Kissamakin ja kameleonttien saari on yksi maailman luonnonrikkauden hotspoteista. Varsinkin sukulaisiamme kädellisiä elää siellä suhteettoman runsaasti. Suomalaisbiologi kävi katsomassa, miten metsien pirstoutumisesta kärsivä pienoismanner pärjää.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Luontomatkailijaa hemmotellaan taas lähikontaktilla. Istun kivellä Madagaskarin Nosy Komba -saaren kylässä ja tarjoan banaania upean kiiltäväturkkiselle mustamakiurokselle. Puoliapina katselee aikansa ja rohkaisee sitten mielensä. Se hyppää olkapäälleni ja alkaa nautinnollisesti järsiä tarjottua herkkupalaa. Jokainen turisti saa vuorollaan tarjota pienen banaaninpalan makeille. Myös ruosteenruskea naaras liittyy seuraan, vaikka onkin hiukan varautuneempi.

Madagaskarin luonnon tilastot ovat huimaa luettavaa. Maan 101 alkuperäisestä nisäkäslajista joka ikinen on kotoperäinen eli ei elä missään muualla. Vuonna 2000 tunnistettiin kymmenen tieteelle uutta makilajia. Tieteellisesti kuvattujen jyrsijälajien lukumäärä on tuplaantunut vuoden 1990 jälkeen.

Kädellislajien ja -alalajien määrässä Madagaskar rinnastuu Afrikkaan, Aasiaan ja Väli- ja Etelä-Amerikkaan, vaikka sen pinta-ala on vain pari prosenttia Afrikan mantereesta. Madagaskar muodostaa vain yhdeksäskymmenesosan maailman siitä maa-alasta, jolla kädellisiä elää, mutta silti sieltä tavataan 17 prosenttia kädellisten lajeista ja peräti 29 prosenttia niiden heimoista.

Toisaalta Madagaskarista on ihmisen vaikutusaikana eli 2 000:n viime vuoden aikana hävinnyt sukupuuttoon ainakin maailman suurin lintu Aepyornis, kolme kääpiövirtahepolajia, jättiläismaakilpikonna ja vähintään 17 makilajia, joista suurin, Archaeoindris, oli gorillan kokoinen. Alkuperäisestä kasvillisuudesta arvellaan olevan jäljellä enää 9-15 prosenttia, ja jäljellä olevista ikivihreistä metsistä hakataan 2-10 prosenttia vuosittain. Suurin osa Madagaskarin alkuperäisistä nisäkäslajeista elää metsissä, jotka pirstoutuvat ja häviävät huimaa vauhtia.

Suotta ei Madagaskaria sanota kääpiömantereeksi, niin paljon suuria asioita tapahtuu yhdellä saarella.


Puoliapinat vetävät turisteja

Nosy Komba on yksi Madagaskarin suosituimmista turistikohteista. Kyläläiset ovat valjastaneet makit eli Madagaskarin kotoperäiset puoliapinat rahanlähteeksi. He ovat myös rakentaneet pienen eläintarhan, jossa pääsee valokuvauttamaan itsensä boakäärme kaulassa ja ihmettelemään saaren jäljellä olevia maakilpikonnalajeja, joista ainakin yksi jo uhkasi kuolla sukupuuttoon ja pelastettiin vasta viime hetkellä.

Kylän lapsetkin ovat keksineet, miten hyötyä turisteista. He ovat maalanneet kasvonsa ja tanssivat, laulavat ja soittavat rumpuja eli ämpäreitä polun varrella. Jos heistä ottaa kuvan, he haluavat rahaa ja antavat muistoksi kukkasen.

Makit ovat monen muunkin turistikohteen ykkösvetonaula. Analamazaotran kansallispuistoon mennään katsomaan ja kuuntelemaan indriä. Se on nykyään elävistä makeista suurin, noin seitsenkiloinen, kolmivuotiaan lapsen kokoinen, mustavalkoinen "teddykarhu".

