Päästimme lähettimin varustetut kilpikonnanpoikaset Hiljan, Hertan ja Urhon Andamaanienmereen ja aloimme toivoa parasta.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2013

Teksti: Maria Koivisto

Vapautimme nuoret liemikilpikonnat Hiljan, Hertan ja Urhon Thaimaan Similanin luonnonsuojelualueella nousuveden aikaan tammikuussa 2010. Kolme päivää aiemmin olimme liimanneet niiden yläkilpeen satelliittilähettimet voimakkaalla, vedenkestävällä epoksiliimalla. Tähän saakka ne olivat saaneet totutella kasvaneeseen painoonsa. Ensimmäisen päivän jälkeen lähettimet eivät tuntuneet enää häiritsevän niitä.

Kaikki kolme konnaa uivat nopeasti ulapalle. Jännitimme lähettimien toimivuutta, sillä kalliidenkaan laitteiden luotettavuudesta meressä ei ole takeita. Osaltaan jännitystä lisäsivät yölliset troolarit, jotka kiellosta huolimatta kalastelivat luonnonsuojelualueen ympäristössä. Sitä paitsi tämä oli ensimmäinen kerta, kun me kaksi suomalaista meribiologia pääsimme seuraamaan kilpikonnanpoikasten matkaa.

Pärjääkö kasvatettu konna meressä?

Merikilpikonnat ovat uineet maailman merissä jo yli 130 miljoonaa vuotta. Sadan viime vuoden aikana kannat ovat romahtaneet, koska ihmiset ovat aiheuttaneet konnien elämään liian monta häiriötekijää yhdellä kertaa.

Kaakkois-Aasiassa merikilpikonnien suvun jatkuminen pyritään varmistamaan siirtoistuttamalla vankeudessa kasvaneita, haavoittuvimman kasvuvaiheen ohittaneita eläimiä. Mutta miten kasvatetut konnat pärjäävät meressä, ja onko kasvatus tehokas tapa elvyttää konnakantoja? Sitä lähdimme Anu Riihimäen kanssa selvittämään. Vastavalmistuneina meribiologeina olimme kyllästyneet alan surkeisiin työmahdollisuuksiin Suomessa. Anu oli työskennellyt sukellusoppaana Thaimaassa, ja siellä hän oli tutustunut kon­nien kasvatukseen. Innostuin Anun kertomuksista, ja päätimme yhdessä perustaa projektin, jossa tutkittaisiin, mitä vapautetuille konnille tapahtuu. Niin syntyi Turtle Watch -järjestö, ja pääsponsoriksi lähti alueelle lomamatkoja tekevä matkatoimisto.

Heti Thaimaahan päästyämme hanketta kohtasi ensimmäinen este. Kävi ilmi, että suuren hotellin kasvattamilta kilpikonnilta, joita meidän oli määrä tutkia, puuttuivat asian­omaiset luvat. Koska merikilpikonnat ovat uhanalaisia, niitä saa kasvattaa ainoastaan valtion luvalla. Meidän oli siis ensi töiksemme etsittävä uudet tutkimuskohteet.

Phuketin valtiollisessa meribiologisesta keskuksesta löysimme luotettavan ja aidosti konnista kiinnostuneen kilpikonnatutkijan Kongkiat Kittiwattanawongin. Keskuksessa kasvatetaan vuosittain useita satoja liemikilpikonnia, jotka on tapana vapauttaa mereen kuningattaren syntymäpäivänä, suuren seremonian saattelemina. Kittiwattanawongin avulla löysimme yhteisen sävelen thaimaalaisten tutkijoiden kanssa, ja niin projekti saattoi jatkua.

Harva yksilö elää aikuisuuteen asti

Nuorista merikilpikonnista on niukasti tietoa. Niiden ensimmäisiä elinvuosia kutsutaankin kadotetuiksi vuosiksi. Ne ovat kuitenkin ainoat, mitä useimmat yksilöt kokevat, sillä luonnossa syntyneistä merikilpikonnista arviolta vain yksi tuhannesta elää aikuisikään saakka.

