Kuusi meistä sulkeutui kuvitteelliseen avaruusalukseen ja teki 520 päivän matkan Marsiin. Meno sujui hyvin, ja perillä tunnelma vielä nousi. Sitten iski lamaannus.

Teksti: Jari Mäkinen

Kuusi meistä sulkeutui kuvitteelliseen avaruusalukseen ja teki 520 päivän matkan Marsiin. Meno sujui hyvin, ja perillä tunnelma vielä nousi. Sitten iski lamaannus.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012

Raskas metalliovi avataan Venäjän tiedeakatemian Biolääketieteellisten ongelmien instituutissa. Sen takaa ilmestyy yksi kerrallaan kuusi kalpeaa miestä, varovasti ja ympärilleen pälyillen. He ovat olleet avaruusalusta jäljittelevissä säiliöissä tasan 520 päivää.

– Seitsemäntoista kuukauden eristyksen jälkeen tuntui tosi omituiselta seistä tilassa, jossa oli paljon ihmisiä ja näki kauemmaksi kuin parin metrin päähän, muistelee italialais-kolumbialainen insinööri Diego Urbina vuoden takaista Mars500-simulaation päättymistä.

– Kaikki näytti niin kirkkaalta! Ja ruusu, joka meille kaikille annettiin, tuoksui todella voimakkaasti, kuvailee puolestaan ranskalaisinsinööri Romain Charles.

– Olimme odottaneet ulospääsyä kiihkeästi, mutta juuri ennen oven aukenemista meitä alkoi jännittää. Puoliksi leikillämme ehdotimme toisillemme, että menisimmekin piiloon.

He eivät jänistäneet vaan astuivat mediahulinaan.

Tekniikka jo olemassa

Miehitetyn Marsin-lennon toteuttamisessa on vielä monia teknisiä ongelmia, mutta suurin osa niistä on helposti ratkaistavissa. Työntövoima, alusten luotettavuus, hapen ja ruoan saanti sekä suojaus avaruuden säteilyä vastaan – näihin kaikkiin on olemassa useitakin vaihtoehtoja.

Marsiin voitaisiin lentää jo nykytekniikallakin, mutta poliittisen tahdon puuttuessa tätä kallista ja monimutkaista hanketta viedään eteenpäin pienin askelin. Avaruusjärjestöjen suunnitelmissa Marsin-lento toteutuu joskus 2030-luvulla.

Jotkut ehdottavat kierrätystä: Kansainvälisen avaruusaseman pilkkomista vuosikymmenen päästä Mars-aluksen moduuleiksi. Idea on harkinnan arvoinen, sillä aseman uusin osa on jo nyt kuin pieni avaruusasema toiletteineen, ilmanpuhdistimineen, kuntolaitteineen ja suurine kupoli-ikkunoineen.

Rasittaa kehoa ja mieltä

Marsiin matkustamisessa suurin kysymysmerkki on ihminen itse – eikä meitä edes voi virittää kestävämmiksi tuotekehityksen avulla. Avaruuslentäjien lihakset ja luusto rapistuvat painottomuudessa liikunnasta ja lääkityksestä huolimatta. Marsonauttien pitäisi kuitenkin pystyä pitkän avaruusmatkan päätteeksi laskeutumaan Marsiin ja toimimaan siellä. Painottomuuden jälkeen se tuntuisi lyijynraskaalta, vaikka Marsin painovoima on vain kolmasosa kotoisasta.

Matka olisi raskas myös henkisesti. Olisi karua katsella, kun maapallo pienenisi valopisteeksi, ja tajuta, että paluu vie nopeimmillaankin kuukausia. Jos aluksessa ilmenisi vakava tekninen vika tai matkalla sattuisi onnettomuus tai sairauskohtaus, miehistö joutuisi selviämään omin nokkinensa. Kosminen merivartiosto ei tulisi apuun.

Elämä pienessä, suljetussa tilassa jatkuvan stressin alla samojen ihmisten kanssa kävisi hermoille. Riidat ryöpsähtelevät herkästi, kuten tiedetään sukellusveneistä ja Antarktiksen asemilta. Olot ovat varsin samankaltaiset kuin avaruusaluksissa.