Kävelemme tuhannen metrin korkeudella merenpinnasta vuoristosademetsässä ja etsimme indriä. Opas näyttää lauman ruskomakeja, ja pysähdymme ihmettelemään niitä. Äkkiä aivan lähistöltä latvuston kätköistä alkaa kuulua lohduttoman mollivoittoista laulua, duetto. Indripariskunta kuuluttaa reviirinsä rajoja muille indreille.

Laulua kestää pitkään, se polveilee puiden latvuksissa ja kaikuu vuorenrinteiltä. Koiraan ja naaraan osuudet nivoutuvat saumattomasti yhteen. Kuinka kaunista - kuin valaan laulua metsässä!


Ihminen toi ongelmat

Madagaskarin väestö koostuu malagasseista, jotka kaikki puhuvat samaa kieltä. Kansa on kuitenkin jakaantunut kuuteentoista eri murteita puhuvaan heimoon, joista muutamat metsästävät makeja edelleen ravinnoksi. Sakalava-heimo surmaa oudonnäköisen sormieläimen eli ai-ain, jos tapaa sen, koska uskomuksen mukaan se hiipii öisin kyliin ja tappaa kanoja.

Aikanaan makit ovat olleet suurta herkkua, koska mitä ilmeisimmin juuri ihmisen ilmaantuminen Madagaskariin hävitti saarelta ainakin 17 suurta päiväaktiivista makilajia.

Ihmisten alkukehto on Afrikassa, mutta ensimmäiset ihmiset saapuivat Madagaskariin vasta noin 2 000 vuotta sitten ja silloinkin Kaakkois-Aasian suunnalta. Saarelle tuotiin muun muassa nautakarja ja riisin kaskiviljely eli tavy, ja muutoksia alkoi tapahtua. Suuret, syötäväksi kelpaavat päiväaktiiviset lajit metsästettiin sukupuuttoon. Esimerkiksi suurin koskaan elänyt lintu, elefanttilintu Aepyornis, joka painoi yli 500 kiloa ja oli yli kolmen metrin korkuinen, oli ilmeisesti yhtä helppo metsästettävä kuin muutkin lentokyvyttömät linnut ovat olleet.

Samalla alkoi ankara metsänraivaus viljelysten ja asutuksen tieltä. Kun mikroilmasto muuttui, haihdunta väheni, ja sen mukana niukkeni myös sadanta. Maan eroosio alkoi, ja nykyään se jatkuu hurjina lavaka-vajoamina, jotka ovat kuin arpia Madagaskarin ihossa.

Jotkut sanovat, että Madagaskar vuotaa verta Mosambikinsalmeen. Lensin saaren länsirannikon yli pohjoiseen, ja suurten jokien mereen laskema punainen lateriittimaa todella näyttää juuri siltä kuin Madagaskar olisi vuotamassa kuiviin.


Kansallispuiston piti auttaa

Analamazaotran kansallispuisto on edelleen upeaa metsää, vaikka voimakas turismi kuluttaa aluetta. Maksan puiston pääsymaksun pieneen koppiin tienvarressa. En tiedä, mihin rahani päätyvät, mutta ainakin saan matkaani paikallisen oppaan, joka on velho löytämään ruskeita, piilottelevia makeja ja paikoilleen jähmettyneitä liskoja puiden latvuksista.

Puiston suojelu aloitettiin hyvin tarkoitusperin, ja paikalliset asukkaat yritettiin ottaa toimintaan mukaan. Teoriassa toisen puolen puiston pääsymaksusta pitäisi päätyä kylätoimikunnalle ja paikallisten tarpeisiin, mutta käytännössä kyläläiset näkevät tuskin 20 prosenttia turistilta pyydetyn pääsylipun hinnasta. Tämä tietysti turhauttaa paikallisia, jotka omatoimisina ovat kääntyneet muiden tulonlähteiden puoleen.

