pioneereja olivat Hilja, Hertta ja Urho itsekin. Nuoria kilpikonnanpoikasia ei ollut aiemmin juuri seurattu, sillä lähettimiä on ollut vaikea valmistaa kyllin pieniksi. Niiden paino saa olla enintään viisi prosenttia eläimen omasta painosta. Enempi häiritsee uimista.

Uudella tekniikalla lähettimet on saatu kutistetuksi tulitikkuaskin kokoisiksi, mikä riittää poikasillekin. Lähetin aktivoituu aina eläimen noustessa pinnalle hengittämään. Maapalloa kiertävät satelliitit nappaavat signaalin ja välittävät sen tutkijoiden tietokoneeseen. Tekniikalla on silti rajansa: pienten lähettimien elinikä on vain puoli vuotta. Sen jälkeen akku tyhjenee. Ensi huolemme kuitenkin oli, toimisiko laite ylipäätään.

Alkujännitys helpotti, kun havaitsimme seurannan alkavan onnellisesti. Vapautuksen jälkeisenä päivänä saimme signaalia kaikista kolmesta lähettimestä. Pienokaisemme olivat ensimmäisen vuorokauden aikana uineet kun­nioitettavat kolmisenkymmentä kilometriä.

Hertan lähetin vaikeni ensimmäisenä

Hiljan ja Urhon liikkeitä pääsimme lopulta seuraamaan noin kuuden kuukauden ajan. Hertan signaalit lakkasivat kahden kuukauden jälkeen. Syynä saattoi olla lähettimen irtoaminen, paristojen loppuminen tai Hertan kuolema.

Hilja ja Urho uivat puolen vuoden aikana yli 2 000 kilometriä ja kävivät Myanmarin ja Indonesian rajoilla. Akkujen tyhjetessä molemmat konnat olivat taas palanneet lähelle vapautusrantaa.

Kaksikosta saatiin paljon hyödyllistä tietoa. Seuranta osoitti, että kasvatetut kilpikonnat pärjäävät myös kasvatusaltaiden ulkopuolella. Konnat oppivat siis löytämään ruokaa omin päin. Lisäksi saatiin vihiä kilpikonnien vaellusreiteistä. Nämä ovat suojelun kannalta keskeisiä asioita.

Paikoin kansainväliset suojelutoimet ovatkin jo tuottaneet lupaavaa hedelmää: esimerkiksi Malesiassa liemikilpikonnat ovat lisääntyneet 2000-luvulla merkittävästi. Merikilpikonnat voidaan vielä pelastaa, ja toivon mukaan ne saavat uida merissämme vielä toiset 130 miljoonaa vuotta.

Maria Koivisto on meribiologi, joka on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Hän tutkii merikilpikonnia sekä Itämeren sinisimpukkayhteisöjä.

Turtle Watchin liemikilpikonnaprojektia voi seurata osoitteessa www.turtlewatch.net

Kilpikonnat liemessäLiemikilpikonnan vihreä rasvakudos on ollut suosittu keittoaines.Konnia pyydetään ja niiden munia kerätään yhä, vaikka kaikki seitsemän merikilpikonnalajia ovat rauhoitettuja.Pelkästään Kaakkois-Aasiassa pyydystetään vuosittain yli 100 000 liemikilpikonnaa.Liemikilpikonnien siirtoistutusta mereen on kokeiltu 1970-luvun loppupuolelta lähtien, mutta sen toimivuudesta kiistellään.

Tee voi olla edullinen keino torjua muistisairauksia, vihjaa uusi tutkimus.

Uusi tutkimus paljastaa, että teen juonti näyttäisi vähentävän tuntuvasti riskiä sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin. Singaporen kansallisen yliopiston tutkijat seurasivat kymmenen vuoden pitkittäistutkimuksessa noin tuhatta yli 55-vuotiasta kiinalaista.

Teen laadulla ei vaikuttanut olevan merkitystä, kunhan se oli keitetty teenlehdistä. Sekä vihreä, musta että oolongtee vähensivät sairastumisriskiä.

”Tee on yksi maailman yleisimmin nautituista juomista. Tulosten perusteella se on halpa ja yksinkertainen keino torjua mieltä rappeuttavia sairauksia”, sanoo tutkimusta johtanut apulaisprofessori Lei Feng tiedotteessa.

Vielä pitäisi selvittää, mitkä ainesosat teessä suojaavat aivoja rappeutumiselta. Teen hyötyjen uskotaan liittyvän sen sisältämiin erilaisiin antioksidantteihin ja aminohappoihin kuten katekiiniin ja teaniiniin.