Nahinoista kielivät myös tähänastiset kokeet. Vuonna 2000 tehdyssä ”lennossa” venäläiset kosmonautit innostuivat tappelemaan, ja toinen heistä lähenteli toistuvasti mukana ollutta kanadalaista naistutkijaa. Tapaus oli ikävä, mutta vielä surullisempaa oli sen selvittely kokeen lennonjohdossa ja tutkijapiireissä. Marsin-lento voi siis mennä pieleen myös avaruusaluksen ulkopuolella tapahtuvien kahnaus­ten vuoksi.

Aidoin koe ikinä

Kestäisikö miehistö planeettojenvälisen matkan koettelemukset? Entä miten pystytään varmistamaan, että kaikki puolentoista vuoden aikana tarvittavat tavarat, ruoka ja vaatteet ovat varmasti mukana? Mitä tuona aikana oikeasti tarvitaan? Vastauksia voidaan saada vain matkimalla matkantekoa niin tarkkaan kuin mahdollista.

Pitkiä avaruuslentoja on tutkittu niin idässä kuin lännessä, mutta venäläis-eurooppalainen Mars500 on ollut näistä kokeista toistaiseksi perusteellisin. Sitä varten Moskovan esikaupunkialueelle rakennettiin neljästä ilmatiiviisti suljetusta metallisäiliöstä koostuva ”avaruusalus”: keittiö, kuntosali, laboratorio, sairaalanurk­kaus, varastotilat, miehistön omat hytit sekä saniteettitilat, yhteensä 550 kuutiometriä. Malliin kuului myös ”laskeutuja” sekä Marsin pinnaksi sisustettu halli.

Toden tuntua kokeeseen toi myös tarkoituksella viivästetty tietoliikenne, joka vastasi jotakuinkin radiosignaalin kulkua Maan ja avaruusaluksen välillä. Oikean Marsin-lennon lisäksi tätä aidommin matkaa punaiselle planeetalle voitaisiin jäljitellä vain avaruuden painottomuudessa.

Luukku kiinni ja matkaan

Mars500 käynnistyi vuonna 2007 kaksiviikkoisella kokeella, jossa testattiin pääasiassa ”avaruusalusta”.

Sitä seurasi vuonna 2009 koe, joka kesti 105 vuorokautta. Kuusihenkinen miehistö eli tuon ajan aluksessa ja valmisteli tietä täysimittaiseen simulaatioon.

Keväällä 2010 valittiin kuusi uutta vapaaehtoista pitkällisten testien jälkeen. Euroopan avaruusjärjestön Esan edustajina kokeeseen otettiin 26-vuotias Diego Urbina sekä 31-vuotias Romain Charles.

Muun miehistön muodostivat venäläiset Suhrob Kamolov, Aleksei ’Saša’ Sitev ja Aleksandr Smolevski sekä kiinalainen Wang Yue. Varmuuden vuoksi marsonauttijoukko koottiin vain miehistä – tosin naisia ei monta ollut hakijoissakaan.

Miehet astuivat päättäväisinä koekammioonsa, ja luukku suljettiin 3. kesäkuuta 2010.

”Näkemiin Aurinko, näkemiin Maa, me lähdemme Marsiin!” Romain Charles kirjoitti ensimmäisessä viestissään eristyksestä.

Myös Diego Urbinan tervehdys huokui motivaatiota:

”Jotkin edessämme olevista kokeista ovat hauskoja ja osa pitkästyttäviä. Olen kuitenkin varma, että niitä voidaan hyödyntää, kun tulevaisuudessa lennämme Kuuta kauemmaksi avaruuteen.”

Elivät kuin astronautit

Kuusikko eli, oli ja työskenteli moduuleissaan jotakuinkin astronauttien tapaan. He tekivät toistasataa tieteellistä koetta sekä kaikkiaan noin tuhat erilaista psykologista testiä ja harjoittelivat kuntosalissaan pari tuntia joka päivä.

Vähitellen pyöreäposkiset olemukset muuttuivat soukemmiksi. Osasyy miesten hoikkenemiseen oli tarkkaan määritelty ruokavalio: jokainen suupala laskettiin, jotta ravinnon vaikutusta muun muassa elimistön suolatasapainoon voitiin mitata. Miehistöllä oli mukanaan samanlaisia annoksia kuin kansainvälisen avaruusaseman astronauteilla, minkä lisäksi he kasvattivat itse vihanneksia, kuten tulevaisuuden marsonautitkin tekevät.