Konnat kuoriutuvat yöaikaan ja suunnistavat kuunvalon avulla mereen, joka öisin on eniten valoa heijastava paikka. Veteen asti selvinneet uivat ulapalle. Siellä ne mahdollisesti hakeutuvat levälauttoihin ja ajelehtivat niiden suojassa virtojen mukana.

Vasta usean vuoden kuluttua konnat palaavat rantaveteen perustamaan reviiriä. Luonnossa kuoriutuneet yksilöt leimautuvat synnyinrantaansa, ja sukukypsyyden saavutettuaan ne palaavat sinne pesimään. Urokset pysyttelevät meressä koko ikänsä, mutta naaraat nousevat rannalle laskemaan munansa.

Mutta minne kasvatetut konnat palaavat, vai pesivätkö ne ollenkaan? Tämän selvittämistä vaikeuttaa kilpikon­nien pitkä elinkaari. Useat merikilpikonnalajit saavuttavat sukukypsyyden vasta kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla. Ainakin muutama Yhdysvalloissa 1970-luvulla kasvatettu, räpylään kiinnitetyllä renkaalla merkitty konna on löydetty pesimästä synnyinalueensa läheisyydestä.

Liemikilpikonnaa piinaa herkun maine

Hilja, Hertta ja Urho ovat siis liemikilpikonnia. Se on yksi maailman seitsemästä merikilpikonnalajista, jotka kaikki ovat pahasti uhanalaisia.

Liemikilpikonna on ollut suosittu keittoaines. Sen rasvakudos on ravitsevaa, vaikka onkin väriltään epäilyttävän vihreää. Liemikilpikonna on maailmanlaajuisesti suojeltu, mutta siitä tehdään yhä keittoa etenkin Itä- ja Kaakkois-Aasiassa. Kilpikonnien muniakin pidetään suurena herkkuna. Lisäksi merikilpikonnat jäävät usein sivusaaliiksi katkaraputrooleihin. Niiden pesimäpaikat vähenevät, kun hotelliketjut ja turistit valtaavat rauhallisia hiekkarantoja. Sopivat rannat voivat myös hukkua ilmastonmuutoksen aiheuttamaan vedenpinnan nousuun. Oman vaaransa aiheut­tavat vedessä kelluvat muovit, sillä ne muistuttavat erehdyttävästi kilpikon­nien syömiä meduusoja.

Merikilpikonnien katoaminen olisi kohtalokasta meren koko ekosysteemille, sillä se järkkyy ilman vastaavia suurpetoja. Useat hait, valaat ja delfiinit ovat uhanalaisia, ja kilpikonnien väheneminen näkyy jo eräiden saaliseläinpopulaatioiden räjähdysmäisenä kasvuna. Meduusoja, joita monet merikilpikonnalajit mielellään syövät, on esiintynyt viime vuosina riesaksi asti.

Kilpikonnien suojelemiseksi on tärkeää suojella niiden pesimärantoja sekä vähentää tahallista ja tahatonta pyyntiä. Monet vapaaehtoisjärjestöt ovat vallanneet kilpikonnarantoja, merkinneet munien paikat ja vahtineet niitä poikasten kuoriutumiseen saakka. Kalastajille on kehitetty trooleja, joiden kansiverkko päästää sisään katkaravut mutta ei kilpikonnia. Myynnissä on myös pyöreitä pitkäsiimakoukkuja, joihin konnat eivät takerru.

Kilpikonnia hylkiviä kalastustarvikkeita käytetään kuitenkin vasta vähän, varsinkin köyhimmissä maissa. Turtle Watch aikookin ryhtyä vaihtamaan kalastajien vanhoja välineitä turvallisempiin maksutta.

Tekniikka rajoittaa seurantaa

Jos tilanne oli meille uusi, niin pioneereja olivat Hilja, Hertta ja Urho itsekin. Nuoria kilpikonnanpoikasia ei ollut aiemmin juuri seurattu, sillä lähettimiä on ollut vaikea valmistaa kyllin pieniksi. Niiden paino saa olla enintään viisi prosenttia eläimen omasta painosta. Enempi häiritsee uimista.