Analamazaotran kansallispuiston lukuisat kameleontit ovat vähenemässä. Maailman runsaasta 70 kameleonttilajista noin puolet elää kotoperäisinä vain Madagaskarissa, ja matelijoiden keräilijät maksavat niistä suuria summia. Kansallispuiston alueelta kerätään kameleontteja ja muita matelijoita sekä sammakkoeläimiä myyntiin sellaista vauhtia, että osa lajeista on vaarassa hävitä puistosta.

Matelijoiden myyntiä rajoittaa kansainvälinen uhanalaisten eläinten kauppaa koskeva CITES-sopimus, joten kameleonttien myynti on laitonta. Silti maailman lentokentiltä takavarikoidaan Madagaskarista tuotuja kameleontteja joka vuosi.


Metsä nousee savuna ilmaan

Kansallispuiston ympärille on perustettu suojavyöhyke, jonka metsiä paikalliset saavat käyttää korvauksena Analamazaotran suojelusta. Tätä nykyä rajavyöhyke haihtuu savuna ilmaan, koska kyläläiset polttavat puista hiiltä ja myyvät sitä surkeaan hintaan vietäväksi pääkaupunkiin Antananarivoon. Korkealla ylängöllä sijaitseva kahden miljoonan asukkaan pääkaupunki käyttää lämmitykseen ja ruoanlaittoon päivässä tuhansia säkkejä hiiltä.

Suojavyöhykkeellä ja muualla Madagaskarissa myös kasketaan metsää riisipeltojen ja muiden viljelysten tieltä. Peltoa voidaan käyttää pari vuotta, minkä jälkeen sen tulisi levätä ainakin viisi vuotta ravinteiden palautumista varten. Kuitenkin käytännössä jo kahden vuoden jälkeen uudet istutukset nousevat maasta. Lopulta pelto ei enää tuota, ja se poistetaan käytöstä joko kaivamalla ylös punainen savi ja tekemällä siitä tiiliä tai antamalla maan päätyä tuottamattomaksi ruohomaaksi.

Andasiben alueella Analamazaotran ympärillä on peltoja, jotka ovat olleet viljelemättä yli 50 vuotta ja saaneet metsittyä rauhassa, mutta vain noin neljännes alkuperäisistä kasvilajeista on palannut alueelle.

Kaadettujen metsien tilalle on istutettu nopeasti kasvavia puulajeja, kuten eukalyptusta. Puuyhtiöillä on lupa kaataa Andasibessa sitä ja muita ulkomaisia puulajeja, mutta yhtiöiden esimerkkiä seuraavat paikalliset eivät aina erottele kaatamiaan puita. Lisäksi suuret kaivosyhtiöt ovat kiinnostuneet Andasiben aluees¬ta. Madagaskarista louhitaan muun muas¬sa nikkeliä, titaania ja puolijalokiviä.

Ei ole ihme, ettei luonto kaiken tämän keskellä pysty pitämään puoliaan.


Kanootilla paratiisiin

Nosy Be -saaren itärannikolla Ambatozavavyn kylässä paikallinen opastyttö ohjaa minut ja ryhmäni kyläkierrokselle. Kävelemme laskuveden aikaan mangrovemetsän kovalla hiekkapohjalla ja näemme matkalla pari kukkulalla seisovaa rakennusta. Tyttö esittelee ne paikalliseksi matkailuoppilaitokseksi. Siellä opiskellaan englannin lisäksi alueen luontoa, lajistotietoa ja matkailua ja valmistutaan luonto-oppaiksi.

Mangrovemetsän toiselta puolelta aukeaa turkoosi meri. Kylän miehet ovat tuoneet kapeita yhdestä puusta veistettyjä kanootteja rantaveteen. Riisumme sandaalit, käärimme housunlahkeet ja kahlaamme kanootteihin. Vesi on lämmintä kuin linnunmaito, ja aurinko porottaa. Merellä käy kuitenkin mukava pieni tuulenviri, kun melomme kohti Ampasypohyn kylää ja Lokoben suojelualuetta.

