Kaikki eivät tarvitse näkymättömyysviittaa. Moni piiloutuu katseilta ryhtymällä läpinäkyväksi. Tätä taitoa tapaa useimmin meressä.

Teksti: Nuutti Kangas

Kaikki eivät tarvitse näkymättömyysviittaa. Moni piiloutuu katseilta ryhtymällä läpinäkyväksi. Tätä taitoa tapaa useimmin meressä.

Julkaistu Tiede -lehdessä 12/2010.

Kadulla ei näe ulkoilutettavan läpinäkyviä koiria, eikä oksalla viserrä lasimaisia lintuja. Maaeläimistä läpinäkyvyyttä esiintyy lähinnä hyönteisissä ja eräissä sammakkoeläimissä.

Sen sijaan merissä läpinäkyvyys on monimuotoista. Meduusoista merisukasmatoihin monet selkärangattomat ovat lasimaisia. Kuuluu joukkoon selkärankaisiakin: useat kalat ovat läpinäkyviä poikasina ja esimerkiksi eräät Antarktiksen lajit aikuisinakin.

Valoa läpäisevät eliöt ovat yleisimpiä avoimilla ulapoilla, missä valo-olot ovat niille suotuisimmat. Lasimaista elämää on kuitenkin myös syvyyksissä, missä valoa tuottavat pääosin eliöt itse.

Miksi juuri vedessä?

Ominaisuuden yleisyyttä vesiympäristössä saattaa osin selittää se, että valtaosa haitallisesta uv-valosta jää veden pintaosiin. Maaeläimelle on isompi riski luopua valoa pysäyttävästä ihosta.

Myös veden valontaitto-ominaisuuksia lienee helpompi matkia kuin ilman. Läpinäkyvyys perustuu suurelta osin valon taittumiseen. Eläimen kudokset taittavat valoa niin, ettei paljastavaa heijastumista synny. Tämä pätee niiden mikroskooppisiin soluelimiinkin.

Valon voi saada kulkemaan lävitsensä myös olemalla hyvin litteä. Riittävästi ohentamalla jopa tiheydeltään metallin veroinen aine muuttuu läpikuultavaksi. Litteä erottuu huonosti myös reunasuunnasta.

Läpinäkyvyyden hyöty on ilmeinen. Se on oiva piiloutumiskeino niin saaliseläimelle kuin saalista vaanivalle pedolle.

Pedoilla on kuitenkin keinoja saada saalis näkyviinsä. Silakka pyrkii havaitsemaan jahtaamansa eliöt taustavaloa vasten ja vaihtaa siksi jatkuvasti katselukulmaa. Toisaalta varjokin voi paljastaa eläimen, joka ei muuten näy. Valo myös polarisoituu eli sen aaltoilu samansuuntaistuu mennessään vettä matkivan eliön läpi, ja mustekalat havaitsevat tämän.

Hyvin herkkä uv-näkö auttaa monia saalistajia. Osa ultraviolettivalosta voi tunkeutua kirkkaassa vedessä jopa sadan metrin syvyyteen mutta pysähtyä läpinäkyvään saaliseläimeen. Jotkin pinnan lähellä elävät oliot päästävät lävitseen jopa uva-valon ja pysäyttävät vain kudoksille haitallisempaa uvb-valoa.

Ruoka häämöttää mahassa

Jos läpinäkyvälle eliölle on tärkeää pysyä näkymättömänä, syöminen voi muodostua ongelmaksi. Ateria nimittäin näkyy helposti vatsanpohjassa.

Chranchiidae-heimon lasikalmarien vatsa piiloutuu heijastamalla valoa. Kalmarit tuottavat valoa bioluminesenssilla, ja vatsan heijastukset sekoittuvat taustavaloon. Lasikalmarien maha on lisäksi neulamainen, ja otukset osaavat pitää sen pystysuuntaisena, jolloin se ei paljastu niiden liikkuessa. Samaa hämäystä käyttävät monet muutkin lajit, esimerkiksi avovedessä elävät Pterotrachea-merietanat.

Melkoinen lasivatsa on eräillä sulkasääskien toukilla. Ne imevät saaliistaan vain vedenväriset nesteet, koska muut läpinäkyvätkin kudokset muuttuisivat näkyviksi ruoansulatuksessa.

Vesidieetti ei kuitenkaan sovi kaikille. Tukevampaa ravintoa kaipaavat sääskentoukat pakenevat ruokailun jälkeen pimeämpiin vesiin.