Uudella tekniikalla lähettimet on saatu kutistetuksi tulitikkuaskin kokoisiksi, mikä riittää poikasillekin. Lähetin aktivoituu aina eläimen noustessa pinnalle hengittämään. Maapalloa kiertävät satelliitit nappaavat signaalin ja välittävät sen tutkijoiden tietokoneeseen. Tekniikalla on silti rajansa: pienten lähettimien elinikä on vain puoli vuotta. Sen jälkeen akku tyhjenee. Ensi huolemme kuitenkin oli, toimisiko laite ylipäätään.

Alkujännitys helpotti, kun havaitsimme seurannan alkavan onnellisesti. Vapautuksen jälkeisenä päivänä saimme signaalia kaikista kolmesta lähettimestä. Pienokaisemme olivat ensimmäisen vuorokauden aikana uineet kun­nioitettavat kolmisenkymmentä kilometriä.

Hertan lähetin vaikeni ensimmäisenä

Hiljan ja Urhon liikkeitä pääsimme lopulta seuraamaan noin kuuden kuukauden ajan. Hertan signaalit lakkasivat kahden kuukauden jälkeen. Syynä saattoi olla lähettimen irtoaminen, paristojen loppuminen tai Hertan kuolema.

Hilja ja Urho uivat puolen vuoden aikana yli 2 000 kilometriä ja kävivät Myanmarin ja Indonesian rajoilla. Akkujen tyhjetessä molemmat konnat olivat taas palanneet lähelle vapautusrantaa.

Kaksikosta saatiin paljon hyödyllistä tietoa. Seuranta osoitti, että kasvatetut kilpikonnat pärjäävät myös kasvatusaltaiden ulkopuolella. Konnat oppivat siis löytämään ruokaa omin päin. Lisäksi saatiin vihiä kilpikonnien vaellusreiteistä. Nämä ovat suojelun kannalta keskeisiä asioita.

Paikoin kansainväliset suojelutoimet ovatkin jo tuottaneet lupaavaa hedelmää: esimerkiksi Malesiassa liemikilpikonnat ovat lisääntyneet 2000-luvulla merkittävästi. Merikilpikonnat voidaan vielä pelastaa, ja toivon mukaan ne saavat uida merissämme vielä toiset 130 miljoonaa vuotta.

Maria Koivisto on meribiologi, joka on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Hän tutkii merikilpikonnia sekä Itämeren sinisimpukkayhteisöjä.

Turtle Watchin liemikilpikonnaprojektia voi seurata osoitteessa www.turtlewatch.net

Kilpikonnat liemessäLiemikilpikonnan vihreä rasvakudos on ollut suosittu keittoaines.Konnia pyydetään ja niiden munia kerätään yhä, vaikka kaikki seitsemän merikilpikonnalajia ovat rauhoitettuja.Pelkästään Kaakkois-Aasiassa pyydystetään vuosittain yli 100 000 liemikilpikonnaa.Liemikilpikonnien siirtoistutusta mereen on kokeiltu 1970-luvun loppupuolelta lähtien, mutta sen toimivuudesta kiistellään.

Jopa uskonnottomat yhdistävät moraaliset rikkomukset ja ateismin. Suomalaiset olivat poikkeus: täällä ateisti ei ole sen moraalittomampi kuin uskovainenkaan.

Usko jumalaan näyttää ihmisten mielissä yhä takaavan ihmisen kunnollisuuden. Jopa uskonnottomien itsensä mielestä pahantekijä on todennäköisemmin uskonnoton kuin uskova.

Näin sanoo kansainvälinen tutkimus, josta Helsingin Sanomat kertoo jutussaan.

Suomalaiset erottuivat yllättäen muista. Kolmestatoista maasta Suomi oli ainoa, jossa ateistia ei pidetty juuri moraalittomampana kuin uskovaa.

