Loman jälkeen moni laskee taas, mitä suuhunsa pistää. Ikävä vain, etteivät elintarvikkeiden merkinnät aina kerro todellista energiamäärää.

Kalorit tai kilokalorit, kuten niitä virallisesti kutsutaan, lienevät maailman lasketuin yksikkö. Köyhissä maissa avustusjärjestöt laskevat, mistä aliravituille saadaan edes elimistön päivittäin tarvitsema minimimäärä kaloreita.

Lihavuusepidemian riivaamissa vauraissa maissa ravitsemusasian­tuntijat laskevat, montako kaloria on päivittäinen maksimi, ja tähdentävät, että jokainen ylimääräinen muuttuu ylipainoksi. Yhdysvaltain tämänvuotisella tiedeviikolla esitelmöineillä ravitsemustieteilijöillä oli kuitenkin huonoja uutisia kaikille kalorinlaskijoille. Kaloritaulukoiden ja tuoteselosteiden merkinnät vippaavat, eivätkä välttämättä ihan vähän.

Apinat havahduttivat

Ravitsemustutkijat ovat jo jonkin aikaa tienneet, että kalorimerkinnät kertovat noin-arvoja. Menetelmä, jolla ravintoaineiden energiasisältö määritetään, ei juuri ota huomioon sitä, miten valmistustekniikat, vaikkapa hapattaminen, hienontaminen, keittäminen tai paistaminen, energiatihey­teen vaikuttavat.

Ensimmäisten joukossa vääristymästä alkoi puhua Richard Wrangham, Harvardin yliopiston bioantropologian professori, joka havahtui kypsennyksen etuihin 1974. Hän tutki Tansaniassa simpanssien ravintotottumuksia ja yritti elää samoilla eväillä kuin tutkittavansa: lehdillä, marjoilla, pähkinöillä ja hedelmillä. Vatsa tuli täyteen vasta, kun Wrangham valmisti itselleen lämpimän aterian.

25 vuotta myöhemmin Wrangham muotoili kokemuksensa teoriaksi. Hän esitti, että ruoan kypsentäminen oli keksintö, joka mullisti esi-ihmisten energiansaannin ja pukkasi lajimme menestyksekkäälle kehitystielle. Kollegat eivät ideasta innostuneet. Heistä se oli pelkkää spekulaatiota, koska ajatuksen tueksi ei löytynyt yhtään tutkimusta.

– Oli tuhansia tutkimuksia siitä, kuinka kypsentäminen vaikuttaa vitamiineihin, ja kosolti siitäkin, kuinka se muuttaa ruoan rakennetta ja suutuntumaa, mutta energiansaannista ei mitään, Wrangham sanoo.

–  Tilanne oli uskomaton. Syömisen perimmäinen tarkoitus on elimistön energiavarastojen täydentäminen, ja syömme valtaosan ruoasta kypsänä, mutta kukaan ei ollut testannut, miten kypsentäminen vaikuttaa ravintoaineiden energia-antiin.

Sittemmin on ilmestynyt tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että kypsennys muuttaa kasvisten koostumusta ja parantaa hiilihydraattien imeytymistä. Tiedeviikolla Wrangham saattoi kertoa, että hänen laboratoriossaan oli lopulta tehty myös kokeita, joissa oli ensimmäisen kerran mukana maailman tärkeimpiin kuuluva proteiininlähde: liha.

Hiiret vahvistivat

Kypsentämisen vaikutusta ravintoaineiden energiapitoisuuteen on vaikea tutkia, sillä ihmisiä ei voi pakottaa syömään yhtä ja samaa ruoka-ainetta päivä päivän perään. Wranghamin tohtorioppilas Rachel Carmody kiersi ongelman kääntymällä hiirten puoleen. Ne sopivat hyvin sijaistamaan meitä, sillä meidän laillamme ne pitävät juureksista, jyvistä, hedelmistä ja lihasta.

Carmody valitsi hiirilleen neljä erilaista ruokavaliota. Juureshiiret saivat kerrallaan neljän päivän ajan joko raakaa tai kypsää bataattia viipaleina tai surveena, lihadiee­tille pannut taas raakaa tai kypsää lihaa paloina tai jauhettuna.