Feng huomauttaa, että ymmärrys näistä biologisista mekanismeista on vielä puutteellista.

Tutkimuksen julkaisi The Journal of Nutrition, Health and Aging.

 

Kysely

Oletko kahvi- vai teeihminen?

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

Aina kun järjestetään äänestys suomen kielen kauneimmasta sanasta, kärkipäähän nousee rakas tai jokin sen johdannaisista, kuten rakastaa tai rakkaus. Mielenkiintoista kyllä samat sanat sijoittuvat hyvin myös rumimpien sanojen mittelöissä.

Kielentutkijan näkökulmasta kahtalaisuus on ymmärrettävää. Sanoissa on aina kaksi puolta, äänneasu ja merkitys. Rakkaan tapauksessa merkitys on kaunis, äänneasusta voidaan kiistellä.

Kauniina pidetään yleensä sellaisia sanoja, joissa on soinnillisia, pehmeitä konsonantteja. Helmi, lilja, lumi ja solina ovat tyypillisiä esimerkkejä kauniista sanoista.

Sen sijaan voimakkaasti ja terävästi ääntyvät konsonantit voivat tehdä sanasta vastenmielisen: kirota, perkele, räkä, rätti.

Monille rakas voi olla hankala sana jo äänneasunsa takia. Aggressiivisesti tärisevä ärrä vaatii paljon energiaa, eikä ässäkään ole niitä helpoimpia äänteitä. Näitä konsonantteja koskevat ääntämisongelmat ovat tavallisia puhumaan opettelevilla lapsilla, ja niihin saattaa myöhemminkin liittyä henkilökohtaisia pelon ja epäonnistumisen tunteita.

Suomalais-ugrilaiset esi-isämme eivät vielä rakkaudesta haastelleet, sillä rakas on Itämeren alueella saatu germaaninen laina, jolla ei ole vastineita etäsukukielissä.

Nykysuomi antaa sen merkityksestä myönteisellä tavalla yksipuolisen kuvan. Sana on vuosisatojen ajan ollut ahkerassa kirjakielisessä käytössä, ja varsinkin uskonnollisessa kielessä se on jo varhain vakiintunut ilmaisemaan syvää kiintymystä ja kunnioitusta.

Murteissa ja karjalan kielessä merkitysten kirjo on suurempi. Rakas voi tarkoittaa esimerkiksi halukasta, ahnetta, sitkeää tai tarttuvaa, ja sillä voi kuvata muutakin kuin ihmisten tunteita, vaikkapa herkästi tarttuvaa tautia tai kärkkäästi ahdistelevaa kärpästä.

Rakas-sanan alkuperäinen merkitys liittyy haluamiseen ja himoamiseen, ja sen sisältö on täsmentynyt kohteen ja tilanteen mukaan. Vastaava merkityshistoria on myös saksan ja ruotsin rakasta merkitsevillä sanoilla lieb ja kär.

Siirtyminen fyysisen tuntemuksen ilmauksesta abstraktin tunteen merkitykseen on aivan luonnollinen kehityskulku, sillä suuri osa ihmiselle ominaisesta käsitteellisestä ajattelusta on yleensäkin kehittynyt ruumiillisten kokemusten ja niiden vertauskuvallisen laajentamisen pohjalta.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 3/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Ruoasta tuli uskon asia

Ihminen kaipaa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

 

PÄÄUUTISET

Masentunut osaa luopua

Muidenkin olisi hyvä erottaa, milloin sinnikkyys on turhaa.

Maa teki itsekin vettä

Komeetat eivät tuoneetkaan kaikkea kosteutta.

Suomi saa lisää piknikilmoja

Keskimäärin maailma menettää leppeitä säitä.

Kun fakta ei tehoa, käytä judoa

Tosiasiat kilpistyvät usein torjuntaan.

 

ARTIKKELIT

Nyt loppui unohtelu. Terästä muistia

Hyvä muisti ei ole harvojen etuoikeus.
Pitää vain opetella tallentamaan tietoa tehokkaasti.

Maailma rakentaa pilviin

Pilvenpiirtäjistä on tullut niin hulppeita,
ttä korkeimmille on jo omat luokat: super ja mega.

Nitraatti tekee enemmän hyvää kuin pahaa

Yhdisteestä puffahtaa terveellistä kaasua.