Tutkijat saivat selville ihmisten ennakkoluulot ateisteja kohtaan erikoisella kyselyllä, jossa selvitettiin ihmisten tiedostamattomia ajatuksia sarjamurhaajasta.

Vastauksista paljastui vaistomainen epäily ateisteja kohtaan. Ihmiset ajattelivat keskimäärin kaksi kertaa herkemmin, että sarjamurhaaja ei uskonut jumalaan, kuin että hän uskoi.

Jopa hyvin maallistuneissa maissa kuten Tšekissä, Britanniassa ja Alankomaissa toistui ennakkoluulo uskonnottomia kohtaan, tutkijat kertovat Nature Human Behaviour -julkaisussa.

Kaiken lisäksi uskonnottomat itsekin yhdistävät raakuudet ennemmin uskonnottomiin kuin uskoviin.

Myös sarjamurhaa pienemmät moraaliset rikkeet pannaan herkemmin ateistin tilille.

Lisätutkimus Yhdysvalloissa selvitti, että ihmisten mielikuvissa uskonnoton häipyy ravintolasta maksamatta todennäköisemmin kuin uskova.

Mielikuvat uskonnottomista ovat silti vailla pohjaa. Ateisti ei ole pahempi.

”Millään mittarilla uskonnottomat eivät ole enemmän tai vähemmän moraalisia kuin uskovaiset”, sanoo uskontotieteen yliopistonlehtori Teemu Taira Helsingin yliopistosta.

Myös pienillä vauvoilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että moraali ei tarvitse uskontoa.

”Jo alle vuoden ikäiset suosivat animaatiohahmoja, jotka auttavat toisia, verrattuna niihin, jotka pettävät. Vauvat eivät ole paljon ehtineet kasvaa kulttuuriin. Moraalisella käyttäytymisellä ja toisen auttamisella on aika vahva biologinen pohja, joka ei vaadi uskontoa”, sanoo psykologian tutkija Tapani Riekki Helsingin yliopistosta.

Riekki kartoitti kansainvälisessä ryhmässä uskonnottomiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Kysely

Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Ab Surd Oy
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt13.7.2015

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

Niin, aivopierupa hyvinkin. Ja mistäkö niitä tulee? No aivoistapa hyvinkin. Ihmiset ovat pääosin irrationaalisia. Jopa me älykkäät, korkeakoulutetut, uskonnottomat, itsenäisesti ajattelevat suomalaiset. Juuri tämä suppea ryhmä ei välttämättä sorru tähän nimenomaiseen moraaliarvotusaivopieruun, mutta monenlaiseen muuhun silti. Osansa toki on myös uskonnoilla itsellään. Uskontohan on esimerkillisesti oppijärjestelmä jopa pyrkii moraalin hegemoniaan. Se siis melkein poikkeuksetta sisältää...
Lue kommentti
MooM
Seuraa 
Viestejä4938
Liittynyt29.6.2012

Viikon gallup: Miksi suomalainen ei epäile ateistin moraalia?

ID10T kirjoitti: Ei ateismilla/teismillä ja moraalilla ole mitään tekemistä keskenään. Uskova voi olla hyvinkin pahatapainen (vrt. Italian mafiosot) ja toisaalta taas ateisti voi olla lainkuuliaisuuden ja hyveellisyyden perikuva. Mistä näitä aivopieruja oikein tulee? Ilmeisesti tässä on taustalla se ajatus, että uskova käyttäytyy moraalisemmin, koska huonosta käytöksestä on luvassa sanktioita. Käytännössä tietysti uskonnolla saa perusteltua lähes mitä vaan käytöstä, jos oikein rusinoita poimii...
Lue kommentti

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

Suomen kesä on täynnä kulttuuritapahtumia. Jos kulttuuri ymmärretään väljästi ihmisen eri kykyjen kehittämiseksi, sen piiriin voidaan laskea melkein mitä vain eukonkannosta oopperaan.