Suihkussa miehet saivat käydä vain noin kerran viikossa, koska Marsin-lennolla joudutaan säästämään vettä. Sairaustapausten varalta aluksen varustukseen kuului lääkärin kenttäpaketti, ja kaksi miehistön jäsentä oli koulutukseltaan lääkäreitä.

Päivärytmi jakautui varsin tarkasti kolmeen osaan työn, vapaa-ajan ja levon välillä. Käytännössä työtehtäviä oli myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kuten oikealla avaruuslennolla, ei tarkkaa rajaa vapaan ja työn välille voinut vetää, sillä miehistö oli koko ajan varuillaan ja joutui huolehtimaan aluksestaan jatkuvasti.

Lennonjohto myös järjesti silloin tällöin yllätyksiä, esimerkiksi sähkökatkoksen, mistä ei varoitettu etukäteen. Valot sammuivat, ilmanvaihto lakkasi toimimasta, ja miehistö joutui tarkkailemaan hengitysilmansa koostumusta samalla kun ratkoi, mistä ongelma johtui. Ilman sähköä hiilidioksidipitoisuus nousi vääjäämättä ja enteili happinaamareiden käyttöä tai evakuointia. Miehistö ei tiennyt paniikkitilanteen olleen harjoitus ennen kuin noin 22 tuntia jälkikäteen.

Mennessä hyvä tunnelma

Menomatka Marsiin oli täynnä toimintaa ja energiaa. Urbina ja Charles kirjoittivat kirjeitä, ottivat valokuvia ja lähettivät videotervehdyksiä. Etenkin Urbina osallistui ahkerasti sosiaaliseen mediaan lennonjohdossa työskennelleen yhteyshenkilön kautta.

Videoilla näkyy, kuinka miehet tekevät sekamehua täristimellä ja esittelevät virtsanäytteiden tallennusta; ulkopuolisin silmin matka Marsiin oli lähes hupia.

– Meillä ei ollut matkan aikana yhtään suurempaa konfliktia, Romain Charles vakuuttaa. – Päätimme heti alussa, että käsittelemme viivyttelemättä asiat, jotka toisissa ärsyttävät.

– Yksi sellainen oli puhuminen ruokapöydässä: jotkut halusivat syödä rauhassa, kun taas esimerkiksi minä halusin keskustella. Meistä ranskalaisista hiljaisuus päivällisellä on kiusallista. Ratkaisimme asian siten, että ne, jotka halusivat aterioida ääneti, söivät ensin, ja sitten, kun me muut söimme, he osallistuivat keskusteluun.

Diego Urbinan mukaan jaksamista edisti se, että rutiinien monotonisuus välillä rikottiin.

– Pidimme pieniä juhlia syntymäpäivinä ja miehistön kotimaiden juhlapäivinä. Joitain näistä, esimerkiksi halloweenia, valmistelimme pitkän aikaa etukäteen.

Erityisen vilkasta juhliminen oli joulun ja uudenvuoden aikaan, kun kuusikko vietti pyhiä eurooppalaisen, venäläisen ja kiinalaisen kalenterin mukaan.

Marsiin pääsy sykähdytti

Helmikuussa 2011 miehistö saapui vihdoin Punaiselle planeetalle. – Se oli matkan ehdoton kohokohta. Meistä tuntui kuin olisimme oikeasti Marsissa, Urbina kuvailee.

– Laskeutujan oven avaaminen toi joulun uudelleen, koska siellä oli paljon tavaraa, uutta ruokaa ja lahjoja meille. Hetki oli ikimuistoinen, Charles jatkaa.

Miehistö jakaantui kahtia. Saša Sitev, Diego Urbina ja Wang Yue kipusivat laskeutujaan ja valmistautuivat käymään Marsissa. Ilmalukkoon mennessään he pitivät hengityssuojaimia. Näin ei tehty pelkästään autenttisuuden vuoksi vaan siksi, että eristyksessä heidän vastustuskykynsä oli heikentynyt ja uusissa tiloissa saattoi esiintyä uusia bakteereita.