Lokobe on Nosy Ben ainoa suojeltu alue, ja koska Nosy Be on Madagaskarin ykkösturistikohde, Lokobe vastaanottaa lukuisia vierailijoita joka päivä. Sen tiukasti suojellulle metsäalueelle pääsevät vain tutkijat, mutta suojelualueen ympärille on perustettu siirtymävyöhyke, jonne turistitkin lasketaan.


Turisti saa hiipiä ääneti

Oppaana ja kääntäjänä toimii Ampasypohyn kylästä lähtenyt puhelias turistiopas Jean Robert, paikallisoppaana hiljainen malagassia ja ranskaa puhuva kyläläinen. Paikallisopas ilmaantuu metsänlaitaan paljain jaloin ja jykevä machete lonkalla roikkuen. Hän nostaa sormen suun eteen - niin kauan, kun ollaan metsässä, ei meluta eikä kysellä turhia, kylässä on sitten aikaa kertoilla eläinten elintavoista ja muista metsässä heränneistä kysymyksistä.
Hiljaisuus on mukavaa vaihtelua. Suomalaiset osaavat yleensä pysyä hiljaa metsissä, onhan meillä omiakin kansallispuistoja, joissa pysähdytään kuuntelemaan luonnon rauhaa, mutta monet Keski-Euroopan kaupunkilaisturistit ovat ensi kertaa kaupungin melun ulkopuolella. Lokoben metsässä saa kuunnella vain metsän ääniä.

Kolmen oppaan avustamina me yhdeksän suomalaista hiivimme metsässä. Näemme valtavasilmäisiä yöaktiivisia hoikkamakeja, puunrungolla lekottelevan paksun boakäärmeen, mustamakeja ja kädellisistä pienimmän, vain noin 50 grammaa painavan hiirimakin. Eläin muistuttaa 1980-luvun elokuvien gremlinejä ja on niin söpö, että tekisi mieli ottaa se mukaan!


Matkasta jää hyvä mieli

Metsästä paluun jälkeen meidät istutetaan rannalle ja saamme lounaan: tuoreita taskurapuja ja muita mereneläviä currykastikkeessa, riisiä ja hedelmiä. Kyläläiset esittävät vielä pari paikallista laulua, lapset käyvät ihmettelemässä valkolaisia, ja jätämme loistavalle paikallisoppaalle runsaat juomarahat. Ruoan jälkeen kiipeämme taas kanootteihin, ja kylän nuoret miehet melovat meidät takaisin Ambatozavavyyn. Myös kanoottimies on juomarahansa ansainnut.

Retkestä jää hyvä mieli. Vaikka opaskirjat kuinka varoittelivat, että molemmat kylät ovat kovin länsimaistuneet turismin myötä ja että Lokoben suojavyöhykkeen metsä on pahasti kärsinyt, ei niissä minusta ollut mitään vikaa. Minulle jäivät päällimmäisenä mieleen ne lukuisat eläimet, joita metsässä tavattiin, upea kanoottiretki, ystävälliset kyläläiset ja tyytyväisyys siitä, että ainakin näissä kahdessa kylässä paikallisia osataan käyttää turismissa hyödyksi ja että raha päätyy oikeiden henkilöiden taskuihin.

Eihän nykymaailmassa voi olettaakaan löytävänsä sellaista kolkkaa, jossa länsimaalaisilla ei olisi jotakin vaikutusta, varsinkaan jos paikalle kuljetetaan bussilasteittain turisteja.

Ekoturismi eli matkailun ja luonnon kestävän käytön yhteensovittaminen on usein hankalaa, jollei jopa mahdotonta. Lokobessa tämä on sentään onnistunut melko hyvin. Paikallehan ei edes pääse autolla vaan ainoastaan kanooteilla.

Madagaskar vetoaa avustajiin



Luonnon ja ihmisten onneksi saaren hyvinvointi kiinnostaa nykyisin rikkaampia maita.