Kulttuuri-sanan lähtökohta on latinan cultūra, joka tarkoittaa maanviljelyä tai jalostamista. Jo muinaiset roomalaiset puhuivat ’hengenviljelystä’, jolla tarkoitettiin henkisten kykyjen kehittämistä mahdollisimman täydellisiksi.

Lainasanojen kulkusuuntien perusteella voi päätellä, mistä sanan tarkoittama ilmiö on peräisin ja miten se on levinnyt kielialueelta toiselle.

Uusimman sanaston kohdalla asia tuntuu itsestään selvältä, koska kehitys on yleisesti tunnettua. Ketään ei yllätä tieto siitä, että popmusiikin sanasto on suurelta osin angloamerikkalaista. Vastaavalla tavalla myös vanhemmat sanakerrostumat kertovat kulttuuri-ilmiöiden synty-, kehitys- ja leviämisprosesseista.

Vanhojen lainojen kohdalla asiaa mutkistaa se, että samat sanat ovat kulkeneet monia eri teitä ja niiden merkitys on aikojen kuluessa muuttunut käyttökontekstin mukaan.

Esimerkiksi orkesteri on lainattu suomen kieleen 1800-luvun puolimaissa ruotsista, mutta alkuaan se juontuu antiikin kreikasta, jossa se sananmukaisesti merkitsi tanssimispaikkaa eli kuoron ja näyttelijöiden esiintymisaluetta teatterissa. Vasta 1700-luvulla sana sai soitinyhtyeen merkityksen.

Kreikasta saatu teatteri on alun perin tarkoittanut katselupaikkaa, esimerkiksi istumiseen soveltuvaa rinnettä, jonka edessä näytös esitettiin. Skene oli esiintymisalueen taakse pystytetty teltta tai muu tilapäinen pukusuoja, josta myöhemmin kehittyi oikea näyttämörakennelma.

Suomeen skene on lainattu tuoreena slangisanana englannista näkymän merkityksessä. Teatteriin ja elokuvaan liittyvässä ammattisanastossa samaa alkuperää olevia aineksia on käytetty jo aiemmin. Esimerkkejä ovat käsikirjoittajaa tarkoittava skenaristi ja lavastustaidetta merkitsevä skenografia.

Kesäteatterien suosikkiohjelmistoa ovat huvinäytelmät eli komediat. Nimityksen taustalla on kreikan kulkuetta merkitsevä komos.

Vanhimmat komediat ovat olleet kulkueen muodossa esitettyjä riehakkaita lauluja ja tansseja, joiden lomassa on heitetty herjaa sekä katselijoille että yhteiskunnan silmäätekeville. Samat konstit purevat myös Suomen suvessa, satoi tai paistoi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2017

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 8/2017

 

PÄÄKIRJOITUS

Mystiikka palasi metsään

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

PÄÄUUTISET

Unohtaminen palvelee älyä

Muisti syntyi tekemään viisaita päätöksiä,
ei keräämään nippelitietoa.

Nykyihmisen suhteet mutkistuivat

Jo alkuvaiheen esiäiti kohtasi neandertalmiehen.

Auringonpimennys on geometriaa

Avaruuden mitoissa Kuu näyttää meistä
yhtä suurelta kuin Aurinko.

Luvassa akuton puhelin

Mallikappaletta on jo testattu koesoitoilla.

 

ARTIKKELIT

Rakkaus iskee kuin raju stressi

Kun häntätumakkeessa leimahtaa, aivoihin hyökyy
hormonimyrsky, joka suistaa mielen raiteilta.

Mistä löytyy uusi Maa?

Suurteleskooppi alkaa etsiä elämän merkkejä eksoplaneetoilta.
Sille on jo seitsemän lupaavaa kohdetta.

Papillooman perässä

Paleogeneetikko teki hämmästyttävän löydön:
nopeasti yleistyvä seksitauti tuli neandertaleilta.

Viljelmille halutaan villejä pölyttäjiä

Jos kimalaiset ja muut mesipistiäiset katoavat,
me menetämme hedelmät, marjat ja kasvikset.