– Astuminen laskeutumisaluksesta Mars-halliin sykähdytti. Se oli suurin tila, jonka olin nähnyt kuukausiin. Katossa oli tähtimäisiä valoja, ja maaston punertava pinta oli kerta kaikkiaan upea. Jos minun pitäisi valita paras hetki koko lennon ajalta, niin se olisi ensimmäisen marskävelyni alku, Urbina sanoo.

Marsiin sonnustauduttiin Orlan-avaruuspukuihin.

– Painottomuudessa niiden sisällä leijutaan, mutta meidän päällämme ne olivat kuin ylisuuret, painavat haarniskat. Kömpelöitä pitää ja hankalia kävellä, Urbina kertoo.

Lennonjohtajat pyysivät jotakuta miehistä kaatumaan, sillä he halusivat tietää, kuinka hankalaa avaruuspuvussa on nousta ylös.

– Arvoimme, kuka kaatuu, ja valinta osui minuun, Urbina sanoo. – Vedin henkeä, heittäydyin eteenpäin ja kolahdin maahan. Että se sattui! Jos sinut lykättäisiin jääkaappiin ja pudotettaisiin rappuset alas, niin se tuntuisi todennäköisesti samanlaiselta. Saša tuli onneksi auttamaan, ja pääsin heti takaisin jaloilleni.

Kokonaisuutena marskävely oli kuitenkin suunniteltu siten, että miehet saattoivat istua suuren osan ajasta. Tätä varten halliin oli kannettu kaksi taitettavaa tuolia. Lisäksi siellä oli pieni kulkija, jota miehet saivat väliin ajaa.

Marsin-kävijät tekivät myös tutkimusta. Heillä oli mukanaan välineitä, joilla pystyi poimimaan näytteitä marsperästä, ja työkaluja, joilla he simuloivat aluksensa huoltotöitä.

Paluu kesti ikuisuuden

Marsin-visiitin jälkeen oli edessä pitkä paluu takaisin Maahan. Oletusten mukaisesti se oli miehille vaikeaa. Kun kohokohta oli ohitse, ei ollut muuta tekemistä kuin kokeen lopun odottaminen. Ulkomaailman kiinnostus väheni, eikä miehiä kiinnostanut ulkomaailma. Blogikirjoitukset ja videot kävivät harvemmiksi – ja loppuivat pian lähes kokonaan.

Kesäkuun alussa, kun koe oli kestänyt täsmälleen vuoden, miehistö mietti vakavasti, mihin oikein oli ryhtynyt.

– En ollut enää lainkaan varma, oliko koe ollut hyvä ajatus, Romain Charles tunnustaa. – Tajusin, mistä kaikesta olin jäänyt paitsi kokonaisen vuoden ajan.

Mars500:n rankimmat hetket koettiin elokuussa, kun miehistön jäsenten omat ystävätkin olivat lomailemassa eikä heiltä tullut viestejä.

– Tuntui siltä, että meidät oli unohdettu kokonaan, Charles jatkaa. – Sama ruoka alkoi tökkiä, kaipasin aurinkoa ja ystäviäni. Aika suorastaan mateli eteenpäin.

Paras tapa torjua masennusta oli Charlesin mukaan pitää itsensä toimeliaana.

– Koetimme puuhata kaikenlaista. Itse kuntoilinkin enemmän kuin oli määrätty.

– Kukaan meistä ei kuitenkaan missään vaiheessa vakavasti harkinnut kokeen keskeyttämistä, Diego Urbina vakuuttaa.

– Meistä oli muovautunut tiimi, enkä olisi voinut jättää muita sinne ilman minua. Tuimme toisiamme ja pääsimme masentavimman ajan ylitse. Sitten Maa alkoi olla lähempänä kuin Mars, ja ystävämmekin palasivat lomilta, joten loppu sujui jo helpommin.

Tietoa kertyi valtavasti

Vapaudessa kuusikkoa seurattiin tarkasti noin puolen vuoden ajan. Miehet toistivat kaikki ennen koetta läpikäymänsä lääketieteelliset kokeet. Näin lääkärit saivat selville, mikä oli muuttunut eristyksen aikana. Myös Mars-aluksen moduulit käytiin tarkasti läpi, niistä otettiin mikrobiologisia näytteitä, ja tavarat inventoitiin.