Madagaskar on yksi maailman kahdestakymmenestä köyhimmästä valtiosta. Sen väkimäärä on vajaat 20 miljoonaa ja kasvaa lähes kolmen prosentin vuosivauhdilla. Samalla yli 60 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella eli alle dollarilla päivässä.
Luonnonrikkauksia löytyy mutta jatkojalostusta ei, joten ulkomailta virtaavan tulon määrä ei ole kehuttava. Kasvava väkimäärä tarvitsee peltoja ja karja laidunmaata, vaikka viimeiset metsänrippeet ovat uhattuina.
Kaiken tämän päälle Madagaskar on yksi maailman viidestä megadiversiteetin hotspotista eli lajirunsauskeskittymästä. Muut hotspotit ovat Brasilia, Indonesia, Kolumbia ja Australia, joiden pinta-ala on monikymmenkertainen pieneen Madagaskariin verrattuna.


Luonto vai ihmiset
Kotoperäisten kasvi- ja eläinlajien runsaus tietysti nostaa Madagaskarin maapinta-alan "kiinteistöarvoa". Köyhässä maassa tällaista arvoa on vaikea säilyttää, koska maata pitäisi kuitenkin pystyä hyödyntämään kaiken aikaa.
Kun Madagaskarin luonnon häviämiseen ja sen kotoperäisten lajien sukupuuttoihin alettiin 1980-luvulla herätä, madagaskarilaiset hermostuivat siihen, että ulkomaalaiset tulivat heidän maahansa kertomaan, kuinka asiat tulee hoitaa. Mikä oikeus kenelläkään muulla oli päättää heidän omasta luonnonperinnöstään? Varsinkin, kun maa oli ajautumassa konkurssiin ja väestönkasvu oli juuri lähtenyt jyrkkään nousuun.


Avustusrahaa koulutukseen
Nykyisin Madagaskariin virtaa ulkomaista avustusrahaa muun muassa Japanista, Yhdysvalloista ja EU:sta. Kun ajaa maaseudun halki, näkee monessa kylässä kyltin, joka kertoo esimerkiksi Japanin lahjoittaneen kylään koulun ja opettajan. Kun kurkistaa sisään savitalon lasittomasta ikkuna-aukosta, näkee oppilaiden istuvan innostuneina suorissa riveissä ja seuraavan opetusta.
Aikuisten lukutaitoprosentti on vain runsaat 70, mutta nykyisin suurin osa lapsista käy koulua ja oppii lukemaan ja laskemaan.
Ekomatkailuyrittäjät tunkevat vauhdilla paikalle. Kansallispuistojen ja suojelualueiden kupeisiin pystytetään upeita bungaloweja ja paikallista väestöä koulutetaan luonto-oppaiksi. Yksityisiä suojelualueita perustetaan lähinnä matkailutarkoituksiin.
Maassa tehdään myös valtavasti kansainvälistä luonnontieteellistä tutkimusta, ja monet ulkomaiset luonnonsuojelujärjestöt ovat ottaneet Madagaskarin erityissuojelukseensa.


Huomattu Suomessakin
Madagaskar on putkahdellut Suomessakin pinnalle viime vuosina tutkimuksen, hyväntekeväisyyden ja televisioprojektin kautta.
Akatemiaprofessori, ekologi Ilkka Hanski julkaisi luonnon monimuotoisuutta pohtivan kirjan Viestejä saarilta (Gaudeamus 2007), jonka kannessa on Madagaskarin kartta.
Viime vuonna Maailman luonnonsäätiö WWF ja Nelonen-media löivät viisaat päänsä yhteen ja alkoivat kerätä rahaa Madagaskariin rakennettavia tuulivoimaloita varten ohjelmassa Operaatio Maa. Alkusyksyyn 2009 mennessä Erja Häkkinen ja Martti Syrjä olivat onnistuneet keräämään tuulimyllyille jo yli 88 000 euroa.
Vaikka Madagaskar ilmeisesti polttaakin kynttiläänsä molemmista päistä, tulevaisuus saattaa silti näyttää vihreältä ja valoisalta.



Essi Keskinen on FT, eläinekologi, meribiologi, tutkimussukeltaja ja vapaa kirjoittaja, joka toimii luonto-oppaana teemamatkoilla.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25756
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.