yksi tarvitsee terapiaa, toinen selviytyy omillaan. Pelkästä stressin määrästä ei voi päätellä, miten käy.

Teksti: Tuija Matikka


Pelkästä stressin määrästä ei voi päätellä, miten käy.




Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe kehittivät vuonna 1967 pisteytyksen, jossa puolison kuolema tuottaa 100 stressipistettä, avioero 75 ja avioliiton solmiminen 50. Ylennys tai alennus vastuiden vaihtumisineen antaa 29 pistettä, potkut 47, aloittaminen uudella työuralla 36 ja vihdoin eläkkeelle jääminen 45 pistettä. Listassa lueteltiin yli 40 stressoria, joista alhaisimmat pisteet tuovat joulu (12) ja sakkolapun saaminen (11).

Holmesin ja Rahen mukaan ihminen on vakavassa vaarassa sairastua, jos stressipisteitä kasautuu nopeasti yli 300. Tarkkailua ei tarvita, jos pistemäärä on alle 150.

Nyttemmin on huomattu, että täsmälleen sama kokemus stressaa eri ihmisiä aivan eriasteisesti. Pisteistä ei voi päätellä tuen tarvetta.


Sota jää piinaamaan

Tapahtumien hengenvaarallisuus, äkillisyys ja yllättävyys sekä rasituksen pituus lisäävät stressaavuutta. Esimerkiksi rintamasotilaat ovat stressaantuneempia kuin rauhanajan asevelvolliset. Sodassa haavoittuneet, vangeiksi jääneet tai kidutetut ovat keskimäärin traumatisoituneempia kuin tällaisen välttäneet.

Traumatisoituneesta sotavangista käynee esimerkiksi psykologi Brian Engdahlin kuvaama "John", joka joutui toisen maailmansodan aikana Filippiineillä japanilaisten käsiin ankaran tulitaistelun jälkeen. Hän selviytyi Bataanin kuolemanmarssista ja näki, miten vankeja surmattiin mitättömistä syistä. John kesti nälkää, kidutusta ja tappotahtista työtä hiilikaivoksessa. Hän melkein hukkui vankilaivan upotessa. Muiden sotavankien tavoin hän uskoi tulevansa tapetuksi heti, kun amerikkalaisten maihinnousu Japaniin alkaa, mutta atomipommit ja Japanin antautuminen pysäyttivät tilanteen.

Engdahl työryhmineen haastatteli toisen maailmansodan sotavankeja vuonna 1997. Tutkituista 84 prosenttia oli saanut posttraumaattisen stressireaktion. Peräti 59 prosenttia kärsi reaktiosta vielä yli 50 vuotta tapahtumien jälkeen. Kovia kokeneita kannustettiin aiemmin vaikenemiseen, karskiuteen ja reippauteen, eikä nykyaikaisia traumanhoitoja ollut. Niinpä sotatraumoja "itsehoidettiin" viinalla, työllä ja vaarallisilla harrastuksilla.


Mielekkyys auttaa sietämään

Keskitysleirien kauhuista ja kaikkien omaistensa menetyksestä selviytynyt juutalainen psykiatri ja logoterapian isä Viktor Frankl painottaa tulkinnan tärkeyttä psyykkisessä selviytymisessä. Franklin suhteellisuusteoria kuuluu E = K - T, epätoivo on kärsimys miinus tarkoitus. Ihminen kestää suuriakin menetyksiä ja kärsimyksiä, kun hän näkee niissä mielen. Jos mielekkyys puuttuu, pienikin vastoinkäyminen ajaa epätoivon kuiluun.

Esimerkiksi jos keskiverto suomalainen teinityttö napattaisiin kadulta ja hänen ulkoiset sukupuolielimensä ympärileikattaisiin eli silvottaisiin ilman puudutusta, syntyisi vaikea trauma. Sen sijaan afrikkalaisessa kulttuurissa leikkauksen kestäminen tuottaa ylpeyttä aikuisuusrituaalin urhoollisesta läpikäynnistä.

Aate tai vakaumus onkin huomattava suoja kidutusta vastaan. Turkissa tehdyn tutkimuksen mukaan aatteensa vuoksi kidutetut kestivät kolkkoa kohtelua paremmin kuin väärinkäsityksen vuoksi vangitut. Myös henkinen kidutus murtaa ihmisen. Uskonnollista rääkkäämistä saatetaan kestää jopa huonommin kuin fyysistä kidutusta.

Bhutanilainen pakolainen voi traumatisoitua pahoin, jos hänet pakotetaan syömään sian tai naudan lihaa.
Myös uhrin häpeä ja vaikeneminen sekä sosiaalisen tuen puute lisäävät traumatisoitumisen todennäköisyyttä.

Traumatutkimuksen pioneerin Rachel Yehudan vuonna 2002 tekemän tutkimuksen mukaan 55 prosenttia raiskatuista naisista kärsi posttraumaattisesta stressireaktiosta, salonkikelpoiseen onnettomuuteen joutuneista vain 7,4 prosenttia.


Silminnäkijä yllättävän kovilla

Ehkä yllättävin traumatutkimusten havainto on silminnäkijöiden ja sivullisten järkytyksen voimakkuus. Veteraaneja hoitava psykologi Patricia Sutker tutki ryhmänsä kanssa 1994 sellaisia Persianlahden veteraaneja, jotka eivät olleet itse joutuneet hengenvaaraan. 65 prosenttia heistä traumatisoitui, kun he kokosivat ja luetteloivat kuolleiden ruumiinosia ja tavaroita hautausta varten. Suomalaislotat tekivät samankaltaista työtä sotiemme aikana.