– Kaikkein merkittävin tulos oli selvä jo silloin, kun ovi avattiin, sanoo Esan biotieteellisen tutkimuksen johtaja Patrik Sundblad, joka toimi Mars500:n vastuuhenkilönä.

– Se oli tieto, että koe onnistui. Onnistuimme miesten valinnassa, yksikään osanottaja ei keskeyttänyt, lennonjohto toimi hyvin, ja kokeeseen osallistuneet organisaatiot tekivät saumatonta yhteistyötä.

Miehistön fysiologiasta ja psykologisesta tilasta kokeen aikana saatiin valtavasti tietoa, sillä kokeissa seurattiin heidän aivojaan, veriarvojaan, hormonitasapainoaan ja lihasten ja luuston kuntoa. Tärkein tieto tässäkin on se, että mitään huolestuttavaa ei tapahtunut.

Uusinta avaruudessa

Nyt ajatuksena on toistaa täysimittainen simulaatio avaruudessa, Kansainvälisellä avaruusasemalla. Tätä nykyä sen miehistöt viettävät avaruudessa vain puolisen vuotta kerrallaan.

Pisin yhtämittainen avaruuslento on 438 vuorokautta kestänyt Valeri Poljakovin oleskelu Mir-asemalla vuosina 1994–1995, mutta sekin on lyhyempi kuin Marsin-lento.

Täydellisessä simulaatiossa avaruusaseman ikkunat peitettäisiin ainakin siten, ettei Maa näkyisi, ja tietoyhteyksissä olisi oikean lennon kaltainen viive. Rahtialukset eivät myöskään vierailisi asemalla, joten sinne pitäisi viedä ruokaa ja tarvikkeita samaan tapaan kuin alukseen ennen oikeaa lentoa.

Päätöstä kokeen suorittamisesta ei vielä ole, mutta etenkin venäläiset ovat puhuneet voimakkaasti sen puolesta.

Lokakuussa avaruusasemayhteistyö­hön osallistuvat maat päättivät aloittaa vuoden pituiset oleskelut avaruudessa vuonna 2015. Se on vielä kaukana nyt toteutetun kokeen uusinnasta avaruudessa, mutta kuitenkin askel siihen suuntaan. Marsin-lennon puolikkaista tulee pian rutiinia.

Mars500:n eurooppalaiskaksikko katsoo ainakin oman urakkansa olleen vaivan väärti.

– Kyllä, ehdottomasti, sanoo Diego hetkeäkään epäröimättä. – En ole kuitenkaan varma, haluaisinko tehdä saman uudelleen.

Jari Mäkinen on vapaa avaruus- ja tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Koko lento Storify-palvelussa: storify.com/ESA/mars-500-520-days-on-the-web

Miksi juuri Mars?Mars on naapuriplaneettamme, joka muistuttaa monessa suhteessa Maata. Monet Marsin maisemat voisivat olla täältä, ja olotkin ovat siellä kaikista aurinkokunnan kohteista lähinnä omiamme. Siksi se on ilmeinen tavoite ihmiskunnalle ja ensimmäinen vieras planeetta, jolle ihminen laskee jalkansa. Kenties se on tuleva kotimmekin.

Mars500-kokeen miehistöDiego Urbina, 29, insinööri, ItaliaRomain Charles, 33, insinööri, RanskaYue Wang, 29, astronauttikouluttaja, KiinaAleksei Sergevits Sitev, 40, laivanrakennusinsinööri, VenäjäAleksandr Egorovits Smolevski, 34, sotilaslääkäri, VenäjäSuhrob Rustamovits Kamolov, 39, lääkäri, Venäjä, miehistön komentaja

Kaikki tarpeellinen neljässä moduulissaMars500-avaruussimulaattori sijaitsee Moskovan Biolääketieteellisten ongelmien instituuttiin rakennetussa hallissa. Alus koostuu neljästä toisiinsa tunneleilla liitetystä moduulista. Ne ovat asuin-, varasto- ja lääketieteellisten kokeiden moduuli sekä Mars-laskeutuja ja Marsin pinnan simulaattori.