Vaaleaan vatsan väriin luottavat otukset, jotka pyrkivät sekoittumaan pinnalta tulevaan valoon. Tästä syystä kalojen vatsapuoli on yleisesti vaalea. Väri kätkee kätevästi mahansisällön myös silloin, kun pikkusuolaiseksi on tullut nautituksi biovalaisevia merieliöitä.

Eräiden lasimaisten merietanoiden vatsa on puolestaan pigmentoitunut tummasävyiseksi, jolloin ne sekoittuvat ympäröiviin varjoihin.

Silmät voivat kavaltaa

Myös silmät voivat kavaltaa piilottelijan, koska toimivat silmät eivät voi olla täysin läpinäkyvät. Kaikissa silmissä on näköpigmenttiä, joka ei päästä valoa lävitseen vaan imee sitä.

Monet läpinäkyvät nilviäiset ovat ratkaisseet näköongelman peilisilmillä. Lasikalmarit piilottavat silmien heijastukset itse tuottamaansa taustavaloon. Ne näkevät hyvin, mutta silmät ovat ohuina ja litteinä huomaamattomat varjonhäivähdykset.

Toisella syvyyden äyriäisellä, Phronimalla, on varsinainen lasisilmä. Siinä valo kulkeutuu lasimaisia kuituja pitkin hyvin litteälle verkkokalvolle.

Eläinten kykyjä matkimassa

Läpinäkymisen biologiaa osataan jossain määrin hyödyntää tieteellisissä ja teknisissä sovelluksissa. Geenitekniikalla on esimerkiksi onnistuttu jalostamaan läpinäkyviä kultakaloja. Niitä käytetään joissakin maissa kouluopetuksessa sekä fysiologisessa tutkimuksessa. Vaikkapa sydämen toimintaa voi tarkkailla kalojen uidessa akvaariossaan. Myös syöpäkasvaimen etenemistä on tutkittu läpinäkyvillä kaloilla.

Hyönteisten siivistä on otettu oppia heijastuksen estoon. Yökiitäjän siivessä on nanorakenne, joka ehkäisee heijastusta, ja samaa rakennetta testataan linssioptiikassa.

Yökiitäjän silmät puolestaan hylkivät vettä, ja niiden rakennetta on matkittu auton tuulilasin viimeaikaisessa kehitystyössä. Vettä hylkivä rakenne on parantanut tuulilasin läpinäkyvyyttä kymmenillä prosenteilla.

Eläinten valontuottoa, bioluminesenssia, taas on jäljitelty sähköisesti kauko-ohjattavien sotilaslennokkien naamioinnissa.

Nuutti Kangas on filosofian tohtori ja biologi, joka on tutkinut merieläimiä.

Hämäysvalo auttaa

Monet eliöt tuottavat valoa bioluminesenssilla, jolloin ne tuntuvat paljastavan itse itsensä. Oma valo voi kuitenkin hämätä saaliista tai saalistajaa. Se auttaa eliötä sekoittumaan ympäröivään valoon. Lisäksi se voi toimia houkuttimena tai varoituksena.

Ei vain piiloutumiseen

”Outokala” Macropinna microstoma elää syvyyksissä, ja sillä on silminä kaksi navigointiin erikoistunutta elintä. Ne ovat putkilomaiset ja osoittavat yleensä pintaa kohti, mutta se osaa kääntää niitä nopeasti eri suuntiin. Kalan aivot näkyvät sen otsan läpi. Lasimainen pää ei ole piiloutumiskeino, vaan se toimii suojakupuna kummallisen kalan silmille. Suojakuvusta onkin hyötyä, kuten työmiehelle suojalaseista, kun merkillinen merikala ryöstelee työkseen meduusoiden lonkeroihin takertuneita epäonnisempia kaloja. Hyytelöpeto menettää vaivalla saadun saaliin ja voi vain ihmetellä aivoja ryöstön takana.

Myös omassa silmässäsi on tietysti lasimaiset osansa. Tätä lukiessasi valo kulkeutuu läpinäkyvien sarveiskalvon, linssin ja lasiaisen läpi ja pysähtyy vasta verkkokalvoon. Läpinäkyvä kammioneste ruokkii linssin ja sarveiskalvon soluja veren tavoin. Ihmissilmän toiminnan ymmärrys on osaltaan paljastanut läpinäkyvyyden biologisia periaatteita.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25775
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.