Eurooppa rakentui Suomen ympärille

Kun Eurooppa viimein valmistui, Suomi oli pyörinyt
annerten karkeloissa runsaat miljardi vuotta.

Väestöpommi tikittää taas

Maailman väkiluvun kasvu ei taittunut odotetusti.

Mata Hari: Mestarivakooja syntyi
näytösoikeudenkäynnissä

Mata Hari tuo mieleen salaisen agentin yhtä varmasti
uin James Bond. Yhtä fiktiivinen oli urakin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ruostumaton teräs ruostuu?

Reagoiko maanjäristysmittari nauruun?

Helliikö kookosöljy hampaita?

Miten Maan kävisi, jos muut planeetat katoaisivat?

Miksi jokin tuuliturbiineista on aina pysähdyksissä?

Miksi mustat kasvikset ovat harvinaisia?

 

KIRJAT

Toinen äly asuu vatsassa

Julkkisfyysikon kirjantynkä

Vapaus vaatii vastuuta

 

OMAT SANAT

Ruman kaunis rakkaus

Ärrän tärinä häiritsee suloista sisältöä.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Ison datan varhainen velho

Teuvo Kohonen keksi, miten tietomassoja voi järjestää ja tulkita.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet

Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Moni nimi syntyi armeijassa.

Sukunimet säädettiin Suomessa pakollisiksi vasta vuoden 1920 sukunimilaissa. Tätä ennen varsinkin länsisuomalaisen maalaisväestön keskuudessa oli tavallista, että periytyvää sukunimeä ei ollut lainkaan.

Etunimen lisäksi käytettiin jonkinlaista lisänimeä, esimerkiksi isännimeä, kuten Mikko Antinpoika, tai kotitalon nimeä, Isontalon Antti.

Koska nimivalikoima oli suppea, erotettiin samannimiset henkilöt esimerkiksi ulkonäköä, ikää tai ammattia kuvaavilla lisänimillä: Jaakko Vääräsuu, Vanha-Matti, Hannu Suutari. Samalla henkilöllä saattoi olla useita lisänimiä elämänsä aikana.

Armeijan leipiin joutuminen oli nimisysteemin kannalta erityistapaus. Siellä oli tärkeää, että joka miehellä oli lyhyt, iskevä ja saman osaston muista nimistä erottuva nimi.

Sellaisen saattoi antaa vaikkapa rykmentin päällikkö tai häntä avustava kirjuri. Kun armeijan kieli oli 1800-luvun alkuun asti ruotsi, myös annetut nimet olivat yleensä ruotsinkielisiä.

Sotilasnimiä poimittiin sopivista aihepiireistä, esimerkiksi aseiden ja varusteiden nimityksistä – Pihl ’nuoli’, Spets ’kärki’ – ja toivottuja ominaisuuksia kuvaavista sanoista, kuten Modig ’peloton’ tai Rask ’ripeä’.

Eläinten ja kasvien nimiä oli Itä-Suomessa jo vanhastaan käytetty sukuniminä, ja niille löytyi helposti myös ruotsinkielisiä vastineita. Karhusta tuli Björn, Kuhasta Göös, Haavasta Asp ja Tammesta Ek.

Kun kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg kuvasi Vänrikki Stoolin tarinoissa vuosien 1808–1809 Suomen sotaa ja suomalaisia sotilaita, hän käytti näistä tyypillisiä ruotsalaisia sotilasnimiä.

Ne säilytettiin yleensä myös runojen suomennoksissa: Flink ’nokkela’, Klinga ’miekka’, Munter ’hilpeä’, Pistol ’pistooli’, Stolt ’uljas’, Stool ’teräs’, Svärd ’miekka’. Rumpalin nimi oli Larm ’meteli, hälytys’ ja kuormarenki oli Spelt ’spelttivehnä’.

Vain pari nimeä on suomennettu: Luoti ja Miekka. Hurtig ’reipas’ on muokattu asuun Hurtti ja Dufva ’kyyhky’ asuun Tuuva.

Ruotsalaismallinen ruotuarmeija lakkautettiin autonomian alussa, mutta Krimin sodan aikoihin se organisoitiin uudelleen. Silloin alettiin antaa myös suomalaisia sotilasnimiä, esimerkiksi Elo, Kivi, Ranta, Valo, Virta ja Voima.

Suuri osa vanhoista sotilasnimistä on edelleen käytössä sukuniminä joko sellaisenaan tai sukunimille ominaisella nen-päätteellä varustettuna.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2017