Vaikka kypsää ruokaa kaikissa muodoissaan kului vähemmän kuin raakaa, punnituksessa hiiret painoivat kypsän ruokavalion jälkeen enemmän kuin raa’an. Juuresjoukolla ero oli neljä grammaa, lihan  syöjillä puolitoista.

Dieetin kesto voi vaikuttaa mitättömän lyhyeltä, mutta kun sen rinnastaa laboratoriohiirten parin vuoden elinkaareen, kesto vastaa ihmisiässä muutamaa kuukautta. Sama koskee olemattoman tuntuisia painoeroja. Parikymmengrammaisilla hiirillä muutokset ovat selvät.

– Painon muutos selittyy vain ruoan kypsyydellä, sillä pelkkä hienontaminen ei johtanut vastaaviin eroihin, Carmody sanoo. – Liikunnastakaan syytä ei voi hakea, sillä hiiret käyttivät juoksupyörää yhtä ahkerasti, hän lisää.

Carmodyn mukaan kypsennys muuttaa ravintoaineita eri tavoin. Kasveissa energia on tärkkelysjyväsissä, jotka raakana sulavat hyvin huonosti. Kypsennettäessä ne turpoavat ja vapauttavat hiilihydraattinsa ruoansulatusentsyymien käyttöön.  Liha taas koostuu tiukoista proteiinikeristä, jotka kypsennys purkaa. Se notkistaa myös kollageenin, lihassolujen sideaineen, joka tekee raa’asta lihasta sitkeää. Näin liha pehmentyy suussa sulavaksi.

Nyt pitää säätää

Wranghamia oppilaan tulokset tietysti ilahduttivat, sillä ne osoittivat, että hänen teoriassaan kokkauksen siunauksellisuudesta oli järkeä. Toisaalta ne panivat miettimään seurauksia.

– Kypsä ruoka on superruokaa raakaan verrattuna. Elimistön käyttöön jää enemmän energiaa, koska kypsennys hoitaa ruoansulatuksen tehtävää. Kun ruoka on valmiiksi pehmeää, energiaa ei juuri kulu pureskeluun eikä sulatteluun.

Wranghamin mielestä kalorilaskuri pitää nyt tutkia ja päivittää vastaamaan paremmin nykytodellisuutta. Valmisruokien valtakaudella ihmiset ovat tottuneet lukemaan elintarvikkeiden kalorimerkintöjä, ja moni koet­taa niiden perusteella ar­vioida syömisiään ja pitää huolta painostaan. Olisi siis suotavaa, että ne pitäisivät paikkansa ja niihin voisi luottaa.

Hiirikokeidensa aikaan Carmody laski, että kypsä bataatti sisälsi sulavaa energiaa­ 37 prosenttia, kypsä liha 23 prosenttia enemmän kuin raaka. Wrangham uskoo, että tilanne on samankaltainen monessa muussa ruoka-aineessa. Hän veikkaa, että kalorilaskuri heittää vähintään kymmenen, pahimmillaan 25–50 prosenttia.

Jos jokaikinen kalori ratkaisee, tuo on paljon.

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2013

Kaloreita 115 vuotta

Ravinto-aineiden energiapitoisuudet määritti yhdysvaltalaiskemisti Wilbur Atwater 1890-luvun lopulla: grammassa rasvaa on yhdeksän kilokaloria, grammassa proteiinia tai hiilihydraattia neljä.

Nykyiset kaloritaulukot pohjautuvat Atwaterin kalorimetriin, joskin laskuria on pariin kertaan säädetty. 1970-luvulla energianlähteitä jaettiin pienempiin ryhmiin, ja esimerkiksi liha, kala, kananmunat ja maitotuotteet sekä viljat, hedelmät ja vihannekset saivat omat arvonsa. 1990-luvulla mukaan otettiin ravintokuitu: kaksi kilokaloria grammaa kohti.

Ravitsemustutkijoiden mielestä laskuria pitää jälleen säätää, sillä se käsittelee raakaa ja kypsää ravintoa yhtäläisesti, vaikka kypsennys parantaa energiansaantia.

Kaikille sopivaa täsmälaskuria ei kuitenkaan ole luvassa, sillä perimänsä ja elintapojensa vuoksi jokaisella on vilkkaudeltaan erilainen aineenvaihdunta sekä koostumukseltaan erilainen ruoansulatusentsyymistö ja -mikrobisto.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25759
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.