Jos juokset, juokse oikein

Hyvä tekniikka säästää rasitusvammoilta.
Asiantuntija antaa ohjeet terveelliseen tyyliin.

Paha hiili kiertää hyötykäyttöön

Suomessakin kehitetään menetelmiä, joilla
hiilidioksidista saa ruokaa ja raaka-aineita.

 

TIEDE VASTAA

Kauanko ihminen voi olla pissaamatta?

Miltä avaruudessa tuoksuu?

Voiko verta imevä punkki räjähtää?

Miksi kuulokkeiden piuhat sotkeutuvat?

Miksei alkeishiukkasta voi pilkkoa?

Kuinka kauan kanto elää?

 

KIRJAT

Menneestä jäi järeät jäljet

Kummuissa ja kivissä on meidän tarinamme. Salaisuuksineen.

 

OMAT SANAT

Kesäteatteri palaa juurilleen

Antiikin komos viihdytti samoilla aineksilla.

 

SUOMEN TIETEEN TÄHDET

Totuuden rakastaja

Filosofi Ilkka Niiniluoto taistelee huuhaata vastaan.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Kantavanhemmillemme sana tarkoitti vielä kuviota.

Kesänviettoon kuuluu itsensä hemmottelu, ja moni tekee sen lukemalla. Mikä olisikaan leppoisana hellepäivänä sen mukavampaa kuin rentoutua lepotuolissa, siemailla virkistävää juomaa ja ottaa käteen hyvä kirja.

Kirjat ovat tulleet suomalaisten elämään jo keskiajalla. Niitä näki kirkon alttarilla sekä pappien ja pyhimyspatsaiden käsissä. Harvat niitä osasivat lukea ja vielä harvemmat kirjoittaa, mutta kirjoiksi ne kuitenkin osattiin tunnistaa ja nimittää.

Kirja-sana esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, myös kantasuomessa, mutta merkitykset vaihtelevat. Ilmeisesti se on alkuaan tarkoittanut neulottua tai piirrettyä kuviota. Tästä muistuttavat johdokset kirjailla ja kirjoa.

Suomen eteläisessä sukukielessä virossa kirjaa sanotaan raamatuksi. Tämä on venäläinen laina, joka on viron kautta levinnyt myös suomeen. Vanhassa kirjakielessä sitä on käytetty yleisesti kirjan merkityksessä, ja vasta myöhemmin se on täsmentynyt tietyn pyhän kirjakokoelman erisnimeksi.

Tästä puolestaan käytettiin nimitystä Biblia ennen kuin se vaihdettiin Raamatuksi 1800-luvulla. Biblia on kreikkaa ja merkitsee kirjoja monikossa. Sanan taustalla on muinaisen foinikialaisen kaupungin nimi Byblos. Sen satamasta laivattiin maailmalle kirjoitusalustana käytettyä papyrusta.

Kirjain on uudissana, jonka on keksinyt E. A. Ingman vuonna 1834. Sitä ennen kirjaimia nimitettiin ruotsin bokstav-sanasta väännetyillä vastineilla, kuten pokstaavi tai puustavi.

Ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden toimittaja Antti Lizelius tarjosi käyttöön sananmukaista suomennosta kirjansauva, mutta se ei saanut kannatusta.

Lehti on vanha indoeurooppalainen laina, joka alun perin on tarkoittanut kasvin lehteä.

Merkityksen laajenemiselle ovat tarjonneet mallia latinan folium ja ruotsin blad, joilla on jo aiemmin ollut molemmat merkitykset. Vanhassa kirjasuomessa käytettiin lainasanaa plati ennen kuin edellä mainittu Lizelius otti käyttöön lehti-sanan sen rinnalla.

Lukea on vanha perintösana, joka on merkinnyt alkuaan laskemista tai luettelemista. Ulkoluku on ollut muistista luettelemista, sisälukua opeteltiin piispa Gezeliuksen johdolla 1600-luvun loppupuolella. Niistä ajoista muistuttaa sananlasku: Lue poikani kirja, kyllä kirja palkan maksaa.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017