Simulaationa Marsiin18.5.2010 Kuusihenkinen miehistö julkistettiin.3.6. Miehistö astui alukseen, joka lähti avaruusasemalle.15.6. Alus irtaantui avaruusasemasta ja aloitti matkan kohti Marsia.1.2.2011 Alus asettui Marsin kiertoradalle, telakoitui siellä odottaneeseen laskeutujaan, ja ovi laskeutujaan avattiin.8.2. Rahdin siirtäminen laskeutujasta alukseen päättyi, Marsiin lähtevä miehistö siirtyi laskeutujaan, ja sen ovi suljettiin.12.2. Laskeutuja irtaantui aluksesta ja laskeutui Marsin pinnalle.14.2. Diego Urbina ja Aleksandr Smolevski tekivät ensimmäisen marskävelyn.18.2. Aleksandr Smolevski ja Wang Yue tekivät toisen marskävelyn.22.2.Diego Urbina ja Aleksandr Smolevski tekivät viimeisen marskävelyn.23.2. Laskeutuja nousi Marsin kierto-radalle, miehistön karanteeni alkoi.24.2. Laskeutuja telakoitui alukseen.26.2. Marsiin laskeutuneen miehistön karanteeni päättyi.27.2. Luukku laskeutujan ja aluksen välillä avattiin, Marsin-kävijät palasivat alukseen, ja sinne siirrettiin myös laskeutujaan viedyt tavarat.28.2. Kaikki ylimääräinen tavara ja roska siirrettiin aluksesta laskeutujaan.1.3. Luukku laskeutujaan suljettiin ja laskeutuja irrotettiin.2.3. Paluu Maahan alkoi.15.9. Keinotekoinen viive aluksen ja lennonjohdon välillä lakkautettiin, suora puheyhteys mahdollistui.13.10. Alus siirtyi planeettojenväliseltä lentoradalta Maan läheisyyteen.4.11. Alus laskeutui Maahan, luukku ulkomaailmaan avattiin.

Miten olisi pelkkä meno? 

Halukkaita haetaan jo. Ensimmäinen lähtö olisi 2022.

Hollantilainen Mars One -hanke kaavailee miehitetystä Marsin-lennosta Big Brotherin kaltaista tosi-tv-ohjelmaa. Suunnitelman mukaan ensimmäiset neljä astronauttia lähtisivät matkaan syksyllä 2022, ja siitä eteenpäin pioneereja seuraisi neljä uutta lentäjää joka toinen vuosi. 2033 Marsissa asuisi siis yli 20 ihmistä.

Vaikka tarjolla on vain yksisuuntainen lento, hankkeen vetäjien mukaan matkalle on jo nyt ilmoittautunut halukkaita niin paljon, että sopivan miehistön valitsemiseksi täytyy järjestää erityinen koe. Se suoritetaan – tietysti – tv-ohjelmassa, jota voi katsoa reaaliajassa.

Kunnianhimoisen aikataulun mukaan ensi vuonna johonkin autiomaahan rakennetaan suunnitellun Mars-aseman mallikappale, jossa ehdokkaat saavat todistaa olevansa kykeneviä matkaan ja testata laitteita, joiden on tarkoitus pitää heidät hengissä Marsissa.

Mukana hankkeessa ovat muun muassa Space-X ja Surrey Satellite Technology -yhtiö. Rahtilennot avaruusasemalle juuri aloittanut Space-X tekisi raketit ja alukset, Surrey rakentaisi tietoliikennesatelliitin, joka välittäisi siirtokunnasta ohjelmaa Maahan. Tämä ensimmäinen planetaarinen tv-satelliitti on määrä lähettää Marsin kiertoradalle 2016.

Samaan aikaan lähtisi matkaan ensimmäisen rahtia kuljettava laskeutuja. Itse siirtokunnan rakentaisivat robotit vuosina 2018–2021.

Voisiko hanke onnistua? Kenties. Jos edes osa viihdeteollisuuden rahavirroista saataisiin Marsin-lentoon, hankkeella ei olisi talousongelmia. Eettisesti hanketta voi pitää kyseenalaisena, mutta eivät Amerikan- tai Australian-siirtolaisetkaan suunnitelleet tulevansa takaisin. He lähtivät asuttamaan uutta maanosaa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25753
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1187
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.