On myös tutkimustuloksia, joiden mukaan läheisen ihmisen kidutuksen todistaminen voi olla pahempaa kuin kidutetuksi joutuminen. Sormituntumalta vaikuttaa, että Jokelan ampumisissa lasten ja nuorten vanhemmat järkyttyivät enemmän kuin hengenvaarassa olleet oppilaat. Oppilaat toimivat aktiivisesti juostessaan turvaan ja saattoivat siten purkaa jännitystä. Hätääntyneet ja pahinta pelänneet vanhemmat voivat vain odottaa epätietoisina, suonet stressihormoneja pullollaan.

Kukaties juuri avuttomuuden tunne on traumatisoitumisen ydin. Tunnetta lievittää aktiivinen tekeminen, ja siksi syyllisten etsintään lähdetään niin innokkaasti. Jahti voi kuitenkin pahimmillaan tuottaa lisävaurioita.

Myös oman ajattelukyvyn kyseenalaistuminen voi olla yllättävän traumaattista. Taannoin lehdissä kerrottiin, että norjalaisen koulun oppilaille ja henkilökunnalle tarjottiin kriisiapua, kun 33-vuotias tšekkinainen oli liiankin uskottavasti esiintynyt yhdeksänvuotiaana poikana. Verta ei vuotanut eikä ruumiita tullut, mutta tapaus horjutti ihmisten uskoa hoksottimiinsa.


Naiset herkempiä kuin miehet

Järkyttävä kokemus traumatisoi naista kaksi kertaa todennäköisemmin kuin miestä. Erään selityksen tähän tarjoaa Columbian yliopiston kliinisen lääketieteen professori ja kardiologi Marianne Legato, joka on kirjoittanut kirjan Miksi miehet eivät muista mitään ja naiset liiankin hyvin (Gummerus 2007). Miesten naisissa oudoksuma vanhojen syntien kaivelu voi johtua naisen runsaasta estrogeenista, joka hidastaa stressihormoni kortisolin haihtumista. Tämä antaa kortisolille aikaa "polttaa" ikävä kokemus syvälle naisen mieleen.

Miesten runsas testosteronimäärä kiihdyttää kortisolin haihtumista, jolloin ikävä kokemus ei aina ehdi tallentua opiksi. Mammutin metsästyksessä saattoikin olla eduksi, ettei mies luolalta lähtiessään muistanut, miten ilkeästi jalkaan sattui edellisellä reissulla tai miten kylmä saalista väijyessä olikaan.


Pienikin lisä voi olla liikaa

Sukupuolesta riippumatta jotkut ovat temperamentiltaan muita herkempiä. Erityisesti "luulosairauteen" taipuvaiset ihmiset ovat kovilla kuullessaan tuhansien kilometrien päässä tapahtuneesta onnettomuudesta. He kokevat tapahtumat omassa kehossaan ja tuntevat herkästi vastuuta. Niinpä he tarvitsevat tukea ja lohdutusta. Psykopaatit eivät puolestaan hätkähdä mitään eivätkä opi ikävyyksistä.

Kovia kokeneen ihmisen voi näennäisen pienikin henkinen rasitus johtaa ulkopuolisen tuen tarpeeseen. Raiskauksen traumatisoima nainen voi ahdistua sairauslomakuntoon työpaikalla kerrotuista kaksimielisistä vitseistä. Toisaalta aiemmin vastaavista tilanteista selvinnyt ja tiheän sosiaalisen verkoston turvaama haluaa selvittää tilanteen itse ja ajan kanssa.

Koska ulkopuolinen, edes asiantuntija, ei voi mistään taulukosta katsomalla tietää, milloin ja missä asiassa apua tarvitaan, on tärkeää pitää avunsaantikynnys matalalla. Tsunamin ja Jokelan jälkeen tuen pyytämisestä on vihdoin tullut salonkikelpoista.


Varautuminen auttaa

Vietnamiin lähteneitä sotilaita tutkittaessa havaittiin, että älykkyys suojaa traumatisoitumiselta. On osoitettu, että älykäs ja vaikeiden tilanteiden varalle valmennettu selviytyy tiukasta tilanteesta paremmin kuin vähemmän nokkela ja tietämätön toverinsa. Valmentautuminen ei poista traumatisoitumisen riskiä mutta vähentää sitä.

Riskiä joutua harmeihin lisäävät puolestaan uteliaisuus, rämäpäisyys, impulsiivisuus, alkoholinkäyttö, mielialan heilahtelu, tarkkaavaisuuden puute ja kyvyttömyys ymmärtää elekieltä tai äänensävyn vivahteita.

Jos kovaa kokemusta ei voi estää, kielellisesti lahjakas kykenee muita helpommin työstämään sen elämän rikkaudeksi. Esimerkiksi Vietkongin sissien vangeiksi ja kiduttamiksi joutuneista lentäjistä 61 prosenttia koki, että ikävät kokemukset loppujen lopuksi kehittivät persoonaa, paransivat itseluottamusta ja auttoivat hahmottamaan, mikä elämässä on tärkeää.


Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Oivallista jatkolukemista saa kriisi- ja traumapsykologi Eija Palosaaren kirjasta Lupa särkyä. Kriisistä elämään (Edita 2007).

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25765
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.